Suututko lapsellesi, jos hän ei yhtään tottele?

Vierailija kirjoitti:

Tottakai, jokaiselle kuudelle olen joskus suuttunut. Se on ihan luonnollista ja kuuluu ihmisyyteen, luonnotonta on jos ei koskaan suutu. Näin lastensuojelun työntekijän näkökulmasta on huolestuttavaa jos lapsi ei koskaan uhmaa vanhempiaan.

Liian tottelevainen lapsi on todennäköisesti alistettu. Suomessa laki kieltää lapsen alistamisen, joten epäily siitä on automaattisesti lasun paikka.

Tietenkin lapsille saa suuttua, jos se ns. ns ansaittua eli lapsi perseilee ja ärsyttää tai kiusaa sisaruksiaan, ei tottele vaan aikoo toteuttaa jotain järjettömyyksiä  (itselleen vaarallista ) jne. Miten muuten luulette että lapsi pärjää tulevassa työelämässä kun pomo ensimmäisen kerran karjaisee tai muuten ojentaa /antaa kritiikkiä Nythän on jo työelämässä ihan todennettua miten nykynuoret eivät kestä työelämää, vaan eläköityvät sankoin joukoin jo alle kolmekymppisinä. Pomo kun ensimmäisen kerran ilmoittaa nuorelle työntekijälle että täällä maksetaan palkkaa työnteosta eikä kännykän tuijottamisesta, niin siitähän lähtee uniikki lumihiutale saikulle ja traumaterapiaan.

Eli hyvät vanhemmat, älkää tehkä lapsellenne tuollaista palvelusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En suutu, mutta minua kiinnostaa se, miksi lapsi ei tottele ja miksi hänen pitäisi totella, mitä kummallista olen vaatimassa. Joku "laita pipo päähän" ei ole niin iso asia, että siitä menisi hermot, lapsi kun tietää, että jos pipo ei ole päässä, ei mennä ulos. Kurja se on ihmisenalun istua haalarissa eteisessä räytymässä vain siksi, että ei halua pitää pipoa.

Toistaiseksi on aina selvitty huumorilla.

Tarkoitin aloituksessa oikeastaan vähän isompia lapsia, sellaisia yli viisi vuotiaita tai alakoululaisia. Ja paljon pahempia tilanteita kuin yksi pipo. Sellaisia, että jo tunteja lapsi on kieltäytynyt aivan kaikesta mitä pyydetään tekemään, kulkenut tarkoituksella tekemässä kaikkea hölmöä tai kiellettyä (esim. piirtänyt salaa tapettiin, vetänyt kirjahyllystä kaikki kirjat alas, maalannut meetwurstilla ruokapöydän pinnat jne). Ja kaikista keskusteluista, kiello

Tämmöisessä tilanteessa ap sun silmän ei pidä välttää, vaan vahtia. Lapsi otetaan lähelle, sen kanssa puhutaan, sitä katsotaan silmiin ja tuo persseily loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi suuttuisin? Ohjaan paremmin. 

Miksikö suuttuisit? Koska on inhimillistä lopulta suuttua, jos joku (tässä tapauksessa lapsi) tahallaan vain kulkee ärsyttämässä ja temppuilemassa ja mistään ei tule sen vuoksi mitään, kun lapsi ei suostu yhtään mihinkään vaan tahallaan temppuilee vain. Ei siinä auta parempi ohjaaminen jos omapäinen lapsi on päättänyt kulkea ärsyttämässä muita. 

Minulle psykologi sanoi, että on parasta mennä muualle, vaikka toiseen huoneeseen tai kävelylle (jos se on mahdollista). Siis olla täysin reagoimatta alusta alkaen jos ei lapsi tai (aviomies, tai aviovaimo) tottele, vaan alkaa temppuolemaan.  Kylmästi mennä omiin puuhuun ja se lapsi saa kiukuta ihan rauhassa. Sitten vasta kun tilanne on ohi, siis ei enää ylimääräistä energiaa lapsella, otetaan asia puheeksi ja molemmat rauhallisesti keskustellen SYYTTELEMÄTTÄ toista. Aluksi on vaikeaa, kun ei tiedä heitteleekö lapsi tavaroita, mutta riskinsä on otettava.

Ylienergisessä tilanteessa ei kumpikaan voi reagoida järjellisesti.

Tuliko tästä nyt selkoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En suutu, mutta minua kiinnostaa se, miksi lapsi ei tottele ja miksi hänen pitäisi totella, mitä kummallista olen vaatimassa. Joku "laita pipo päähän" ei ole niin iso asia, että siitä menisi hermot, lapsi kun tietää, että jos pipo ei ole päässä, ei mennä ulos. Kurja se on ihmisenalun istua haalarissa eteisessä räytymässä vain siksi, että ei halua pitää pipoa.

Toistaiseksi on aina selvitty huumorilla.

Tarkoitin aloituksessa oikeastaan vähän isompia lapsia, sellaisia yli viisi vuotiaita tai alakoululaisia. Ja paljon pahempia tilanteita kuin yksi pipo. Sellaisia, että jo tunteja lapsi on kieltäytynyt aivan kaikesta mitä pyydetään tekemään, kulkenut tarkoituksella tekemässä kaikkea hölmöä tai kiellettyä (esim. piirtänyt salaa tapettiin, vetänyt kirjahyllystä kaikki kirjat alas, maalannut meetwurstilla ruokapöy

Tämmöisessä tilanteessa ap sun silmän ei pidä välttää, vaan vahtia. Lapsi otetaan lähelle, sen kanssa puhutaan, sitä katsotaan silmiin ja tuo persseily loppuu.

Jos määrätietoinen keskustelu lapsen kanssa ei auta, niin lapsi on todennäköisesti nepsy eli hänet on syytä viedä tutkimuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Saako vanhempi sanoittaa tunteensa tuollaisessa tilanteessa? Vai koskeeko se vain lapsia, että tunteita ei tule ikinä piilottaa tai niiden ilmaisua estää?

Kyllä mä ainakin sanoitan, että nyt alkaa ärsyttämään, kun sinä vain temppuilet. Se on ihan hyvä opetus lapselle, että ei voi tehdä mitä vaan ja odottaa, että kaikki ovat aina viilipyttyjä. Sitä paitsi kaikilla on tunteita, mä voin ihan rehellisesti sanoa, että olen joskus ärjäissyt pienelle lapselleni, kun se on vaan perseillyt useista huomautuksista huolimatta. Sitten kun kaikki ovat rauhoittuneet, pyydän anteeksi ja sanon, etten olisi saanut äyskäistä. Yleensä lapsi siinä vaiheessa sanoo, että se tuntui hänestäkin pahalta.

Mun mielestä se on ihan tervettä, että aikuinenkin välillä näyttää, että nyt kiehui yli (toki järkevissä rajoissa), koska miten se lapsi sitten koskaan oppisi itse, mitä tehdä, jos tunteet ottavat vallan. Tuntuu aika myrkylliseltä, että pitäisi vanhempana olla vaan täydellisen itsehillitty eikä saisi näyttää mitään negatiivisia tunteita.

Tottakai suutun ison lapsen tahallisesta ja pitkään jatkuvasta tai toistuvasta huonosta käytöksestä. Sanon asiasta tiukasti ja annan palautetta jos käytös ei kehotuksista huolimatta parane. Kerron myös suoraan miksi lapsen käytös on ikävää ja miksi se saa minut vihaiseksi. En koskaan käytä rumaa kieltä lasta kohtaan, sanon suoraan mutta asiallisesti. En myöskään koskaan arvostele lasta vaan hänen käytöstään, se on eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako vanhempi sanoittaa tunteensa tuollaisessa tilanteessa? Vai koskeeko se vain lapsia, että tunteita ei tule ikinä piilottaa tai niiden ilmaisua estää?

Miksi vanhemman pitäisi sanoittaa tunteensa?

Tietty jotta lapsi oppii, miltä toisesta tuntuu, kun on ilkeä tai käyttäytyy huonosti. 

Jos lapsi itse ei ole suuttunut en usko että hän sitä ymmärtää. Itse näen tunteiden sanoittamisen enemmän tunteiden tunnistamisena. Aikuinen opettelee ihan itse tunnistamaan tunteitaan ilman että niitä tarvitsee kenellekään sanoittaa. Lapsi taas tarvitsee joskus apua tunteidensa tunnistamiseen. Lapselle sanoitetaan tunne kun lapsi on suuttunut ja ehkä käsitellään sitä mistä suuttuminen mahdollisesti johtuu. Samalla opetetetaan käsittelemään tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Miksi suuttuisin? Ohjaan paremmin. 

Ahaa, ohjaamisestako se vain onkin kiinni :D Ei lapsen omaa tahtoa täysin pysty nujertamaan, vaikka kuinka upeasti ohjaisit. 

On todella tärkeää, että lapsi näkee myös vanhempiensa hermostuvan. "Täydellinen" vanhempi on pelottava ja sosiopaattinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi suuttuisin? Ohjaan paremmin. 

Miksikö suuttuisit? Koska on inhimillistä lopulta suuttua, jos joku (tässä tapauksessa lapsi) tahallaan vain kulkee ärsyttämässä ja temppuilemassa ja mistään ei tule sen vuoksi mitään, kun lapsi ei suostu yhtään mihinkään vaan tahallaan temppuilee vain. Ei siinä auta parempi ohjaaminen jos omapäinen lapsi on päättänyt kulkea ärsyttämässä muita. 

Minulle psykologi sanoi, että on parasta mennä muualle, vaikka toiseen huoneeseen tai kävelylle (jos se on mahdollista). Siis olla täysin reagoimatta alusta alkaen jos ei lapsi tai (aviomies, tai aviovaimo) tottele, vaan alkaa temppuolemaan.  Kylmästi mennä omiin puuhuun ja se lapsi saa kiukuta ihan rauhassa. Sitten vasta kun tilanne on ohi, siis ei enää ylimääräistä energiaa lapsella, otetaan asia puhee

Ehkä toi toimii aikuiselle, mutta ei lapselle. Lapselle tulee turvaton olo, kun vanhempi hylkää hänet kun hän näyttää kielteisiä tunteitaan. Hän alkaa tukahduttaa niitä ja syntyy välttelevä kiintynåmyssuhde

Olen käytännössä ainoa vanhempi (lapsen isä on melkein aina pois) ja silmäni välttää välillä, koska kuitenkin käyn välillä vessassa, suihkussa ja muuta normaalia. Tai teen ruokaa tai laitan pyykit koneeseen. Isompaa lasta ei voi pakottaa siihen metrin päähän koko ajan vahdittavaksi, eihän se siinä suostu pysymään enkä ota lasta vessaan mukaan (lapsi täyttää 1 kk päästä 7). 

 

Ja kyllä otan lapsen lähelle, silmiin katsoen puhun siitä miten perseilyn täytyy loppua jne, mutta kun taas silmäni vähän välttää (käyn vessassa tms), niin se kuitenkin jatkuu. Olkaa onnellisia te, joiden lapseen tehoaa tiukalla äänellä silmiin katsoen pidetty saarna tai vaihtoehtoisesti huomion antaminen ja kehuilla kasvattaminen. Omaan lapseeni kumpikaan ei ole koskaan tehonnut silloin, kun lapsi sattuu sille päälle, että se päättää perseillä. Onneksi paljon täysin hyviäkin päiviä on! Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En suutu, mutta minua kiinnostaa se, miksi lapsi ei tottele ja miksi hänen pitäisi totella, mitä kummallista olen vaatimassa. Joku "laita pipo päähän" ei ole niin iso asia, että siitä menisi hermot, lapsi kun tietää, että jos pipo ei ole päässä, ei mennä ulos. Kurja se on ihmisenalun istua haalarissa eteisessä räytymässä vain siksi, että ei halua pitää pipoa.

Toistaiseksi on aina selvitty huumorilla.

Tarkoitin aloituksessa oikeastaan vähän isompia lapsia, sellaisia yli viisi vuotiaita tai alakoululaisia. Ja paljon pahempia tilanteita kuin yksi pipo. Sellaisia, että jo tunteja lapsi on kieltäytynyt aivan kaikesta mitä pyydetään tekemään, kulkenut tarkoituksella tekemässä kaikkea hölmöä tai kiellettyä (esim. piirtänyt salaa tapettiin, vetänyt kirjahyllystä kaikki kirjat alas, maalannut meetwurstilla ruokapöy

No eikös tähän juuri etsitä vastausta.

Vierailija kirjoitti:

Olen käytännössä ainoa vanhempi (lapsen isä on melkein aina pois) ja silmäni välttää välillä, koska kuitenkin käyn välillä vessassa, suihkussa ja muuta normaalia. Tai teen ruokaa tai laitan pyykit koneeseen. Isompaa lasta ei voi pakottaa siihen metrin päähän koko ajan vahdittavaksi, eihän se siinä suostu pysymään enkä ota lasta vessaan mukaan (lapsi täyttää 1 kk päästä 7). 

 

Ja kyllä otan lapsen lähelle, silmiin katsoen puhun siitä miten perseilyn täytyy loppua jne, mutta kun taas silmäni vähän välttää (käyn vessassa tms), niin se kuitenkin jatkuu. Olkaa onnellisia te, joiden lapseen tehoaa tiukalla äänellä silmiin katsoen pidetty saarna tai vaihtoehtoisesti huomion antaminen ja kehuilla kasvattaminen. Omaan lapseeni kumpikaan ei ole koskaan tehonnut silloin, kun lapsi sattuu sille päälle, että se päättää perseillä. Onneksi paljon täysin hyviäkin päiviä on! Ap

Kuulostaa siltä, et tosiaan voisi olla jotain nepsy-juttuja. Tsemppiä, toivottavasti saatte ammatillistakin apua <3

Vierailija kirjoitti:

Tottakai, jokaiselle kuudelle olen joskus suuttunut. Se on ihan luonnollista ja kuuluu ihmisyyteen, luonnotonta on jos ei koskaan suutu. Näin lastensuojelun työntekijän näkökulmasta on huolestuttavaa jos lapsi ei koskaan uhmaa vanhempiaan.

Eihän suuttumattomuudessa ole kyse siitä, että lapsi ei uhmaisi, vaan siitä ettei aikuinen lähde mukaan kiukuttelemaan. En tajua vanhempia, jotka alkavat kinaamaan ja väittelemään lastensa kanssa joka asiasta. Minusta toimivin keino on lopettaa lapsen jahtaaminen ja loputon nalkuttaminen, ja olla itse tyynen rauhallisesti ja vaan tuijottaa lasta sanomatta sanaakaan. Huutoa ja suuttumista ei tarvita, ne kertovat vaan vanhemman lyhyestä pinnasta ja neuvottomuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Olen käytännössä ainoa vanhempi (lapsen isä on melkein aina pois) ja silmäni välttää välillä, koska kuitenkin käyn välillä vessassa, suihkussa ja muuta normaalia. Tai teen ruokaa tai laitan pyykit koneeseen. Isompaa lasta ei voi pakottaa siihen metrin päähän koko ajan vahdittavaksi, eihän se siinä suostu pysymään enkä ota lasta vessaan mukaan (lapsi täyttää 1 kk päästä 7). 

 

Ja kyllä otan lapsen lähelle, silmiin katsoen puhun siitä miten perseilyn täytyy loppua jne, mutta kun taas silmäni vähän välttää (käyn vessassa tms), niin se kuitenkin jatkuu. Olkaa onnellisia te, joiden lapseen tehoaa tiukalla äänellä silmiin katsoen pidetty saarna tai vaihtoehtoisesti huomion antaminen ja kehuilla kasvattaminen. Omaan lapseeni kumpikaan ei ole koskaan tehonnut silloin, kun lapsi sattuu sille päälle, että se päättää perseillä. Onneksi paljon täysin hyviäkin päiviä on! Ap

Miten olisi jos miettisit onko lapsi yliaktiivinen ja jos vaikka siihen saisi apua adhd, kuten nykyään sanotaan. Entä kun lapsen isä on paikalla, miten asiat sujuvat? Ylivilkas lapsi, entä onko hänellä sisaruksia? Miten suhde lapsen isään. Kaikki yhdessä ja erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Olen käytännössä ainoa vanhempi (lapsen isä on melkein aina pois) ja silmäni välttää välillä, koska kuitenkin käyn välillä vessassa, suihkussa ja muuta normaalia. Tai teen ruokaa tai laitan pyykit koneeseen. Isompaa lasta ei voi pakottaa siihen metrin päähän koko ajan vahdittavaksi, eihän se siinä suostu pysymään enkä ota lasta vessaan mukaan (lapsi täyttää 1 kk päästä 7). 

 

Ja kyllä otan lapsen lähelle, silmiin katsoen puhun siitä miten perseilyn täytyy loppua jne, mutta kun taas silmäni vähän välttää (käyn vessassa tms), niin se kuitenkin jatkuu. Olkaa onnellisia te, joiden lapseen tehoaa tiukalla äänellä silmiin katsoen pidetty saarna tai vaihtoehtoisesti huomion antaminen ja kehuilla kasvattaminen. Omaan lapseeni kumpikaan ei ole koskaan tehonnut silloin, kun lapsi sattuu sille päälle, että se päättää perseillä. Onneksi paljon täysin hyviäkin päiviä on! Ap

Mikset rankaise lasta perseilystä? Vartiksi nurkkaan seisomaan joka perseilykerran jälkeen, niin kyllä alkaa miettiä että oliko hyvä idea aloittaa perseily.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen käytännössä ainoa vanhempi (lapsen isä on melkein aina pois) ja silmäni välttää välillä, koska kuitenkin käyn välillä vessassa, suihkussa ja muuta normaalia. Tai teen ruokaa tai laitan pyykit koneeseen. Isompaa lasta ei voi pakottaa siihen metrin päähän koko ajan vahdittavaksi, eihän se siinä suostu pysymään enkä ota lasta vessaan mukaan (lapsi täyttää 1 kk päästä 7). 

 

Ja kyllä otan lapsen lähelle, silmiin katsoen puhun siitä miten perseilyn täytyy loppua jne, mutta kun taas silmäni vähän välttää (käyn vessassa tms), niin se kuitenkin jatkuu. Olkaa onnellisia te, joiden lapseen tehoaa tiukalla äänellä silmiin katsoen pidetty saarna tai vaihtoehtoisesti huomion antaminen ja kehuilla kasvattaminen. Omaan lapseeni kumpikaan ei ole koskaan tehonnut silloin, kun lapsi sattuu sille päälle, että se päättää perseillä. Onneksi paljon täysin hyviäkin päiviä on! Ap

Miten olisi jos miettisit onko lapsi yliaktiivinen ja jos vaikka siihen saisi apua adhd, kuten nykyään sanotaan. Entä kun lapsen isä on paikalla, miten asiat sujuvat? Ylivilkas lapsi, entä onko hänellä sisaruksia? Miten suhde lapsen isään. Kaikki yhdessä ja erikseen.

Yleensä se on adhd:n merkki jos lapsi ei tottele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi suuttuisin? Ohjaan paremmin. 

Miksikö suuttuisit? Koska on inhimillistä lopulta suuttua, jos joku (tässä tapauksessa lapsi) tahallaan vain kulkee ärsyttämässä ja temppuilemassa ja mistään ei tule sen vuoksi mitään, kun lapsi ei suostu yhtään mihinkään vaan tahallaan temppuilee vain. Ei siinä auta parempi ohjaaminen jos omapäinen lapsi on päättänyt kulkea ärsyttämässä muita. 

Minulle psykologi sanoi, että on parasta mennä muualle, vaikka toiseen huoneeseen tai kävelylle (jos se on mahdollista). Siis olla täysin reagoimatta alusta alkaen jos ei lapsi tai (aviomies, tai aviovaimo) tottele, vaan alkaa temppuolemaan.  Kylmästi mennä omiin puuhuun ja se lapsi saa kiukuta ihan rauhassa. Sitten vasta kun tilanne on ohi, siis ei enää ylimääräistä energiaa lapsella, otetaan asia puhee

Miksi alapeukuttaa kun tilanne on vaikea. Se ei huutamalla parane vaan menee yli rajojen, eokä lapsi usko senkään vertaa, kun on saanut sen mitä tahtoi, äidin ylikierroksille.

Kukaan opettajista ei ole koskaan epäillyt lapsellani mitään ylivilkkautta tai adhd:ta tai sellaista. Eikä päiväkodissakaan kukaan. Käytin kuitenkin varmuudeksi lapseni yhden kerran psykologilla, koska halusin varmistaa onko kaikki ok, ja psykologi sanoi että hänellä ei kyllä herää huoli mistään eikä tarvi tutkia sen enempää. Että lapsella vain on tietynlainen temperamentti ja se näkyy näin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kukaan opettajista ei ole koskaan epäillyt lapsellani mitään ylivilkkautta tai adhd:ta tai sellaista. Eikä päiväkodissakaan kukaan. Käytin kuitenkin varmuudeksi lapseni yhden kerran psykologilla, koska halusin varmistaa onko kaikki ok, ja psykologi sanoi että hänellä ei kyllä herää huoli mistään eikä tarvi tutkia sen enempää. Että lapsella vain on tietynlainen temperamentti ja se näkyy näin. Ap

Temperamenttia ei kasvatuksella voi tai tarvitse muuttaa, mutta sitä voi kyllä ohjata miten se temperamentti näkyy. Ei temperamentin pidä näkyä toiste/toisen ärsyttämisenä.