Kaverivanhemmuuden tuhoisat seuraukset: yhä useampi "hyvän perheen lapsi" joudutaan ottamaan huostaan - eivät pääse irti puhelimistaan

Me olemme käyneet perheneuvolassa lapsen vihaisuuden/uhmakkuuden vuoksi. On tavattu useamman työntekijän kanssa, ja aika varhaisessa vaiheessa jokainen työntekijä on poiminut keskustelusta sen, että konflikteja syntyy vain minun, äidin, kanssa. Isä toivoo keskusteluissa vain että meillä riideltäisiin vähemmän, minä olisin vähemmän huolestunut ja ärtynyt. Ratkaisuksi ehdotetaan, että voisinko minä ottaa rennommin.

Hirveän kiva ajatus. Mielelläni. Mutta kun jonkun niistä lapsista pitäisi huolehtia. Isän kanssa lapsilla on varmaan rento ja riidaton tunnelma, koska isä antaa aina kaikille laitteille lisäaikaa. Isä ei koskaan kehota tekemään läksyjä tai siivoamaan jälkiään. Jos isä pyytää ruokapöytään, se on ehdotus, ja on yhtä ok hakea kaapista paketti keksejä ja mennä omaan huoneeseen puhelimen kanssa syömään ne. Jos pöytään tulee, pöydässä saa toki jatkaa puhelimen katsomista. Jos olen illalla poissa, lapset valvovat niin pitkään kunnes minä tulen koska "no en minä niitä viittiny komentaa". Jos olen päivän poissa, alakoululaisen puhelinaika saattaa olla KYMMENEN TUNTIA. Eihän konflikteja tällä tavalla synny! Paitsi sitten äidin "vuorolla", kun lapsi tietää että, sellainen rajaton elämäkin olisi mahdollista, ja vastustaa siksi kahta kauheammin. 

Olen ollut vähän hämmentynyt siitä, että minun asettamani rajat ovat tässä nyt se ongelma. En minä joustamaton ole, mutta johdonmukainen aikuinen yritän olla. Esim. rajaan ruutuaikaa, ohjaan nukkumaan vaikka lapsi haluaisi jäädä katsomaan telkkaria, odotan lähtökohtaisesti että päivälliselle tullaan pöytään ja en anna alakoululaisen karata suutuspäissään ulos kotiintuloajan jälkeen ilman ulkovaatteita. Ja kyllä, olen välillä ärtynyt ja huolestunut kun tämä käy vähän työlääksi kun mies kaivaa koko ajan maata jalkojen alta. 

Vierailija kirjoitti:

Provoilijat heränneet varhain... Mutta mistäpä niitä uniikkeja lumihiutaleita muualta tulisi, kuin "tavallisista perheistä". On tämä omituinen kansakunta - osa ei halua saada lapsia ollenkaan, osa haluaa mutta ei halua olla oikeasti vanhempi.

Haista sinä paska.

Tuli vain mieleeni että se ei ole varsinaista kaverivanhemmuutta jos lapsia vain mielistellään pelossa tai muuten esitetään miellyttävää. Tämä on mielistelyä ja lapsetkin aistivat tämän, oppivat tämän ja oppivat myös käyttämään tätä kaikkea hyväkseen jos vain mahdollista. Lapset huomaavat myös jos heidän tunteitaan pelätään ja käyttävät tätä taitoa hyväksi myös muualla. He uhkuvat, puhkuvat ja tykkäävät pelotella muita ja tällä tyylillä peittelevät myös omia pelkojaankin helposti.

Opettele siis tuntemaan lapsesi ja hänen toimintatapansa.

Tämä kasvatustapa tulee aina tietyin väliajoin. Aikoinaan oli se "vapaa kasvatus" muotia, ja sitten huomattiin sen ongelmat, ja rajojakin alettiin laittaa. Tämä on sitten uusin versio.

Näiden hyvin toimeentulevien lapset eivät todennäköisesti niin paljon tee rikoksia ja varastele, kun kotoakin saa kaiken pyytämänsä.

Suurin osa suomalaisista kuitenkin kasvattaa lapsensa ihan kunnolla, nämä epäonnistuneet tietysti saavat eniten tilaa  ja mediassa huomiota. Aika paikkakuntakohtainenkin tuntuu olevan.

Maaseudulla on ihan normaalejakin lapsia suurin osa.

Meillä yhdellä lapsista oli vaikeuksia mennä kouluun. Vietiin usein hänet sinne väkisellä, mutta pian opettaja lähetti hänet kotiin kun oli pää kipeä tai maha kipeä.

Minä opetin sitten lasta kotona ja käytin lääkärissä ja vein kouluun ja odotin että milloin tulee viestiä että lapsi on lähetetty kotiin.

Koulu teki useita lastensuojeluilmiituksia. Minä tiennyt mitä teen väärin lapsen kanssa, eikä tiennyt lastensuojelukaan.

Sitten lapsi meni toimintakyvyttömäksi. Makasi vaan velttona lattialla eikä puhunut enää mitään. Ja taas mentiin  lääkäriin. Tuli viikon sairaalajakso. Sinä aikana selvisi että lapsi on autisti. Kuormittui valtavasti koulussa käymisestä, ja sai autistisen burnoutin kun kuormitus kasvoi liian suureksi.

Lapsi ei mennyt enää sen jälkeen kouluun. Opetin häntä kotona sen aikaa kun jonotettiin paikkaa sairaalakoulusta. Sairaalakoulu helpotti elämää paljon. 

Uskon, että useimmilla koulukieltäytyjillä ja puhelimelle jumittajilla on nepsyongelmia. Kyllähän tavallinen lapsi mieluummin menee kavereiden kanssa leikkimään, tai sinne kouluunkin, kuin istuu yksin kotona puhelimen kanssa. Valtavat raivaritkin kertovat jo siitä, että jotain on vialla ja että lapsi tarvitsee apua.

Vierailija kirjoitti:

Me olemme käyneet perheneuvolassa lapsen vihaisuuden/uhmakkuuden vuoksi. On tavattu useamman työntekijän kanssa, ja aika varhaisessa vaiheessa jokainen työntekijä on poiminut keskustelusta sen, että konflikteja syntyy vain minun, äidin, kanssa. Isä toivoo keskusteluissa vain että meillä riideltäisiin vähemmän, minä olisin vähemmän huolestunut ja ärtynyt. Ratkaisuksi ehdotetaan, että voisinko minä ottaa rennommin.

Hirveän kiva ajatus. Mielelläni. Mutta kun jonkun niistä lapsista pitäisi huolehtia. Isän kanssa lapsilla on varmaan rento ja riidaton tunnelma, koska isä antaa aina kaikille laitteille lisäaikaa. Isä ei koskaan kehota tekemään läksyjä tai siivoamaan jälkiään. Jos isä pyytää ruokapöytään, se on ehdotus, ja on yhtä ok hakea kaapista paketti keksejä ja mennä omaan huoneeseen puhelimen kanssa syömään ne. Jos pöytään tulee, pöydässä saa toki jatkaa puhelimen katsomista. Jos olen illalla poissa, lapset valvovat niin p

Lisää vielä, että en minä vain komenna, vaadi ja äksyile, vaan minä ole myös vanhemmista se joka kysyy kuulumisia, kuskaa harrastuksiin, pelaa yhdessä, ehdottaa kivoja tekemisiä, muistaa lasten kavereiden nimet ja kuuntelee kaikki jutut - olen aktiivinen sen suhteen että meillä on lasten kanssa myös myös kivaa eikä vain "kasvattamista".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on totta ja itse tiedän perheen missä näin käynyt.

Työkaverin poika on melko lailla valmis huostaan, kun ei käy koulua vaan pelaa kotona eikä äiti mahda mitään. Ihmetteli minulle, että miksi se koulu hänelle valittaa, kun lapsi ei koulua käy vaan sanoisivat sille lapselle...

Mitä kaikki vain valittavat? Pelaaminen ei ole ongelma vaan on oltava muita ongelmia. Lapseen on keskityttävä ja häntä on autettava. Laittaisivatpa kaikki huoltajat lapsiin yhtä paljon voimavaroja kuin parisuhdeasioihinsa. Ei ne lapset vain asu siellä kotona, olkaa kiinnostuneita heistä.

Näin! Mielekästä tekemistä pienestä pitäen: ulkoilua, liikuntaa, lukemista, ehkä jokin harrastuskin ja ennen kaikkea sosiaalisten taitojen harjoittelua!! Miten tervehditään, kiitetään ja puhutaan vieraille ihmisille!! Nämä ovat katoavia taitoja nykyisin perheissä! Kylässä käynti ja perhe- ja sukujuhlat alkavat hävitä. Lapset ulkoistetaan häistä ja hautajaisista. Ei hyvä asia lainkaan. Itse kasvoin kaikkiin edellä mainittuihin lapsena mutta vanhemmat olivatkin vanhan kansan ihmisiä! Lapset meni mihin vanhemmat käski. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No siis. Niille lapsillehan opetetaan ihan yhteiskunnan toimesta, että puhelin on perusoikeus. Siksihän sitä ei saa koulussakaan ottaa pois, jos lapsi ei halua sitä pois antaa.

Muutoin kyllä tunnistan ilmiön. Muistuttaisin silti, että suurin osa vanhemmista on edelleen ihan normaaleja vanhempia. Heistä ei vain kukaan koskaan missään puhu.

Ei ole raflaavaa kirjoittaa insinööriPekasta ja HoitajaSarista, joiden lapset pelaa pelikoneilla maltillisia aikoja, leikkivät kavereiden kanssa ulkona, harrastavat ja pärjäävät koulussa, jonne Pekka ja Sari ottavat yhteyttä vain kun on pakko ja silloinkin rakentavasti.

Siitä ei synny keskustelua eivätkä boomerit pääse pöhisemään miten he hoitivat asiat paremmin.

Sinähän se tässä pöhiset.

Olen jo vanha, mutta sellainen neuvo jäi mieleeni yhdeltä viisaalta 11 lapsen äidiltä. Hän sanoi, että viisivuotiaaksi asti kasvata lapsia niinkuin hyvä tapaista koiraa.  Opeta perussäännöt , palkitse ja helli. Sen jälkeen sinulla on hyvätapaiset lapset ja koira. Jotka iloitsevat toisistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutustuin pari vuotta sitten perheeseen, jossa melkein 5 v tytär pomotti vanhempiaan täysin. Vanhemmat suorastaan pelkäsivät häntä. He tekivät sitä ruokaa, jonka tytär päätti haluta, tytär halusi olla vauva ja juoda tuttipullosta, halusi sotata seinänsä ihan oikealla maalilla, nätin pikku vajan pihalla samoin, huusi ja kiljui ka riiteli. Vanhemmat antoivat kaikessa periksi ja isäparka leikki tuntikausia hänen kanssaan kuin olisi itsekin 5 v lapsi. Kavereita ei tietenkään ollut, eikä päiväkotiin halunnut. Ei taatusti kouluunkaan. Se olisi edessä ensi syksynä. 

Ymmärrän tätä perhettä. Ulkopuolisena ei kannata aina arvostella niin rankasti. Joustettava on toisinaan, järkevä ihminen ymmärtää kuinka joustaa fiksusti.

Kyllä se vaan niin on, että lasten kasvatuksessa tietyistä asioista ei jousteta; nukkuminen, ruokailut, pesut, tavaroiden tahallinen sotkeminen/tuhoaminen. Valitettavasti näin opettajana näkee välillä perheitä joissa viisaasti "joustetaan" ja näiden lasten kanssa on helvetiölistä toimia koulussa, ikävää myös koulutovereille, eikä näillä joustokasvatetuilla kyllä aitoja ystävyyssuhteita synny.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme käyneet perheneuvolassa lapsen vihaisuuden/uhmakkuuden vuoksi. On tavattu useamman työntekijän kanssa, ja aika varhaisessa vaiheessa jokainen työntekijä on poiminut keskustelusta sen, että konflikteja syntyy vain minun, äidin, kanssa. Isä toivoo keskusteluissa vain että meillä riideltäisiin vähemmän, minä olisin vähemmän huolestunut ja ärtynyt. Ratkaisuksi ehdotetaan, että voisinko minä ottaa rennommin.

Hirveän kiva ajatus. Mielelläni. Mutta kun jonkun niistä lapsista pitäisi huolehtia. Isän kanssa lapsilla on varmaan rento ja riidaton tunnelma, koska isä antaa aina kaikille laitteille lisäaikaa. Isä ei koskaan kehota tekemään läksyjä tai siivoamaan jälkiään. Jos isä pyytää ruokapöytään, se on ehdotus, ja on yhtä ok hakea kaapista paketti keksejä ja mennä omaan huoneeseen puhelimen kanssa syömään ne. Jos pöytään tulee, pöydässä saa toki jatkaa puhelimen katsomi

Olen itse ollut myös hyvä äiti mutta nuorillakin on haastavaa itsessäänkin. Turvallisille vanhemmille on helppo osoittaa vihansa. Toisen vanhemman tehtävä olisi tukea toista mutta miksi ei tee sitten näin? Se täytyisi selvittää. Lapsilla ja nuorilla on voimakkaita tunnetiloja ja hekin käsittelevät tunteitansa eivätkä aina halua edes puhua. Joskus se on vain sitä uhmaamista. Toivottavasti saat ymmärrystä. Muista että sinä tiedät itse jos toimit täysin oikein etkä muuta voi. Jaksamista.

Lastenkaappaajat taas vauhdissa oikeuttamassa lapsibisnestään. Hyvä suomi

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tuollainen lapsi 12v. Silmille tulee jos puhelinajan yrittää lopettaa, rääkyy ja haukkuu hirveillä sanoilla. 

Ruokapöytään tuo puhelimen vaikka yritän kieltää, läksyjä ei lue vaan tuijottaa sitä, ulos tai kavereille ei lähde ikinä.. lista on loputon kuinka pilalla elämä on.

Älä yritä. Kiellä! 

Moneskohan kerta tämä on, kun elinaikanani (50 ja risat) ongelma keksitään uudelleen?

Jos ja kun se on olemassa, pitäisi juurisyitä miettiä tarkemmin. Koska eihän tässä mitään uutta tai ihmeellistä ole. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tuollainen lapsi 12v. Silmille tulee jos puhelinajan yrittää lopettaa, rääkyy ja haukkuu hirveillä sanoilla. 

Ruokapöytään tuo puhelimen vaikka yritän kieltää, läksyjä ei lue vaan tuijottaa sitä, ulos tai kavereille ei lähde ikinä.. lista on loputon kuinka pilalla elämä on.

Sinähän tämän kaiken olet mahdollistanut. Onnittelut.

Näin lentokoneessa yhden tällaisen perheen, lento Espanjaan. N. 5v lapsi juoksi käytävällä ees taas koko lennon ajan. Kun laskeutumisen turvavyövalo syttyi, alkoi ongelmat. Lapsi ei HALUNNUT istua ja vanhemmat eivät tehneet muuta kuin maanittelivat että istuisit nyt. Eivät siis fyysisesti koskeneet lapseen lainkaan. Lapsi juoksee ees taas. Ensin talutti lentoemäntä lapsen penkkiin ja neuvoi laittamaan turvavyöt - ei vanhemmat voineet tai saaneet. Alkoi huuto ja juoksu. Kaksi lentoemäntää, aika tylysti jo neuvoivat että sitä lasta pitää pitää kiinni sen aikaa että saat sen turvavyön. Ei onnistunut äidiltä. Isä esitti tässä kohtaa nukkuvansa.

Ja taas juoksua ja huutoa. Loppui sitten siihen, kun perämies tulee kahden lentoemännän kanssa kertomaan että jos lapsi ei ole minuutin sisällä turvavöissä, perhe ei lennä Finnairilla takaisin Espanjasta. Äiti jotenkin epätoivoisesti yritti pitää lasta siinä penkissä KOSKEMATTA lapseen, vähän kuin häkkinä lapsen ympärillä oli kädet. Turvavyö oli niin löysällä että nimellisesti lepäsi penkillä lapsen ympäri, lapsi istui rinkulan keskellä.

Oli kyllä show katsottavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa arvostaa niitä huoltajia jotka huolehtivat lapsistansa ja asettavat rajoja. Eikö Suomessa kertakaikkisesti vain opita näitä asioita ikipäivänä?

Näille pyöritellään kasvatustilanteissa silmiä ja parhaassa tapauksessa mennään siinä kasvatustilanteessa kertomaan että pieleen menee. Nähty ja kuultu monet kerrat. 

Itse yleensä menen vielä siihen väliin kysymään, mitä se vanhempi muka tekee väärin ja onko parempi että lapsi jatkaa huonosti käyttäytymistä kuin se että vanhempi vaikka ihan konkreettisesti estää käyttäytymästä huonosti.

Esim ravintolassa olen nähnyt kun taapero alkoi juosta. Isä nappasi taaperon kiinni ja laittoi lapsen syöttötuoliin. Eikö joku mummo mennyt siihen isälle avautumaan että lapsi ei saa juosta ravintolassa. No se isähän nimenomaan esti sitä lasta juoksemasta, eli missä ongelma? Ei mummeli osannut vastata.

Toinen tapaus oli, kun joku pieni lähti isäänsä karkuun kadulla ja suunnisti suoraan bussin alle. Isä nappasi lasta haalarista ja huusi lapselle jotain bussin alle litistymisestä. Siihen meni nuorempi nainen puhelin esillä kertomaan, että lapsen retuuttaminen ei ole ok. Silloinkin kysyin olisiko parempi että juoksee bussin alle sitten? Eipä osannut sekään neitokainen siihen vastata muuta kuin "hoida omat asias".

Vierailija kirjoitti:

No siis. Niille lapsillehan opetetaan ihan yhteiskunnan toimesta, että puhelin on perusoikeus. Siksihän sitä ei saa koulussakaan ottaa pois, jos lapsi ei halua sitä pois antaa.

Muutoin kyllä tunnistan ilmiön. Muistuttaisin silti, että suurin osa vanhemmista on edelleen ihan normaaleja vanhempia. Heistä ei vain kukaan koskaan missään puhu.

Lapset matkii vanhempia. Aikuisille on kasvanut kännykät käteen. Seuratkaa tilannetta vaikka lääkäriasemalla, jossa istutaan jonottamassa.

Vierailija kirjoitti:

Tutustuin pari vuotta sitten perheeseen, jossa melkein 5 v tytär pomotti vanhempiaan täysin. Vanhemmat suorastaan pelkäsivät häntä. He tekivät sitä ruokaa, jonka tytär päätti haluta, tytär halusi olla vauva ja juoda tuttipullosta, halusi sotata seinänsä ihan oikealla maalilla, nätin pikku vajan pihalla samoin, huusi ja kiljui ka riiteli. Vanhemmat antoivat kaikessa periksi ja isäparka leikki tuntikausia hänen kanssaan kuin olisi itsekin 5 v lapsi. Kavereita ei tietenkään ollut, eikä päiväkotiin halunnut. Ei taatusti kouluunkaan. Se olisi edessä ensi syksynä. 

Lapset eivät ole tyhmiä, huomaavat jo varsin pieninä jos itkeminen ja raivoaminen johtaa helposti itselle edulliseen lopputulokseen ja lapset osaavat kyllä käyttää vanhempiensa heikkoutta näissä tilanteissa hyväksi. Minun lähipiirissä on henkilö joka sai lapsena huutamalla ja raivoamalla kaiken periksi ja tämä tapa jatkui aikuisiällekin mistä syystä hästä tuli  ns. hankala henkilö niin yksityiselämässä kuin työmaailmassakin eikä työpaikan pitäminen tämän takia aina edes onnistunut kuten eivät onnistuneet parisuhteetkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpäs taas syytetään niitä lapsia, vastuuttomuus on huipussaan.

Tietysti syytetään. Jos osaa käyttää niinkin monimutkaista laitetta kuin puhelin, niin tottakai ihmiseltä voidaan silloin odottaa ihan perus elämänhallinnan ja käytöksenkin taitoja.

Puhelinta oppii käyttämään pikkulapsikin. Lapsella ei silti voi odottaa synnynnäisesti olevan elämänhallinnan ja käytöstaitoja. Ne opitaan kasvatuksen kehityksen myötä.