MIKSI ongelmamies pitäisi aina heivata menemään? Miksi ei voi yhdessä yrittää päästä ongelmista eroon?

Minun kohdallani mies ei ollut valmis pieneenkään muutokseen tai kompromissiin. Ei suostunut muuttaa rutiineja tai tapoja joihin oli tottunut vaikka ne olisivat olleet vaivaksi minulle. Hänen piti käyttää vain oikeaa voita, margariinin ostamiseen ei ollut valmis. Saippuaa ei suostunut käyttää, joka päivä kun se oli hänen tottumus. Mihinkään ei voinut lähteä ilman, että se höydytti häntä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä taitaa olla aika syvällä kulttuurissamme väkivaltaisten miesten ymmärtäminen koska isoäitiemme oletettiin kestävän rintamalta palanneiden miestensä väkivaltaisuutta, selityksellä kun se ei ihan selvinnyt sodasta. Nämä miehet siirsi sotansa kotiin ja pahoinpitelivät vaimojaan ja vaimot purki sen lapsiinsa. Aina isompi kuritti pienempäänsä. Väkivalta normalisoitiin koska tunne-elämältään vammautuneet ihmiset ei osaa mitään muuta. Ei niillä ole emotionaalisia kykyjä eikä edes voimia ajatella toisin. Mutta sitten tuli sukupolvi, jolla näitä selityksiä ei enää ollut käytössään.

Hyvä kommentti. Tämän kulttuurin vuoksi liian harvoin (niin miesten kuin naisten parissa) syyllistetään samalla tavalla väkivaltaista miestä, kuin naista, joka jää väkivaltaiseen suhteeseen, tai kuten tässä keskustelussa, lähtee väkivaltaisesta suhteesta. 

Mies ei näe ongelmaa eikä halua minkään muuttuvan. Siinä on vaikea yhdessä mitään parantaa. Kaikki asiat mitä itse koin, että voisi olla hyväksi niin miehen vastaus oli "ei" ja "en halua". Ei mitään selitystä.

Ei meillä riidelty. Mykkäkoulua oli useinkin, kun ei ollut mitään syytä puhua kylmän ei - sanan jälkeen. Ei mies muutenkaan halunnut viettää aikaa kanssani, ja sehän se yksi syy eroon olikin. Olin aina yksin. Miehen mielestä olin läheisriippuvainen. 

Aika moni on yrittänyt päästä pahoista tavoistaan, tuloksetta. Pahimmillaan tukemaan jäänyt ymmärtävä puoliso on päätynyt surullisiin tilastoihin. Lyömätön linja voi kestää vuosia ja sitten lähtee kerralla vähän isommin lapasesta. Jääminen on suuri riski. Varsinkin kun osaavat olla todella hurmaavia kaikkialla muualla kuin kotona. 

Ja esim. päihdekuntoutujan tukemista voi kestää vuosikymmeniä. Aina välillä repsahdetaan pienemmin tai isommin. Välissä lupaillaan ja käydään terapiassa ja hoidossa. Se on loppuelämän prosessi, jossa tukeva osapuoli elää vuoroin toiveikkuudesta, vuoroin pelossa. 

Hienoa, että panoksesi tuotti hyvän tuloksen. Ymmärräthän silti, että jääminen on joskus hengenvaarallista. Miksi naisen pitäisi uhrata elämänsä toisen puolesta. Jokainen päättäköön itse, mitä elämällään tekee.

Rakkaudesta tällaisiin suhteisiin jääminen ei läheskään aina kerro. Usein addiktit/ narsistit ja läheisriippuvaiset pariutuvat. Kuinka ylipäätään rakastaa ihmistä, joka lyö tai rakastaa päihteitä enemmän kuin puolisoa. Se ei ole rakkautta, se on pelkoa. On niin rikottu ja itsetunto muserrettu, että pahimmillaan ei enää edes uskalla lähteä. 

Mieskin voi tukea puolisoaan ja perhettään olemalla kunnolla, kunnolinen, luotettava, turvallinen ja rakastava puoliso ja isä. 

Vierailija kirjoitti:

Mieskin voi tukea puolisoaan ja perhettään olemalla kunnolla, kunnolinen, luotettava, turvallinen ja rakastava puoliso ja isä. 

No miksi sitten nainen ei voi tukea puolisoaan olemalla kunnolla, kunnollinen, luotettava, turvallinen ja rakastava puoliso ja äiti?

Mikä siinä on, että vaikka nainen olisi juuri tuollainen, niin miehelle tuo tuki ei kelpaa?

Millaista sen tuen miehelle pitäisi olla?  

Minä ainakin olin juuri tuollainen.  En vain yrittänyt olla, vaan ihan oikeasti olin.  Minä olin kunnollinen ihminen, täysin uskollinen ja mies oli minulle ns. ensimmäinen, niin että entisistäkään ei olisi voinut minulle huomautella.  Mutta hän ilkeällä tuulellaan ollessaan väitti minua huoraksi.  

Olin luotettava, tein aina sen mitä sovittiin ja huolehdi kodista juuri niinkuin pitää.  Olin varmasti turvallinen tapaus, rakastin häntä niin pitkälle kuin kestin, sitten se rakkaus väkisinkin mureni, kun hän ei enää ollut yhtään rakastamisen arvoinen.  

En yhtään tykkää riitelemisestä, joten vältin riitaa niin pitkälle kuin suinkin voi.  Yritin aina sovitella, en lietsoa mitään.  Sellainen olen edelleenkin.

Yritin puhua hänelle aina nätisti ja odotin tietysti saavani samanlaista palautetta myös häneltä.  Mutta jos yhtään otin puheeksi sen, että hän juo liikaa ja kohtelee minua huonosti, hän nosti siitä aina kauhean kohtauksen ja sai syyn lähteä juomaan.  Joten lakkasin puhumasta mistään sellaisesta, ajattelin, että jospa hän sitten tajuaa itse mitä tekee.  Rakastin häntä kovasti vielä silloin ja toivoin, että asiat vielä muuttuvat.

Ei muuttuneet, paitsi huonompaan.

Joten mitä olisi pitänyt vielä tehdä?  Jos kerran naiseen tehoaa nuo mainitut argumentit, niin miksi ei mieheen?

Olen tuntenut niin monta kivaa, ystävällistä ja hyvää naista ja perheenäitiä, joiden mies laukkaa vieraissa, etten enää usko juuri mihinkään.  Sonta pysyy sontana, vaikka sitä miten palvoisi ja hyvänä pitäisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieskin voi tukea puolisoaan ja perhettään olemalla kunnolla, kunnolinen, luotettava, turvallinen ja rakastava puoliso ja isä. 

No miksi sitten nainen ei voi tukea puolisoaan olemalla kunnolla, kunnollinen, luotettava, turvallinen ja rakastava puoliso ja äiti?

Mikä siinä on, että vaikka nainen olisi juuri tuollainen, niin miehelle tuo tuki ei kelpaa?

Millaista sen tuen miehelle pitäisi olla?  

Minä ainakin olin juuri tuollainen.  En vain yrittänyt olla, vaan ihan oikeasti olin.  Minä olin kunnollinen ihminen, täysin uskollinen ja mies oli minulle ns. ensimmäinen, niin että entisistäkään ei olisi voinut minulle huomautella.  Mutta hän ilkeällä tuulellaan ollessaan väitti minua huoraksi.  

Olin luotettava, tein aina sen mitä sovittiin ja huolehdi kodista juuri niinkuin pitää.  Olin varmasti turvallinen

Kyllä tuon naiseltakin pitäisi riittää. Jos ei riitä, mikään ei silloin tule riittämään ja kannattaa lähteä kun voi vielä itsensä pelastaa. 

Onhan se kaunis ajatus että tiedostaa ongelmansa ja on valmis menemään terapiaan, mutta aika usein se kuitenkin jää ajatuksen tasolle. Ei kenenkään ole väkisin pakko jäädä odottelemaan vuosiksi että kumppani muuttaa käytöstään, koskee sekä miehiä että naisia. 

Vierailija kirjoitti:

Onhan se kaunis ajatus että tiedostaa ongelmansa ja on valmis menemään terapiaan, mutta aika usein se kuitenkin jää ajatuksen tasolle. Ei kenenkään ole väkisin pakko jäädä odottelemaan vuosiksi että kumppani muuttaa käytöstään, koskee sekä miehiä että naisia. 

Niin. Jos se jää ajatuksen tasolle eikä toinen esimerkiksi menekään sinne terapiaan, niin sehän on eri asia ja silloinhan mitään ei ole tehtävissä. Ja ei, missään ei ole sanottu että kenenkään olisi väkisin pakko jäädä vuosiksi odottelemaan. Ei todellakaan ole.

Kiitos kaikille asiallisesti ketjuun vastanneille ja hyvää alkanutta talvea! Ap

Vierailija kirjoitti:

Mieskin voi tukea puolisoaan ja perhettään olemalla kunnolla, kunnolinen, luotettava, turvallinen ja rakastava puoliso ja isä. 

Tällaisesta miehestä haaveilen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämää ei kannata haaskata toimimattomaan suhteeseen. Harvoin miehet muuttuvat. Harvoin pettäjästä saa uskollisen, juoppo raitistuu, narkkari lakkaa narkkaamasta, väkivaltainen hakkaamasta.

Naisten elämäntehtävä ei ole parantaa miehiä, miesten tulee tehdä se itse, ihan itsensä vuoksi.

Tähän peilaten, sen miehiin liittyvän perheen suojelija-elättäjä legendan voisi jo lopettaa. Ei uppoa enää keneenkään. 

Miehet suojelevat omaa omaisuuttaan. Ja tekevät sille mitä haluavat. Myyvät sitä, käyttävät sitä, rikkovat sen... Naisen on ihan hyvä yksin, kavereidensa ja sukulaisnaistensa kanssa

Miehissä istuu syvällä tuo nainen omaisuutena ajattelu. He puolustaa vaimoaan silloin kun pitää hankkimastaan omaisuudestaan.Jos mies ei pidä naisestaan antaa se muidenkin kohdella puolisoaan kuin rikkinäistä tavaraa jonka on heittänyt pois.Mies voi jättää inhoamansa vaimon vaikka minkä hirviön käsiin samaan aikaan kun rientää naisen avuksi mihin on ihastunut, mutta ei edes tunne.

Siksi ei miehet nähdessään väkivaltaa jotain vierasta naista kohtaan astu pelastajaksi tai väkivallan estäjäksi jos he ei koe naista itselleen haluttavana. Jos he näkee miehen pahoinpitelevän vaimoaan miehet jättää asian huomiotta, koska jokainen tekee omaisuudellaan mitä lystää ei kuulu heille.

En tiedä miksi miehet esittää itsensä suojelijoina kun selkeästi kyse on omistussuhteesta eikä empatiasta naisia kohtaan. Kun nainen on pulassa, hänet yhä usein pelastaa toinen nainen miesten kääntäessä katseensa pois.

Hoidan työkseni vanhuksia ja jaksan aina ihmetellä kuinka erilaista ihmisrotua nuo vanhemmat, nyt 60-70-vuotiaat naiset voivat olla. Siis ukko juonut vuosikymmeniä ja lopulta päässyt laitokseen (kyllä, juoppo voi elää jopa yli 8-kymppiseksi) niin emäntä vielä jaksaa käydä katsomassa ja ihmettelemässä että "miten se nyt on noin sekaisin.." 

Eikö näillä naisilla ole mitään itsekunnioitusta ja omaa elämää lainkaan??

Ehkä juuri siitä syystä, että olemme nähneet aiempien sukupolvien naisten uhraavan elämänsä miestensä vuoksi, emme halua tehdä samoin vaan laitamme kelvottomat kiertoon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämää ei kannata haaskata toimimattomaan suhteeseen. Harvoin miehet muuttuvat. Harvoin pettäjästä saa uskollisen, juoppo raitistuu, narkkari lakkaa narkkaamasta, väkivaltainen hakkaamasta.

Naisten elämäntehtävä ei ole parantaa miehiä, miesten tulee tehdä se itse, ihan itsensä vuoksi.

Tähän peilaten, sen miehiin liittyvän perheen suojelija-elättäjä legendan voisi jo lopettaa. Ei uppoa enää keneenkään. 

Miehet suojelevat omaa omaisuuttaan. Ja tekevät sille mitä haluavat. Myyvät sitä, käyttävät sitä, rikkovat sen... Naisen on ihan hyvä yksin, kavereidensa ja sukulaisnaistensa kanssa

Miehissä istuu syvällä tuo nainen omaisuutena ajattelu. He puolustaa vaimoaan silloin kun pitää hankkimastaan omaisuudestaan.Jos mies ei pidä naisestaan antaa se muidenkin kohdella puolisoaan

Tässäkin on vinha perä.  Ei kaikki miehet läheskään ole mitään heikompiensa suojelijoita.  He puolustavat ja auttavat naista vain silloin, kun se nainen viehättää heitä itseään ja haluavat sillä tavalla tuoda itseään esiin.  Ei niitä kaikkia kiinnosta auttaa edes hätätilanteeseen joutunutta lasta, koska "mitä se mulle kuuluu."

No ihan kaikkiin miehiin tämä kuvaus ei sentään sovi.  On niitä oikeastikin hyviä miehiä, mutta vain vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kirjoittama ensimmäinen kpl kertoo asian ytimen.  Hän väittää, että on olemassa miehiä, jotka haluaa päästä ongelmastaan ja toivoo ja odottaa naisen tukevan häntä näissä pyrkimyksissään, eikä vain lähtisi tiehensä.

Puhutaan tässä nyt siis vain miehistä, vaikka vastaavia naisiakin on.  Mutta minun kokemukseni on vain miehistä.

Ulkopuolisten on vaikea ymmärtää, kenties, miksi nainen lähti, vaikka mies niin vilpittömästi haluaa parantaa tapansa.  Siitä tämä ap:n viestikin kertoo.  Kenties hän ihmettelee, miksi se joku nainen lähti.  Mutta ydin on siinä, että hän ei ole ollut näkemässä niitä edeltäviä tapahtumia.

Harvemmin kukaan nainen lähtee väkivaltaisesta suhteesta aivan heti.  Usein takana on vuosien kierre.  Naisiahan jopa syyllistetään siitä, että kestävät liian kauan väkivaltaista miestä ja siksi aiheuttava

Hyvin selitetty, mutta miksi tällaisia tapauksia ei tunnu olevan?  Minä tiedän vain kaksi tapausta, joissa mies oikeasti (kuulemma) halusi parantua tavoistaan.  Kumpikin tapaus meni päin mäntyä.

JOS mies oikeasti haluaa muuttua, niin miksi hän siihen edes tarvitsee mitään terapeuttia?  Minun isäni teki elämässään täyskäännöksen alkoholin suhteen 60-luvun lopulla.  Hän vain lopetti sen juomisen ja siihen rauhoittui koko hänen elämänsä ja perhe-elämänsäkin.  Ei hän mitään terapiaa siihen hakenut, ei sellaisesta silloin edes puhuttu.

Jos ihminen haluaa kovasti jotain, eikö se halu jo ruoki sitä, että alkaa toimia haluamallaan tavalla?  En minä muista, että äitini olisi mitenkään erityisesti toiminut siinä minään tukena.  Hän, niin kuin me lapsetkin, olimme tietysti tästä iloisia.  Niin äidistä kuin meistä lapsistakin oli tosi mukavaa, kun ei tarvinnut enää jännittää mitään ja kaikki oli rauhallista.  Mitä muuta "tukea" olisi pitänyt olla?

Toinen näistä terapiaan hakeutuneista minun tuntemistani tyypeistä meni aivan ilmiselvästi terapiaan siksi, että saisi siltä terapeutilta tukea ja uskoa siihen, että kaikkien hänen ongelmiensa syy olisi vaimossa.  Siksi hän meuhkasi ja kehuskeli vaimolleen olevansa itse asiassa erittäin hyvä tyyppi, koska TERAPEUTTIKIN hänestä niin sanoi, joten kaikki syy on SINUSSA!  Ja kuinka TERAPEUTTIKIN on nyt sitä mieltä, että sinun pitäisi.... jne.   Hän käytti tätä terapeuttia aseenaan kaikkea kohtaan.  Terapeuttinsa hän valitsi itse, eli se oli nuorehko nainen.  Tietenkin.  Ja sitten hän käytti kaiken viehätysvoimansa tämän terapeutin valloittamiseen puolelleen.  Siitä koko hommasta ei tullut yhtään mitään.  Mutta sen kaiken jälkeen hän oli sitten sitä mieltä, että hänessä ei voi olla mitään vikaa, koska hänhän kävi läpi kalliin terapian, ja edelleen kaikki on kuten ennenkin.  Eli hän edelleen jatkoi entistä käyttäytymistään.  Kännissä oli vaan entistä ilkeämpi.

Toinen tapaus vähän samanlainen, mutta mies ei puhunut siellä mitään, oli kuin umpipussi.  He kävivät siis terapiassa yhdessä.  Samalla tavalla hänkin käytti terapiaa aseenaan.  Koska hän tekee niin paljon tämän asian eteen, kun käy jopa terapiassa päästäkseen ongelmistaan.

Jos miehellä on oikeasti tarve muuttaa elämäänsä parempaan malliin, en ymmärrä, kuinka kukaan vaimo voisi olla sitä tukematta?  Mitä se tuki miehelle sitten sisältää, jos sillä ei mitään vaikutusta ole?