MIKSI ongelmamies pitäisi aina heivata menemään? Miksi ei voi yhdessä yrittää päästä ongelmista eroon?
Jos mieskin haluaa apua ongelmiinsa, kuten henkinen väkivalta tai muu ikävä käytös, ja on valmis menemään terapiaan. Miksi sitä ei pitäisi kunnioittaa ja tukea häntä siinä?
Kyse kuitenkin rakkaasta ihmisestä ja myös omien lasten isästä. Onhan se kaikkien etu että häntä tukee yli ongelmistaan, ei vähiten lasten.
Palstalla tunnutaan olevan sitä mieltä että aina täytyy vaan jättää, erota heti eikä takaisin saa katsoa. En ymmärrä tätä silloin jos/kun oikeasti toinen haluaa muuttua ja on valmis tekemään töitä sen eteen. Ja meidän tapauksessa on myös onnistunut, nykyään täysin eri mies.
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Koska meillä on vain yksi elämä, ja yleensä siinä kohdalla kun erotaan on ongelmia kestetty jo liian kauan. Ei suomalaiset eroa mitenkään liian helposti.
Sen sijaan moni alkaa vakavissaan kimppaan liian helposti. Muutaman kuukauden sisällä ollaan jo vihillä ja "pullat uunissa", ja siinä vaiheessa alkaa paljastua että toi kumppani onkin ihan täysi juntti, narsisti, alkoholisti, psykopaatti jne. Sitten joko kärsitään vuosikaudet, tai erotaan kunnon draaman säestämänä ja tapellaan lapsen huoltajuudesta ja levitetään nais/miesvihaa vauvafoorumilla.
Vierailija kirjoitti:
Niin, aikani kuuntelin juominen lupauksia, että kaikki muuttuu. Kai se joka kerta oli ihan tosissaan sen hetken.
Liian monta mahdollisuutta sai. Itki vielä, että minä rikoin perheemme, vaikka minä vaan keräsin kasaan sen, mikä oli vielä pelastettavissa.
En uskalla ajatellakaan, mitä lapsista olisi tullut jos olisivat yhtään pidempään joutuneet elämään siinä ilmapiirissä, missä huolehdittiin vain ja ainoastaan siitä, ettei iskä vaan saisi syytä juoda.
Mä olen myös elänyt noin. Kesti muutaman vuoden tajuta lähteä. Meidän lapsi on aikuinen jo, ja kiittänyt saamastaan hyvästä parisuhteen mallista. Hänet kasvatti kanssani toinen aviomies, ajasta isänsä kanssa ei onneksi muista juuri mitään.
Itse olen saanut kotoa parisuhteen mallin, jossa siedetään loputtomiin henkistä väkivaltaa. Ilman sitä en olisi tehnyt vastaavaa virhettä, en nuorena tiennyt paremmasta. Onneksi tytär tietää, ja minäkin onnistuin toisella kerralla.
Henkisen väkivallan harjoittaminen on tahallista pahuutta ja henkilö on päättänyt ottaa uhrikseen puolisonsa. Ei se terapialässytyksillä lopu. Jos samainen henkilö pystyy olemaan pahoinpitelemättä kavereitaan, pomoaan, muita ihmisiä suhteen ulkopuolella niin kyseessä on valinta eikä mikään häiriö. Ei silloin jäädä katsomaan vaan lähdetään niin turvallisesti kuin pystyy ja nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska meillä on vain yksi elämä, ja yleensä siinä kohdalla kun erotaan on ongelmia kestetty jo liian kauan. Ei suomalaiset eroa mitenkään liian helposti.
Sen sijaan moni alkaa vakavissaan kimppaan liian helposti. Muutaman kuukauden sisällä ollaan jo vihillä ja "pullat uunissa", ja siinä vaiheessa alkaa paljastua että toi kumppani onkin ihan täysi juntti, narsisti, alkoholisti, psykopaatti jne. Sitten joko kärsitään vuosikaudet, tai erotaan kunnon draaman säestämänä ja tapellaan lapsen huoltajuudesta ja levitetään nais/miesvihaa vauvafoorumilla.
Moni syyttää muita ihmisiä liian valikoiviksi. Tämä on mielestäni kummallinen syytös. Mielestäni on ihan järkevääkin, että pohdimme tarkoin, kenen kanssa alamme vakavaan parisuhteeseen.
Uskon vahvasti, että parisuhteet päättyvät niin usein ja herkästi erityisesti siksi, että ne on alunperinkin aloitettu väärän ihmisen kanssa. En usko, että pelkkä rakkaus riittää toimivan parisuhteen perustaksi. Muutakin yhteensopivuutta vaaditaan.
jos mua joku löis, se olisi kerrasta poikki. Ei ne koskaan lopeta.
Vierailija kirjoitti:
Henkisen väkivallan harjoittaminen on tahallista pahuutta ja henkilö on päättänyt ottaa uhrikseen puolisonsa. Ei se terapialässytyksillä lopu. Jos samainen henkilö pystyy olemaan pahoinpitelemättä kavereitaan, pomoaan, muita ihmisiä suhteen ulkopuolella niin kyseessä on valinta eikä mikään häiriö. Ei silloin jäädä katsomaan vaan lähdetään niin turvallisesti kuin pystyy ja nopeasti.
Yleensä tuollaisessa suhteessa on kaksi aikuista lasta joiden säröt osuu kipeästi yhteen. Toinen oikeuttaa, toinen alistuu. Toinen on alitajuisesti jäänyt kiinni ajatukseen, että turvaa ja läheisyyttä olisi tarjolla, kunhan toinen vain muuttuu.
Yhyyyy miksei nainen haluu pelastaa mua mun ongelmilta joille en haluu tehdä mitään itse :DDD
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä oli ongelma naisessa miehessä tai molemmissa. Liian helposti erotaan ja luovutetaan. Ikävä jää. Surullista.
Niin pahoina kuin hyvinä päivinä rakkaus on pitkämielinen.
Ei naisessa voi olla mitään vikaa tai ongelmaa. Täysin mahdotonta.
Tämä on aihe minkä ympärille on mahdotonta rakentaa tällaisella forumilla asiallista keskustelua. Niin paljon yksilöllisiä eroja jokaisessa erossa on.
Yleisellä tasolla antaisin kaksi neuvoa parisuhteessa oleville ihmisille.
1. Puhukaa avoimesti ja ennen kaikkea silloin, kun teillä menee hyvin. Mikäli tällaista kulttuuria ei ole, on kriisinhetkellä sellaista mahdotonta myöskään kaivaa.
2. Tehkää ero rauhassa. Mikään ei ole lyhytnäköisempää, kuin kesken pienlapsiarjen tehdä eropäätös täysin itsenäisesti tai pettää puolisoaan. Erota nopeasti. Yhteisten lasten myötä sitä entistä puolisoa joutuu kestämään lopun ikää. Mitä paremmin ero hoidetaan, sitä nopeammin molemmat osapuolet voivat aloittaa täyspainoisesti uuden elämän.
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehenä kukaan edes haluaisi vapaaehtoisesti suhteeseen jossa tarkoitus on muuttaa toista ihmistä.
Jos sinun perseilysi vahingoittaa kumppaniasi, lapsiasi ja koko perhettäsi etkä sinä suostu sitä ymmärtämään, kenelle jää vastuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkisen väkivallan harjoittaminen on tahallista pahuutta ja henkilö on päättänyt ottaa uhrikseen puolisonsa. Ei se terapialässytyksillä lopu. Jos samainen henkilö pystyy olemaan pahoinpitelemättä kavereitaan, pomoaan, muita ihmisiä suhteen ulkopuolella niin kyseessä on valinta eikä mikään häiriö. Ei silloin jäädä katsomaan vaan lähdetään niin turvallisesti kuin pystyy ja nopeasti.
Yleensä tuollaisessa suhteessa on kaksi aikuista lasta joiden säröt osuu kipeästi yhteen. Toinen oikeuttaa, toinen alistuu. Toinen on alitajuisesti jäänyt kiinni ajatukseen, että turvaa ja läheisyyttä olisi tarjolla, kunhan toinen vain muuttuu.
Olen samaa mieltä, koska olen elänyt tuota jokaisessa parisuhteessani. Ei auttanut kuin korjata henkiset särönsä ja antaa itsensä kasvaa aikuiseksi. Lapset alistuu, koska se on keino selvitä. Aikuista ei sido mikään. Se on jonkun toisen ihmisen aikuinen lapsi joka on ottanut kiusaamisen kohteeksi eikä nämä poikkea koulukiusaajista mitenkään. En olisi ollut kaveri koulukiusaajani kanssa lapsena milloin vielä oli jäljellä jokin terve osa minusta, nyt kun se osa löytyi taas niin se ei katso tuollaista käytöstä. Samassa on lähtenyt monta "ystävää" joiden käytös on ollut kaikkea muuta kuin ystävällistä, pelkkää piilotettua ivailua, nälvimistä ja alas painamista, joka joskus tuntui tutulle ja siksi turvalliselle ja normaalille. Nyt se vain ällöttää.
Siksi kun ongelmamies ei tunnista, tunnusta eikä myönnä olevansa ongelma.
Minusta tuli exvaimolle pois heivattava ongelmamies noin viikon kuluttua siitä kun liukastuin ja mursin nilkkani perheen asioilla juostessa. Niin toki se oli hankalaa kun en pystynytkään enää hoitamaan osuuttani kovin hyvin kipsi jalassa mutta kai tuossa nyt oli kuitenkin odotettavissa että tilanne ei jatku ikuisesti, kyllä nuo murtumat yleensä paranee.
Kun väkivalta tulee kuvioihin heti suhteen alusta ilman että nainen edes voi ymmärtää syytä sille niin on se järkyttävää. Kyllä siinä tilanteessa on naisena täysin voimaton vaikka haluaisi 'järjestää / selvittää' tilanteen. Ei silloin ole vielä edes mitään ajatusta tai yritystä muuttaa tämmöistä uutta ihastusta toisenlaiseksi. Jää vaan karmee olo ja elämä! Tietysti mietityttää että viekö väkivallan seuraavaankin suhteeseen. Mikä se seuraava suhde sitten edes on? Joku laastarisuhde vai mikä?
Entä jos ei edes laastari vaan joku nainen joka on valmis ottamaan itselleen miehen tietäen että tämä on jo pahoinpidellyt yhden raskaana olevan naisen ja on voinut olla jopa aiheuttamassa tämän pahoinpitelyn eli ulkopuolisen kanssa ei kannata lähteä pettämään kun oma alkava rakkaussuhde on vasta alkamassa. Todellisessa elämässä tapahtuneet asiat ovat kylllä satujakin karmeampia!
Naiset eivät edes tiedä mitä kaikkea ovat aiheuttamassa omalla käytöksellään. Kolmannet pyörät - olitte minkälaisia tahansa ja mikä juttu tahansa - pitäisikö lähteä vetämään omaan vittuusi! Älkää kukaan koskaan panostako mitenkään juttuun, jossa partneri on vähemmän kuin ykkönen.
Pilalle aiheutettu juttu voi olla sellainen että siihen ei olekaan paluuta - vaikka vasta kun kaikki on menetetty niin tajuaa mitä on menettänyt ja mihin tilanteeseen sitten päätynyt.
T. Mies...
Sama toisinpäin. Miksi mies ei voi keskustella asiasta? Ja antaa mahdollisuus naiselle. Jos mies ei puhu mitään ja vaan eroaa niin ei se ole hyvä.
Ongelmamiehen ongelmat voivat olla niin syvässä, että kenenkään ei sen takia kannata uhrata omaa elämäänsä. Esimerkiksi aggressiivisuus, päihteiden käyttö, alivastuullisuus. Jotta suhde voisi jatkua, ongelmamiehen tulisi itse (!) hakeutua avun piiriin. Parisuhde ei ole äiti-lapsi tai terapeutti-asiakas -suhde.
Vierailija kirjoitti:
Good for you. Yleensä ne miehet eivät ole halukkaita tekemään mitään ongelmiensa eteen, sillä omasta mielestään heillä ei ongelmia ole. Tai sitten itkevät, että nainen ei rakasta sellaisena kuin hän on.
No millaisena ne naiset miestään rakastavat, jos ei sellaisena kuin mies on?
Toivekuvana? Lompakkona? Lasten isänä?
Koska VÄKIVALTAA ei koskaan pidä ymmärtää. Ainoa asia mikä kannattaa tehdä on rikosilmoitus ja lähestymiskielto. Väkivaltainen ihminen on ylittänyt sellaisen rajan, jota EI KUULU antaa anteeksi. Tälläinen ihminen hyvin harvoin on täysipäinen tai kykenee edes muuttumaan. Oman turvallisuuden ja mielenterveyden vuoksi yhtään tälläistä ihmistä EI KANNATA pitää omassa elämässä.
Aloitus on yhtä totta, kuin Salatut elämät.