MIKSI ongelmamies pitäisi aina heivata menemään? Miksi ei voi yhdessä yrittää päästä ongelmista eroon?

Surkeita liittoja. 

Jossain vaiheessa tulee oma jaksaminen vastaan. Ei ketään voi vaatia uhraamaan oma terveytensä toisen ongelmien takia. Sitten siinä on kaksi sairasta ihmistä ja kuka heistä huolehtii? Ja lapsista, jos niitä on.

Ap:n kirjoittama ensimmäinen kpl kertoo asian ytimen.  Hän väittää, että on olemassa miehiä, jotka haluaa päästä ongelmastaan ja toivoo ja odottaa naisen tukevan häntä näissä pyrkimyksissään, eikä vain lähtisi tiehensä.

Puhutaan tässä nyt siis vain miehistä, vaikka vastaavia naisiakin on.  Mutta minun kokemukseni on vain miehistä.

Ulkopuolisten on vaikea ymmärtää, kenties, miksi nainen lähti, vaikka mies niin vilpittömästi haluaa parantaa tapansa.  Siitä tämä ap:n viestikin kertoo.  Kenties hän ihmettelee, miksi se joku nainen lähti.  Mutta ydin on siinä, että hän ei ole ollut näkemässä niitä edeltäviä tapahtumia.

Harvemmin kukaan nainen lähtee väkivaltaisesta suhteesta aivan heti.  Usein takana on vuosien kierre.  Naisiahan jopa syyllistetään siitä, että kestävät liian kauan väkivaltaista miestä ja siksi aiheuttavat vaikkapa lapsilleen traumoja, saati itselleen.  Minä olen sitä mieltä, että minun traumani on tulleet juuri siitä, että äitini ei lähtenyt siitä liitosta, ei koskaan.  Hän yritti ja yritti, tuloksetta.

Kun itse jätin lopulta aviomieheni, sain kuulla miten anoppi oli ystävilleen, tutuilleen ja sukulaisilleen syyllistänyt minua siitä, että en tukenut miestä mitenkään jne.  Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä kaikkea kestin ja miten paljon yritin tehdä asian hyväksi, että mies olisi ns. muuttunut.  Totuushan oli se, ettei mies halunnutkaan muuttua, hän olisi vain halunnut, että minä hyväksyisin hänet sellaisena kuin hän oli.  Hän piinasi minua yöt ja päivät ja minun olisi siis vain pitänyt se hyväksyä.  Miksi ihmeessä? 

Aina kun sanoin, etten enää jaksa, vaan meidän on joko erottava tai mentävä johonkin pariterapiaan, hän lupaili kaikkea mahdollista, lupasi raitistua, lupasi hallita väkivaltaisuuttaan ja kaikkea  sellaista, mutta mikään ei muuttunut.  Vaikka olisin miten hyväksi yrittänyt elämämme tehdä, se kaikki valui hiekkaan.  Ei ihminen voi hymyillä laupiaasti, kun toinen keksii kaikenlaista kiusaa, heittelee ruokia pitkin seiniä ja haukkuu joka asiaa puolisossaan, tahallaan valvottaa toista, mölyää ja mekastaa, en edes jaksa selittää mitä kaikkea. 

Ja sitten kun viimein täysin rikkinäisenä lähdin, niin sitten alkaa ihmettely, että miksi et ollut tukena etkä ymmärtänyt.  Mitä olisi pitänyt ymmärtää ja tukea, sitä kiusantekoa ja väkivaltaa vai?

Ei hän tosissaan halunnut muuttua yhtään miksikään.  MINUN olisi pitänyt muuttua ja siis sietää, kestää ja alistua kaikkeen.  Kaikki kilpistyi aina siihen, että jos SINÄ....!  Ikinä hän ei kääntänyt katsettä itseensä ja nähnyt ne teot, jotka eroon johtivat.  Ne olivat itse asiassa hyvin järkyttäviä, kauhistuin itsekin kunnolla vasta kun eron jälkeen pystyin puhumaan asioista ystävlleni ja vanhemmilleni.  Minulle sanottiin, että miksi lähdit nyt vasta, kun olisi pitänyt lähteä jo ajat sitten.  Minähän olin jo potentiaalinen henkirikoksen uhri.  Niin usein oli puukkoa kurkullani pidelty.

Ihminen on aina itse ensisijaisesti vastuussa käytöksestään.  Koskaan ei voi vaatia toista ihmistä tekemään muutosta toisen puolesta.  

Vierailija kirjoitti:

Surkeita liittoja. 

Onko todellakin? Näissähän tietysti kasvatetaan ihania ihmisiä - yhteiskuntamme valioyksilöitä ja menestyjiä. Näin olen ymmärtänyt. Ja näinhän se menee. Miksi ei menisi kun molemmat vanhemmat ovat tasokkaita. Se mikä kullekin on tasokasta on vähintään joku mielipideasia. Avioliitot solmitaan nykyäänkin vain parhaan rakkaussuhteen kanssa. On ymmärretty että muu voisi olla katastrofi. Avioliittoinstituutio suojaa sitten kaikelta ulkopuoliselta mitä se sitten olisikaan - vaikka joku stalkkari muka...

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kirjoittama ensimmäinen kpl kertoo asian ytimen.  Hän väittää, että on olemassa miehiä, jotka haluaa päästä ongelmastaan ja toivoo ja odottaa naisen tukevan häntä näissä pyrkimyksissään, eikä vain lähtisi tiehensä.

Puhutaan tässä nyt siis vain miehistä, vaikka vastaavia naisiakin on.  Mutta minun kokemukseni on vain miehistä.

Ulkopuolisten on vaikea ymmärtää, kenties, miksi nainen lähti, vaikka mies niin vilpittömästi haluaa parantaa tapansa.  Siitä tämä ap:n viestikin kertoo.  Kenties hän ihmettelee, miksi se joku nainen lähti.  Mutta ydin on siinä, että hän ei ole ollut näkemässä niitä edeltäviä tapahtumia.

Harvemmin kukaan nainen lähtee väkivaltaisesta suhteesta aivan heti.  Usein takana on vuosien kierre.  Naisiahan jopa syyllistetään siitä, että kestävät liian kauan väkivaltaista miestä ja siksi aiheuttavat vaikkapa lapsilleen traumoja, saati itselleen.&nbs

Kirjoitan vielä lisää, kun oli liian pitkä teksti tuo kuulemma.

Siis olen eron jälkeen tavannut paljon muita naisia, jotka on kokeneet vastaavaa tai lähes vastaavaa.

Tukea, tukea, tukea pitäisi antaa, loputtomiin.  Epäkiitollista hommaa.  Olen kuullut jonkun miehen suusta, että se vaimon ainainen lempeys ja auttamisenhalu vitutti niin paljon, että piti vetää sitä turpaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surkeita liittoja. 

Onko todellakin? Näissähän tietysti kasvatetaan ihania ihmisiä - yhteiskuntamme valioyksilöitä ja menestyjiä. Näin olen ymmärtänyt. Ja näinhän se menee. Miksi ei menisi kun molemmat vanhemmat ovat tasokkaita. Se mikä kullekin on tasokasta on vähintään joku mielipideasia. Avioliitot solmitaan nykyäänkin vain parhaan rakkaussuhteen kanssa. On ymmärretty että muu voisi olla katastrofi. Avioliittoinstituutio suojaa sitten kaikelta ulkopuoliselta mitä se sitten olisikaan - vaikka joku stalkkari muka...

Avioliitto: turva lapsille, kunnia naiselle  - ja katkaisee juoruilta kaikki siivet! Onko avioliitto myös miehelle kunnia-asia nykyään? Nykysyyt solmia avioliitto?  

 

Vierailija kirjoitti:

Elämää ei kannata haaskata toimimattomaan suhteeseen. Harvoin miehet muuttuvat. Harvoin pettäjästä saa uskollisen, juoppo raitistuu, narkkari lakkaa narkkaamasta, väkivaltainen hakkaamasta.

Naisten elämäntehtävä ei ole parantaa miehiä, miesten tulee tehdä se itse, ihan itsensä vuoksi.

Tähän peilaten, sen miehiin liittyvän perheen suojelija-elättäjä legendan voisi jo lopettaa. Ei uppoa enää keneenkään. 

Miehet suojelevat omaa omaisuuttaan. Ja tekevät sille mitä haluavat. Myyvät sitä, käyttävät sitä, rikkovat sen... Naisen on ihan hyvä yksin, kavereidensa ja sukulaisnaistensa kanssa

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä oli ongelma naisessa miehessä tai molemmissa. Liian helposti erotaan ja luovutetaan. Ikävä jää. Surullista.

Niin pahoina kuin hyvinä päivinä rakkaus on pitkämielinen.

No ei se kyllä mitään "helpolla luovuttamista" ole, kun se nyrkki sun silmään lyödään, ja katsot parhaaksi lähteä. En näe mitään järkeä jäädä arpomaan, kuntoutuuko mies ja muuttuuko, vai lähteekö kuitenkin itseltä se henkikulta ensin.

Alkoholistinkin kanssa olet koko ajan varuillasi, retkahtaako vai onko salajuoppo, vai mitä seuraavaksi, kun tämä on "kuivilla" ja kipuilee.

Niinhän sitä sanotaan linnankundeistakin, että oliko peräti yli 80%, jotka palaavat takaisin istumaan? 

Minä lähdin ajoissa. Hulluinta vielä, kun pari seuraavaakin miesehdokasta paljastuivat väkivaltaisiksi, joten vedän näköjään niitä puoleeni. Olen huolehtiva ja  hyväntahtoinen, mutta hemmetin sisukas ja päättäväinen, ja tuli aina noille ihan täysin yllärinä, kun en ollutkaan se tyhmä ja alistettava ressukka, jota voi potkia päähän miten tykkää. Nykyään on asiat hyvin, vanhoilla päivillä. Parempi myöhään.

Vierailija kirjoitti:

Miksi miehenä kukaan edes haluaisi vapaaehtoisesti suhteeseen jossa tarkoitus on muuttaa toista ihmistä.

Niin, olisko tarkoitus kuitenkin muuttaa, siis henkilön omasta halustaankin muuttua, parempaan suuntaan? Toki hakkaaja saa pitää oman väkivaltaisuutensa ja juoppo ryypätä jatkossakin, mutta kun sellaisen kanssa ei kukaan oikein voi tai halua elää. Mites muuten lapset sopivat tuohon yhtälöön?

Vierailija kirjoitti:

Jos kuviossa on mukana lapsia (minkä ikäisiä tahansa), he imevät parisuhteen vuorovaikutusmallin alitajuntaansa. Vaikka nainen kestäisikin, ja kuvittelisi, että tilanne ei vaikuta lapsiin, se oikeasti vaikuttaa, ja samalla hän antaa lapsille huonon mallin: pojille että puolisonsa kaltainen mies on "hyvä" ja tytöille että tätä teidän pitää parisuhteessa sietää. Kysymys ei lapsiperheissä koskaan ole vain naisen ja hänen kumppaninsa välisestä suhteesta, vaan myös lasten senhetkisestä elämästä ja tulevaisuudesta. Sekä lasten tulevien kumppanien elämästä.

Paitsi että se EI aina vaikuta lapsiin. Näissä ei voi yleistää, se pitäisi jokaisen muistaa.

Minä olin avoliitossa parikymmentä vuotta. Ongelmia oli alusta asti, mutta sitkeästi suljin silmät ja ajattelin että aika korjaa asioita. Niin se osittain tekikin. Kun oltiin 15 vuotta oltu yhdessä niin mies meni työpsykologin kautta terapiaan. Ongelma oli siinä, että vaikka mies teki niin sanotusti parhaansa ratkoakseen ongelmiaan, niin meidän parisuhteen parantaminen ei koskaan ollut hänellä se päämäärä, se aika mitä oltaisiin voitu yhdessä viettää ja käyttää luomaan yhteisiä muistoja ja kokemuksia meni sitten miehellä kavereiden kanssa baareissa, koska arki on niin rankkaa että pitää vapaalla irrotella. Minulla ei siinä kohtaa enää riittänyt mielenkiinto yksin ylläpitää suhdetta joten alkoi tuntua täysin järjettömälle roikkua ihmisessä jota ei selkeästi kiinnosta. 

Tiivistettynä, arvostan ihmistä joka haluaa ratkoa ongelmiaan, mutta se ei voi mennä niin, että parisuhteelle ei riitä aikaa ja voimia mutta kavereiden ryyppyreissuille kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi miehenä kukaan edes haluaisi vapaaehtoisesti suhteeseen jossa tarkoitus on muuttaa toista ihmistä.

Jos sinun perseilysi vahingoittaa kumppaniasi, lapsiasi ja koko perhettäsi etkä sinä suostu sitä ymmärtämään, kenelle jää vastuu?

Sille joka otti itselleen alunperinkin väärän kumppanin. 

No sitten on hakkaajan myös heti alkuun kerrottava, että olen ja aion olla kumppaniani kohtaan väkivaltainen. En vaan ole ikinä kuullut näin tapahtuvan. Sen sijaan olen väkivallan uhreilta kuullut, kuinka "Se ensimmäinen isku tuli puskista, enkä olisi voinut koskaan kuvitellakaan, että"...

Aika harva myöskään kertoo eka treffeillä, että hei, olen kuules melkoinen alkoholisti, ulosotossa, enkä tee kotitöitäkään, paskat mistään välitän...

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kirjoittama ensimmäinen kpl kertoo asian ytimen.  Hän väittää, että on olemassa miehiä, jotka haluaa päästä ongelmastaan ja toivoo ja odottaa naisen tukevan häntä näissä pyrkimyksissään, eikä vain lähtisi tiehensä.

Puhutaan tässä nyt siis vain miehistä, vaikka vastaavia naisiakin on.  Mutta minun kokemukseni on vain miehistä.

Ulkopuolisten on vaikea ymmärtää, kenties, miksi nainen lähti, vaikka mies niin vilpittömästi haluaa parantaa tapansa.  Siitä tämä ap:n viestikin kertoo.  Kenties hän ihmettelee, miksi se joku nainen lähti.  Mutta ydin on siinä, että hän ei ole ollut näkemässä niitä edeltäviä tapahtumia.

Harvemmin kukaan nainen lähtee väkivaltaisesta suhteesta aivan heti.  Usein takana on vuosien kierre.  Naisiahan jopa syyllistetään siitä, että kestävät liian kauan väkivaltaista miestä ja siksi aiheuttavat vaikkapa lapsilleen traumoja, saati itselleen.&nbs

Ei. Minä en moiti ketään siitä että gän lähtee, eikä kyse ole siitä että en ymmärtäisi lähtijöitä. Aloitukseni ei liity lähtijöihin ollenkaan.

Minä kirjoitan siitä näkökulmasta että KUN mies haluaa muuttua ja ON valmis tekemään töitä sen eteen, menee terapiaan jne, niin miksi ihmeessä sitä pidetään huonona asiana. Ja etenkin, miksi pidetään huonona asiana jos vaimo tässä tilanteessa antaa miehelle mahdollisuuden. Ja edelleen sitä pidetään huonona ja vääränä ratkaisuna, vaikka mies olisi jo päässyt niistä ongelmistaan eroon, ei ole enää henkistä väkivaltaa eikä muutakaan. Vaikka jälkeenpäin kirjoittaisi tällaisesta tilanteesta, sitä ei ymmärrä eikä hyväksy oikein kukaan. On edelleen väärin tehty, miksi ihmeessä? Kun oikeasti näitä apua hakevia ja ongelmansa myöntäviä miehiä on ja silloin olisi hyvä tukea antavan vaimonkin saada vertaistukea, ei pelkkää haukkumista.

Ja kuten olen jo sanonut, minä en puhu tapauksista joissa toinen vaan lupaa muuttua, muttei tee asioiden eteen mitään eikä muutu. Sellaisista suhteista en nyt kirjoita. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä oli ongelma naisessa miehessä tai molemmissa. Liian helposti erotaan ja luovutetaan. Ikävä jää. Surullista.

Niin pahoina kuin hyvinä päivinä rakkaus on pitkämielinen.

 

 

No ei se kyllä mitään "helpolla luovuttamista" ole, kun se nyrkki sun silmään lyödään, ja katsot parhaaksi lähteä. En näe mitään järkeä jäädä arpomaan, kuntoutuuko mies ja muuttuuko, vai lähteekö kuitenkin itseltä se henkikulta ensin.

Alkoholistinkin kanssa olet koko ajan varuillasi, retkahtaako vai onko salajuoppo, vai mitä seuraavaksi, kun tämä on "kuivilla" ja kipuilee.

Niinhän sitä sanotaan linnankundeistakin, että oliko peräti yli 80%, jotka palaavat takaisin istumaan? 

Minä lähdin ajoissa. Hulluinta vielä, kun pari seuraavaakin miesehdokasta paljastuivat väkivaltaisiksi, joten vedän näköjään niitä pu

Niin. Tällaisista miehistä ei tässä ketjussa ole kyse. Tee vaikka oma ketju aiheelle? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi miehenä kukaan edes haluaisi vapaaehtoisesti suhteeseen jossa tarkoitus on muuttaa toista ihmistä.

 

Niin, olisko tarkoitus kuitenkin muuttaa, siis henkilön omasta halustaankin muuttua, parempaan suuntaan? Toki hakkaaja saa pitää oman väkivaltaisuutensa ja juoppo ryypätä jatkossakin, mutta kun sellaisen kanssa ei kukaan oikein voi tai halua elää. Mites muuten lapset sopivat tuohon yhtälöön?

 

Juuri näin. Siitä on kyse että toinen ymmärtää ja myöntää, että vika on hänessä. Ja haluaa muuttua. Kyllä tällaisia ihmisiä on paljon, vaikka moni erittäin mustavalkoisesti toisin ajattelee. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun aikoinaan aloin seurustella exän kanssa,  kerroin heti suhteen alussa,  että mua lyödään vain kerran ja jos niin käy,  suhde päättyy sillä samalla sekunnilla.  Meni muutama vuosi ja lyönti tuli.  Exä oli aivan ällistynyt,  kun en halunnutkaan enää jatkaa,  vaikka hän puhui kuin ruuneperi ja lupasi vaikka mitä.  Mä sanoin,  että sinä tiesit,  mitä lyönnistä seuraa ja teit ihan itse päätöksen,  että meidän suhde on ohi. Mä en jäisi suhteeseen,  missä on minkäänlaista väkivaltaa.  En siis voisi edes joutua aloittajan kuvaamaan tilanteeseen. Kerrasta poikki,  heippa ja hyvää loppuelämää.

Tosi reilua pitää miestä lähtökohtaisesti taipuvaisena väkivaltaan. Mikä oli se tunne joka herätti sinua kertomaan tällaista?

 

Jos olisi pitänyt lähtökohtaisesti väkivaltaisena, niin olisiko alkanut suhteeseen? Sun logiikka ontuu.

Niinhän sitä sanotaan myös, että se on kerrasta poikki, jos petät. Kukaan ei toista ihmistä ihan täysin tunne, joten nämä ovat niitä elämän pelisääntöjä, joita voi asettaa sukupuolesta riippumatta. Tiedetään missä menee rajat. Joillekin esim. suutelu on pettämistä, toisille ei.

Palvelee molempia osapuolia suhteessa, kun asioista sovitaan ennakkoon.

 

Vierailija kirjoitti:

Minä olin avoliitossa parikymmentä vuotta. Ongelmia oli alusta asti, mutta sitkeästi suljin silmät ja ajattelin että aika korjaa asioita. Niin se osittain tekikin. Kun oltiin 15 vuotta oltu yhdessä niin mies meni työpsykologin kautta terapiaan. Ongelma oli siinä, että vaikka mies teki niin sanotusti parhaansa ratkoakseen ongelmiaan, niin meidän parisuhteen parantaminen ei koskaan ollut hänellä se päämäärä, se aika mitä oltaisiin voitu yhdessä viettää ja käyttää luomaan yhteisiä muistoja ja kokemuksia meni sitten miehellä kavereiden kanssa baareissa, koska arki on niin rankkaa että pitää vapaalla irrotella. Minulla ei siinä kohtaa enää riittänyt mielenkiinto yksin ylläpitää suhdetta joten alkoi tuntua täysin järjettömälle roikkua ihmisessä jota ei selkeästi kiinnosta. 

Tiivistettynä, arvostan ihmistä joka haluaa ratkoa ongelmiaan, mutta se ei voi mennä niin, että parisuhteelle ei riitä aikaa ja voimia mutta kavereiden ryyp

Tämä täysin ymmärrettävää. Eipä tuossa enää muuta voi tehdä. Ap

Kyllä parhaimmillaan parisuhteessa saatu rakkaus korjaa ihmisen hylätyksi tulemisen ja arvottomuuden tunteita. Ainakin itse naisena koin niin. Mutta alkoholisti tai narkomaani on aina eri asia kuin ihminen, jolla ei ole näitä luonnetta pirulliseksi muuttavia addiktioita.

Kannattaa varoa sellaisia miehiä, joilla tällainen addiktio on. Oma addiktion kohde on heillä aina ensin.

Meillä taitaa olla aika syvällä kulttuurissamme väkivaltaisten miesten ymmärtäminen koska isoäitiemme oletettiin kestävän rintamalta palanneiden miestensä väkivaltaisuutta, selityksellä kun se ei ihan selvinnyt sodasta. Nämä miehet siirsi sotansa kotiin ja pahoinpitelivät vaimojaan ja vaimot purki sen lapsiinsa. Aina isompi kuritti pienempäänsä. Väkivalta normalisoitiin koska tunne-elämältään vammautuneet ihmiset ei osaa mitään muuta. Ei niillä ole emotionaalisia kykyjä eikä edes voimia ajatella toisin. Mutta sitten tuli sukupolvi, jolla näitä selityksiä ei enää ollut käytössään.

Koska miehet ovat kuin busseja, aina tulee seuraava. Ei kannata uhrata millisekuntiakaan yhden ongelmiin vaan on parempi siirtyä seuraavan.