Miksi ihmiset väittää resilienssinsä olevan hyvä vaikka heille ei ole koskaan edes tapahtunut mitään?

En koe että kokemani vastoinkäymiset olisi vaikuttaneet resilienssiini. Kyllä se hyvä resilienssini on ihan sen hyvän lapsuuden ja perusturvallisuuden ansioita. Olen oppinut luottamaan mahdollisuuksiin ja siihen että elämä kantaa ja asiat järjestyy aina jotenkin. Myös hyvistä sosiaalisista taidoista on ollut apua elämässä.

Mä muuten väitän ilman yhtään ylimielisyyttä ja puolueellisuutta, että ansaitsen10 arvosanaksi tuossa ja väitän, että kukaan Suomessa ei ole ollut ihan samanlaisissa tilanteissa kun mä. Sääli jos moni urpo ei tiedä niistä.Tietää vaan jostain jutuista, jotka voi laittaa sinne höpölöpö osastoon. 

Vierailija kirjoitti:

Eräänlaista itselle vakuuttelua, pelosta johtuvaa.

Voi olla silkkaa ymmärtämättömyyttäkin?

Vierailija kirjoitti:

Sitähän se hyvä resilienssi on, että vastoinkäymiset eivät tunnu kovin pahoilta. Miten silloin edes voisi kokea pahoja vastoinkäymisiä, kun mikään ei ole itselle sellainen.

Tuo lasketaan jo dissosiaatioksi tai psykopatiaksi.

Ja dissosiaatio voi kosahtaa jossain vaiheessa, vaikka toimisikin pitkään (omakin kokemus).

Minulla oli näennäisesti hyvä resilienssi. Paitsi sitten keski-iässä tuli viimeinen niitti ja resilienssi loppui siihen. Kaikki vaikeudet olin siihen asti selättänyt ja noussut kerta toisensa jälkeen.

Minusta tämä koko resilienssin käsite on tosi epämääräinen. Miten sitä mitataan. Jos jokin ikävä tapahtuma ei romahduta minua täysin, johtuuko se siitä että minulla on hyvä resilienssi vai siitä, että en vain välittänyt siitä asiasta niin paljon että olisin romahtanut.

Vierailija kirjoitti:

En koe että kokemani vastoinkäymiset olisi vaikuttaneet resilienssiini. Kyllä se hyvä resilienssini on ihan sen hyvän lapsuuden ja perusturvallisuuden ansioita. Olen oppinut luottamaan mahdollisuuksiin ja siihen että elämä kantaa ja asiat järjestyy aina jotenkin. Myös hyvistä sosiaalisista taidoista on ollut apua elämässä.

Millaisia vastoinkäymisiä sinulla on ollut?

Työkkärin valmennuksessa (ulkoistettu konsulttifirmalle) oli eräs sessio jossa puhuttiin resilienssistä ja harjoiteltiin sitä. Nyt minulla pitäisi olla hyvä resilienssi. En kyllä välitä suuntaan tai toiseen.

Kaikkeen verorahoja tuhlataankin.

Vierailija kirjoitti:

Dunning kruger tai sitten heidän vastoinkäymisensä ei näy päälle tai et itse niitä ymmärrä. Varmaan jokin noista. Mutta onhan sitä tutkittu että helpoimmalla pääsevät yritysjohtajatkin kokevat tekevänsä eniten töitä.

Mistä tuo käsitys, että yritysjohtajat pääsevät helpolla? Varmaan poikkeuksiakin on, mutta ilman mitään kokemusta yritysjohtamisesta väitän, että eivät pääse helpolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitähän se hyvä resilienssi on, että vastoinkäymiset eivät tunnu kovin pahoilta. Miten silloin edes voisi kokea pahoja vastoinkäymisiä, kun mikään ei ole itselle sellainen.

Tuo lasketaan jo dissosiaatioksi tai psykopatiaksi.

Ja dissosiaatio voi kosahtaa jossain vaiheessa, vaikka toimisikin pitkään (omakin kokemus).

Minulla oli näennäisesti hyvä resilienssi. Paitsi sitten keski-iässä tuli viimeinen niitti ja resilienssi loppui siihen. Kaikki vaikeudet olin siihen asti selättänyt ja noussut kerta toisensa jälkeen.

Kyllä psykopaatti voi kokea jonkun vastoinkäymisen todella pahana. Psykopatia ei suinkaan tarkoita sitä, että ei piittaa mistään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tämä koko resilienssin käsite on tosi epämääräinen. Miten sitä mitataan. Jos jokin ikävä tapahtuma ei romahduta minua täysin, johtuuko se siitä että minulla on hyvä resilienssi vai siitä, että en vain välittänyt siitä asiasta niin paljon että olisin romahtanut.

Ja kuka edes määrittää, mikä on paha asia. Jollekin työpaikan menttäminen on iso asia ja vaatii paljon energiaa hoitaa itsensä sen yli ja jotain ei nyt ihan hirveästi kiinnostele. 

Minä en pidä resilienssistä määreenä. Minusta myös se on epämääräinen ja yhteen sanaan on yritetty ympätä useampi eri asia. 

"Resilienssi syntyy vuorovaikutuksessa yksilön ja ympäristön kanssa ja on osa mielenterveyttä." Mieli ry

Niin resilienssi syntyy vuorovaikutuksessa ja myös kuolee vuorovaikutuksen puutteesta. Onko se sitten ihmisen ominaisuus, kun se riippuu myös muista ja kaikista olosuhteista. 

Toinen mistä en pidä on se, että jotkut puhuvat itsetunnosta ikään kuin se olisi jotain pysyvästi. Ei se ole, vaan se on joko rakentunut tai ei ole VIELÄ rakentunut tai ei ole vielä nitistetty siitä ihmisestä jne. Sekin elää sen mukaan, mitä elämässäsi tapahtuu ja etenkin, millaisten ihmisten kanssa. 

"Resilienssi on psyykkistä selviytymiskykyä, joustavuutta ja uudelleen orientoitumista, ja se vaihtelee eri elämäntilanteissa." Mieli ry

Tuosta syystä minusta ihminen voi sanoa korkeintaan, että hän kokee itsellään olevan tällä hetkellä hyvän resilienssin (tai huonon). Se voi olla ihan toista hyvinkin pian. Että sinänsä se on sama kuin sanoisi, että on pitkät hiukset. 

Vierailija kirjoitti:

Mä muuten väitän ilman yhtään ylimielisyyttä ja puolueellisuutta, että ansaitsen10 arvosanaksi tuossa ja väitän, että kukaan Suomessa ei ole ollut ihan samanlaisissa tilanteissa kun mä. Sääli jos moni urpo ei tiedä niistä.Tietää vaan jostain jutuista, jotka voi laittaa sinne höpölöpö osastoon. 

Se ei ole mikään kilpailu. Etkä kuulosta selvinneesi kovin hyvin. Yksi osa traumaa on tuollainen käytös, mitä ilmennät. 

Kaikkien pitäisi käydä intti. Oppisi edes auttavasti sietokyvystä.

Tai ainakin 90-luvun intissä oppi.

Sanoisin, että se on pitkälti synnynnäistä. Joillakin on sellainen "valoisa" luonne joka saa elämän tuntumaan helpolta, toisilla taas ei. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Dunning kruger tai sitten heidän vastoinkäymisensä ei näy päälle tai et itse niitä ymmärrä. Varmaan jokin noista. Mutta onhan sitä tutkittu että helpoimmalla pääsevät yritysjohtajatkin kokevat tekevänsä eniten töitä.

 

Mistä tuo käsitys, että yritysjohtajat pääsevät helpolla? Varmaan poikkeuksiakin on, mutta ilman mitään kokemusta yritysjohtamisesta väitän, että eivät pääse helpolla.

On jotain kokemusta (vierestä) yritysjohtamisesta useampi tapaus. Helppous on se, että voit lähteä yhdeltä iltapäivällä viemään tytärtä ratsastamaan tai purjehtia kesällä kuukauden ja suunnata aivosi sinua kiinnostaviin asioihin ja muut tekee suorittavan työn. Vaikeus on se, että ne asiat usein ovat sellaisia, että niihin liittyy vastuuta. Toisaalta silloinkin toteuttavana elimenä on ollut alaiset, jotka ovat tehneet sen johtajan viitoittaman työn. 

Vaikeaa on se, että potkut voi tulla koska vaan, jos tulos ei miellytä tai voit olla suurissa taloudellisissa vaikeuksissa, jos yritys on omasi. Toisaalta on myös mahdollisuus tienata hyvin, kun menee hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitähän se hyvä resilienssi on, että vastoinkäymiset eivät tunnu kovin pahoilta. Miten silloin edes voisi kokea pahoja vastoinkäymisiä, kun mikään ei ole itselle sellainen.

Tuo lasketaan jo dissosiaatioksi tai psykopatiaksi.

Ja dissosiaatio voi kosahtaa jossain vaiheessa, vaikka toimisikin pitkään (omakin kokemus).

Minulla oli näennäisesti hyvä resilienssi. Paitsi sitten keski-iässä tuli viimeinen niitti ja resilienssi loppui siihen. Kaikki vaikeudet olin siihen asti selättänyt ja noussut kerta toisensa jälkeen.

 

Kyllä psykopaatti voi kokea jonkun vastoinkäymisen todella pahana. Psykopatia ei suinkaan tarkoita sitä, että ei piittaa mistään mitään.

Mutta voi myös olla kokematta. Sellaista, mistä keskiverto ihminen kokisi pahana eikä pystyisi olemaan välittämättä. 

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että se on pitkälti synnynnäistä. Joillakin on sellainen "valoisa" luonne joka saa elämän tuntumaan helpolta, toisilla taas ei. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.

Minulla on valoisa ja optimistinen luonne. Silti resilienssi on tällä hetkellä heikko tai vähintään ylikuormittunut siihen mittakaavaan, että olen mt-syistä pitkällä sairauslomalla. Vaikka suhtautuisit positiivisesti siihen, että sinua lyödään, saattaa se silti rikkoa sinussa jotain. 

Sen vaan tietää kun se on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä idea on kilpailla kenellä on ollut kamalinta? Onko se jotenkin hienoa tai parempaa kun kohdannut paljon vaikeuksia elämässään?

Minua ei haittaa yhtään, että elämäni on ollut hyvää ja mukavaa. Turvallinen lapsuus, hyviä ihmisiä ympärillä, hyvä parisuhde, hyvä koulutus, hyvä työpaikka, hyvä taloudellinen tilanne.

En kyllä ymmärrä miksi vaikeuksilla halutaan kehuskella ja listataan kenellä on ollut pahimmat.

Riittääköhän sitten tosi vaikeuksien tultua sitä sietokykyä, jos elämä on noin helppoa? Tiedän tapauksia, jossa joku pienikin vastoinkäyminen saa tuollaiset hyväosaiset ja hemmotellut pois raiteiltaan, kun on kuvitellut kaiken ikävän tapahtuvan vain sille huonommaksi luokitellulle.  Ollaan suorastaan vihaisia.  Ylpeys käy lankeemuksen edellä. 

Oman kokem

Ammattisotilailla ja karhuryhmäläisillä on hyvä resilienssi.

Joitakin ihmisiä vastoinkäymiset pahentaa ja heistä tulee sietämättömiä. Toisten kohdalla vaikeudet lisää empatiaa. Persoona on tietynlainen, eikä se paljon muutu matkan varrella. Traumat kyllä enemmän rikkoo kuin vahvistaa, ainakin minulla.