Miksi ihmiset väittää resilienssinsä olevan hyvä vaikka heille ei ole koskaan edes tapahtunut mitään?

Mikä idea on kilpailla kenellä on ollut kamalinta? Onko se jotenkin hienoa tai parempaa kun kohdannut paljon vaikeuksia elämässään?

Minua ei haittaa yhtään, että elämäni on ollut hyvää ja mukavaa. Turvallinen lapsuus, hyviä ihmisiä ympärillä, hyvä parisuhde, hyvä koulutus, hyvä työpaikka, hyvä taloudellinen tilanne.

En kyllä ymmärrä miksi vaikeuksilla halutaan kehuskella ja listataan kenellä on ollut pahimmat.

Vierailija kirjoitti:

Mikä idea on kilpailla kenellä on ollut kamalinta? Onko se jotenkin hienoa tai parempaa kun kohdannut paljon vaikeuksia elämässään?

Minua ei haittaa yhtään, että elämäni on ollut hyvää ja mukavaa. Turvallinen lapsuus, hyviä ihmisiä ympärillä, hyvä parisuhde, hyvä koulutus, hyvä työpaikka, hyvä taloudellinen tilanne.

En kyllä ymmärrä miksi vaikeuksilla halutaan kehuskella ja listataan kenellä on ollut pahimmat.

Niinpä. Ihan outoa hommaa.

Muotijuttu taas, itsensä pitäisi määritellä ja kehittää persoonaansa. Kyllä minä olen aika heikoilla jäillä kaiken elämässä tapahtuneen jälkeen vaikka järjissäni olenkin, toimintakykyinen ja rauhallinen. Toivon että muutama vuosi olisi nyt tasaista turvallista elämää, jotta saan itseäni hieman kasaan ennen seuraavaa vastoinkäymistä.

Suurin osa ihmisistä on elänyt ihan pumpulissa ja katsellut medioista ongelmista. Sitten nämä lähtevät opiskelemaan jotain ihmissuhdealaa ja lopun arvaa. Kun ei ole mitään käytännön tietoa ihmisistä joilla on oikeasti vaikeaa, niin siinä uskottavuus karisee. 

Minulla ainakin on ihan surkea resilienssi. Kaikki on ihan OK. Silti tuntuu kuin mikään ei onnistuisi ja kaikki menee rikki, hukkuu, unohtuu ja jää tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Resilienssi punnitaan vasta tositilanteessa. Sit sen näkee, ennemmin ei. Ihan sama mitä ajattelee tai puhuu kauniina kesäpäivänä. 

Missä tositilanteessa? Miten se määritellään, että onko tämä nyt sellainen tositilanne missä resilienssi näkyy?

Kyllä se resilienssi näkyy eniten ihan arjessakin. 

Tositilanne on sellainen poikkeama, missä resilienssi järkkyy, ainakin hetkellisesti.

Resilienssin todellinen taso näkyy siinä, miten nopeasti ja hyvin henkilö palaa normaalitilaan. S.o. tasapainoon.

Arjen sattumukset eivät liity resilienssiin. Sama ihminen voi harmistua, kun toinen vie vapaan parkkipaikan nenän edestä, mutta ei menetä malttiaan kun autonsa hajotetaan ilkivaltaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä on elänyt ihan pumpulissa ja katsellut medioista ongelmista. Sitten nämä lähtevät opiskelemaan jotain ihmissuhdealaa ja lopun arvaa. Kun ei ole mitään käytännön tietoa ihmisistä joilla on oikeasti vaikeaa, niin siinä uskottavuus karisee. 

Niin tapahtuu mitä?

En tiedä mitä tarkoitat pumpulissa kasvamiselle, mutta uskallan väittää, että turvallisen ja hyvän lapsuuden kokeneet ovat monkn tavoin vahvempia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Resilienssi punnitaan vasta tositilanteessa. Sit sen näkee, ennemmin ei. Ihan sama mitä ajattelee tai puhuu kauniina kesäpäivänä. 

Missä tositilanteessa? Miten se määritellään, että onko tämä nyt sellainen tositilanne missä resilienssi näkyy?

Kyllä se resilienssi näkyy eniten ihan arjessakin. 

 

Tositilanne on sellainen poikkeama, missä resilienssi järkkyy, ainakin hetkellisesti.

Resilienssin todellinen taso näkyy siinä, miten nopeasti ja hyvin henkilö palaa normaalitilaan. S.o. tasapainoon.

Arjen sattumukset eivät liity resilienssiin. Sama ihminen voi harmistua, kun toinen vie vapaan parkkipaikan nenän edestä, mutta ei menetä malttiaan kun autonsa hajotetaan ilkivaltaisesti.

Mä olen tämmöinen: "väärin menevät" pikkuasiat ärsyttävät suunnattomasti, mutta oikeasti isot, elämänkin mullistavat, otan tyynesti vastaan.

Autisti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Resilienssi punnitaan vasta tositilanteessa. Sit sen näkee, ennemmin ei. Ihan sama mitä ajattelee tai puhuu kauniina kesäpäivänä. 

Missä tositilanteessa? Miten se määritellään, että onko tämä nyt sellainen tositilanne missä resilienssi näkyy?

Kyllä se resilienssi näkyy eniten ihan arjessakin. 

 

Tositilanne on sellainen poikkeama, missä resilienssi järkkyy, ainakin hetkellisesti.

Resilienssin todellinen taso näkyy siinä, miten nopeasti ja hyvin henkilö palaa normaalitilaan. S.o. tasapainoon.

Arjen sattumukset eivät liity resilienssiin. Sama ihminen voi harmistua, kun toinen vie vapaan parkkipaikan nenän edestä, mutta ei menetä malttiaan kun autonsa hajotetaan ilkivaltaisesti.

Opiskelemaan uudestaan mitä se resilienssi oikein tarkoittaa. Olet nimittäin väärässä. Resilienssi kun ei tarkoita vain niitä hetkiä kun resilienssi järkkyy jollain tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä on elänyt ihan pumpulissa ja katsellut medioista ongelmista. Sitten nämä lähtevät opiskelemaan jotain ihmissuhdealaa ja lopun arvaa. Kun ei ole mitään käytännön tietoa ihmisistä joilla on oikeasti vaikeaa, niin siinä uskottavuus karisee. 

Mikä kukaan ulkopuolinen on arvioimaan sitä kuka on elänyt pumpulissa?

Hitto kun tästäkin on nyt tullut tällainen muotisana, jota nyt hoetaan.

Ihmiset ymmärtävät resilienssin väärällä tapaa, jos ajattelevat parhaan resilienssin olevan sillä, joka on kokenut kovimpia.

Resilienssi tarkoittaa psyykkistä joustavuutta ja sopeutumiskykyä muuttuviin tilanteisiin. Resilientti henkilö pärjää elämässä haasteista, stressistä tai muutoksista huolimatta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä on elänyt ihan pumpulissa ja katsellut medioista ongelmista. Sitten nämä lähtevät opiskelemaan jotain ihmissuhdealaa ja lopun arvaa. Kun ei ole mitään käytännön tietoa ihmisistä joilla on oikeasti vaikeaa, niin siinä uskottavuus karisee. 

Niin tapahtuu mitä?

En tiedä mitä tarkoitat pumpulissa kasvamiselle, mutta uskallan väittää, että turvallisen ja hyvän lapsuuden kokeneet ovat monkn tavoin vahvempia ihmisiä.

No ei ole! Heiltä puuttuu kokemukset ja konkretia vaikeuksien kanssa elämisestä Ja suorastaan huvittavaa, jos tämmöiset rupeavat esim. psykologiksi, terapeutiksi tai life coach'iksi. Ei heillä ole kosketuspintaa asiakkaan todellisuuteen, eikä ymmärrystä auttaa.

Varmaan juuri siksi. Monesti nämä ihmiset eivät myöskään osaa asettua raskaampaa elämää eläneiden asemaan. 

 

Minulla on ystävä, joka on rakas mutta joutunee auttamatta elämän tallomaksi. Hänen käsityksensä raskaasta arjesta on se, kun tulot eivät riitä kaikkiin harrastuksiin. Niin, ja sukulainen kuoli yllättäen 10 vuotta sitten. Se on raskasta myös. 

Kaverini kutsuu itseään resilientiksi, hänen äitinsä kuoli hänen ollessaan nuori. Mutta sen sijaan että hän nyt aikuisena olisi ok asian kanssa, hän on katkeroitunut siitä että monilla muilla on vielä äidit. Ei se ole resilienssiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä on elänyt ihan pumpulissa ja katsellut medioista ongelmista. Sitten nämä lähtevät opiskelemaan jotain ihmissuhdealaa ja lopun arvaa. Kun ei ole mitään käytännön tietoa ihmisistä joilla on oikeasti vaikeaa, niin siinä uskottavuus karisee. 

Niin tapahtuu mitä?

En tiedä mitä tarkoitat pumpulissa kasvamiselle, mutta uskallan väittää, että turvallisen ja hyvän lapsuuden kokeneet ovat monkn tavoin vahvempia ihmisiä.

No ei ole! Heiltä puuttuu kokemukset ja konkretia vaikeuksien kanssa elämisestä Ja suorastaan huvittavaa, jos tämmöiset rupeavat esim. psykologiksi, terapeutiksi tai life coach'iksi. Ei heillä ole kosketuspintaa asiakkaan todellisuuteen, eikä ymmärrystä auttaa.

Eihän turvallisen ja hyvän lapsuuden kokeminen ja vaikeiden asioiden kohtaaminen sulje toisiaan pois mitenkään.

Ennemminkin väittäisin, että epävakaan lapsuuden kokeneet ja siitä tavalla tai toisella oireilevat eivät pärjää esimerkiksi psykologeina tai terapeutteina, koska tuossa on suuri riski että ne omat kokemukset ja käsittelemättömät asiat vaikuttaa työhön.

Vierailija kirjoitti:

Mikä idea on kilpailla kenellä on ollut kamalinta? Onko se jotenkin hienoa tai parempaa kun kohdannut paljon vaikeuksia elämässään?

Minua ei haittaa yhtään, että elämäni on ollut hyvää ja mukavaa. Turvallinen lapsuus, hyviä ihmisiä ympärillä, hyvä parisuhde, hyvä koulutus, hyvä työpaikka, hyvä taloudellinen tilanne.

En kyllä ymmärrä miksi vaikeuksilla halutaan kehuskella ja listataan kenellä on ollut pahimmat.

Me ihmiset vertailemme itseämme toisiin ihmisiin. Liika on tietysti liikaa, mutta jossain määrin vertailu on kuitenkin luonnollista. Senhän vuoksi puhutaan myös vertaisista.

 

Minua vertailu on auttanut tunnistamaan omat vahvuuteni ja heikkouteni. Jos en olisi koskaan herännyt siihen, että lapsuuteni oli rankempi kuin samanikäisen keskivertosuomalaisen, en olisi ehkä koskaan herännyt tilanteeseen ja hakenut apua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä on elänyt ihan pumpulissa ja katsellut medioista ongelmista. Sitten nämä lähtevät opiskelemaan jotain ihmissuhdealaa ja lopun arvaa. Kun ei ole mitään käytännön tietoa ihmisistä joilla on oikeasti vaikeaa, niin siinä uskottavuus karisee. 

Niin tapahtuu mitä?

En tiedä mitä tarkoitat pumpulissa kasvamiselle, mutta uskallan väittää, että turvallisen ja hyvän lapsuuden kokeneet ovat monkn tavoin vahvempia ihmisiä.

No ei ole! Heiltä puuttuu kokemukset ja konkretia vaikeuksien kanssa elämisestä Ja suorastaan huvittavaa, jos tämmöiset rupeavat esim. psykologiksi, terapeutiksi tai life coach'iksi. Ei heillä ole kosketuspintaa asiakkaan todellisuuteen, eikä ymmärrystä auttaa.

Höpönpöpön.

Ei ne vaikeudet pyhitä ketään. Jotkut selviytyy vaikeuksista, mutta useimmat katkeroituu.

Ei kai nämä sinänsä sulje toisiaan pois. Ei vastoinkäymisten tarvitse olla vain ulkoisia ja hyvät ulkoiset puitteet voivat olla se ihmisen kohtalo.

Buddha sanoi, että ihmiselle on katkera kohtalo saada kaikki haluamansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Resilienssi punnitaan vasta tositilanteessa. Sit sen näkee, ennemmin ei. Ihan sama mitä ajattelee tai puhuu kauniina kesäpäivänä. 

Missä tositilanteessa? Miten se määritellään, että onko tämä nyt sellainen tositilanne missä resilienssi näkyy?

Kyllä se resilienssi näkyy eniten ihan arjessakin. 

 

Tositilanne on sellainen poikkeama, missä resilienssi järkkyy, ainakin hetkellisesti.

Resilienssin todellinen taso näkyy siinä, miten nopeasti ja hyvin henkilö palaa normaalitilaan. S.o. tasapainoon.

Arjen sattumukset eivät liity resilienssiin. Sama ihminen voi harmistua, kun toinen vie vapaan parkkipaikan nenän edestä, mutta ei menetä malttiaan kun autonsa hajotetaan ilkivaltaisesti.

Resilienssi rarkoittaa psyykkistä joustavuutta ja sopeutumista elämän tapahtumiin. Eihän sitä voi tietää, jos elämässä ei tule isompia vastoinkäymisiä. Ei ne arkipäivän "kas oma vessapaperi oli kaupassa loppu; noh, otin toisen merkkistä" -tilanteet kerro todellisesta henkisestä joustavuudesta.

Jos vaikeudet vahvistaisi, vahvin ihminen olisi lapsuudessa orvoksi ja katulapseksi jäänyt ihminen, joka on menettänyt kaiken, kärsinyt nälänhädästä ja sairauksista, jota on hyväksikäytetty ja kidutettu, eikä ole ollut mahdollisuuksia esimerkiksi opiskeluun. Jostain kumman syystä näin ei kuitenkaan ole.