Miksi ihmiset väittää resilienssinsä olevan hyvä vaikka heille ei ole koskaan edes tapahtunut mitään?

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kokenut kaikenlaista ja pärjään henkisesti  hyvin. Avioeroja, lapsen tehohoito, vanhemman kuolema, elvytystilanteita, irtisanomisia, nyt oottelen tietoa syöpänäytteestä. Minut on uhattu ampua 2 x ja raiskattu kahdesti. Olen sairastunut pysyvästi.

En sitten tiedä, mitä ap pitää merkittävänä vastoinkäymisenä.

Fyysisesti vai henkisesti sairastunut pysyvästi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä idea on kilpailla kenellä on ollut kamalinta? Onko se jotenkin hienoa tai parempaa kun kohdannut paljon vaikeuksia elämässään?

Minua ei haittaa yhtään, että elämäni on ollut hyvää ja mukavaa. Turvallinen lapsuus, hyviä ihmisiä ympärillä, hyvä parisuhde, hyvä koulutus, hyvä työpaikka, hyvä taloudellinen tilanne.

En kyllä ymmärrä miksi vaikeuksilla halutaan kehuskella ja listataan kenellä on ollut pahimmat.

Riittääköhän sitten tosi vaikeuksien tultua sitä sietokykyä, jos elämä on noin helppoa? Tiedän tapauksia, jossa joku pienikin vastoinkäyminen saa tuollaiset hyväosaiset ja hemmotellut pois raiteiltaan, kun on kuvitellut kaiken ikävän tapahtuvan vain sille huonommaksi luokitellulle.  Ollaan suorastaan vihaisia.  Ylpeys käy lankeemukse

Ammattisotilailla ja karhuryhmäläisillä on hyvä resilienssi.

Ei välttämättä? He ovat rohkeita ja kurinalaisia, mutta jos vaikka heiltä hukkuu tsunamissa puoliso, lapset ja vanhemmat ja sisarukset ja koirakin jäi samalla auton alle ja lähti rahat niin voi olla, että siinä vaiheessa he ovat ihan vaan inhimillisiä ja reslilienssi joutuu koville. Ihan sama kuin lääkäri käsittelee syöpäpotilaita niin ihan eri asia, kun se syöpä on itsessä tai lapsessaan.

Hehheh

Kaikille tapahtuu aina jotain vastoinkäymisiä tai jopa outoja.

No ilman yhtään harhaisuutta ja ylimielisyyttä väitän että kenellekään ei ole tapahtunut tai tehty samoja asioita mitä mulle. Osa jopa rikoksia. Nauran vaan sille joka yrittää uskotella noin ja lisäksi vielä luulee, että menisi läpi tuo selitys mulle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä idea on kilpailla kenellä on ollut kamalinta? Onko se jotenkin hienoa tai parempaa kun kohdannut paljon vaikeuksia elämässään?

Minua ei haittaa yhtään, että elämäni on ollut hyvää ja mukavaa. Turvallinen lapsuus, hyviä ihmisiä ympärillä, hyvä parisuhde, hyvä koulutus, hyvä työpaikka, hyvä taloudellinen tilanne.

En kyllä ymmärrä miksi vaikeuksilla halutaan kehuskella ja listataan kenellä on ollut pahimmat.

Riittääköhän sitten tosi vaikeuksien tultua sitä sietokykyä, jos elämä on noin helppoa? Tiedän tapauksia, jossa joku pienikin vastoinkäyminen saa tuollaiset hyväosaiset ja hemmotellut pois raiteiltaan, kun on kuvitellut kaiken ikävän tapahtuvan vain sille huonommaksi luokitellulle.  Ollaa

Mmmm, ei. Heillä se luontainen resilienssi on koulittu huippuunsa.  

Vierailija kirjoitti:

Hehheh

Kaikille tapahtuu aina jotain vastoinkäymisiä tai jopa outoja.

No ilman yhtään harhaisuutta ja ylimielisyyttä väitän että kenellekään ei ole tapahtunut tai tehty samoja asioita mitä mulle. Osa jopa rikoksia. Nauran vaan sille joka yrittää uskotella noin ja lisäksi vielä luulee, että menisi läpi tuo selitys mulle. 

Ei tietenkään kenelläkään ole samanlaista elämää kuin sinulla.

Mmmm, ei. Heillä se luontainen resilienssi on koulittu huippuunsa.

 Sinun maailmassasi professori ei voi sairastua alzheimeriin? Totta kai heillä on siinä sillä hetkellä, kun ovat töissä resilienssi huipussaan. Jos jonkun yksityiselämän tragedian vuoksi se järkkyy, joutuu ammattisotilas sairauslomalle tai toisiin tehtäviin, koska siinä työssä on oltava huippuresilienssi. Ei se silti heistä immuuneja tee. 

Monien vaikeudet ovat ihan perus elämää: jokaisen vanhemmat kuolevat jossain vaiheessa, noin puolet suomalaisten avioliitoista päätyy eroon, työpaikat ja asuipaikat vaihtuvat (irtisanominen, home-ongelmat, rahahuolet). Nämä kaikki kuuluu siihen ihan perus elämän piiriin ylä- ja alamäkineen. Lapsen kuolema sun muut on sitten jo eri kategoriassa, mikä mittaa sitä resilienssiä paremmin kuin lähes jokaisen elämässä tapahtuvat vastoinkäymiset. 

Miksi edes pitäisi loputtomiin joustaa ja joustaa? Vi tuttaa koko resilienssimussutus.

Vierailija kirjoitti:

Mmmm, ei. Heillä se luontainen resilienssi on koulittu huippuunsa.

 

 Sinun maailmassasi professori ei voi sairastua alzheimeriin? Totta kai heillä on siinä sillä hetkellä, kun ovat töissä resilienssi huipussaan. Jos jonkun yksityiselämän tragedian vuoksi se järkkyy, joutuu ammattisotilas sairauslomalle tai toisiin tehtäviin, koska siinä työssä on oltava huippuresilienssi. Ei se silti heistä immuuneja tee. 

Miten Alzheimer nyt tähän liittyy? Ei immuuneja millekään, mutta keskivertoa parempia sietämään, joustamaan ja uudelleenorientoitumaan.

Vierailija kirjoitti:

Monien vaikeudet ovat ihan perus elämää: jokaisen vanhemmat kuolevat jossain vaiheessa, noin puolet suomalaisten avioliitoista päätyy eroon, työpaikat ja asuipaikat vaihtuvat (irtisanominen, home-ongelmat, rahahuolet). Nämä kaikki kuuluu siihen ihan perus elämän piiriin ylä- ja alamäkineen. Lapsen kuolema sun muut on sitten jo eri kategoriassa, mikä mittaa sitä resilienssiä paremmin kuin lähes jokaisen elämässä tapahtuvat vastoinkäymiset. 

Niin. Mielenkiintoista. Inhoan koko resilienssi sanaa, mutta minä taas kääntäisin sen ehkä niin päin, että hyvä resilienssi tarkoittaa siitä, että pystyy käsittelemään nuo normaalin elämän vaikeudet ja toipuu niistä, koska niissä muissa missä mennään eri sfäärissä, resilienssi enää ole mitenkään mitattavissa. Se heiluu suuresti sekä vaatii kohtuuttomia jne. 

Itselläni on PTSD, joten jotain kokemusta on niistä eri kategorian vastoinkäymisistä ja hoitotahot sanovat aina, että nämä olosuhteet ovat omiaan sairastuttamaan kenet tahansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mmmm, ei. Heillä se luontainen resilienssi on koulittu huippuunsa.

 

 Sinun maailmassasi professori ei voi sairastua alzheimeriin? Totta kai heillä on siinä sillä hetkellä, kun ovat töissä resilienssi huipussaan. Jos jonkun yksityiselämän tragedian vuoksi se järkkyy, joutuu ammattisotilas sairauslomalle tai toisiin tehtäviin, koska siinä työssä on oltava huippuresilienssi. Ei se silti heistä immuuneja tee. 

Miten Alzheimer nyt tähän liittyy? Ei immuuneja millekään, mutta keskivertoa parempia sietämään, joustamaan ja uudelleenorientoitumaan.

Totta kai. Mutta jos heiltä kuolee lapsi, eivät kestä välttämättä yhtään paremmin kuin kukaan muukaan, vaikka olisivat kuinka huippuja silloin, kun heiltä ei kuole lapsi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mmmm, ei. Heillä se luontainen resilienssi on koulittu huippuunsa.

 

 Sinun maailmassasi professori ei voi sairastua alzheimeriin? Totta kai heillä on siinä sillä hetkellä, kun ovat töissä resilienssi huipussaan. Jos jonkun yksityiselämän tragedian vuoksi se järkkyy, joutuu ammattisotilas sairauslomalle tai toisiin tehtäviin, koska siinä työssä on oltava huippuresilienssi. Ei se silti heistä immuuneja tee. 

Miten Alzheimer nyt tähän liittyy? Ei immuuneja millekään, mutta keskivertoa parempia sietämään, joustamaan ja uudelleenorientoitumaan.

Totta kai. Mutta jos heiltä kuolee lapsi, eivät kestä välttämättä yhtään paremmin kuin kukaan muukaan, vaikka olisivat kuinka huippuja silloin, kun heiltä ei kuole lapsi. 

Ymmärrämme resilienssin selvästi eri tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mmmm, ei. Heillä se luontainen resilienssi on koulittu huippuunsa.

 

 Sinun maailmassasi professori ei voi sairastua alzheimeriin? Totta kai heillä on siinä sillä hetkellä, kun ovat töissä resilienssi huipussaan. Jos jonkun yksityiselämän tragedian vuoksi se järkkyy, joutuu ammattisotilas sairauslomalle tai toisiin tehtäviin, koska siinä työssä on oltava huippuresilienssi. Ei se silti heistä immuuneja tee. 

Miten Alzheimer nyt tähän liittyy? Ei immuuneja millekään, mutta keskivertoa parempia sietämään, joustamaan ja uudelleenorientoitumaan.

Totta kai. Mutta jos heiltä kuolee lapsi, eivät kestä välttämättä yhtään paremmin kuin kukaan muukaan, vaikka olisivat kuinka huippuja silloin

Ymmärrämme resilienssin selvästi eri tavoin.

Selvästikin näin. 

Isältäni on kuollut lapsi, sisarukseni, ja olen aika varma siitä, että lapsen kuolema ei vahvista kenenkään resilienssiä. Tai muillakaan tavoilla tuo kokemuksena mitään positiivista elämään.

Vierailija kirjoitti:

Isältäni on kuollut lapsi, sisarukseni, ja olen aika varma siitä, että lapsen kuolema ei vahvista kenenkään resilienssiä. Tai muillakaan tavoilla tuo kokemuksena mitään positiivista elämään.

Juuri näin. Isälläsi saattoi olla hyvä resilienssi nuorena. Sitten lapsen kuoleman aikoihin se romahti. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin se voi olla kohonnut jo paljon, muttei ehkä yhtä ylös kuin lähtötilanne. 

Tämä nyt oli vain esimerkki, miten asiat voisivat olla.

Resilienssin voi ymmärtää luonteenpiirteenä, jota voi treenata. Hyvä resilienssi ei tarkoita etteikö lapsen kuolema olisi kamalaa ja tuntuisi hirveältä vaan se auttaa selviämään paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Resilienssin voi ymmärtää luonteenpiirteenä, jota voi treenata. Hyvä resilienssi ei tarkoita etteikö lapsen kuolema olisi kamalaa ja tuntuisi hirveältä vaan se auttaa selviämään paremmin.

Ei se ole luonteenpiirre, kun siihen vaikuttaa määritelmän mukaisesti vuorovaikutus ja tukiverkot ja elämäntilanne. Siksi se onkin niin paska koko käsite. Sisu on jo sellainen, mistä voi sanoa, että se on luonteenpiirre tai optimismi tai luottavaisuus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Resilienssin voi ymmärtää luonteenpiirteenä, jota voi treenata. Hyvä resilienssi ei tarkoita etteikö lapsen kuolema olisi kamalaa ja tuntuisi hirveältä vaan se auttaa selviämään paremmin.

Ei se ole luonteenpiirre, kun siihen vaikuttaa määritelmän mukaisesti vuorovaikutus ja tukiverkot ja elämäntilanne. Siksi se onkin niin paska koko käsite. Sisu on jo sellainen, mistä voi sanoa, että se on luonteenpiirre tai optimismi tai luottavaisuus. 

Sisu on todella lähellä resilienssiä. Tuo määritelmä on vesitetty versio resilienssistä. Hyvä resilienssi kuitenkin helpottaa myös vuorovaikutusta, tukiverkkojen ylläpitoa ym.

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten valittavat perusflunssasta kuin olisi ollut jokin isokin juttu, kun he eivät koskaan ole sairaana ja miten ihmeellistä se on kun on yhtäkkiä kuumetta 37.5 ja nuhainen olo

Tai sitten sinä vaan tulkitset sen jotenkin suureksi valittamiseksi?

Joskus se voi kuulostaa omaan korvaan ihan kauhealta, kun joku valittaa koko kävelylenkin jotain rakkulaa tai hiertymää jalassa ja kuinka se muka olisi elämää suurempi ongelma, mutta sillä hetkellä se voi olla sille toiselle todella kivulias, vaikkei se nyt mitenkään vaarallinen tai iso asia olekaan loppupeleissä. Toiset ylitulkitsevat muiden valittamisen, vaikka se nyt on vain tapa puhua heille.

Eikä se oikeasti ole muille ylipäätään mahdollista määritellä muiden kipua. Siinä missä joku kykenee kävelemään jollain murtuneella jalalla, eikä tunnu missään, toinen tuntee niin suurta kipua, että pyörtyy. Minulle särkee kuumeessa esimerkiksi silmät todella kovaa, mutta tiedän ettei kaikilla tapahdu sitä, jolloin heidän on tietysti helppo selittää kuinka flunssassa voi ihan hyvin olla tietokoneen edessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Resilienssin voi ymmärtää luonteenpiirteenä, jota voi treenata. Hyvä resilienssi ei tarkoita etteikö lapsen kuolema olisi kamalaa ja tuntuisi hirveältä vaan se auttaa selviämään paremmin.

Ei se ole luonteenpiirre, kun siihen vaikuttaa määritelmän mukaisesti vuorovaikutus ja tukiverkot ja elämäntilanne. Siksi se onkin niin paska koko käsite. Sisu on jo sellainen, mistä voi sanoa, että se on luonteenpiirre tai optimismi tai luottavaisuus. 

Sisu on todella lähellä resilienssiä. Tuo määritelmä on vesitetty versio resilienssistä. Hyvä resilienssi kuitenkin helpottaa myös vuorovaikutusta, tukiverkkojen ylläpitoa ym.

Oletko lukenut niitä määritelmiä?