Miksi ihmiset väittää resilienssinsä olevan hyvä vaikka heille ei ole koskaan edes tapahtunut mitään?

Kynteeni tuli naarmu mutta hyvän resilienssin ansiosta en itkenyt sen vuoksi kuin 2 viikkoa.

Ei kiinnosta muut oon kiinnostunut vaan itestäni🥱

Mä huomaan tämän mun nykyisessä parisuhteessa, kuinka eri tavalla asioita ja vastoinkäymisiä kohdataan. Puoliso on elänyt aika tasaista elämää, yksi ero avioliitosta, ei mitään ihmeellisiä juttuja ole tapahtunut.

Itse elin 19v avioliitossa, missä oli toki hyviä aikoja, mutta etenkin viimeiset 5v täyttä helvettiä fyysisen ja henkisen väkivallan keskellä. Tämä väkivalta ulottui myös lapsiin eromme jälkeen. Talous kaatui kun erosin, mutta totesin, että ennemmin se, kuin henkikullan tai mielenterveyden menetys.

Mua ei hätkäytä juuri enää mikään, toki jos on surua, niin suren mutta en jaksa pienistä vastoinkäymisistä nostaa meteliä ja tiedän nyt, kun erosta on jo 7v, että tulen pärjäämään missä tilanteessa tahansa.

Nykyinen puolisoni taas hermostuu jos edessä ajava auto ajaa liian hitaasti, jos jokin asia ei heti onnistu, siitä nousee meteli jne. Ja on sanonutkin mulle, että mulla on käsittämättömät hermot ja kuinka pystyn vaikeissakin tilanteissa pysymään rauhallisena. Olen sanonut, että kun elämä on ollut ihan hel...ttiä joskus, niin ei enää ole tarve pienistä pillastua ja tiedän missä tilanteessa tahansa, että tämäkin menee ohi joskus.

Olettaminen on minun mielestäni maailman suurin synti. AP näyttäisi tässä olettavan, että resilienssi syntyy vastoinkäymisten voittamisesta. 

Tunnen hyvin monia ihmisiä, joiden resilienssi on huippu hyvä ihan luonnostaan. He suhtautuvat elämään rennommin, eivät provosoidu, näkevät ratkaisuja kaikkialla. Eivät juutu ongelmiin. He olisivat luonnollisia johtajia kriiseissä, mutta heillä ei ole pakonomaista vallan halua. 

Vierailija kirjoitti:

Mä huomaan tämän mun nykyisessä parisuhteessa, kuinka eri tavalla asioita ja vastoinkäymisiä kohdataan. Puoliso on elänyt aika tasaista elämää, yksi ero avioliitosta, ei mitään ihmeellisiä juttuja ole tapahtunut.

Itse elin 19v avioliitossa, missä oli toki hyviä aikoja, mutta etenkin viimeiset 5v täyttä helvettiä fyysisen ja henkisen väkivallan keskellä. Tämä väkivalta ulottui myös lapsiin eromme jälkeen. Talous kaatui kun erosin, mutta totesin, että ennemmin se, kuin henkikullan tai mielenterveyden menetys.

Mua ei hätkäytä juuri enää mikään, toki jos on surua, niin suren mutta en jaksa pienistä vastoinkäymisistä nostaa meteliä ja tiedän nyt, kun erosta on jo 7v, että tulen pärjäämään missä tilanteessa tahansa.

Nykyinen puolisoni taas hermostuu jos edessä ajava auto ajaa liian hitaasti, jos jokin asia ei heti onnistu, siitä nousee meteli jne. Ja on sanonutkin mulle, että mulla on käsittämättömät hermot

Aviopuolisosi ero ei siis ollut omasta mielestäsi ollenkaan sama asia kuin sinun oma erosi? 

Juu, olet tyypillinen oman navan tuijottaja. Resilienssiä ei mitata sillä miten autoa ajetaan :DD

Yleensä ulkopuolinen luulee, että sillä oikeata resilienssiä omaavalla henkilöllä ei koskaan ole vastoinkäymisiä, koska se ei hae ympäristöltään koko ajan sääliä 

Usein se kestokyvytön on juuri se, joka luulee omien vastoinkäymisiensä olevan aivan ylivoimaisia, eikä muilla ole vastoinkäymisiä elämässä ollenkaan 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä huomaan tämän mun nykyisessä parisuhteessa, kuinka eri tavalla asioita ja vastoinkäymisiä kohdataan. Puoliso on elänyt aika tasaista elämää, yksi ero avioliitosta, ei mitään ihmeellisiä juttuja ole tapahtunut.

Itse elin 19v avioliitossa, missä oli toki hyviä aikoja, mutta etenkin viimeiset 5v täyttä helvettiä fyysisen ja henkisen väkivallan keskellä. Tämä väkivalta ulottui myös lapsiin eromme jälkeen. Talous kaatui kun erosin, mutta totesin, että ennemmin se, kuin henkikullan tai mielenterveyden menetys.

Mua ei hätkäytä juuri enää mikään, toki jos on surua, niin suren mutta en jaksa pienistä vastoinkäymisistä nostaa meteliä ja tiedän nyt, kun erosta on jo 7v, että tulen pärjäämään missä tilanteessa tahansa.

Nykyinen puolisoni taas hermostuu jos edessä ajava auto ajaa liian hitaasti, jos jokin asia ei heti onnistu, siitä nousee meteli jne. Ja on sanonutk

Ero on aina tiukka paikka, en väheksynyt sitä. Tuo oli vaan esimerkki siitä, kuinka menee hermot pienistä asioista, joita ei itse välttämättä jaksa eds miettiä

Vierailija kirjoitti:

Mä huomaan tämän mun nykyisessä parisuhteessa, kuinka eri tavalla asioita ja vastoinkäymisiä kohdataan. Puoliso on elänyt aika tasaista elämää, yksi ero avioliitosta, ei mitään ihmeellisiä juttuja ole tapahtunut.

Itse elin 19v avioliitossa, missä oli toki hyviä aikoja, mutta etenkin viimeiset 5v täyttä helvettiä fyysisen ja henkisen väkivallan keskellä. Tämä väkivalta ulottui myös lapsiin eromme jälkeen. Talous kaatui kun erosin, mutta totesin, että ennemmin se, kuin henkikullan tai mielenterveyden menetys.

Mua ei hätkäytä juuri enää mikään, toki jos on surua, niin suren mutta en jaksa pienistä vastoinkäymisistä nostaa meteliä ja tiedän nyt, kun erosta on jo 7v, että tulen pärjäämään missä tilanteessa tahansa.

Nykyinen puolisoni taas hermostuu jos edessä ajava auto ajaa liian hitaasti, jos jokin asia ei heti onnistu, siitä nousee meteli jne. Ja on sanonutkin mulle, että mulla on käsittämättömät hermot

Sun puoliso kuulostaa heikkohermoiselta, mutta sinä taas traumareagoivalta, sekään ei ole "normaali" reaktio, mutta luo toki hetkellisesti paremman selviytymisen. 

Resilienssiä saa reenaamalla, sietokykyä sietämällä.

Koen että tässä on ollu kaikkia koskevia, isoja, resilienssiä vaativia mullistuksia kuten covid ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Näissä mullistuksissa reaktiot ovat olleet tasaisempia ja samanlaisempia sellaisten ihmisten välillä kuten minä, ja noiden välillä jotka arjessa ei kestä oikein mitään hermostumatta. Ymmärtäisinpä ilmiötä paremmin.

------------

YLLÄ LIANATTU

Oma resilienssi Ukraina/Venäjään on näennäisesti lähes 100 %, mutta ei se tervettä ole. Sen ensimmäisen viikon jälkeen koko Ukrainan tilannetta ei ole ollut olemassakaan omissa aivoissani. 

Kaikki kantokyky oli silloin käytetty loppuun, joten mieli on sulkenut tuon täysin pois. En ole ollut huolissani, en vihainen Venäjälle, en surrut Ukrainan ja sen kansalaisten kohtaloa.

Ensinnäkin, et välttämättä tiedä kaikkea heidän kokemuksistaan. Heidän elämässään on saattanut tapahtua asioita, joista et ole edes tietoinen.

Resilienssi koostuu monista tekijöistä, ja yleensä hyvän resilienssin pohjana on lapsuudesta lähtien koettu hyvä turvallisuus, onnistumiset jne. Kaikkiaan siis positiiviset asiat. Sitten kun jotain vastoinkäymisiä tapahtuu, on nämä tekijät todella tärkeitä.

Mielestäni sana resilienssi pitäisi "säästää" riittävän vaikeille tilanteille. Arkipäivässä selviäminen ei vaadi resilienssiä, joten ongelmat siinä ovat neuroottisuutta, vihanhallintaongelmaa tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä huomaan tämän mun nykyisessä parisuhteessa, kuinka eri tavalla asioita ja vastoinkäymisiä kohdataan. Puoliso on elänyt aika tasaista elämää, yksi ero avioliitosta, ei mitään ihmeellisiä juttuja ole tapahtunut.

Itse elin 19v avioliitossa, missä oli toki hyviä aikoja, mutta etenkin viimeiset 5v täyttä helvettiä fyysisen ja henkisen väkivallan keskellä. Tämä väkivalta ulottui myös lapsiin eromme jälkeen. Talous kaatui kun erosin, mutta totesin, että ennemmin se, kuin henkikullan tai mielenterveyden menetys.

Mua ei hätkäytä juuri enää mikään, toki jos on surua, niin suren mutta en jaksa pienistä vastoinkäymisistä nostaa meteliä ja tiedän nyt, kun erosta on jo 7v, että tulen pärjäämään missä tilanteessa tahansa.

Nykyinen puolisoni taas hermostuu jos edessä ajava auto ajaa liian hitaasti, jos jokin asia ei heti onnistu, siitä nousee meteli jne. Ja on sanonutk

Mikä on traumareagoiva?

Jossain mummolassahan ei tapahdu koskaan mitään ja resilienssi tarkoittaa sitä että tylsistyminen ei tapa ainakaan vielä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä huomaan tämän mun nykyisessä parisuhteessa, kuinka eri tavalla asioita ja vastoinkäymisiä kohdataan. Puoliso on elänyt aika tasaista elämää, yksi ero avioliitosta, ei mitään ihmeellisiä juttuja ole tapahtunut.

Itse elin 19v avioliitossa, missä oli toki hyviä aikoja, mutta etenkin viimeiset 5v täyttä helvettiä fyysisen ja henkisen väkivallan keskellä. Tämä väkivalta ulottui myös lapsiin eromme jälkeen. Talous kaatui kun erosin, mutta totesin, että ennemmin se, kuin henkikullan tai mielenterveyden menetys.

Mua ei hätkäytä juuri enää mikään, toki jos on surua, niin suren mutta en jaksa pienistä vastoinkäymisistä nostaa meteliä ja tiedän nyt, kun erosta on jo 7v, että tulen pärjäämään missä tilanteessa tahansa.

Nykyinen puolisoni taas hermostuu jos edessä ajava auto ajaa liian hitaasti, jos jokin asia ei heti onnistu, siitä nousee meteli jne. Ja on sanonutk

Ihania nää palstan kyökkipsykologit

Vierailija kirjoitti:

Jossain mummolassahan ei tapahdu koskaan mitään ja resilienssi tarkoittaa sitä että tylsistyminen ei tapa ainakaan vielä...

Valmet seinäkello 70-luvulta raksuttaa vaan seinällä ja mummo kutoo sukkaa, siinäpä päivän jännittävimmät tapahtumat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä huomaan tämän mun nykyisessä parisuhteessa, kuinka eri tavalla asioita ja vastoinkäymisiä kohdataan. Puoliso on elänyt aika tasaista elämää, yksi ero avioliitosta, ei mitään ihmeellisiä juttuja ole tapahtunut.

Itse elin 19v avioliitossa, missä oli toki hyviä aikoja, mutta etenkin viimeiset 5v täyttä helvettiä fyysisen ja henkisen väkivallan keskellä. Tämä väkivalta ulottui myös lapsiin eromme jälkeen. Talous kaatui kun erosin, mutta totesin, että ennemmin se, kuin henkikullan tai mielenterveyden menetys.

Mua ei hätkäytä juuri enää mikään, toki jos on surua, niin suren mutta en jaksa pienistä vastoinkäymisistä nostaa meteliä ja tiedän nyt, kun erosta on jo 7v, että tulen pärjäämään missä tilanteessa tahansa.

Nykyinen puolisoni taas hermostuu jos edessä ajava auto ajaa liian hitaasti, jos jokin asia ei heti onnistu, siitä nousee meteli jne. Ja on sanonutk

Avioerot tai muutkaan resilenssiä vaativat asiat ovat harvoin vertailukelpoisia keskenään. Toiselle avioero voi olla todella vaikea asia, toiselle taas helpotus riipuen suhteen "laadusta".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain mummolassahan ei tapahdu koskaan mitään ja resilienssi tarkoittaa sitä että tylsistyminen ei tapa ainakaan vielä...

 

Valmet seinäkello 70-luvulta raksuttaa vaan seinällä ja mummo kutoo sukkaa, siinäpä päivän jännittävimmät tapahtumat.

Pupp18 päätti repäistä ja kävi postilaatikolla. Mummo siihen että on se tuo nuoriso levotonta, joka päiväkö se pitäisi postilaatikolla käydä. Pitää ottaa vasu pois jos ei ala se hilluminen loppua.

Traumareagoiva:

En nyt tässä aamutoimien keskellä osaa antaa hyvää tieteellistä selitystä, mutta omaa traumaterapiaani yritän muistella.

Aivojen osat ja niiden välittäjäaineet ja reaktiot niihin on trauma muokannut niin, että trauman kokeneilla ihmisillä tapahtuu erittäin usein juuri tuo, että kun jotain oikein pahaa tapahtuu, on täysin rauhallinen ja myös toimintakykyinen. Jotkut jopa ovat parhaimmassa toimintakyvyssään silloin.

Aivot ovat myös oppineet dissosioimaan, eli tunne ja järki eivät yhdisty. Tämä vertautuu siihen, että pystyt kertomaan traumastasi kuin lukisit kauppalistaa. Siinä vaikeassa hetkessä pystyy suhtautumaan ilman tunnetta dissosiaatiolla. 

Vierailija kirjoitti:

Ethän sinä voi tietää heidän kokemuksistaan.

Meinasin tulla samomaan ihan samaa. Itse en ole kertonut edes vanhemmilleni monia kokeamiani juttuja sen takia etten halunnut heidän huolestuvan.