Alkanut ärsyttää uusi mies, joka vaan käyttää rahansa eikä hanki minkäänlaista omaisuutta, ja itse koitan ajatella tulevaisuutta enemmän

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samalainen kuin miehesi. Oma mieheni sijoittaa ja funtsii asunnon ostamista, itseäni ei omaisuuden haaliminen kiinnosta tippaakaan. Meillä homma ok kun ei aiota lisääntyä ja pidetään 100% rahat erillään, mutta perheessä tuollainen aiheuttaa varmasti kitkaa.

Ovatko lapset yhteisiä vai vain sinun, ap? Miten jaatte heidän kulunne jos he ovat yhteisiä?

Uusi mies kyseessä, lapset ovat molempien edellisistä liitoista. Mietin silti, aiheuttaako tämä ero kitkaa tulevaisuudessa. Jotenkin ärsyttää jo nyt ylipäätään joku "ei ole varaa".

Jos lapset ovat molempien omia edellisistä liitoista, sinulla ja lapsillasi ei ole oikeutta miehen rahoihin. Eikä miehellä sinun.

Kannattiko erota lasten isästä? Oliko silloin syynä ettei antanut tarpeeksi rahaa vai joku muu? Mikä parani uudessa suhteessa

Eron syyt on ihan muualla kuten pettämisessä, ei missään raha-asioissa. En hae uutta miestä, olen vain ajautunut kivan miehen kanssa suhteeseen. Minkä teen jos ärsyttää.

Tuetkin kun putoaa niin ei eläkkeellä kannata vuokralla asua.Omistusasunto on paras vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen kuuluu tuoda leipä pöytään

Näinhän se ikävä kyllä Suomessa edelleen käytännössä menee, huolimatta korulaiseista miehille tasa-arvo on vain ne vastuut ja velvollisuudet ja naiselle (etu)oikeudet ja (mieli)valta. Eron jälkeenkin mies maksaa 95% tapauksissa maksaa lapsesta elarit naisen tilille, vaikka lapset olisi 50/50 ja tulot samantasoiset.

 

Höpön löpön taas.

Vain työttömät ja heikkolahjaiset käyttää tuollaisia epäsanoja, kun eivät osaa kommunikoida.

Kyllä pitää olla pätäkkää niin että pärjää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitään et saa täältä mukaan. Haluatko elää nyt vai vasta joskus, kun kaikki on epävarmaa?

Tämä on kyllä yksi kaikista kulunein ja vähiten sisältöä keskusteluun antava lause. Toki jollain voi olla niin tiukka rahatilanne, että säästäminen estää "elämisen."

Säästää voi erilaisia summia, esimerkiksi vaikkapa 50 euroa / kk ei keskipalkkaisella ns. tunnu missään. Ja jos aloituksen mies on tosiaan sen ikäinen, että hän olisi voinut tuota  viittä kymppiä säästää jo 20-30 vuotta, niin maltillisella  n. 4% tuotolla se olisi jo 18 000 -  35 000 euroa

Ja ainoa mitä olisi tarvinnut, on hivenen suunnitelmallisuutta.

En tiedä sinusta, mutta itse mielellään ottaisin eläkkeen kynnykselle sellaisen 40 000 euron pesämunan. Etenkin kun se ei ole aiemmassa elämässä näkynyt käytännössä mitenkään.

Ps. koska aika on sijoitt

Ja sitten kun 10 vuoden säästämisen jälkeen joutuukin työttömäksi, niin siinä menee koko säästöt pelkkään elämiseen jos työttömyys vähänkin pitkittyy. :D

En itse ainakaan koskaan ole ollut niin hyväosainen, että pystyisin kuvittelemaan pystyväni yhtäjaksoisesti sijoittamaan ja kerryttämään jotain pesämunaa eläkepäiviä varten.

Toki sukanvarteen uskaltaa säästää epävakaammassakin taloustilanteessa, mutta siitäkin jotkut nillittävät kun ei ole enää laillista, jos jossain vaiheessa sitten työttömäksi jouduttuaan hakee työttömyystukia.

Vierailija kirjoitti:

Ei teistä paria tule.

Tulee niistä ja kauheet tappelut sitten rahan käytöstä avioliitossa.

Niin, kuulostatte erilaisilta. Jos miehen palkka on pieni, on ymmärrettävää että hänellä ei jää rahaa isoihin omistuksiin tai sijoituksiin. Itse pitäisin enemmän miehestäsi kuin ihmisestä, joka tekee kahta työtä voidakseen olla asumatta - hui olkoon - vuokralla, ja sitten tuomitsee niitä jotka eivät toimi samoin. Kaikilla ei ole energiaa jatkuvaan kahteen työhön ja arjen pyörittämiseen samaan aikaan (hienoa että sinulla on!), eikä kenelläkään pitäisi olla velvollisuutta siihen, vaan yhden päivätyön kuuluisi riittää.

Kummassakaan ei kuulosta olevan vikaa, sinun asenteessasi vain. En kuitenkaan usko, että suhde välillänne toimii, vaan tulisitte paremmin toimeen samankaltaisten ihmisten kanssa.

Jos työpaikka ei ole tosi varma tai tiedä että saa aina töitä (eli ala ei ole sote tms), niin pienituloisen on oikeesti turhaa kerryttää mitään muita säästöjä kuin pientä hätävaraa pyykkikoneen tms rikkoutumisen varalta. Kuten joku sanoi niin rahat menee siinä, jos jää työttömäksi, ellei melkein heti saa uutta työtä. Ennemmin palkka kannattaa laittaa kivoihin kokemuksiin ja ostovoimaan kuin kokea tuollainen skenaario.

Sit on tietenkin eri juttu, jos miehellä on vaikka peliongelma tai epämääräistä velkaa kuten pikavippejä.

Melko erilaisetkin rahakäsitykset voivat vuosien mittaan lähentyä pariskunnan kesken, mikäli suhteessa on jotakin muuta oikein hyvin toimivaa. Saadaan ikään kuin riideltyä valmiiksi raha-asiat. Kumpikin sitten joustaa omalta osaltaan, jos kerran haluaa toisen kanssa olla. Toisen osapuolen liikaan shoppailuun lienee mahdollista ottaa välimatkaa. Hänen rahansahan siinä kuluvat eikä omat.

Ootteko keskustelleet? Mitä sanoo kun otat puheeksi?

Älä ainakaan muuta yhteen sen miehen kanssa.

Tärkeintä lienee että asutte omillanne etkä joudu elättämään miestä. Harmittaisi jos itse säästäisin ja tuhlaajapuoliso käyttää säästöt kun hänellä nyt on paha päivä.

Pidät vaan rahat erillään. Jos on muuten kiva mies niin mikäs siinä.

Onki sillö siis lapsia ja vastuuta vai eleleekm yksin? Tuokin vaikuttaa.

Malliesimerkki naisen "rakastamisesta". Itse mies ei ole tärkeä yksilönä ja persoonana, vaan miehen tekemiset ja toimintamallit täytyy olla sellaisia mistä nainen haaveilee. Mut hei, kiva luonne on kiva plussa, tui tui.

Vierailija kirjoitti:

Malliesimerkki naisen "rakastamisesta". Itse mies ei ole tärkeä yksilönä ja persoonana, vaan miehen tekemiset ja toimintamallit täytyy olla sellaisia mistä nainen haaveilee. Mut hei, kiva luonne on kiva plussa, tui tui.

Kun joskus saat ensimmäisen seurustelusuhteesi, niin sinäkin ymmärrät. Jos elämäntavat ovat aivan erilaiset, on niitä vaikeaa sovittaa yhteen.

Minäkin rakastin loputtomasti miestä, jolle runsas sosiaalisuus ja matkusteleminen oli tärkeää. Hän rakasti minua, joka rasitun paljosta sosiaalisuudesta ja viihdyn kahden, enkä lainkaan pidä matkustamisesta, viihdyn kotona. Ymmärsimme toisiamme ja teimme hyviä kompromisseja. Mutta silti olimme liian erilaiset, että elämä olisi ollut tyydyttävää meille molemmille - olimme siis rakkaudesta huolimatta molemmat onnettomia.