Nainen perui treffit 2h aiemmin!
Mikä hitto ihmisiä vaivaa?!
Olin viime viikon perjantaina treffeillä kahvilassa erään Tinderissä tutustumani naisen kanssa. Treffeillä oli kivaa ja nainen oli mukava ja vaikutti kiinnostuneelta. Vaihdettiin puhelinnumeroitakin ja oli puhetta, että voitaisiin tavata uudelleen. Viestiteltiin sitten maanantaina, että voitaisiin tavata torstaina (siis eilen), ja oli puhetta, että voitaisiin käydä esimerkiksi kylpylässä uimassa. Lyötiin sitten keskiviikko-iltana lukkoon se, että huomenna eli torstaina mennään työpäivän jälkeen samassa kaupungissa sijaitsevaan kylpylään uimaan. Minä vielä sanoin, että minulla sattumalta on sinne kaksi vapaalippua, niin mä voin antaa toisen niistä hänelle. Sovittiin, että hän tulee hakemaan minua klo 17 autollaan. Eilen sitten hän lähetti minulle viestin klo 15, eli 2 tuntia ennen sovittuja treffejä, että "Minusta tuntuu, että ei meidän kemiat sittenkään kohtaa, joten pitää perua se kylpyläreissu. Hyvää jatkoa!".
Mielenkiintoista, että hän tajusi sen vasta siinä vaiheessa, siis 2h ennen sovttuja treffejä, että ei meidän kemiat natsaakaan. Kun me vielä edellisenä iltana sovittiin se, että seuraavana päivänä mennään uimaan. Tai jos hän olisi tajunnut tuon asian edes vaikka samana aaamuna klo 8, niin en olisi odottanut tätä tapaamista koko päivää.
Kommentit (248)
Vierailija kirjoitti:
Miksi suret asiaa. Parempi että jo tuossa vaiheessa perui kuin että olisi pitänyt sinua lyösässä hirressä pidempää.
Ap, ehkä se kylpylä siinä oli se paha juttu? Nainen tunsi itsensä liian alastomaksi vieraan miehen edessä, voi olla että jopa läskiksi. Liian raju tapaamispaikka näin alkuvaiheessa. Olisi kannattanut tavata vaan kahvilassa.
Vierailija kirjoitti:
Kylpylä oli väärä paikka.
Kuten joku jo totesikin niin puolialasti hiukset märkänä ja ilman meikkiä toisilla treffeillä on vähän liikaa. Siihen vielä mahdollisesti menkat lisäksi.
Usein tuntuu, etteivät miehet tajua, miten epävarmoja naiset yleensä ovat. Joillekin etenkin se meikittömyys on oikeasti tosi iso juttu siinä missä miehelle se on tietty normaali tila.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi suret asiaa. Parempi että jo tuossa vaiheessa perui kuin että olisi pitänyt sinua lyösässä hirressä pidempää.
Ap, ehkä se kylpylä siinä oli se paha juttu? Nainen tunsi itsensä liian alastomaksi vieraan miehen edessä, voi olla että jopa läskiksi. Liian raju tapaamispaikka näin alkuvaiheessa. Olisi kannattanut tavata vaan kahvilassa.
Ihanko oikeasti ihmiset ovat niin ahdistuneita, että eivät voi käydä toisilla treffeillä kylpylässä? Että se ahdistaa valtavasti, kun joutuu olemaan bikineissä tuntemattoman ihmisen kanssa?
LouLou kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi suret asiaa. Parempi että jo tuossa vaiheessa perui kuin että olisi pitänyt sinua lyösässä hirressä pidempää.
Ap, ehkä se kylpylä siinä oli se paha juttu? Nainen tunsi itsensä liian alastomaksi vieraan miehen edessä, voi olla että jopa läskiksi. Liian raju tapaamispaikka näin alkuvaiheessa. Olisi kannattanut tavata vaan kahvilassa.
Ihanko oikeasti ihmiset ovat niin ahdistuneita, että eivät voi käydä toisilla treffeillä kylpylässä? Että se ahdistaa valtavasti, kun joutuu olemaan bikineissä tuntemattoman ihmisen kanssa?
Suurin osa naisista on uskomattoman epävarmoja tavalla, mitä miehet eivät edes ymmärrä.
Törkeää, mutta naisena kerron, että kuule kyllä ne miehetkin osaavat. On tehty ohareita, on jätetty ihmettelemään, on muistettu että kotona onkin vaimo. Uutta matoa koukkuun ap. Tällaista tämä on.
Luin koko ketjun läpi.
On mielenkiintoista miten niin moni nainen pelkää, että mies haluaisi tarkistaa naisen vartalon. Moni yläpeukuttanut näitä viestejä.
Kuitenkin naiset itse haluavat deittisovelluksissa tarkistaa välittömästi mikä on miehen koulutus ja työpaikka, eivätkä pidä sitä mitenkään pahana. Pata kattilaa soimaa...
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti naiset ovat juuri tuollaisia että he elävät täysin tunteella ja he pystyvät vasta loppuhetkillä miettimään oikeasti että haluavatko tavata miehen.
Naisten kanssa mikään sopimus ei ole varma ellet ole jo kasvokkain treffeillä sen naisen kanssa.
Älyttömän yleistä on tämä treffien peruminen viime hetkillä.
Saanut tietää ap:stä jotain, minkä vuoksi perui. Tuo "kemiat ei kohtaa" tarkoittaa usein, ettei toinen halua kertoa oikeaa syytä.
Vierailija kirjoitti:
Tää 'kylpylätreffit ja vapaaliput' on jo niin kulunut tarina, että kannattais keksiä parempi.
Kuulostaa muutenkin ihan sille sarjakusettaja dokkarille joka tuli telkkarista
Niin. Mehän emme tiedä millaisen "uuuuh pian tavataan, minulla jo sykkii kun ajattelen että näen sinut pian melkein alasti, toivottavasti et pahastu jos etumukseni pullottaa sehän on vain luontainen reaktio miehelle"-viestin ap on laittanut 3h ennen lähtöä.
Eräs nainen kertoi minulle, että hän oli sopinut treffit miehen kanssa, ja edellisenä päivänä mies oli perunut treffit siksi, koska kuulemma hänen täytyy keskittää kaikki energiansa ensi kevään AMK pääsykokeisiin.
Ne pääsykokeethan ovat kesäkuun alussa, joten miten muka ei voi treffailla ketään ennen sitä? Ja miten hän tajusi tuon asian vasta edellisenä päivänä?
Todennäköisesti sillä alkoi ne.
Vielä vittumaisempaa tuo on, jos on käyttänyt pari tuntia laittautumiseen. Tuon takia en enää käykään juuri koskaan treffeillä tuntemattomien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti sillä alkoi ne.
Jos on kuukautiset, voi käyttää tamponia uidessa
Onneksi kuitenkin perui.
Minä lähdin treffeille kerran todella kovassa pakkasessa ja kun luulin, että jatkamme treffipaikalta autolla, oli aika keveästi pukeutunut.
Siihen maailman aikaan ei ollut kännyköitä, joten ei muuta kuin farkkutakissa odottamaan linjabiiliä takaisin kotiin.
Miehet taas pokalla tekee oharit eikä koskaan enää vastaa puheluihin, jos on tavattu joku sopivampi naaras tossa treffien välissä. Juu ei ikinä enää mitään tuntemattomien satunnaisdeittailuja.
Kylpylä on nyt vaan hieman liikaa ensitreffeille. Mitä sanoit hänelle? Että ottaako varmasti bikinit mukaan ja että nähdäänkö höyrysaunassa?
Mä kerran sovin puhelimessa mun naispuolisen kaverin kanssa, että lähdetään parin viikon kuluttua HKI-TALLINNA 22h risteilylle. Mä olin saanut siis risteily lahjakortin kun olin tehnyt isolla summalla ostoksia kaupassa. Oli siis ilta, kun sovittiin siitä. Tarkoitus oli, että tämä kaverini kysyy vielä siskoaan, jonka minäkin tunnen, mukaan risteilylle ja hän lupasi soittaa tälle seuraavana päivänä ja sen jälkeen ilmoittaa minulle, että tuleeko tämä iso mukaan vai ei. Sitten seuraavana päivänä tämä kaverini soitti ja kertoi, että hän haluaakin perua lähtönsä risteilylle, koska hänellä on ollut viime aikoina niin rankkaa opiskeluissa ja on ollut niin väsynyt. Olin ihan, että aijaa, no mutta jos siihen rustelyy on pari viikkoa vielä aikaa, niin olisihan hän ehtinyt palautua ennen sitä...
Samoin myös olin menossa toiselle paikkakunnalle erääseen ilmaiskeikalle, johon oli kuitenkin sitova ennakkoilmoittautuminen. Olin menossa sinne lukioaikaisen naiskaverini kanssa ja hän sitten otti minuun yhteyttä ja kysyi, että voisinko minä ilmoittaa mukaan myös meidän toisen lukioaikaisen naiskaverin, kun hän oli tälle maininnut tästä ilmaiskeikasta, niin se kaveri oli itse ottanut puheeksi, että hänkin haluaisi tulla mukaan. Sitten kuitenkin loppujen lopuksi se toinen lukioaikainen kaveri perui tulonsa samana päivänä kun se ilmaiskeikka oli. Syynä tähän perumiseen oli henkilön "vaikea elämäntilanne". Eli taitaa olla totta se, että naiset huomaavat tuollaiset asiat vasta viime tingassa, kun taas miehet pitävät sopimuksista kiinni tunnollisemmin.
LouLou kirjoitti:
Minulle kerran naisena kävi niin, että olin sopinut treffit miehen kanssa netissä Suomi24:llä, tästä on jo vuosia aikaa. Sovittin, että tavataan erään ravintolan edessä että mennään sinne syömään. Olin työpäivän jälkeen köynyt suihkussa, pessyt tukan ja föönannut ja suoristanut , laittanut täyden meikin, kunnes joku 2h ennen tapaamista mies lähetti minulle netin kautta viestin jossa kertoi, että hän on nyt Pitkäniemessä (psykiatrinen sairaala Nokialla) eikä saakaan vapaata, niin hänen pitää perua. Onneksi sitten ei tavattukaan hänen kanssaan. Tai sitten se oli alusta alkaen vain pilaa. Mutta arvatkaa, harmittiko, kun olin itseni ehostanut nätiksi ihan turhaan.
Naiset laittautuvat ainoastaan ja pelkästään itseään varten, ei miehiä.
Miksi sinua siis harmitti, kun laittautumisen ilo ja hyöty jäi kaikki itsellesi?
Tämä on ihmisten tapa toimia nykyään, ystävien ja tuttavien kanssakin. Perutaan tunti-pari ennen tuloa. Ei haluta sitoutua aikatauluihin. Viime tinkaan ajatellaan että tullaan jos jaksetaan ja ollaan terveitä. Flunssa saattaa realisoitua tunti ennen lähtöä. Ihmiset on itsekkäitä eikä oikein välitä nähdä toisiaan.
Tää 'kylpylätreffit ja vapaaliput' on jo niin kulunut tarina, että kannattais keksiä parempi.