Nainen perui treffit 2h aiemmin!
Mikä hitto ihmisiä vaivaa?!
Olin viime viikon perjantaina treffeillä kahvilassa erään Tinderissä tutustumani naisen kanssa. Treffeillä oli kivaa ja nainen oli mukava ja vaikutti kiinnostuneelta. Vaihdettiin puhelinnumeroitakin ja oli puhetta, että voitaisiin tavata uudelleen. Viestiteltiin sitten maanantaina, että voitaisiin tavata torstaina (siis eilen), ja oli puhetta, että voitaisiin käydä esimerkiksi kylpylässä uimassa. Lyötiin sitten keskiviikko-iltana lukkoon se, että huomenna eli torstaina mennään työpäivän jälkeen samassa kaupungissa sijaitsevaan kylpylään uimaan. Minä vielä sanoin, että minulla sattumalta on sinne kaksi vapaalippua, niin mä voin antaa toisen niistä hänelle. Sovittiin, että hän tulee hakemaan minua klo 17 autollaan. Eilen sitten hän lähetti minulle viestin klo 15, eli 2 tuntia ennen sovittuja treffejä, että "Minusta tuntuu, että ei meidän kemiat sittenkään kohtaa, joten pitää perua se kylpyläreissu. Hyvää jatkoa!".
Mielenkiintoista, että hän tajusi sen vasta siinä vaiheessa, siis 2h ennen sovttuja treffejä, että ei meidän kemiat natsaakaan. Kun me vielä edellisenä iltana sovittiin se, että seuraavana päivänä mennään uimaan. Tai jos hän olisi tajunnut tuon asian edes vaikka samana aaamuna klo 8, niin en olisi odottanut tätä tapaamista koko päivää.
Kommentit (248)
Tollasii noi lepakkohuoeat on! Miehen elämä on vaiketa, naisen elämä helppoa
En tiedä ap:n tapauksesta, mutta itselläni epävakaa ja se vaikuttaa elämääni hyvin paljon. Hypomaniassa (jossa olen onnellisin) teen kaikenlaista, mutta sitten downissa en pysty välttämättä poistumaan kotoa. Erona ap:n tapaukseen, etten koskaan lupaa mitään kenellekään pitkällä aikavälillä, vaan lähtöni ja tekemiseni ovat ex-tempore, koska en yksinkertaisesti kykene sitoutumaan pitkän aikavälin suunnitelmiin.
Mitä olit tehnyt, että nainen halusi kostaa perumalla kiusallaan viime tingassa?
No kyllä miehetkin tekevät sitä, että samana päivänä perutaan treffit viime tingassa. Ja naisille se on vielä huonompi juttu, jos on jo ehtinyt itse laittautua kauniiksi ja sitten deittikumppani peruu tulonsa.
Vierailija kirjoitti:
Kumman idea kylpylä ja toiset treffit oli? Miten asia esitettiin? En yritä laittaa syyksesi ja kyllähän aikuisen ihmisen tulisi osata kieltäytyä, mutta joissain tilanteissa se voi tuntua vain liian vaikealta.
Kysyin vaan, että tykkäätkö käydä kylpylöissä uimassa, johon nainen vastasi, että tykkää. Ehdotin , että käytäisiinkö kylpylässä X, joka sijaitsee meidän asuinpaikkakunnalla (eli lähellä) ja että minulla sattuu olemaan sinne kaksi sarjalippua että voin toisen niistä antaa hänelle. Tähän nainen vastasi myöntyvästi. Mielestäni se oli ihan asiallinen keskustelu. Ja mielestäni kylpylässä käymisesä ei ole mitään erikoista, että se olisi jotenkin "kummallinen" treffipaikka. Ja me molemmat ollaan siis 30+ ikäisiä aikuisia ihmisiä, eikä mitään epävarmoja teinejä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Apn ei kannata treffailla jos on noin herkkäluonteinen ja torjunta menee noin pahasti tunteisiin. Kukaan ei ole velvollinen treffeille, ja nainen sentään kohteliaasti ilmoitti peruvansa.
Ap taitaa kritisoida vain sitä, että nainen perui treffit noin myöhään, eli pari tuntia ennen sovittua tapaamista. Ja se on varsinkin outoa, että vielä edellisenä iltana he olivat sopineet näistä treffeistä. Ei kohtelias, järkevö ihminen sovi treffeistä ja sitten kahta tuntia ennen tapaamista ilmoita, että "perun ne siksi, kun ei ole kemiaa".
Vierailija kirjoitti:
Nainen ei voi olla kusipää. Testaa luonnettasi, kuinka suhtaudut peruutukseen. Rohkeasti uusia treffejä sopimaan!
Eikös se menisi jo häirinnän puolelle, jos ap nyt alkaisi tykittää viesteillä naista, joka on ilmoittanut,e ttei halua enää ikinä tavata tätä?
Vierailija kirjoitti:
Nainen ei voi olla kusipää. Testaa luonnettasi, kuinka suhtaudut peruutukseen. Rohkeasti uusia treffejä sopimaan!
No se nainen esti minut whatsappissa sekä lisäksi poisti meidän matchin Tinderissä, joten oletan, että hän ei neää halua yhteydenottoja minulta.
ap
Vierailija kirjoitti:
Treffipaikka oli väärä tässä vaiheessa suhdetta.
Aijaa? No mä olen kerran käynyt ensitreffeillä avannossa/saunassa ja kerran toisilla treffeillä uimassa kylpylässä. Olisihan se nainen voinut ehdottaa ap:lle jotain muuta tekemistä treffeille, jos ei halua kylpylään.
Oli hyvä ja rehellinen peruminen. Ei tekosyitä. Arvostan. Kuinka kurjaa jos hän olisi kiltteyttään lähtenyt sinne eikä olisi aidosti halunnut mennä ap:n kanssa kylpylään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen ei voi olla kusipää. Testaa luonnettasi, kuinka suhtaudut peruutukseen. Rohkeasti uusia treffejä sopimaan!
No se nainen esti minut whatsappissa sekä lisäksi poisti meidän matchin Tinderissä, joten oletan, että hän ei neää halua yhteydenottoja minulta.
ap
Jos nainen esti sinut, niin jonkun creepyn vaikutelman sinusta sai. Tai sitten aloit kitisemään tai raivomaan, kun hän sanoi ettei kiinnostakaan.
Vierailija kirjoitti:
Naisilla aina mieli muuttuu. Jos haluat rationaalista ja ennakoitavaa käytöstä, tapaile miehiä.
No nyt kyllä kerroit päivän parhaan vitsin!
Mieti mitä olet viesteihisi kirjoittanut. Viesteissäsi on voinut olla jotain luotaantyöntävää ja pohdittuaan asiaa tarkemmin hän tajusi, ettei kemiat kohtaakaan.
Creepyn tyypin tyypin kanssa lumimyrskyssä kylpylään - mikä voisikaan mennä vikaan?
Vierailija kirjoitti:
Se luuli, että sua joutuu aina kuskaamaan jatkossa.Et sitten itse päässyt mitenkään sinne kylpylään?Jos toisilla treffeillä jonkun piti hakea?Ei olis mullakaan ollut "kemiaa" enää.
No itselläni ei ole omaa autoa ja se nainen asuu sillä suunnalla, että olisi ollut helppo koukata mun asunnon kautta, että ei siitä olisi tullut mitään ylimääräistä ajoa hänelle. Minusta olisi tuntunut ihan reilulta, että jos minä tarjoan hänelle 20€ arvoisen kylpylälipun, niin kyllä hän voi tarjota kyydin kun asun matkan varrella.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen ei voi olla kusipää. Testaa luonnettasi, kuinka suhtaudut peruutukseen. Rohkeasti uusia treffejä sopimaan!
No se nainen esti minut whatsappissa sekä lisäksi poisti meidän matchin Tinderissä, joten oletan, että hän ei neää halua yhteydenottoja minulta.
ap
Jos nainen esti sinut, niin jonkun creepyn vaikutelman sinusta sai. Tai sitten aloit kitisemään tai raivomaan, kun hän sanoi ettei kiinnostakaan.
Tämä. Toiminnassasi täytyi olla jotain pahasti vialla, kun sinut estetään. Nainen ei ihan vähästä estäisi ketään.
Minua on pyydetty ekoille treffeille kylpylään. En suostunut moiseen. Mies ei ollut sen jälkeen lainkaan kiinnostunut.
Vierailija kirjoitti:
3x on nainen, jonka olen jo tuntenut, jonkinlainen suhdekin jo ollut, perunut tapaamisen viime hetkellä. Olen ehtinyt jo hankkia tarjoiltavat ja järjestänyt aikaa. Lopulta selvisi että kaiken takana olivat toiset miehet, jota oli tapailtu ohellani. 2x pidemmän aikaa, kerran salamaihastuminen. Mikäs siinä, hyvää ruokaa riitti pariksi päivää. Hauskinta oli se, että jokainen tahtoi myöhemmin, suhteensa kariuduttua, tavata. Ei kiinnostanut enää. Enkä olisi osannut käyttäytyä, saati ihastua.
Kuinka kauan siinä sitten meni aikaa, kunnes ne naiset ottivat sinuun uudelleen yhteyttä kun suhde sen toisen miehen kanssa oli loppunut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen ei voi olla kusipää. Testaa luonnettasi, kuinka suhtaudut peruutukseen. Rohkeasti uusia treffejä sopimaan!
No se nainen esti minut whatsappissa sekä lisäksi poisti meidän matchin Tinderissä, joten oletan, että hän ei neää halua yhteydenottoja minulta.
ap
No ei tosiaan halua. Sä sanoit jotain luotaantyöntävää pervon creepyä siihen kylpylään liittyen?
Jos nainen suostuu niin peru treffit 5 min ennen tapaamista