Lue keskustelun säännöt.
Puolison kavereista ei tullutkaan läheisiä
21.11.2024 |
Puolison kanssa olemme olleet yhdessä seitsemän vuoden ajan. Tavattiin yhteisen kaveripiirin ansiosta ja melko nopeasti meidän kaveruus syveni sitten parisuhteeksi. Asuttiin toistemme kanssa yhdessä kolme vuotta, kunnes mies muutti töiden perässä toiselle paikkakunnalle ja minä jäin "vanhalle" paikkakunnalle vielä pääasiallisesti asumaan ja työskentelemään. Etäsuhteessa taidettiin olla siis pari-kolme vuotta, tosin molemmilla on aina ollut melko joustavat työt joten olemme vähintäänkin vuoro viikoin asuneet aina toistemme luona. Vuosi sitten sain hyvän työtarjouksen, joka sallii etätyön, joten muutin sitten miehen luo ja ostettiin yhteinen ensiasuntokin vielä loppu vuodesta, kun sopiva asunto löytyi.
NOH, tästä päästäänkin sitten siihen asiaan. Aiemmin, suhteen alussa meillä oli käytännössä yhteiset ystävät ja tutut. Puoliso tapasi heti muutettuaan uusia kavereita ja myös heidän puolisoitaan, joten sellainen yhtenäinen, vahva sosiaalinen tukiverkosto on muodostunut. Siispä yllättikin, kun edes näistä mieheni parillisista ystävistä ei ole minulle tullut ollenkaan läheisiä. Alkuun kävimme miehen ja hänen tuttujen kanssa viettämässä iltaa yms, vietettiin hyvässä hengessä meidän kodin tuparit, jonne tuli pääasiassa miehen puolelta näitä hänen uusia tuttavuuksiaan ja tapasin monet heistä silloin ensimmäistä kertaa. Muutaman kerran tämän vuoden aikana ollaan miehen kanssa oltu kaupungilla ja sattumalta tavattu hänen kavereita, jolloin ollaan käyty esim kahvilla tai baarissa yksillä. Näilläkin spontaaneilla kerroilla on tuntunut, ettei minuun edes haluta tutustua, vaikka itse olen yrittänyt olla se aloitteellinen tutustuja, koska olen uusi henkilö. Jotkin näistä hänen kavereistaan on minusta olleet vähän tökeröitä jopa meillä käydessään, eivät ota mitään kontaktia ja suorastaan välttelevät katsetta ja minun kanssa keskustelua. Ymmärrän kyllä, että +30v aikuisilla on jo sosiaaliset suhteet muovautuneet ja on perhettä, minkä takia ei ehkä jakseta tutustua uusiin ventovieraihin ihmisiin. Harmittaa vaan niin älyttömästi, että minulla ei ole avomiehen lisäksi täällä ketään, ei ketään kenelle soittaa vaikka hädän hetkellä. Jos miehelle kävisi jotain, niin lähin tuki ja turva on 200 km päässä. En kaipaa mitään aktiivista ystäväpiiriä, joka viettää yhdessä kaikki juhannukset ja uudet vuodet ja kaikkien synttärit, mutta se fakta että olen jäänyt ihan yksin tänne muutettuani tuntuu tosi pahalta.
Olen jopa alkanut epäilemään itseäni, että mikä minussa on vikana ja itsetuntoni on heikentynyt. Etätöissä tämä korostuu, kun ei ole _mitään_ kontaktia ihmisiin miehen ja kaupan kassan lisäksi. Minua aivan ihmetyttää se, kun minuun katsotaan silmiin ja hymyillään peruskohteliaasti. Puolison tuttavat kun eivät edes sitä tee.
Onko muilla tällaista tilannetta tullut vastaan? Miten pitäisi toimia?
Kommentit (93)
No mitäs miehesi sanoi kun otit puheeksi hänen kanssaan että tunnet olosi ulkopuoliseksi? Miehesi kuitenkin tuntee nämä ihmiset ja sinut ja täällä voi vain arvailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole tutustunut kumppanin kavereihin ollenkaan eikä hän minun. Moikataan, kun nähdään, mutta muuta ei tarvita. Ap kuulostaa ahdistavalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP lisään vielä, että minusta on tosi kummallista että pelkästään uuden ihmisen pitäisi olla se aloitteellinen. Kyllä sen kaveripiirinkin pitäisi mielestäni ottaa uusi ihminen vastaan edes jotenkin. Itse ainakin olen mielelläni tutustunut parhaan ystävän puolisoon ja yrittänyt tehdä hänen olonsa tervetulleeksi. Koen nämä mieheni ystävien tapaamiset aina sellaisina, että se on minä vastaan muut (puoliso ja hänen ystävät), ja minulle ei jää ketään kehen tukeutua.
Tuossahan se tuli: sinä koet, että tapaamiset on sinä vastaan muut.
Toiset eivät koe asiaa noin, heille yhdessäolo on mukavaa rupattelua eikä mitään sydänten avaamista ja syvimpien tuntojen jakamista. Sinä olet koko ajan haastamassa tuota porukkaa toimimaan tavallasi ja he ovat hämmentyneitä siitä, että illanistujaisista tulee joku sinun komennossasi pelattava peli. Sinä etsit tv:n selviytymiskil
Annoin kyllä väärän kuvan tällä "minä vastaan muut" - lausahduksella. En ole yrittänyt haastaa ketään kanssani keskusteluun tai toimimaan minun tavallani, vaan päinvastoin jopa heittäytynyt oman mukavuusalueen ulkopuolelle tekemällä asioita mitä miehen kaverit ovat halunneet tehdä. Kuten aiemmin kirjotin, niin en itse lähenny ihmisten kanssa helposti, joten omalta osalta tutustuminen tarkoittaa juuri tällaista mukavaa kevyttä ajanviettoa ja rupattelua ilman, että tarvitsee heti mennä sinne syvään päätyyn. Jos syvempää keskustelua ei ikinä saa aikaiseksi, niin se ei haittaa. Minusta tärkeintä on, että voisin miehen kavereiden kanssa olla samassa tilassa ilman, että muille tulee minun olemassaolosta allergiaoireita, jonka takia minuun ei voida katsoa silmiin jos minun kysymykseen joku sattuu vastaamaan.
Olen kokenut itseni ulkopuoliseksi, koska aina tähän mennessä miehen kavereiden kanssa keskustelu on sitä, että mies juttelee kavereilleen ja jos minä sanon jonkun kommentin tai kysymyksen, niin miehen kaverit eivät reagoi siihen mitenkään. Mieheni joutuu sitten aloittamaan keskustelun uusiksi ja sitten se jatkuu hänen ja hänen kavereidensa kanssa. Hänen kaverit eivät vain jotenkin kommunikoi minun kanssani yhtään. Miehen kaverin aloittama keskustelu voisi hyvinkin liittyä tähän Jari-myrskyyn ja jos kommentoisin, että ajaessani autolla auto meinasi lähteä tieltä kun tuuli niin kovaa, miehen kaveri olisi hiljaa ja sitten mieheni kommentoisi tähän jotakin, että joo kyllähän siellä myrskylukemia näytti ja blaablaa keskustelu jatkuu taas niin kauan kunnes avaan suuni.
Osa näistä miehen kavereista on hyvätuloisia, korkeakoulutettuja ja osa on duunareita. Ihan kaikkea löytyy. Itse olen korkeakoulutettu, mutta tulen duunarisuvusta, joten olen oppinut tulemaan kaikkien kanssa toimeen ihan taustasta riippumatta.
t. ap
Vierailija kirjoitti:
Miehesi kavereiden näkökulmasta voisi ajatella, että he ehtivät tuntea miehesi jo muutaman vuoden ajan ilman että olivat kertaakaan sinua tavanneet ja siten eivät pidä sinua ehkä "tärkeänä" tai jotenkin oleellisena tutustumista ajatellen. Minä en kyllä ole ikinä ymmärtänyt sitä, että kaveri tuo puolisonsa varta vasten näytille, vaan suurimmilta osin ne kavereiden puolisot, jotka tunnen on sitten jotain muuta luonnollista reittiä tulleet minulle tutuiksi. En siis automaattisesti laskisi puolisoita minun kavereiksi ja kaikkien puolisoida en edes ole tavannut! En tiedä onko tämä "outo" mielipide. Tökeröltä kyllä vaikuttaa, jos sinun miehesi on jonkun pariskunnan yhteinen kaveri ja he viettävät sitten kolmistaan aikaa, jossain missä sinäkin saattaisit viihtyä. Saattaisi jopa luulla, että ehkä miehesi pitää heitä parempina ystävinä kuin tämä pariskunta pitää häntä?
Minäkään en ole ystäviä yhdenkään ystäväni puolison kanssa. Tiedämme toisemme ja tulemme toimeen, esimerkiksi ystävä voi laittaa viestin, että puolisonsa noutaa kirjan minun luota, kun ajaa tästä ohi. Tavatessa olemme kohteliaita ja ystävällisiä toisillemme, kuten kuuluu, mutta emme hiero lähempää tuttavuutta toistemme kanssa.
Osan puolisoita en ole tavannut, tiedän vain nimeltä ja valokuvan perusteella. Ihan normaalia minusta.
En odota, että miehestäni tulee ystävieni ystävä sitten joskus, kun törmään sellaiseen mieheen, jonka kanssa haluan naimisiin. Enkä odota, että hänen ystävänsä muuttuvat minun ystäviksi. Kohteliasta vuorovaikutusta odotan kaikilta osapuolilta, kuten normaalien aikuisten kanssakäymiseen kuuluu. Olisihan se kieltämättä vähän omituista, jos oma miesystävä ystävästyisi aivan super hyvin parhaan ystäväni kanssa. Kävisivät kahvilla, soittelisivat toisilleen, viestittelisivät, harrastaisivat yhdessa jne.
AP:n miehen ystävät vaikuttavat vähän mölleiltä, mutta siellä voi olla taustalla oma naisystävä. Itse menetin välillä 20-30v. kaikki miespuoliset ystäväni, koska jokainen tyttöystävä alkoi heti epäilemään, että kukas ihmeen Niina, mistäs sinä sen tunnen, ai kauanko olette olleet ystäviä, no se loppuu kuule nyt.
Omia ystäviä hankkimaan, jos ei muualta, niin netistä harrasteryhmistä.
Nyt kyllä pistää korvaan tuo miesten uusien kavereiden kommentti, että mitä sinä nyt sen naisen kanssa ostat taloa, ostaisit itse.
Eli pitävät sinua vain ohimenevänä friiduna, jonka kanssa tulee jossain vaiheessa ero. Ehkä joka, IIK, olen kamalana pirttihirmuna pakottanut miesparan ostamaan asunnon kanssasi! :D
Joko heillä on täysin vääristynyt kuva sinusta, vääristynyt käsitys naisista (pirttihirmu, miesten rajoittaja, vaativa, diiva, prinsessa, ainoa nainen miehen elämässä saa olla vain puoliso vaikka sen kanssa ei tulisi toimeen ymv.) tai miehesi on antanut itsestään ihan toisenlaisen kuvan näille kavereilleen.
Ihmiset tekevät ihmeellisiä johtopäätöksiä ties mistä. Kenties etäsuhde nähtiin sellaisena, että "Ai niillä on itse asiassa ero menossa ja miettivät, että jatkuuko suhde. Ei se varmaan jatku, kun ovat säätäneet niin kauan. Oho, ostivat asunnon? Sen säätäjänaisen kanssa? Mitä se mies ajattelee? Varmaan pakotettu!"
Itse asuin pienellä paikkakunnalla 6kk naispuolisen ystävän luona. Kävimme yleensä kaupassa yhdessä, koska ajokortittomina ja autottomina oli helpompaa ostaa ruokaa kahdella käsiparilla. Tuon puolen vuoden aikana meistä alkoi kiertää huhu, että olemme parisuhteessa oleva lesbopari, koska mitään muuta selitystä tälle ei voi olla.
Itse olen vela, keski-ikäinen jo. Olen ollut sinkku kohta 18 vuotta. Lapsuuden kotipuolessa kiertää huhu, että en oikeasti ole vela, vaan en saanut yhtään miestä haaviin ja nyt olen surullisena ilman lasta :((( Ehkä se huhu laantuu, kun täytän 50...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootteko muuttaneet Hämeeseen? se selittäisi kaiken, siellä ei tutustu millään uusiin ihmisiin.Kokemusta on.Paikkakunnalla on todellakin väliä miten ihmisiin tutustuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullekin tulee mieleen, että jostain syystä kyseinen kaveriporukka ei pidä sinua ns pysyvänä. Onko heillä ollut mielessä miehellesi sopiva nainen vai onko miehesi puhunut niin että muut ovat saaneet kuvan, ettet ole loppuelämän suhde? Tai sitten eivät muuten vain pidä sinusta, miehen kommenteista johtuen tai muuten vain. Älä pakota, jätä tilaa elämässäsi niille ketkä siihen haluavat kuulua.
Oma ystäväpiiri kannattaa aina muodostaa, aina voi esim tulla ero. Käy kansanopiston liikuntakursseilla, aloita jokin toinen uusi harrastus, kysy netin puskaradioista lähtisikö joko jonnekin.
Kaikkien kanssa ei tarvitse olla kaveri, mutta se että ignoorataan yksi henkilö täysin, varsinkin omassa kotonaan, on todella huonoa käytöstä. Perus kohteliaisuus ei aiheuta ystävystymistä muutenkaan, jos jotkut pelkäävät että lähipiiri on täynnä. Tässä vetäisin rajan, että kotiini ei tul
Kerroit, että 2-3 vuoden ajan olitte käytännössä viikko-viikko systeemillä vuorotellen toistenne kodeissa ja se on nyt sitä parisuhteen laatuaikaa, jossa ei muulle ole tilaa. Miten ihmeessä miehelle on edes voinut muodostua kaveripiiriä, kun olette jommankumman kotona ja silloin parisuhteilette?
"kun ihan tarkoituksellisesti miehen kanssa painotettiin, että kun jompi kumpi on toisen luona, niin silloin se aika on parisuhteen laatuaikaa" ja aikaisemmin kirjoitit "Etäsuhteessa taidettiin olla siis pari-kolme vuotta, tosin molemmilla on aina ollut melko joustavat työt joten olemme vähintäänkin vuoro viikoin asuneet aina toistemme luona."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP lisään vielä, että minusta on tosi kummallista että pelkästään uuden ihmisen pitäisi olla se aloitteellinen. Kyllä sen kaveripiirinkin pitäisi mielestäni ottaa uusi ihminen vastaan edes jotenkin. Itse ainakin olen mielelläni tutustunut parhaan ystävän puolisoon ja yrittänyt tehdä hänen olonsa tervetulleeksi. Koen nämä mieheni ystävien tapaamiset aina sellaisina, että se on minä vastaan muut (puoliso ja hänen ystävät), ja minulle ei jää ketään kehen tukeutua.
Tuossahan se tuli: sinä koet, että tapaamiset on sinä vastaan muut.
Toiset eivät koe asiaa noin, heille yhdessäolo on mukavaa rupattelua eikä mitään sydänten avaamista ja syvimpien tuntojen jakamista. Sinä olet koko ajan haastamassa tuota porukkaa toimimaan tavallasi ja he ovat hämmentyneitä siitä, että illanistujaisista tulee joku sinun komennos
Siis oikeastiko sinä tunget mukaan toisten keskusteluihin ja vielä kirkkain silmin ihmettelet, että miksi ne ei tykkää minusta. Ei ihme, että siellä ei katsota sinua silmiin, kun keskeytät muiden keskustelun ja tunget keskipisteeksi, kun minun auto oli tuulessa lentää tieltä - kun mies ja kaverit keskustelee ilmastonmuutoksen vaikutuksista merenpinnan korkeuteen ja sinä vedät keskustelua itseesi.
Vierailija kirjoitti:
Nyt kyllä pistää korvaan tuo miesten uusien kavereiden kommentti, että mitä sinä nyt sen naisen kanssa ostat taloa, ostaisit itse.
Eli pitävät sinua vain ohimenevänä friiduna, jonka kanssa tulee jossain vaiheessa ero. Ehkä joka, IIK, olen kamalana pirttihirmuna pakottanut miesparan ostamaan asunnon kanssasi! :D
Joko heillä on täysin vääristynyt kuva sinusta, vääristynyt käsitys naisista (pirttihirmu, miesten rajoittaja, vaativa, diiva, prinsessa, ainoa nainen miehen elämässä saa olla vain puoliso vaikka sen kanssa ei tulisi toimeen ymv.) tai miehesi on antanut itsestään ihan toisenlaisen kuvan näille kavereilleen.
Ihmiset tekevät ihmeellisiä johtopäätöksiä ties mistä. Kenties etäsuhde nähtiin sellaisena, että "Ai niillä on itse asiassa ero menossa ja miettivät, että jatkuuko suhde. Ei se varmaan jatku, kun ovat säätäneet niin kauan. Oho, ostivat asunnon? Sen säätäjänaisen kanssa? Mitä se mies ajattelee? Varma
Nää on olleet jotain 10 vuotta yhdessä ja jo 4 vuotta sitten nainen alkoi olemaan viikko-viikko -systeemillä miehen luona ja joka toisen viikon ovat naisen luona, mutta vasta vuosi sitten miehen kavereille selvisi, että tämmöinen pirkko on olemassa. Aika hyvin ap on pysynyt piilossa vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on samanlainen kokemus mun miehen ystävistä. He eivät ole tehneet juurikaan elettä tutustuakseen minuun. Olen itse yrittänyt mutta ei sitä kauaa jaksa vain itse yrittää pitää jotakin puheenaihetta yllä kun toiset eivät lähde keskusteluun mukaan.
Ap, kuulostaa hyvin tutulta. Suomalaisten sosiaaliset taidot saattavat valitettavan usein olla todella huonolla tolalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos tuossa on nyt vaan kyse siitä että ne miehet on tottuneet että naiset pyörii keskenään ja miehet keskenään ja ne ihmettelee mitä hittoa tuo "Tiina" tunkee koko ajan näihin poikien iltoihin.
Et kommentoi sanallakaan sitä mitä mieltä miehesi on tästä tilanteesta ja mikä miehesi mielestä on syy hänen kavereiden epäkohteliaalle käytökselle.
Ja miksi miehesi hyväksyy (hiljaa) sen, että hänen kaverit kohtelee sinua tylysti, vältellen ja ulkopuolelle jättäen? Miksi miehesi ei ole ryhtynyt korjaamaan tilannetta?
Syntyy kuva, että on kiva porukka, joka viihtyy yhdessä, ja siihen kuuluu miehesi ja hänen kaverit. Sitten on sinä. Ei oikein ole edes sinä ja miehesi. Vaan miehesi kuuluu vain tuohon porukkaan, ei sinuun. Ja edes miehesi ei halua sinua osaksi tuota kivaa porukkaa. Anteeksi sanon suoraan, mutta tällainen kuva tuli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
52 lisää vielä. Olen paljon vanhempi kuin sinä. Tässä vaiheessa elämää on todettava, että uusien kavereiden ja ystävien löytäminen on erittäin vaikeata jollei mahdotonta. Paradoksaaisesti tuntuu, että ihmiset eivät tarvitse ystäviä, vaikka jotkut taas haluaisivat niitä. Kohtaanto-ongelma.
Niille on muodostunut joku oma dynamiikka ja ap rikkoo sitä. Muistan omasta kaveripiiristä yhden uuden puolison joka yritti ottaa liikaa tilaa. Sellanen on tosi häiritsevää.
Exälläni oli yksi hänen lapsuudenkaveri, joka välillä kävi meillä istumassa iltaa. Olimme siis naimisissa 15 vuotta jne. Eli olin tavannut tuon kaverin toki monesti. Mutta kun hän tuli meille, niin hän moikkasi minua, mutta muuten puhui vain miehelleni. Istuimme syömässä minun laittamaa päivällistä keittiön pöydän ääressä ja siinäkin hän puhui vain miehelleni. Kaiken huippu oli kun hän toi kerran mukanaan kaksi samanlaista erikoisolutta illan istumista varten, laittoi ne jääkaappiin ja sitten pyysi kaksi lasia ja kaatoi toisen miehelleni, toisen itselleen eikä eleelläkään tarjonnut haluaisinko minäkin. Vaikka minä olin sentään laittanut päivällisen, jota hänkin siinä söi samassa pöydässä. Moukka mikä moukka. Mieheni antoi sanaakaan sanomatta suoraan sen oman olutlasinsa minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP lisään vielä, että minusta on tosi kummallista että pelkästään uuden ihmisen pitäisi olla se aloitteellinen. Kyllä sen kaveripiirinkin pitäisi mielestäni ottaa uusi ihminen vastaan edes jotenkin. Itse ainakin olen mielelläni tutustunut parhaan ystävän puolisoon ja yrittänyt tehdä hänen olonsa tervetulleeksi. Koen nämä mieheni ystävien tapaamiset aina sellaisina, että se on minä vastaan muut (puoliso ja hänen ystävät), ja minulle ei jää ketään kehen tukeutua.
Tuossahan se tuli: sinä koet, että tapaamiset on sinä vastaan muut.
Toiset eivät koe asiaa noin, heille yhdessäolo on mukavaa rupattelua eikä mitään sydänten avaamista ja syvimpien tuntojen jakamista. Sinä olet koko ajan haastamassa tuota porukkaa toimimaan tavallasi ja he ovat hämmentyneitä siitä, että illanistujaisista tulee joku sinun komennos
"Hänen kaverit eivät vain jotenkin kommunikoi minun kanssani yhtään. Miehen kaverin aloittama keskustelu voisi hyvinkin liittyä tähän Jari-myrskyyn ja jos kommentoisin, että ajaessani autolla auto meinasi lähteä tieltä kun tuuli niin kovaa, miehen kaveri olisi hiljaa ja sitten mieheni kommentoisi tähän jotakin, että joo kyllähän siellä myrskylukemia näytti ja blaablaa keskustelu jatkuu taas niin kauan kunnes avaan suuni."
Ovatko nuo miehen kaverit tuossa esimerkissä miehiä? Muistuu vaan mieleeni, kun yksi naispuolinen tuttu valitti, että hänen miehensä miespuoliset kaverit eivät kuuntele mitään, mitä hän sanoo.
Ei mun mies kaveeraisi ihmisten kanssa, jotka eivät minua katsoisi päin / tervehtisi / vastailisi kysymyksiini. Miksi miehesi on moisten henkilöiden kanssa? Puoliso tulee ensin ja ne kaverit heivataan, elleivät osaa käyttäytyä kuten normaalit ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Et kommentoi sanallakaan sitä mitä mieltä miehesi on tästä tilanteesta ja mikä miehesi mielestä on syy hänen kavereiden epäkohteliaalle käytökselle.
Ja miksi miehesi hyväksyy (hiljaa) sen, että hänen kaverit kohtelee sinua tylysti, vältellen ja ulkopuolelle jättäen? Miksi miehesi ei ole ryhtynyt korjaamaan tilannetta?
Syntyy kuva, että on kiva porukka, joka viihtyy yhdessä, ja siihen kuuluu miehesi ja hänen kaverit. Sitten on sinä. Ei oikein ole edes sinä ja miehesi. Vaan miehesi kuuluu vain tuohon porukkaan, ei sinuun. Ja edes miehesi ei halua sinua osaksi tuota kivaa porukkaa. Anteeksi sanon suoraan, mutta tällainen kuva tuli.
Ap palaa taas kirjoituskoneen ääreen..
Miehen kanssa on ollut toisinaan hankala jutella tästä aiheesta ja hänkään ei aivan ymmärrä, miten tämä on niin hankalaa - meille molemmille. Hän omien sanojen mukaan yrittää muistaa ottaa minut huomioon näissä kaveritapaamisissa johdattelemalla keskustelua esim sellaiseen suuntaan, että minäkin voin osallistua ihan normaalisti. Hänen mielestä olisin kuin paita ja peppu etenkin joidenkin hänen ystävien kanssa, mutta sitten jostain syystä se yhdessäolo on tosi hankalaa, jopa niin että mulle jää paha mieli ja se turhauttaa miestäkin. Ollaan myös riidelty tästä. Osittain minun pitäisi itse olla aktiivisempi ja tulla enemmän heidän mukaan, mutta hän on myös suoraan myöntänyt, että ei itse ole tarpeeksi aktiivinen tutustuttamaan minua kavereihinsa ja järjestämään sellaista aikaa, että voisin rennosti yrittää tutustua porukkaan edes vähän. Molemmat ollaan yhteisymmärryksessä, että ei ole realistista, että tutustuisin hänen kavereihin tapaamalla heitä kerran kvartaalissa tai että lähtisin heti jollekkin viikon mökkireissulle ihmisten seuraan, jotka ei reagoi minuun kun ollaan meillä kotona. Vaan että tämä vaatisi oikeasti nyt työtä meiltä molemmilta, jos on niin tärkeää tutustua toisen kavereihin. Miehelle tärkeintä on, että tullaan toimeen ja kenenkään ei tarvitse lähteä karkuun, jos satutaan kaikki samaan paikkaan samaan aikaan. Tämän kun kirjoitti auki, niin valkenee ehkä itsellekin, että ehkä mies on unohtanut ettei nämä kaverit välttämättä minusta ole millään tapaa kiinnostuneita, vaikka sanoisivatkin että on ok jos minä tulen mukaan. En tiedä.
Etäsuhdeaikaan vielä lisään, että asuttiin siis tyypillisesti viikko kerrallaan yhdessä jomman kumman luona, mutta välillä oli viikkoja että oltiin erilläänkin ja sitten taas nähtiin. Pisin aika oli ehkä kuukausi kun ei nähty, koska molemmilla meni aina menot ristiin ettei vain onnistunut. Jos oli pitempi tauko, niin sitä ihan mielellään oli sen viikon ihan vain kumppanin kanssa ellei tullut jotain tosi spesiaalia kuten lapsuudenkaveri vuosien takaa tulee extempore samalle paikkakunnalle käymään. Monesti kyllä kalenteroitiin meidän tapaamisviikot siten, ettei sille viikolle tulisi mitään omia menoja että olisi oikeasti sitä aikaa kun ollaan yhdessä. Viikonloput meni usein tienpäällä, koska välimatkaa oli nelisen tuntia suuntaansa.
Selvä (tai noh) persu.