Lue keskustelun säännöt.
Avioerotilanne ja mies ei halua erota
19.11.2024 |
Takana yli 10v suhde josta 4 naimisissa. Lapsia löytyy, aika pieniä vielä.
Suhteessa on ollut alusta asti ajoittain ongelmia mm. kommunikaatiossa ja luottamuksessa. Emme ole aina ymmärtäneet toisiamme tai osanneet puhua asioista suoraan ja avoimesti, jonka vuoksi on tullut paljon väärinkäsityksiä ja epäluuloja toista kohtaan.
Riitoja on myös ollut paljon ja ne ovat olleet välillä tosi rajujakin. Ei fyysistä väkivaltaa kuitenkaan. Sen sijaan haukkumista ja toisen heikkoihin kohtiin iskemistä on ollut paljon. Mies on uhkaillut erolla säännöllisesti riitojen yhteydessä, eikä ole lopettanut uhkailua vaikka olen sanonut että se loukkaa minua ja luo epäluottamusta suhteeseen. Erouhkailut ovat jatkuneet vielä avioiduttuammekin, ei niin usein mutta kuitenkin. Kerran mies sanoo riidellessä ettei koskaan olisi pitänyt mennä kanssani naimisiin.
En ole myöskään mielestäni saanut riittävästi tukea tai myötätuntoa mieheltä silloin kun sitä tarvitsin. Kohtasin todella suuren järkytyksen muutama vuosi sitten, kun läheiseni teki itsemurhan. Itkin sitä enimmäkseen yksin kaikki illat. Mies ei tullut lohduttamaan kuin ehkä kerran tai kaksi. Koin silloin hylätyksi tulemisen tunnetta aika voimakkaasti.
Olen itse miettinyt eroa mielessäni useamman vuoden. Olen kertonut ajatuksistani miehelleni, sanonut mitkä asiat minua tässä suhteessa vaivaavat ja voisimmeko tehdä niille jotain. Olemme sopineet joistain muutoksista, mutta koskaan ne eivät ole pitäneet. Olen kokenut onnettomuutta ja arvottomuutta. Pikkuhiljaa tunteeni ovat hiipuneet miestä kohtaan. En halunnut häntä seksuaalisestikaan. Kuitenkin olen ajatellut, että velvollisuuteni on pitää perhe kasassa kun lapsiakin on. Pääosin myös arki sujuu ihan mukavasti.
Kesällä sitten ihastuin ensimmäistä kertaa suhteemme aikana toiseen ihmiseen. Tunne ei mennyt ohi joten kerroin asiasta miehelleni ja sanoin, että ero olisi paras ratkaisu koska en olisi niin voimakkaasti toiseen ihastunut, jos meillä olisi kaikki kunnossa. Mies oli aluksi myös eron kannalla mutta muutti sitten mielensä ja päätimme yrittää. En kuitenkaan pystynyt tuntemaan enää miestäni kohtaan niinkuin olisi pitänyt, ja tämä ihastus pyöri mielessäni edelleen.
Joten erokorttia on nostettu esiin kesän ja syksyn aikana monta kertaa ja jokin aika sitten sanoin, etten näe meillä oikeasti enää tulevaisuutta että hakisimmeko avioeroa.
Mies murtui täysin. Hän rukoilee minua jäämään, vakuuttelee että toimisi jatkossa erilailla ja paremmin, ei enää haukkuisi tai uhkailisi riidellessä ja panostaisimme yhteiseen aikaan ja keskusteluun. Vetoaa myös lapsiin, että lasten perhettä ei voi hajottaa.. josta toki olen samaa mieltä, tunnen itseni hirviöksi jos olen se paha ihminen joka kaiken tuhoaa. En vain voi luottaa siihen, että kaikki muuttuisi kun ei muuttunut koko suhteemme aikana vaikka asiat nostin esille monia kertoja ja annoin miehelle mahdollisuuden muuttaa toimintaansa. Myös itsessäni oli vikaa, varmasti provosoin riitoja vaatimalla joskus liikoja mieheltä ja olin ajoittain mustasukkainen miehen epämääräisen käytöksen vuoksi.
Ehkä loppujen lopuksi olimmekin liian erityyppiset ihmiset toisillemme niinkuin mieskin minulle usein sanoi, että ollaan niinkuin yö ja päivä...
Mutta tosiaan olen aivan umpikujassa. En voi erota jos mieheni menee siitä aivan rikki. Miehen sanat ovat saaneet minut miettimään, olenko ollenkaan tajunnut että tämä on kuitenkin hyvä suhde ja olisi suuri virhe tämä perhe rikkoa?? Mistä sen voi tietää? Ja muuttuisiko kaikki tosiaan paremmaksi jos vielä kerran yritettäisiin? Saisinko tunteeni takaisin?
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Meillä terapeutti muistutti, että kukaan ei ole vastuussa toisen tunteista tai toisen kokemuksesta. Ne ovat henkilökohtaisia asioita, joista pitää itse kantaa vastuu.
Kun siis olet kokenut arvottomuutta ja tunnet, että sinua ei kuunnella, niin kyseessä ei ole se, että mies pitäisi sinua arvottomana tai ei kuuntelisi, kyse on vain sinun tunteestasi ja kokemuksestasi.
Joten tämän miehen kanssa menee nyt näin ja todennäköisesti samoin on seuraavankin miehen kanssa, koska sinä viet itsesi siihen suhteeseen kaikkine omine tapoinesi käsitellä asioita. Ihastumisen huuman mentyä ja huomattuasi, että seuraava mies ei haluakaan olla lapsillesi isänä / ei jaksa kuunnella selityksiäsi lasten hoitopäivästä / jättää sinut yksin miettimään kurahousuja ollaan taas samassa tilanteessa eli sinä haudot eroa ja ihmettelet, miksi mies ei ymmärrä, että meidän tulee puhua, puhua ja puhua, jotta sinä koet olevasi arvostettu.
Tämä. Kuulostaa siltä, että olet lukenut liikaa psykologista soopaa ja nyt teet elämästäsi kamalaa draamaa. Sellainen tapa ei lopu eroon, vaan luultavasti pahenee.
Kaikki ihastuvat joskus kolmansiin, jos liitto on pitkä. Ei se kerro liitosta yhtään mitään, se on vaan elämää. Usein ihastumisia tulee, kun samaan liittoon ei enää olla tekemässä lisää lapsia. Uuteen liittoon sitten tehdään vielä se yhteinen rakkauden hedelmä, eli joku alkukantainen lisääntymisvietti siellä kehottelee hylkäämään tuhkamunaksi käyneen miehen tai mahoksi käyneen naisen ja pistämään uutta pullaa uuniin toisaalla. Ei tuommoisiin liskoaivojen ideoihin kannata sännätä mukaan.
Ne arvottomuuden tunteet sun muut ovat vain tunteita, ja vähän rasittavia sellaisia. Jos kokeilisit ensi kerralla ihan vaan normaalisti ka tavaölisesti suuttua miehelle, jos se käyttäytyy huonosti. Siis ilman mitää psykologisia termejä, analyysiä tai vatvomista. Ripusta nyt äijä prkle ne pyykit ja äkkiä.
Repivä riitely on ihan oikea ongelma, mutta se on aika tavallista pikkulapsiperheissä, kun miehet täytyy järkyttävän napakasti pakottaa kantamaan osansa kodin vastuista ja sitten ne yrittävät siitä huutamalla ja haukkumalla ja syyllistämällä ja jos millä verukkeella luistaa. Ette ole ainoita. Lohdutukseksi voin kertoa, että sellaiset riidat vähenevät usein lasten kasvaessa.
Eli kaikkiaan kyllä, tuossa voi olla turha ero tekeillä. Mutta saahan sitä erota, ei se ole mitenkään laitonta. Ja vain sinä Itse tiedät oman tilanteesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap vielä.. koen kyllä hirveää syyllisyyttä valmiiksi, jos lasteni perheen rikon ja muutenkin kaikesta.. etten onnistunut tässä suhteessa ja liitossa.. se olin minä joka miestä kosi, koska hän ei koskaan kosinut ja minä haaveilin naimisiinmenosta.. ehkä toivoin että asiat vaan menisi pysyvästi paremmiksi, en tiedä miten en nähnyt sitä selkeästi jo aikanaan että turha hakata päätä seinään.. rakkaus on tosiaan sokea.
Et varmaan ole ainoa, joka on halunnut häät ja lapsia. Sulkenut silmät siltä, että mies ei ole sitä, mitä haaveilet.
Kun on häät ja lapset saatu, alkaa syyttäminen, että en saa sinua muutettua. Tulee ihastumisia ja yötä kautta päästään eroon suhteessa.
Toki teidän pitää erota, koska ei ole oikein, että tuhlaatte elämäänne huonossa suhteessa. Mutta älä syytä siitä miestä, ettei hän muuttunut sellaiseksi, kuin unelmoit.
Hyväksy se, että ette alunperinkään olleet oikeita toisillenne ja kummallekin on ehkä muualla se vastakappale. Näin on lapsillekin helpompaa, kun lasten ei tarvitse kuunnella, kun vanhemmat haukkuu toisiaan.
Tsemppiä eroon ja uuteen elämään
Ap kuvasi etteivät he ole koskaan osanneet riidellä rakentavasti ja todennäköisesti heillä molemmilla on puutteita tunnetaidoissa. Heidän olisi pitänyt mennä pariterapiaan jo ajat sitten opettelemaan näitä taitoja. Jos he eroavat ja aloittavat uuden suhteen, he saattavat toistaa huonoja käytösmallejaan. Ja uusi suhde tarjoaa vielä haastavamman tilanteen kun siinä on sekä sinun että minun lapsia... Mutta jos on loukattu ja petytty liikaa, ei vanhaa suhdetta ehkä enää voi pelastaa.
AP, yrittäkää nyt vielä kerran. Tuo kommentti 104 kuvasi sen miksi suhteen vaihtaminen ei välttämättä auta mitään, päinvastoin se on yhä monimutkaisempi juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko aloittajalla myös kauhean ihannoiva käsitys siitä, millaista parisuhteen ja perhe-elämän pitäisi olla? Sis tuo en pystynyt tuntemaan miestäni kohtaan kuten pitäisi - kenen mielestä pitäisi? Ja saanko tunteeni takaisin - millainen vastarakastuneen tunne tässä on mielessä? Ja erokortista puhuminen myös. Riidellessä nyt puhutaan kaikenlaista, eikä se tunnu kivalta, mutta ihan kuin tässä olisi taas semmoinen ulkoa opittu juttu, että nyt kuuluu erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, minun neuvoni on, että lakkaa pohtimasta suhdettanne ja mieti itseäsi. Sinä olet vastuussa omista tunteistasi, ei miehesi. Niin kauan kun etsit jotain tiettyä asiaa toiselta ihmiseltä, oli se sitten miehesi tai joku seuraava miekkonen, tulet aina pettymään. Mieti, voitko itse tehdä itsesi onnelliseksi noissa puitteissa.
Mieti myös erittäin tarkasti ja konkreettisesti sitä, mitä ero tapauksessanne tarkoittaisi. Kuvittele, miten lapset reagoisivat siinä tilanteessa, kun kerrot heille erosta. Missä sinä asuisit? Montako huonetta asunnossasi olisi? Millaista olisi arkesi lasten kanssa ilman miestä ihan koko ajan vuodesta toiseen?
Tee mielikuvaharjoituksia ja pohdi sitten, kannattaako erota. Itse olin ihan toivottoman ihastunut työkaveriin, mutta tämä vähän auttoi, ja onneksi en silloin tehnyt mitään tyhmää.
Mies ei muutu, se on selvää, ulos tuollaisesta suhteesta, antaa lapsille todella hirveän kuvan avioliitosta. Näitä esikuvia hekin aikanaan hakevat. Käy myös terapiassa jotta ymmärrät mitä sinä et halua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaiseen paskaan tehdään lapsia mukaan kärsimään? Mikä hitto ihmisiä vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä terapeutti muistutti, että kukaan ei ole vastuussa toisen tunteista tai toisen kokemuksesta. Ne ovat henkilökohtaisia asioita, joista pitää itse kantaa vastuu.
Kun siis olet kokenut arvottomuutta ja tunnet, että sinua ei kuunnella, niin kyseessä ei ole se, että mies pitäisi sinua arvottomana tai ei kuuntelisi, kyse on vain sinun tunteestasi ja kokemuksestasi.
Joten tämän miehen kanssa menee nyt näin ja todennäköisesti samoin on seuraavankin miehen kanssa, koska sinä viet itsesi siihen suhteeseen kaikkine omine tapoinesi käsitellä asioita. Ihastumisen huuman mentyä ja huomattuasi, että seuraava mies ei haluakaan olla lapsillesi isänä / ei jaksa kuunnella selityksiäsi lasten hoitopäivästä / jättää sinut yksin miettimään kurahousuja ollaan taas samassa tilanteessa eli sinä haudot eroa ja ihmettelet, miksi mies ei ymmärrä, et
Aikamoista puppua kyllä. Jos mies vaikka pahoinpitelee ja r aiskaa naista, ja naisella on paha olla ja alkaa vaikka ilmenemään itsetuhoisuutta jatkuvan väkivallan seurauksena, niin kyllä se mies on se pahan olon juurisyy. Yleensä parin erottaminen auttaa, siinä erottuu jyvät akanoista: yleensä väkivaltainen jatkaa sekoiluaan ja vaihtaa uhria, kun uhri pikku hiljaa paranee ja saa elämänsä ja hyvinvointinsa tasapainoon
Jos terapeutit oikeasti selittävät tuollaista kukkua, niin syvällä ollaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tässä ehkä enemmän kyse siitä, ettei teillä varsinaista erotilannetta ole päällä, vaan se on enemmän sinun korviesi tai jalkojesi välissä sellainen kutina että nyt pitäis erota. Koita ryhdistäytyä niin eiköhän se mene ajan kanssa ohitse.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko aloittajalla myös kauhean ihannoiva käsitys siitä, millaista parisuhteen ja perhe-elämän pitäisi olla? Sis tuo en pystynyt tuntemaan miestäni kohtaan kuten pitäisi - kenen mielestä pitäisi? Ja saanko tunteeni takaisin - millainen vastarakastuneen tunne tässä on mielessä? Ja erokortista puhuminen myös. Riidellessä nyt puhutaan kaikenlaista, eikä se tunnu kivalta, mutta ihan kuin tässä olisi taas semmoinen ulkoa opittu juttu, että nyt kuuluu erota.
Haukkuminen ja uhkailu ei kuulu hyvään ihmissuhteeseen eikä siis todellakaan avioliittoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et voi toisen mieliksi olla aviossa!!!!!!!!! Hän hakee sitten apua jos niikseen. Ja kuulehan, IKINÄ ero ei saa tapahtua siksi, että on ihastunut toiseen. Ero aina kun ei ole mitään sidoksia muualle. Puhtalta pöydältä. Moiset ihastukset voivat vääristää ajattelua ja vääristää. Ainhana se joku uusi on jotain mitä ikinä ei ollut, tää on niin hattaraa. Oma ei oo mitään. Moni yrittää vetäytyähäntä koipien välissä takaisin kun huuma hävinnyt ja uuden ikävät puolet esille tulleeet.
Teillä on kuitenkin pitkällä aikajanalla ollut tuota hankaluutta. Eli ehkä se ero olisi eheyttävää. Ei kannata näänyttää itseään. Uskoisin että miheläkin ollut pikasuhdetta tai jopa ihastumista. (koska ns hyväksyi sun noinkin helposti,ei järkytynyt) Ihminen sairastuu fyysisestikin helposti stressistä. Naisilla rintasyöpä mm.
Ihmiselo: On ekana se kuuma huuma nuoruuden rakkaus. Sen jälkeen tulee se kolmas, ruuhkavuodet, lapset jne.
Sitten ero ja se vanhuuden sulostuttaja. Kolmeen vaiheeseen jkautuu ihmiselo.
Ja tämäkin. Ensi huuma katoaa( tutkittua tämäkin) n kolmessa vuodessa. Se onko sen jälkeen edellytyksiä alkaa rakastamaan tai sitten päättyy tuohon. Siksi ne lapset sen kolmen vuoden jälkeen vasta.
Myös tulee se 7.vuotiskriisi. Moni eroaa siinä kohdin tai selvityykin.
Nämä ovat syklejä jotka todettu. Kuten sekin ihminen vanhentuu 2x voimakkaasti. 40v ja 60v. Tulee kehollisesti notkahdus.
Työni kautta kuulee jos jonkinlaista elämän draamaa. Joskus, siis joskus, kun ero on tulollaan niin se saattaa olla toiselle osapuolelle todellinen herätys ja hän saattaakin ihan oikeasti tehdä muutoksia omaan toimintaansa. Ihan rauhassa nyt katsoisit tilannettasi ap ja sitten vasta kun aika näyttää onko muutosta tapahtunut niin päätät mitä tehdä.
Ero on iso asia, niin vanhemmille kuin etenkin lapsille. Sinun päätöksesi koskee myös muita. Harkintaa kaikessa rauhassa siis.
Olen eri, mutta en kyllä allekirjoita tuota "ei koskaan kerro suhteen laadusta". Ehkä väitteen "ei välttämättä kerro suhteen laadusta" voisin uskoa. Pikkuihastuksia toki tulee ja menee, mutta kyllä ne oman suhteen ongelmat altistaa suuremmille ja sitkeämmille ihastuksille. Ihminen saattaa alituisesti etsiä tietä ulos vanhasta suhteesta. Ei aidosti hyvästä suhteesta koeta sellaista syvää tarvetta paeta.
Ja läheskään kaikki ihastumiset ei kyllä kohdistu tuntemattomiin.