Lue keskustelun säännöt.
Avioerotilanne ja mies ei halua erota
19.11.2024 |
Takana yli 10v suhde josta 4 naimisissa. Lapsia löytyy, aika pieniä vielä.
Suhteessa on ollut alusta asti ajoittain ongelmia mm. kommunikaatiossa ja luottamuksessa. Emme ole aina ymmärtäneet toisiamme tai osanneet puhua asioista suoraan ja avoimesti, jonka vuoksi on tullut paljon väärinkäsityksiä ja epäluuloja toista kohtaan.
Riitoja on myös ollut paljon ja ne ovat olleet välillä tosi rajujakin. Ei fyysistä väkivaltaa kuitenkaan. Sen sijaan haukkumista ja toisen heikkoihin kohtiin iskemistä on ollut paljon. Mies on uhkaillut erolla säännöllisesti riitojen yhteydessä, eikä ole lopettanut uhkailua vaikka olen sanonut että se loukkaa minua ja luo epäluottamusta suhteeseen. Erouhkailut ovat jatkuneet vielä avioiduttuammekin, ei niin usein mutta kuitenkin. Kerran mies sanoo riidellessä ettei koskaan olisi pitänyt mennä kanssani naimisiin.
En ole myöskään mielestäni saanut riittävästi tukea tai myötätuntoa mieheltä silloin kun sitä tarvitsin. Kohtasin todella suuren järkytyksen muutama vuosi sitten, kun läheiseni teki itsemurhan. Itkin sitä enimmäkseen yksin kaikki illat. Mies ei tullut lohduttamaan kuin ehkä kerran tai kaksi. Koin silloin hylätyksi tulemisen tunnetta aika voimakkaasti.
Olen itse miettinyt eroa mielessäni useamman vuoden. Olen kertonut ajatuksistani miehelleni, sanonut mitkä asiat minua tässä suhteessa vaivaavat ja voisimmeko tehdä niille jotain. Olemme sopineet joistain muutoksista, mutta koskaan ne eivät ole pitäneet. Olen kokenut onnettomuutta ja arvottomuutta. Pikkuhiljaa tunteeni ovat hiipuneet miestä kohtaan. En halunnut häntä seksuaalisestikaan. Kuitenkin olen ajatellut, että velvollisuuteni on pitää perhe kasassa kun lapsiakin on. Pääosin myös arki sujuu ihan mukavasti.
Kesällä sitten ihastuin ensimmäistä kertaa suhteemme aikana toiseen ihmiseen. Tunne ei mennyt ohi joten kerroin asiasta miehelleni ja sanoin, että ero olisi paras ratkaisu koska en olisi niin voimakkaasti toiseen ihastunut, jos meillä olisi kaikki kunnossa. Mies oli aluksi myös eron kannalla mutta muutti sitten mielensä ja päätimme yrittää. En kuitenkaan pystynyt tuntemaan enää miestäni kohtaan niinkuin olisi pitänyt, ja tämä ihastus pyöri mielessäni edelleen.
Joten erokorttia on nostettu esiin kesän ja syksyn aikana monta kertaa ja jokin aika sitten sanoin, etten näe meillä oikeasti enää tulevaisuutta että hakisimmeko avioeroa.
Mies murtui täysin. Hän rukoilee minua jäämään, vakuuttelee että toimisi jatkossa erilailla ja paremmin, ei enää haukkuisi tai uhkailisi riidellessä ja panostaisimme yhteiseen aikaan ja keskusteluun. Vetoaa myös lapsiin, että lasten perhettä ei voi hajottaa.. josta toki olen samaa mieltä, tunnen itseni hirviöksi jos olen se paha ihminen joka kaiken tuhoaa. En vain voi luottaa siihen, että kaikki muuttuisi kun ei muuttunut koko suhteemme aikana vaikka asiat nostin esille monia kertoja ja annoin miehelle mahdollisuuden muuttaa toimintaansa. Myös itsessäni oli vikaa, varmasti provosoin riitoja vaatimalla joskus liikoja mieheltä ja olin ajoittain mustasukkainen miehen epämääräisen käytöksen vuoksi.
Ehkä loppujen lopuksi olimmekin liian erityyppiset ihmiset toisillemme niinkuin mieskin minulle usein sanoi, että ollaan niinkuin yö ja päivä...
Mutta tosiaan olen aivan umpikujassa. En voi erota jos mieheni menee siitä aivan rikki. Miehen sanat ovat saaneet minut miettimään, olenko ollenkaan tajunnut että tämä on kuitenkin hyvä suhde ja olisi suuri virhe tämä perhe rikkoa?? Mistä sen voi tietää? Ja muuttuisiko kaikki tosiaan paremmaksi jos vielä kerran yritettäisiin? Saisinko tunteeni takaisin?
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
On ollut ajoittain ongelmia, mutta myös niitä hyviä aikoja ja voisin väittää että lapsilla kuitenkin ollut tässä kokoajan ihan hyvät oltavat. Molemmat rakastamme heitä enemmän kuin mitään ja ollaan tehty ja teemme paljon heidän hyvinvointinsa eteen. Ero tietysti heitä kohtaan on epäreilu ja juuri se tuntuukin niin pahalta..
Jättää eroamatta tässä se karhunpalvelus on kaikille perheenjäsenille. Myös miehellesi ja vielä enemmän lapsillesi ja sinulle. Eroa jotta kaikki saavat vakaammat ja terveemmät olot elää elämää, jossa on hyvä olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut kommentteja. Mutta ettekö missään vaiheessa ole hakeneet ammattiapua? Ilman sitä en edes harkitsisi jatkoa.
Meillä oli vastaavanlaisia ongelmia ja terapian kautta niistä päästiin eroon. Suhde on nykyään hyvin onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä vi ttua?! Olet miettinyt eroa vuosia ja teillä on pienet lapset?
No niiden lasten vuoksi sitä juuri mietitäänkin. Ei se elämä välttämättä ole yhtään auvoisempaa erossa. Lapset joutuu vaihtamaan kotia viikoittain ja se on raskasta heille.
Mitäpä jos ne aikuiset vaihtavatkin kotia viikottain? Hankkikaa kämppä ja asukaa itse siellä vuoroviikoin. Tärkeintä on että lasten elämä jatkuu tutussa ympäristössä ja koulussa. Nyt viimeistään täytyy unohta minä-minä-minä-asenne.
Kuka kämpän maksaa? Kuka sen omistaa? Kuka siitä on vastuussa? Kuka siivoa ja pitää kunnossa?
Aivan idioottimainen idea
Vuokraisäntä omistaa. Kulut jaetaan ja kumpikin siivoaa omat sotkunsa. Eihän teidän edes tarvitse nähdä toisianne kun vaihdatte lennossa. H
Kertoo kyllä paljon kirjoittajasta nämä kysymykset. Onko joku aina siivonnut sotkusi ja maksanut kulusi? Aikuiset ihmiset?!
Mitä siis miehen epämääräinen käytös on?
Ero ei ole luvansaamis- tai mielipidekysymys. Olet yrittänyt erota etkä ole onnistunut. Se johtuu siitä että kysyt lupaa, odotat mieheltä siunausta ja odotat miehen olevan asian kanssa ok. Et tarvitse hänen siunaustaan tai okta, vaan pelkästään sen että ilmoitat eroavasi. Sen jälkeen tai jo ennenkin alat toteuttaa niitä konkreettisia askelmia mitä vaaditaan eroon. Hankit asunnon ja sitä rataa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teidän suhde on huono jo ihan ilman ihastumistakin. Ihastuminen voi olla pelkkä oire tai jotain todellistakin. Itsesi ja lastesi vuoksi eroaisin mahdollisimman pian oli ihastumiset tai ei. Ihastus on kuviossanne vain sivujuonne, joka voi johtaa johonkin tai sitten ei. Parempi kun eroat itsesi vuoksi niin et katkeroidu jos ihastus ei johda mihinkään ja jäät yksin. Muutenkin olisi hyvä seuraavan suhteen terveyttä ajatellen kyetä olemaan yksin ja edes kohtuullisen ok yksinolon kanssa.
1. Haet eroa
2. Hankit oman kämpän, mietit ja keskustelet miten lasten huoltajuus ja tapaamiset/ asuminen parhaiten menee ja 6 kk:n päästä
3. Haet eron 2. Vaihetta
Simsalabim! Olet eronnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vielä.. koen kyllä hirveää syyllisyyttä valmiiksi, jos lasteni perheen rikon ja muutenkin kaikesta.. etten onnistunut tässä suhteessa ja liitossa.. se olin minä joka miestä kosi, koska hän ei koskaan kosinut ja minä haaveilin naimisiinmenosta.. ehkä toivoin että asiat vaan menisi pysyvästi paremmiksi, en tiedä miten en nähnyt sitä selkeästi jo aikanaan että turha hakata päätä seinään.. rakkaus on tosiaan sokea.
Olen toinen tähän ketjuun kirjoittaja joka on ongelmallisessa avioliitossa . Luulen että meidän molempien ongelma on se että ei uskota omiin tunteisiin. Sinun tunne on että haluat erota ja on myös järkiperusteita eli selviä ongelmia avioliitossa kun puoliso on uhkaillut erolla ym. Molemmilla meillä varmaan myös vaikeuksia tunnistaa kaltoinkohtelua ja epäterveitä olosuhteita.
Tämä juuri. Ottakaa nyt kumpikin elämä käsiinne ja alkakaa arvostaa itseänne ja sitä miltä teistä tuntuu. Ne ovat ihan yhtä valideja haluja kuin muidenkin halut.
Ihmiset sanovat suutuspäissään kaikenlaista älytöntä miettimättä sitä mitä kaikkea siitä seuraa. Oma vaimonikin on joskus suutuspäissään alkanut uhkailla erolla ja huomautellut milloin mistäkin todella ilkeästi, jos olisin provosoituvaa tyyppiä, ero olisi saattanut tapahtuakin. Yritän kuitenkin sivuuttaa tuollaiset kuohahdukset sillä hänessä ja suhteessamme on paljon hyvääkin. En usko että likimainkaan kaikki erot johtavat siihen helpotukseen mihin eroava henkilö kuvitteli sen johtavan mutta jälkikäteen asiaa ei enää pysty korjaamaan kun koti on myyty, perhe rikottu, omaisuus ajettu ja muutoinkin sotkettu elämä oikein totaalisesti. Onko tuo tosiaan sen arvoista? Jos eroajalta kysyy, aika harvalla heistä on kanttia myöntää katuvansa tehtyä, tuossa vaiheessa jo peruuttamatonta päätöstä.
AP, jo pelkästään se että tunnet myötätuntoa miestäsi kohtaan kertoo että toivoa on olemassa mikä kumpikin teistä haluaa ihan aidosti yrittää yhdessä. Minä ehdottaisin että anna avioliitollenne vielä mahdollisuus mutta kerro miehellesi että tämä on tosiaan se viimeinen yritys, jos tämä tyritään kumman tahansa toimesta niin se on sitten tässä. Eri mieltä saa olla, saa loukkaantua mutta toisen tahallinen loukkaaminen ja nk vyönalle lyöminen on loputtava ihan kokonaan että voitte jatkaa yhdessä.
Edes uskottomuus ei johda aina eroon. Totta kai se loukkaa ja tuntuu pahalta mutta tiedän ihmisiä jotka ovat pystyneet jättämään sen taakseen ja rakentamaan uudestaan parisuhteensa. Yleisemminkin voisin sanoa että ihastumiset tulevat ja menevät, niiden perusteella ei kannata lähteä hölmöilemään ja vaikka uskottomuudesta saatetaankin päästä yli, ei kannata lähteä kokeilemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis eihän tuo voi olla totta että yksilö on itse vastuussa kaikista kokemuksista koska toiset ihmiset voivat satuttaa meitä emmekä elä tyhjiössä.. en ymmärrä tätä. Mutta puolisoni sanoo aina ihan samaa. Että se on minun oma kokemus eikä totta.
Se on sinun kokemuksesi, totta. Mitä miehesi ei halua sinun ymmärtävän on että saat myös toimia ja tehdä itseäsi koskevat päätökset oman kokemuksesi pohjalta. Et tarvitse kokemukseesi ja tunteisiisi miehen lupaa ja hänen arviotaan niiden oikeellisuudesta. Sinä ne koet ja sinä niiden kanssa elät, joten olet ainoa joka päättää mitä haluat kokea ja minkä kanssa elää.
Kokemuksesi ovat kokemuksiasi ja saat sitä uskoa. Sun miehesi taas ei tarvitse tehdä mitään sinun kokemukseesi perustuen. Et voi pakottaa ja vastuuttaa toista muuttumaan. Koska sekä hän että sinä olette vastuussa tunteistanne ja itsestänne, niin olet vapaa kokemaan miten koet, vapaa tekemään johtopäätökset siitä mitä koet ja olet vapaa päättämään että tämä ei ole sulle okei. Sysäät vastuuta miehellesi siitä että sulla on huono olo. Osin se on tottakin tietenkin että hän siihen on syypää. Sinä itse kuitenkin mahdollistat tilanteen jatkumisen. Suostut sietämään sitä mitä miehesi tekee. Vastuutat siis häntä jostain, mille vain sinä lopulta voit mitään tehdä siinä tapauksessa ettei hän suostu muuttumaan. Sinä olet vastuussa siitä että annat itsesi sietää tuota etkä lähde.
Sitä sillä tarkoitetaan kun sanotaan että olet vastuussa tunteistasi. Mies ei niitä koe, vaan sinä. Mies ei voi tehdä *sinun* päätöksiäsi *sinun* tunteidesi pohjalta. Hän ei ole se joka suostuu tai katkeroituu, sinä olet. Hän ei voi ottaa sinulta valtaa pois eikä myöskään antaa sitä sinulle, koska se ei koskaan ole ollutkaan hänen. Valta sinusta on aina sinulla. Koska sinä tunteesi koet, teet itse ne päätökset miten tunteiden kokemiseen suhtaudut. Et voi syyttää miestä siitä että annat hänen kohdella sinua noin tilanteessa, jossa sinulla on vaihtoehtoja. Huono kohtelu on hänen syytään, mutta lopulta se on vain yksin sinä, joka voit tehdä ne päätökset kuinka reagoit miehen tekemisiin ja niiden aiheuttamiin tunteisiin. Sinulla on valta olla hyväksymättä tuota ja lähteä. Hänen ei ole pakko muuttua tai kohdella sinua tietyllä tavalla, vaikka se tuntuukin epäreilulta.
Kun toteat että tuntuu huonolta, sulla on omasta itsestäsi ja tunteistasi vastuussa olevana ihmisenä kolme vaihtoehtoa. Joko hyväksyt tilanteen, annat sen jatkua ja hyväksyt sen että *sinä* koet kyseisiä tunteita. Tai et hyväksy tilannetta, hyväksyt ettet *sinä* hyväksy sitä ja alat toimia sen eteen ettei sinun tarvitsisi enää kokea kyseisiä tunteita. Tällöin voit yrittää muuttaa tilannetta tai voit poistua tilanteesta kokonaan. Jos valitset yrittää muuttaa tilannetta (siis asettamalla esim rajoja, ei muuttamalla itseäsi) eikä tilanne siitä huolimatta muutu, lähdet. Tai jäät, mutta omalla vastuulla.
Sinä vastaat tunteistasi, ei mies. Mies vastaa omista tunteistaan, et sinä. Lähtösi hetkellä tulee se hetki kun mies joutuu kohtaamaan sen ettet sinä ole vastuussa hänen tunteistaan eikä mies voi pakotta sinua mihinkään, edes vastaanottamaan hänen pahaa mieltään. Sinä yksin päätät siitä mitä otat vastaan. hyvän tai huonon vastaan. Vastuunotto tarkoittaa sitä että ownaat ne tunteet mitä koet ja ymmärrät sen että vaikka miehesi olisi miten paska, et pysty häntä pakottamaan ottamaan tunteesi huomioon. Nyt ikään kuin uhriudut antamalla miehelle vallan tunteistasi, vaikka oikeasti sinä olet se joka päättää missä olet ja miten annat itseäsi kohdella. Eikä muuten ole sinun vikasi että hän huutaa. Ihan hänen oma vikansa se on.
Ei nainen tarvii eroon lupaa mieheltä. Senkus vaan eroat, miksei naiset vieläkään tajua että erota voi koska tahansa ja siihen ei tarvii lupia kysellä. Sanot että suhteenne loppuu nyt ja lähdet kävelee siinä se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka ap olisit kuvaillut tilannetta tänne kuinka tarkasti, kukaan ulkopuolinen ei voi sitä puolestanne tietää. Täällä kaikki tykkää esiintyä asiantuntijoina. Kerroimme joskus ongelmistamme ulkopuolisille ja sieltä tuli kuin tykin suusta, erotkaa, mikä olisi ollut virhe. Selvittäkä itse päänne ja mitä toivotte jatkossa tai hakeutukaa oikeaan parisuhdeneuvontaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä terapeutti muistutti, että kukaan ei ole vastuussa toisen tunteista tai toisen kokemuksesta. Ne ovat henkilökohtaisia asioita, joista pitää itse kantaa vastuu.
Kun siis olet kokenut arvottomuutta ja tunnet, että sinua ei kuunnella, niin kyseessä ei ole se, että mies pitäisi sinua arvottomana tai ei kuuntelisi, kyse on vain sinun tunteestasi ja kokemuksestasi.
Joten tämän miehen kanssa menee nyt näin ja todennäköisesti samoin on seuraavankin miehen kanssa, koska sinä viet itsesi siihen suhteeseen kaikkine omine tapoinesi käsitellä asioita. Ihastumisen huuman mentyä ja huomattuasi, että seuraava mies ei haluakaan olla lapsillesi isänä / ei jaksa kuunnella selityksiäsi lasten hoitopäivästä / jättää sinut yksin miettimään kurahousuja ollaan taas samassa tilanteessa eli sinä ha
Puolisoni myös sanoo että on minun vikani kun hän huutaa, koska minä en usko heti kuulema ja puhun asioista mitä hän on sanonut ettei puhuta niistä. Onko puolisollani siis mitään vastuuta omista teoistaan ja käytöksestään? Siis eihän tuo voi olla totta että yksilö on itse vastuussa kaikista kokemuksista koska toiset ihmiset voivat satuttaa meitä emmekä elä tyhjiössä.. en ymmärrä tätä. Mutta puolisoni sanoo aina ihan samaa. Että se on minun oma kokemus eikä totta.
Puolisosi ei päätä siitä, mistä sinä saat puhua ja mistä et. Eikä hän päätä siitä, kohteleeko hän sinua hyvin vai ei. Sitä arvioit sinä. Jos nämä oikeudet viedään, olet väkivallan kohteena. Sen sietäminen vie tosiaan kaikki voimat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"En voi erota jos mieheni menee siitä aivan rikki."
Tämä on erittäin surullista. Olet ilmeisesti miellyttäjäluonne etkä kestä sitä, jos jollain on paha mieli. Tuo ei kuitenkaan ole mikään syy jäädä avioliittoon, joka ei toimi. Jos ystäväsi olisi tilanteessa, jossa haluaa erota, mutta sanoo ettei voi kun puoliso menee siitä rikki, mitä sanoisit hänelle? Kehottaisitko jäämään huonoon suhteeseen? Jotenkin en usko.
Jos joku asia on velvollisuus, niin se, että antaa lapsille mallin siitä, miten elää onnellista ja tasapainoista elämää. Siihen ei tarvita avioliittoa eikä siihen tarvita suhdetta, joka ei toimi. Elämä on siitä ikävää, että valintojaan ja niiden seurauksia pystyy tarkastelemaan vasta jälkikäteen siltä osin, mitä niistä valinnoista sitten seurasi. Kristallipalloja ei kenelläkään ole. Sinulla on kuitenkin jo 10 vuotta kokemusta suhteesta, joka ei toimi. Tekstin perust
Pistän paremmaksi.
Tunnen huonoa omaatuntoa enkä ole saanut aikaiseksi erota huonosta suhteesta, kun mies ei sitten voisi saada leskeneläkettä kuoltuani. Mutta... saadakseen sen edun minun pitäisi olla kuollut! Aivan hullua ajatella näin.
Kyllä sinä saat erota ja puolisosi tulee siitä selviämään. Hän on aikuinen ihminen ja hänellä on lapsia. Ei hän voi jäädä avioerosuruun täysin makaamaankaan.
Oletteko kokeilleet avioliittoneuvontaa / pariterapiaa? Esimerkiksi seurakunnat järjestävät.
Sen jälkeen olisi helpompi tehdä lopullinen suuntaan tai toiseen.
Vierailija kirjoitti:
1. Haet eroa
2. Hankit oman kämpän, mietit ja keskustelet miten lasten huoltajuus ja tapaamiset/ asuminen parhaiten menee ja 6 kk:n päästä
3. Haet eron 2. Vaihetta
Simsalabim! Olet eronnut.
Minäkin suosittelen tätä.
Ap on jo kaikkensa tehnyt ja käynyt koko eron prosessin jo tavallaan läpi. Nyt puuttuu vain se loppunäytös. Miehet herää eroon liian myöhään, panikoivat ja lupaavat ummet ja lammet. Liian myöhään. Jos luottamus on mennyt niin se on mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Ero ei ole luvansaamis- tai mielipidekysymys. Olet yrittänyt erota etkä ole onnistunut. Se johtuu siitä että kysyt lupaa, odotat mieheltä siunausta ja odotat miehen olevan asian kanssa ok. Et tarvitse hänen siunaustaan tai okta, vaan pelkästään sen että ilmoitat eroavasi. Sen jälkeen tai jo ennenkin alat toteuttaa niitä konkreettisia askelmia mitä vaaditaan eroon. Hankit asunnon ja sitä rataa.
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
1. Haet eroa
2. Hankit oman kämpän, mietit ja keskustelet miten lasten huoltajuus ja tapaamiset/ asuminen parhaiten menee ja 6 kk:n päästä
3. Haet eron 2. Vaihetta
Simsalabim! Olet eronnut.
Näin se toimii. Ihmiset itse asettavat itselleen ihme rajoituksia. Kaiken järjettömin asia on tuo, että ei voi erota, kun puoliso ei pärjää tai tulee surulliseksi. Kyseessä on aikuinen ihminen, joka itse vastaa itsestään.
No kuule kun joskus ne ei vain ole "omia tuntemuksia" vain ihan aitoja tilanteita. Jos toinen ei oikeasti kuuntele ja välitä eihän se silloin ole pelkästään tuntemus vaan fakta.