Lue keskustelun säännöt.
Avioerotilanne ja mies ei halua erota
19.11.2024 |
Takana yli 10v suhde josta 4 naimisissa. Lapsia löytyy, aika pieniä vielä.
Suhteessa on ollut alusta asti ajoittain ongelmia mm. kommunikaatiossa ja luottamuksessa. Emme ole aina ymmärtäneet toisiamme tai osanneet puhua asioista suoraan ja avoimesti, jonka vuoksi on tullut paljon väärinkäsityksiä ja epäluuloja toista kohtaan.
Riitoja on myös ollut paljon ja ne ovat olleet välillä tosi rajujakin. Ei fyysistä väkivaltaa kuitenkaan. Sen sijaan haukkumista ja toisen heikkoihin kohtiin iskemistä on ollut paljon. Mies on uhkaillut erolla säännöllisesti riitojen yhteydessä, eikä ole lopettanut uhkailua vaikka olen sanonut että se loukkaa minua ja luo epäluottamusta suhteeseen. Erouhkailut ovat jatkuneet vielä avioiduttuammekin, ei niin usein mutta kuitenkin. Kerran mies sanoo riidellessä ettei koskaan olisi pitänyt mennä kanssani naimisiin.
En ole myöskään mielestäni saanut riittävästi tukea tai myötätuntoa mieheltä silloin kun sitä tarvitsin. Kohtasin todella suuren järkytyksen muutama vuosi sitten, kun läheiseni teki itsemurhan. Itkin sitä enimmäkseen yksin kaikki illat. Mies ei tullut lohduttamaan kuin ehkä kerran tai kaksi. Koin silloin hylätyksi tulemisen tunnetta aika voimakkaasti.
Olen itse miettinyt eroa mielessäni useamman vuoden. Olen kertonut ajatuksistani miehelleni, sanonut mitkä asiat minua tässä suhteessa vaivaavat ja voisimmeko tehdä niille jotain. Olemme sopineet joistain muutoksista, mutta koskaan ne eivät ole pitäneet. Olen kokenut onnettomuutta ja arvottomuutta. Pikkuhiljaa tunteeni ovat hiipuneet miestä kohtaan. En halunnut häntä seksuaalisestikaan. Kuitenkin olen ajatellut, että velvollisuuteni on pitää perhe kasassa kun lapsiakin on. Pääosin myös arki sujuu ihan mukavasti.
Kesällä sitten ihastuin ensimmäistä kertaa suhteemme aikana toiseen ihmiseen. Tunne ei mennyt ohi joten kerroin asiasta miehelleni ja sanoin, että ero olisi paras ratkaisu koska en olisi niin voimakkaasti toiseen ihastunut, jos meillä olisi kaikki kunnossa. Mies oli aluksi myös eron kannalla mutta muutti sitten mielensä ja päätimme yrittää. En kuitenkaan pystynyt tuntemaan enää miestäni kohtaan niinkuin olisi pitänyt, ja tämä ihastus pyöri mielessäni edelleen.
Joten erokorttia on nostettu esiin kesän ja syksyn aikana monta kertaa ja jokin aika sitten sanoin, etten näe meillä oikeasti enää tulevaisuutta että hakisimmeko avioeroa.
Mies murtui täysin. Hän rukoilee minua jäämään, vakuuttelee että toimisi jatkossa erilailla ja paremmin, ei enää haukkuisi tai uhkailisi riidellessä ja panostaisimme yhteiseen aikaan ja keskusteluun. Vetoaa myös lapsiin, että lasten perhettä ei voi hajottaa.. josta toki olen samaa mieltä, tunnen itseni hirviöksi jos olen se paha ihminen joka kaiken tuhoaa. En vain voi luottaa siihen, että kaikki muuttuisi kun ei muuttunut koko suhteemme aikana vaikka asiat nostin esille monia kertoja ja annoin miehelle mahdollisuuden muuttaa toimintaansa. Myös itsessäni oli vikaa, varmasti provosoin riitoja vaatimalla joskus liikoja mieheltä ja olin ajoittain mustasukkainen miehen epämääräisen käytöksen vuoksi.
Ehkä loppujen lopuksi olimmekin liian erityyppiset ihmiset toisillemme niinkuin mieskin minulle usein sanoi, että ollaan niinkuin yö ja päivä...
Mutta tosiaan olen aivan umpikujassa. En voi erota jos mieheni menee siitä aivan rikki. Miehen sanat ovat saaneet minut miettimään, olenko ollenkaan tajunnut että tämä on kuitenkin hyvä suhde ja olisi suuri virhe tämä perhe rikkoa?? Mistä sen voi tietää? Ja muuttuisiko kaikki tosiaan paremmaksi jos vielä kerran yritettäisiin? Saisinko tunteeni takaisin?
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Niin, ajoittain miettinyt eroa silloin kun on ollut niitä vaikeuksia, riitaa yms..en tietenkään vuosia yhtäjaksoisesti. Vain kun olen ollut onneton. Mutta rakkautta riitti silti pitkään ja halua yrittää juuri niiden lasten ja hyvien aikojen vuoksi. Suurin unelma olisi ollut saada pitää perhe kasassa.
Suuri unelma ollut saada ne lapset olosuhteista viis?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa-a. Alun alkaenkin olisi jo pitänyt miettiä sitä, että naimisiin ei pitäisi mennä, jos merkit on olleet erolla uhkailua jo ennen sitä.
Onkos käyty yhdessä parisuhdeterapiassa? Mun mielestäni lasten vuoksi senkin kortin voisi kokeilla. Äläkä nyt enää ainakaan lisää lapsia tee tuohon liittoon. Lapset ei mitään parisuhdetta paranna, tuovat mukanaan paljon työtä, jos iloakin, joten siinä tilanteessa parisuhteen pitää olla kunnossa että voi puhaltaa yhteen hiileen.
Ja jos eroatte, niin lapset ei ole sitten mitään viikon työmatka-laukkuja, lapset tarvitsee pysyvyyttä.
"En voi erota jos mieheni menee siitä aivan rikki."
Tämä on erittäin surullista. Olet ilmeisesti miellyttäjäluonne etkä kestä sitä, jos jollain on paha mieli. Tuo ei kuitenkaan ole mikään syy jäädä avioliittoon, joka ei toimi. Jos ystäväsi olisi tilanteessa, jossa haluaa erota, mutta sanoo ettei voi kun puoliso menee siitä rikki, mitä sanoisit hänelle? Kehottaisitko jäämään huonoon suhteeseen? Jotenkin en usko.
Jos joku asia on velvollisuus, niin se, että antaa lapsille mallin siitä, miten elää onnellista ja tasapainoista elämää. Siihen ei tarvita avioliittoa eikä siihen tarvita suhdetta, joka ei toimi. Elämä on siitä ikävää, että valintojaan ja niiden seurauksia pystyy tarkastelemaan vasta jälkikäteen siltä osin, mitä niistä valinnoista sitten seurasi. Kristallipalloja ei kenelläkään ole. Sinulla on kuitenkin jo 10 vuotta kokemusta suhteesta, joka ei toimi. Tekstin perusteella vaikea sanoa onko alusta lähtien ollut ongelmia, vai onko nämä viimeisimpien vuosien asioita. Mieti kuitenkin tätä: Kuinka monta vuotta vielä pitää käyttää siihen, että yritetään elvyttää kuollutta suhdetta? Koska riittää?
Ei tule muuttumaan. Välttelevästä kiintymystyylistä on vaikea kasvaa irti jopa terapiassa. Teillä on joku traumaside. Ei tuo ole aitoa rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, ajoittain miettinyt eroa silloin kun on ollut niitä vaikeuksia, riitaa yms..en tietenkään vuosia yhtäjaksoisesti. Vain kun olen ollut onneton. Mutta rakkautta riitti silti pitkään ja halua yrittää juuri niiden lasten ja hyvien aikojen vuoksi. Suurin unelma olisi ollut saada pitää perhe kasassa.
Mikä käsitys sinulla on rakkaudesta? Ehkä itse olet rakastanut, mutta mies ei, jos kerran on puhunut tuollaisia aivan hirveitä erojuttuja vuosia. Miehet yleensäkin avioituu, kun elämä on helppoa siten. Rakkaudesta ei ole kyse.
Jatkatte seksisuhteena, niin miehen on helpompi hyväksyä avioero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Senku lähet mutta jätä samalla kaikki omaisuutes ja lapset miehelle. Kävelet vaan sen seuraavan ihastuksen makkariin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, ajoittain miettinyt eroa silloin kun on ollut niitä vaikeuksia, riitaa yms..en tietenkään vuosia yhtäjaksoisesti. Vain kun olen ollut onneton. Mutta rakkautta riitti silti pitkään ja halua yrittää juuri niiden lasten ja hyvien aikojen vuoksi. Suurin unelma olisi ollut saada pitää perhe kasassa.
Ole hyvä ihminen rehellinen itsellesi äläkä vähättele teidän huonon suhteen seurauksista lapsille.
Meillä terapeutti muistutti, että kukaan ei ole vastuussa toisen tunteista tai toisen kokemuksesta. Ne ovat henkilökohtaisia asioita, joista pitää itse kantaa vastuu.
Kun siis olet kokenut arvottomuutta ja tunnet, että sinua ei kuunnella, niin kyseessä ei ole se, että mies pitäisi sinua arvottomana tai ei kuuntelisi, kyse on vain sinun tunteestasi ja kokemuksestasi.
Joten tämän miehen kanssa menee nyt näin ja todennäköisesti samoin on seuraavankin miehen kanssa, koska sinä viet itsesi siihen suhteeseen kaikkine omine tapoinesi käsitellä asioita. Ihastumisen huuman mentyä ja huomattuasi, että seuraava mies ei haluakaan olla lapsillesi isänä / ei jaksa kuunnella selityksiäsi lasten hoitopäivästä / jättää sinut yksin miettimään kurahousuja ollaan taas samassa tilanteessa eli sinä haudot eroa ja ihmettelet, miksi mies ei ymmärrä, että meidän tulee puhua, puhua ja puhua, jotta sinä koet olevasi arvostettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti: "Tunne ei mennyt ohi joten kerroin asiasta miehelleni ja sanoin, että ero olisi paras ratkaisu koska en olisi niin voimakkaasti toiseen ihastunut, jos meillä olisi kaikki kunnossa. " Tämä ei muuten ole totta. Ihastumisia tulee hyvissäkin suhteissa, koska on helpompi tuntea hetkellistä ihastumista jotain tuntematonta kohtaan (jota et vielä tiedä, ja jonka esim. negatiivisia tapoja ynnämuita et vielä tiedosta, joten sulla on sellainen fantasiaversio sun mielessä hänestä). Se ei koskaan kerro suhteen laadusta, että olet ihastunut johonkin. Se kertoo vain sinusta ihmisenä. Mutta erotkaa. Ei sun tarvitse mieheltä saada mitään lupaa siihen, ettäkö et saisi eroa. Haet vain eroa, etsit asunnon ja muutat sinne lasten kanssa.
Hmm. Itse olen toista mieltä ja näitä suhteen aikaisia ihastuksia kokeneena. Olen ihastunut aina siinä vaiheessa kun olen huomannut jääneeni vahvasti jotakin vaille suhteessa ja tässä uudessa ihmisessä olen ollut näkevinäni sen mitä niin kovasti kaipaan. Eli se olemassa oleva suhteeni ei ole ollut onnellinen. Uskon yhä edelleen että hyvässä ja onnellisessa suhteessa ei tarvitse ihastua muihin. Miksi pitäisi jos siinä omassa miehessä ja suhteessa kaikki tarpeet täyttyy ja panostus ja onnellisuus on molemminpuolista?
Avioeroon ei tarvita miehen suostumusta, mutta lasten huoltajuudesta ja omaisuuden jakamisesta on päästävä jonkilaiseen sovintoon. Siinä auttavat lastenvalvoja ja lakimiehet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avioeroon ei tarvita miehen suostumusta, mutta lasten huoltajuudesta ja omaisuuden jakamisesta on päästävä jonkilaiseen sovintoon. Siinä auttavat lastenvalvoja ja lakimiehet.
Nainen voi jättää huoltajuuden miehelle jos mies siihen suostuu ja omaisuuden myös.
Vierailija kirjoitti:
Kauhea määrä draamaa yhdessä viestissä. Ei tuota missään pariterapiassakaan pureta. Sääli lapsia. Suosittelisin eroa ja jotain pienimuotoista terapiaa tai itsetutkiskelua, että on jatkossa vastuullisempi ja fiksumpi valinnoissaan.
Ero? Ja lapset seilaa heittopusseina kahden kodin väliä. Uusia isä- ja äitipuolia. Terapiaa saa vaan yksityisiltä. Yhteiskunnan resurssit eivät enää riitä muuhun.
Vierailija kirjoitti:
Meillä terapeutti muistutti, että kukaan ei ole vastuussa toisen tunteista tai toisen kokemuksesta. Ne ovat henkilökohtaisia asioita, joista pitää itse kantaa vastuu.
Kun siis olet kokenut arvottomuutta ja tunnet, että sinua ei kuunnella, niin kyseessä ei ole se, että mies pitäisi sinua arvottomana tai ei kuuntelisi, kyse on vain sinun tunteestasi ja kokemuksestasi.
Joten tämän miehen kanssa menee nyt näin ja todennäköisesti samoin on seuraavankin miehen kanssa, koska sinä viet itsesi siihen suhteeseen kaikkine omine tapoinesi käsitellä asioita. Ihastumisen huuman mentyä ja huomattuasi, että seuraava mies ei haluakaan olla lapsillesi isänä / ei jaksa kuunnella selityksiäsi lasten hoitopäivästä / jättää sinut yksin miettimään kurahousuja ollaan taas samassa tilanteessa eli sinä haudot eroa ja ihmettelet, miksi mies ei ymmärrä, että meidän tulee puhua, puhua ja puhua, jotta sinä koet olevasi arvostettu.
Höpö höpö. Jos mies suoraan on vuosia haukkunut ja puhunut erosta niin ei se arvottomuuden tunne ihan omassa päässä ole. Sitä on vuosia jankutettu eli ei ole ihan apn oma ajatus. Huono juttu, että tuota on jääty vuosiksi kuunteleen. Uudessa suhteessa tuollaista välttämättä ole eikä missään normaalissa suhteessa.
Ymmärrän aloittajaa. Olen itsekin hieman samassa tilanteessa, ei tosin lapsia eikä avioliittoa ja suhdekin puolet lyhyempi. Silti, koen ihan valtavaa syyllisyyttä siitä että jättäisin miehen ja jos hän menee rikki siitä eikä löydä ketään uutta enää koskaan, tuntuisi kauhealta jättää ihminen yksinäisyyteen. Meillä myös olla noita miehen sanomis erojuttuja, ei tosin uhkailua vaan siihen tyyliin "sitten seuraavan miesystäväsi kanssa.. sitten kun löydät uuden miehen.. tuolla luonteella hankala kyllä löytää uutta enää" jne. Niin noita kun alkoi tulla jo ensimmäisen 2v jälkeen niin kai ne tunteet alkoi pikkuhiljaa hiipua kun tuntui ettei mies usko suhteen tulevaisuuteen. Toki ollut muutakin ikävää, minäkään en koskaan saa tukea tai empatiaa mihinkään ja sanoinkin kerran miehelle että minusta on maailman surullisinta ettei ole ketään jolle purkaa sydäntä ja mielummin itkee yksin piilossa. En oikein tiedä mitä mieskään tästä saa kun mitään yhteistä omaisuutta ei ole, seksiäkään ei ole enää ollut jne eli miksi hän ei jättäisi minua?
Vierailija kirjoitti:
Tuli tosi surullinen olo lasten puolesta. Alusta lähtien suhteessa on ollut ongelmia ja silti tehty ne lapset. Ero on tässä kohtaan heitä kohtaan tosi epäreilu.
Yhdessä pysyminen on tässä kohtaa epäreilua. JA lopeta tuo vinkuminen, lapset ovat kuitenkin saaneet tilaisuuden elää. Ei tässä mitään sellaista tilannetta ole jonka kanssa onnellinen elämä ei olisi lapsille täysin mahdollinen.
Vierailija kirjoitti:
Avioeroon ei tarvita miehen suostumusta, mutta lasten huoltajuudesta ja omaisuuden jakamisesta on päästävä jonkilaiseen sovintoon. Siinä auttavat lastenvalvoja ja lakimiehet.
Helpommalla pääsee, kun ap sanoo miehelle suoraan, että on on nyt edessa ja kysyy sitten miehen mielipiteen siitä miten haluaa lasten huoltajuuden järjestää.
Näin kun aloittaa asian niin ihan varmasti käy niin ettei mies osaa sanoa tai edes halua sanoa omaa mielipidettä. Näin vältytään riidalta ja ap voi sitten ehdottaa omat ajatukset miten asiat järjestetään.
No niiden lasten vuoksi sitä juuri mietitäänkin. Ei se elämä välttämättä ole yhtään auvoisempaa erossa. Lapset joutuu vaihtamaan kotia viikoittain ja se on raskasta heille.