Muita jotka pitkään ajattelivat, että oma lapsuus on ollut ihan hyvä ja tavallinen?

Olen ajatellut sen olevan ihan hyvä jos nyt ei lasketa tuota ruumiillista kurittamista, tukistamiset ja luunapit yms. Ja olen 2000 luvun lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Päinvastoin. Mä ajattelin että mun lapsuuteni tunnevammaisessa alkoholistiperheessä oli jotain poikkeuksellisen kamalaa ja traumatisoivaa, kunnes aikuisena ymmärsin  että tämähän on hyvinkin yleistä. Ja että kyllä sellaisestakin lapsuudesta voi selvitä.

Sama kokemus. Nyt kuitenkin olen hyvissä väleissä molempiin vanhempiin sekä sukuun muutenkin (joka oli tukena lapsuudessa). Olen vanhemmiten ymmärtänyt, että omat vanhemmat teki parhaansa, vaikka asiat olikin välillä aika pielessä. Tiedän, että molemmat välittivät ja välittävät meistä lapsista (ja lapsenlapsistaan) paljon. Minusta tuli vähän outo aikuinen, mutta aika luova selviytyjä kuitenkin. Tiedän, mitkä asiat elämässä ovat tärkeitä.