Aalto-yliopiston kurssilla opettaja käytti tekemäänsä p*rn*a opetusmetodina
https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20122278
Mediataiteilija Aku Meriläinen piti Aalto-yliopistossa tänä syksynä toista kertaa kurssia otsikolla Valta ja performatiivisuus.
Kurssi on osa kuvataidekasvatuksen maisteritason opintoja. Se perustuu kurssiesitteen mukaan kriittiseen ja feministiseen pedagogiikkaan, mutta kokemuksellisella, kehollisella ja taideperustaisella tiedolla on myös tärkeä rooli. Kurssin vastuuopettaja oli Tiina Pusa. Luennoilla Meriläinen opetti yhdessä toisen opettajan kanssa.
Yksi kurssin tavoitteista on, että opiskelija kykenee havainnoimaan vallan ilmentymistä erityisesti kasvatuksellisissa vuorovaikutustilanteissa.
MS-tautia sairastava Meriläinen on tohtoriopiskelija ja taiteilija, joka tekee muun muassa rampapornoa. Osana opetusta hän näyttää kurssilaisille pornoa, jossa hän tyydyttää itseään kameran edessä.
Ainakin yksi kurssilainen koki tilanteen ahdistavana.
Kommentit (1904)
Vierailija kirjoitti:
Niinpä Jeesus lauluja ei saa esittää,lapset voi vahingottua.Tällainen porno sallitaan.
Sanotko näitä opiskelijoita lapsiksi? Toki jonkun lapsia ovat kaikki. Mutta aikuisiksi vissin luetaan opiskelijat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä ketään, joka olisi ollut kyseisellä kurssilla? Miltä se tuntui, kun sai tai joutui tutustumaan oman tutun opettajansa aika erikoiseen aikuisviihdemateriaaliin? Me ulkopuolisethan emme voi tietää, miltä se tuntui näistä opiskelijoista. Annetaanko heille kuitenkin mahdollisuus kommentoida??
Kuka on kieltänyt kommentoimasta? Moni hyväksikäytetty ei usein tajua tulleensa hyväksikäytetyksi kuin vasta pitkän ajan kuluttua. Moni transhoitojen katujakin ehtii tehdä keholleen peruuttamattomia terveyden, hedelmällisyyden ja kehollisen eheyden tuhoavia asioita, ennen kuin hoksaa ettei ollutkaan trans.
Mitä ihmeen tekemistä transiudella on nyt tämän asian kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä Jeesus lauluja ei saa esittää,lapset voi vahingottua.Tällainen porno sallitaan.
Jos yliopisto-opiskelijat on lapsia niin olisin kanssasi samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä että oli mautonta näyttää pornoa ilman suostumusta opiskelijoille mutta eivät he lapsia olleet.
He olivat kuitenkin alisteisessa asemassa kurssin vetäjään nähden.
Ei silti lapsia. Siinä on oikeesti lakiteknillinen ero. Edelleen en olisi itse ollut OK kun vielä opiskelin mutta olin silloin 25 vuotias en 12 vuotias.
Huomaatko, että sulla on vain semanttinen saivartelu jäljellä. Toki se on vaihtelua tavanomaiseen persu-harhautuk
"Yleensä aikuiset ihmiset tietävät, missä ovat ja mitä tekevät. Mautonta ehkä, mutta kerrottiinko tunnilla etukäteen, mistä on kyse? Oliko tähän suostumus?"
Kerrottiin kurssilaisille viikkoa ennen kyseistä kurssia. Asiasta puhuttiin ennen luennon alkua. Olivat aluksi kahvilassa, josta halukkaat siirtyivät luennolle. Poisjääminen oli tehty mahdollisimman helpoksi siten, ettei kenenkään tarvitse lähteä luennolta pois, vaan saa luvalla myöhästyä sen verran, ettei kyseistä videota näe.
Tämä ei ole kannanotto sen puolesta. Näin se kuitenkin tapahtui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin nämä pellet luulevat vaikuttavansa tuollaisella alatyylisellä pastalla. Tietenkin koko wokeporukka inisee tyytyväisenä, koska kukaan ei uskalla sanoa mitä ajattelee. Woketus on arkipävän fascismia pahimmillaan.
Kuka tässä on fasisti, kun koittaa mielivaltaisesti kontrolloida, mitä yliopistojen kursseilla saa olla?
Olen eri, mutta minun mielestäni ei ole fasismia, että opettaja ei saa esittää opiskelijoilleen materiaalia, jossa hän tyydyttää itseään kesäkurpitsalla.
KASVURAUHA 2024 - sukupuoli-identiteettipolitiikka pois kouluista!
h t t p s : / / w w w . k a n s a l a i s a l o i t e . f i / f i / a l o it e / 1 3 6 9 9
Vierailija kirjoitti:
KASVURAUHA 2024 - sukupuoli-identiteettipolitiikka pois kouluista!
h t t p s : / / w w w . k a n s a l a i s a l o i t e . f i / f i / a l o it e / 1 3 6 9 9
Kiitos, tärkeä asia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KASVURAUHA 2024 - sukupuoli-identiteettipolitiikka pois kouluista!
h t t p s : / / w w w . k a n s a l a i s a l o i t e . f i / f i / a l o it e / 1 3 6 9 9
Kiitos, tärkeä asia!
Allekirjoitin jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi ihmeessä opettaja koki sopivaksi esitellä OMIA teoksiaan? Uskon että on ollut ahdistava ja absurdi tilanne katsoa opettajan sukuelimiä ja kun opettaja sulloo jotain takapuoleen. Jos sitä pornoa oli pakko näyttää, miksei voinut esittää vaikka muun tekemää sellaista?
Olisiko toisen vastaava performanssi ollut hyväksytympi?
Jos kurssin keskeisenä aihepiirinä onntietty asia ja sitä havainnollistetaan opettajan toimesta keskeisesti, niin keltä se on pois silloin, kun vapaa myös jäämään siltä osin osallistumatta?
Ihme lumihiutaleita maa täynnä Mihin nämä henkilöt koskaan sopeutuvat töissään, kun jatkuvasti loukkaantuvat kaikesta?
Teenhän minäkin opettajana paljon omaa materiaalia, joita jaan oppilaille. Onko minun materiaalini parempaa, kun ennitse esiinny niissä?
Niin aivan, keneltä se on pois, että opiskelijoille näytetään pornoa? Onko ihmiset jo niin turtuneita tähän vasemmistoutopiaan, jossa pornokin alkaa olla ihmisoikeus? Mitäs jos pornon näyttäminen ylipäätään on lähtökohtaisesti erittäin kiusallista, osalle ahdistavaa ja kaikin tavoin lähtökohtaisesti väärin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja niitä tekoja totisesti nykyhallituksella on!!
Tiedän yhden minun mieltäni ilahduttavan asian. Li Andersson lisäsi opetuksen rahoitusta. Sipilä kavereineen oli sen syönyt. Koulutuslupaus nääs, oli yksittäisenä TEKONA sellainen, et vei poliitikkojen uskottavuuden täydellisesti. Luottamus on nyt aika nollissa. Eikä tämä nykyinen hallitus sitä paremmaksi tee."
Li Anderssonin ministeriajan turauksia maksetaan parhaillaan, niin rahallisesti kuin nuorison pahoinvointina ja Pisa-tulosten romahtamisena. Sellainen punasankari teillä.
"Suomi oli vielä 2000-luvun alussa lukemista, matematiikkaa ja luonnontieteitä mittaavassa koululaisten Pisa-tutkimuksissa koulutuksen kärkimaa, mutta vuodesta 2006 lähtien suomalaisnuorten osaaminen on heikentynyt etenkin luonnontieteiden ja matematiikan osalta."
On se vassareiden vaikutusvalta kyl
On se nykyhallituksen vaikutusvalta kyllä valtava, kun kävivät käynnistämässä edellisen hallituksen aikana alkaneen talouden laskusuhdanteen, mutiloidun sotehimmelin ja ylivelkaantumiskierteen :D
"Blokkerit ei taida olla Suomessa laillisia nyt, ja tuskin tulevaisuudessakaan. Lapsille."
Osaisitko yhtään arvata, mitkä puolueet ovat asettaneet poliittisiin tavoitteisiinsa blokkerihoitojen vapauttamisen ja itsemäärittelyn laajentamisen alaikäisille? Tai minkä puolueiden ministerit kritisoivat Palkon transhoitosuosituksen päivitystä?
Vierailija kirjoitti:
Luennon ei ole PAKKO olla asiallinen.
Luennon vetäjän tähdittämä kotiporno ei silti sovi taideopetuksen materiaaliksi. Kyseessähän ei ollut pornotutkimuksen eikä seksologian kurssi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin nämä pellet luulevat vaikuttavansa tuollaisella alatyylisellä pastalla. Tietenkin koko wokeporukka inisee tyytyväisenä, koska kukaan ei uskalla sanoa mitä ajattelee. Woketus on arkipävän fascismia pahimmillaan.
Kuka tässä on fasisti, kun koittaa mielivaltaisesti kontrolloida, mitä yliopistojen kursseilla saa olla?
Fasismia ja mielivaltaista kontrollointia, jos pitää vääränä sitä, että opettaja esittelee dildotteluaan oppilaille valtapositionsa turvin. Perinteistä vihervassulogiikkaa.
Kyllä sitä pitää vääränä moni vihervassukin, mutta tämä teidän asenne kriittisiäkin kohtaan on puhdasta fasismia. Sehän tarkoittaa sitä, että on vain yksi totuus, ja siitä ei keskustella. Jos edes esittää kysymyksen, palstalais
Jos puhuttaisiin jostain vähäpätöisemmästä asiasta, niin keskusteluun mahtuisi enemmän väriä ja mielipiteitä. Nyt kuitenkin koko Aallon tapaus oli sellainen pohjanoteeraus, johon liittyi iloisesti lähes kaikki vasemmiston patriarkaatin purkuprojektin eri kohdat. Sukupuolen käsitettä hämärrettiin, feminismin airut oli mies, porno on arkipäivää ja positiivinen sekä iloinen asia, jota tekevät kaikki vapaaehtoisesti voimaantuen, vammainen on samanlainen kuin muut, mutta kuitenkin hyvin erilainen ja spesiaali, jos sinulla on täydet uhripisteet, voit rikkoa toisten rajoja jne. Tämä koko pläjäys on lähtökohtaisesti niin väärin ja per vo, että ei vain ole mahdollisuutta nyt ottaa huomioon sen puolustajia. Ei vaan voi. Eri.
"Kerrottiin kurssilaisille viikkoa ennen kyseistä kurssia. Asiasta puhuttiin ennen luennon alkua. Olivat aluksi kahvilassa, josta halukkaat siirtyivät luennolle. Poisjääminen oli tehty mahdollisimman helpoksi siten, ettei kenenkään tarvitse lähteä luennolta pois, vaan saa luvalla myöhästyä sen verran, ettei kyseistä videota näe."
Vaikka olisikin kerrottu, niin se ei poista opettajalla olevaa valta-asemaa suhteessa oppilaisiin tai pornomateriaalin käyttöä opetusaineistona. Ryhmäpaineen osuutta vihervasemmistolaisissa taidepiireissä ei myöskään voi jättää huomioimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin nämä pellet luulevat vaikuttavansa tuollaisella alatyylisellä pastalla. Tietenkin koko wokeporukka inisee tyytyväisenä, koska kukaan ei uskalla sanoa mitä ajattelee. Woketus on arkipävän fascismia pahimmillaan.
Kuka tässä on fasisti, kun koittaa mielivaltaisesti kontrolloida, mitä yliopistojen kursseilla saa olla?
Olen eri, mutta minun mielestäni ei ole fasismia, että opettaja ei saa esittää opiskelijoilleen materiaalia, jossa hän tyydyttää itseään kesäkurpitsalla.
Vihervassujen mielestä on fasismia kieltää pornon näyttäminen oppitunnilla tai oppilaiden altistaminen barokkimusiikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin nämä pellet luulevat vaikuttavansa tuollaisella alatyylisellä pastalla. Tietenkin koko wokeporukka inisee tyytyväisenä, koska kukaan ei uskalla sanoa mitä ajattelee. Woketus on arkipävän fascismia pahimmillaan.
Kuka tässä on fasisti, kun koittaa mielivaltaisesti kontrolloida, mitä yliopistojen kursseilla saa olla?
Tässä on se ajatus, et jos hokee toisia facisteiksi, kukaan ei huomaa heidän facismia.
Sama "logiikka" kuin haukkua suvakkeja suvaitsemattomiksi kymmenen vuotta sitten.
Mitä enemmän oikkarit nyt hallituksessa mokailee, sitä enemmän täytyy syyttää vihervassuja kaikesta huonosta maailmassa. Heidän onnekseen tuli nyt tämä Meriläisen tapaus.
Sivusta. On ollut kaikenlaista muutakin, esim. Palestiinamyönteisyys ja ihan konkreettinen antisemitismi mm. yliopistoissa. Koneen säätiön pahaksi päässyt vasemmistovinouma, kun rahat nähköjään laitetaan avoimesti marxilaisille hankkeille. Ylen sekoilut deikoulutuksiensa ja haastateltavien rekistereiden ja pisteytysten kanssa, Harris-Trump uutisointi, joka oli kyllä jo ala-arvoista. Juridisen sukupuolen vaihtamislaki, rajalain torppausyritykset, koko mm-uutto (tosin kokkareilla on tässä kätensä mukana myös) jne. Nyt tästä vasemmistolaisuudesta on saatu nauttia niin paljon, että alkaa jo tavallisen kansalaisen mitta olla täynnä. Ja oikkarihallitus ei mokaile vaan tekee suhteellisen hyviä päätöksiä (en kannata tunnin junaa) ja etenkin persut tekee johdonmukaista mm-uuttopolitiikkaa, jonka takia heidät eduskuntaan äänestettiinkin. Ja kyllä, vasemmisto on syypää isoihin ja vakaviin tekoihin Euroopassa ja Suomessa. Nämä alkavat nyt paljastua pikkuhiljaa ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen opettaja pitäisi laittaa pois koulusta.Häntä voi syyttää seksuaalisesta häirinnästä.Aika ala-arvoista.Ihmettelen ,jos tämä sallitaan.En menisi edes ilmaiseksi opiskelemaan tällaiseen kieroutuneeseen yliopistoon.
Samalla logiikalla Yleä voisi syyttää samasta. En halua saada naamalleni jokaisen pervoalagenren yksityiskohtaista esittelyä muka nykyaikaisena yleissivistyksenä. Saati että minua hienovaraisesti tuupitaan kokeilemaan vaikkapa ah niin paratiisillisen nerokasta ja kuulemma supertrendikästä polyamoriaa.
Mutta kun nämä eivät lopeta. Mitä tälläiselle pakkosyötölle voi tehdä muuta kuin vetäytyä sen käytettävänä olemisesta? Seksuaalisuus on jokaisen yksityisasia jota emme ole velvoitettuja esittelemään. Yhtä lailla en näe sitä jonain uutena muotina joka vaihtuu sesongeittain.
Kuinka moni ajattelee/elää näin? Edes toimittajat it
Olen samoilla linjoilla. Minäkään en halua enää nähdä näitä pervoalagenren esittelyjä, kun esittely tehdään minun opettamistarkoituksessani. Vastenmielistä. Olen erittäin pettynyt yleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen opettaja pitäisi laittaa pois koulusta.Häntä voi syyttää seksuaalisesta häirinnästä.Aika ala-arvoista.Ihmettelen ,jos tämä sallitaan.En menisi edes ilmaiseksi opiskelemaan tällaiseen kieroutuneeseen yliopistoon.
Ei sillä, että yliopistoon edes pääsisit, kun et osaa edes oikeinkirjoitusta.
Niin, me kaikki maisterithan pääsimme läpi siitä oikeinkirjoitustestistä, joka on tärkein kriteeri yliopistoon haettaessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä Jeesus lauluja ei saa esittää,lapset voi vahingottua.Tällainen porno sallitaan.
Jos yliopisto-opiskelijat on lapsia niin olisin kanssasi samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä että oli mautonta näyttää pornoa ilman suostumusta opiskelijoille mutta eivät he lapsia olleet.
Nuorille aikuisille saa näyttää mitä vaan? Heidän rajojaan saa rikkoa, jos eivät ymmärrä tarpeeksi topakasti ja selkeästi siitä irtisanoutua?
Kyll määki kääpiöpornoo voisin kattella.
T.Skäbä
Luennon ei ole PAKKO olla asiallinen.