Aalto-yliopiston kurssilla opettaja käytti tekemäänsä p*rn*a opetusmetodina
https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20122278
Mediataiteilija Aku Meriläinen piti Aalto-yliopistossa tänä syksynä toista kertaa kurssia otsikolla Valta ja performatiivisuus.
Kurssi on osa kuvataidekasvatuksen maisteritason opintoja. Se perustuu kurssiesitteen mukaan kriittiseen ja feministiseen pedagogiikkaan, mutta kokemuksellisella, kehollisella ja taideperustaisella tiedolla on myös tärkeä rooli. Kurssin vastuuopettaja oli Tiina Pusa. Luennoilla Meriläinen opetti yhdessä toisen opettajan kanssa.
Yksi kurssin tavoitteista on, että opiskelija kykenee havainnoimaan vallan ilmentymistä erityisesti kasvatuksellisissa vuorovaikutustilanteissa.
MS-tautia sairastava Meriläinen on tohtoriopiskelija ja taiteilija, joka tekee muun muassa rampapornoa. Osana opetusta hän näyttää kurssilaisille pornoa, jossa hän tyydyttää itseään kameran edessä.
Ainakin yksi kurssilainen koki tilanteen ahdistavana.
Kommentit (1904)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinassa kohta puhkeaa asunto kupla kun fasisti valtio pumppaa ilmaa sisään mutta Eurooppa kaatuu koska taidekouluissa on joskus yli ampumisia? Eikä silleen niinkuin vaikka jenkkilässä missä oikeisto nuoret käy ihan oikeesti ampumassa kouluissa.
Jenkkilän joukkomurhaajissa on trans'uja moninkertainen määrä väestönosuuteensa suhteutettuna. Mistähän se voisi johtua?
Onko tälle lähdettä? Ja onko se vain raakaa dataa, vai analysoidaanko siinä myös rikollisuudelle altistavia tekijöitä, kuten syrjintää, kodittomuutta ja väkivallan uhrina olemista?
Lähdettä? Sä voit tsekata listauksen joukkomurhaajista ja todeta itse transujen yliedustuksen siellä. Tilastojen mukaan trans'ut ovat länsimaiden turvatuin ja paapotuin vähemmistö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä Jeesus lauluja ei saa esittää,lapset voi vahingottua.Tällainen porno sallitaan.
Jos yliopisto-opiskelijat on lapsia niin olisin kanssasi samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä että oli mautonta näyttää pornoa ilman suostumusta opiskelijoille mutta eivät he lapsia olleet.
He olivat kuitenkin alisteisessa asemassa kurssin vetäjään nähden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen opettaja pitäisi laittaa pois koulusta.Häntä voi syyttää seksuaalisesta häirinnästä.Aika ala-arvoista.Ihmettelen ,jos tämä sallitaan.En menisi edes ilmaiseksi opiskelemaan tällaiseen kieroutuneeseen yliopistoon.
Ei sillä, että yliopistoon edes pääsisit, kun et osaa edes oikeinkirjoitusta.
Ei sillä, että yliopistoon edes pääsisit, kun et osaa edes loogisen ajattelun alkeita.
Olen yliopistonssa.
Onko täällä ketään, joka olisi ollut kyseisellä kurssilla? Miltä se tuntui, kun sai tai joutui tutustumaan oman tutun opettajansa aika erikoiseen aikuisviihdemateriaaliin? Me ulkopuolisethan emme voi tietää, miltä se tuntui näistä opiskelijoista. Annetaanko heille kuitenkin mahdollisuus kommentoida??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä Jeesus lauluja ei saa esittää,lapset voi vahingottua.Tällainen porno sallitaan.
Jos yliopisto-opiskelijat on lapsia niin olisin kanssasi samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä että oli mautonta näyttää pornoa ilman suostumusta opiskelijoille mutta eivät he lapsia olleet.
He olivat kuitenkin alisteisessa asemassa kurssin vetäjään nähden.
Ei silti lapsia. Siinä on oikeesti lakiteknillinen ero. Edelleen en olisi itse ollut OK kun vielä opiskelin mutta olin silloin 25 vuotias en 12 vuotias.

Kuka on kieltänyt kommentoimasta? Moni hyväksikäytetty ei usein tajua tulleensa hyväksikäytetyksi kuin vasta pitkän ajan kuluttua. Moni transhoitojen katujakin ehtii tehdä keholleen peruuttamattomia terveyden, hedelmällisyyden ja kehollisen eheyden tuhoavia asioita, ennen kuin hoksaa ettei ollutkaan trans.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä Jeesus lauluja ei saa esittää,lapset voi vahingottua.Tällainen porno sallitaan.
Jos yliopisto-opiskelijat on lapsia niin olisin kanssasi samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä että oli mautonta näyttää pornoa ilman suostumusta opiskelijoille mutta eivät he lapsia olleet.
He olivat kuitenkin alisteisessa asemassa kurssin vetäjään nähden.
Ei silti lapsia. Siinä on oikeesti lakiteknillinen ero. Edelleen en olisi itse ollut OK kun vielä opiskelin mutta olin silloin 25 vuotias en 12 vuotias.
Huomaatko, että sulla on vain semanttinen saivartelu jäljellä. Toki se on vaihtelua tavanomaiseen persu-harhautukseesi :D

En ole persu, enkä kirjoittele tänne usein. Mutta kun ihmiset huutavat, että lapsille näytetään pornoa, mikä ei pidä paikkaansa, haluan kommentoida. Toinen asia on keskustella siitä, kuuluuko tämä yliopistoon ja missä kulkee raja siitä, mitä taidekoulussa saa näyttää. Mitä sitten aletaan sensuroida? Yleensä aikuiset ihmiset tietävät, missä ovat ja mitä tekevät. Mautonta ehkä, mutta kerrottiinko tunnilla etukäteen, mistä on kyse? Oliko tähän suostumus?
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä ketään, joka olisi ollut kyseisellä kurssilla? Miltä se tuntui, kun sai tai joutui tutustumaan oman tutun opettajansa aika erikoiseen aikuisviihdemateriaaliin? Me ulkopuolisethan emme voi tietää, miltä se tuntui näistä opiskelijoista. Annetaanko heille kuitenkin mahdollisuus kommentoida??
Ehkä he ovat liian fiksuja osallistumaan tähän ns. keskusteluun. Yksi on mielipiteensä ilmaissut ja piti luentoa hyvänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma, jos kaikki mukana vapaaehtoisesti?
Mikä ongelma, jos kaikki ovat mukana vapaaehtoisesti paloittelumurhassa, pedofiliassa, eläintenrääkkäyksessä, kimppakivassa tai insestissä?
Sinusta porno on siis verrattavissa noihin väkivaltaisiin rikoksiin? Hm...erikoista. Oletko muuten itse harrastanut? Edes katsellut ja vähän nauttinut?
Kyselinkin eilen näiltä, että haluaisivatko kriminalisoida pornon ja ovatko itse katsoneet sitä. Ei tainnut tulla vastauksia. Mikä taitaa olla vastaus 😉.
Miksi kukaan vastaisi olkiukkoiluusi? "Oletko jo lakannut hakkaamasta vaimoasi?"
Jos vertaat pornoa rikollisuuteen, on ihan looginen kysymys. Mutta kun et kykene järkevästi vastaamaan, huudat olkiukkoa. Tämä sama toistuu vähän väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma, jos kaikki mukana vapaaehtoisesti?
Mikä ongelma, jos kaikki ovat mukana vapaaehtoisesti paloittelumurhassa, pedofiliassa, eläintenrääkkäyksessä, kimppakivassa tai insestissä?
Viisi noista on rikoksia ja kimppakivassa en näe ongelmaa.
Epäilemättä kimppakiva opettajan ja opiskelukavereiden kanssa ei ole sinulle ongelma.
Epäilemättä ajatus kimppakivasta opettajan ja opiskelijoiden kanssa kiihottaa mieltäsi. Mutta se ei edelleen ole rikollista, eli haaveile vaan.
Eri
Sun mielestä kaikki, mitä ei ole erikseen laissa kielletty on ok, hyvää ja kaunista?
Ei ole, enkä niin sanonut. Taas puhut muiden suulla sisältönä oma harhainen mielesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma, jos kaikki mukana vapaaehtoisesti?
Mikä ongelma, jos kaikki ovat mukana vapaaehtoisesti paloittelumurhassa, pedofiliassa, eläintenrääkkäyksessä, kimppakivassa tai insestissä?
Viisi noista on rikoksia ja kimppakivassa en näe ongelmaa.
Epäilemättä kimppakiva opettajan ja opiskelukavereiden kanssa ei ole sinulle ongelma.
Epäilemättä ajatus kimppakivasta opettajan ja opiskelijoiden kanssa kiihottaa mieltäsi. Mutta se ei edelleen ole rikollista, eli haaveile vaan.
Eri
Sun mielestä kaikki, mitä ei ole erikseen laissa kielletty on ok, hyvää ja kaunista?
No minusta kimppakivassa ei ole mitään erityisen pahaa tai rumaa. Sinä saat toki vapaasti pitää sitä sellaisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä Jeesus lauluja ei saa esittää,lapset voi vahingottua.Tällainen porno sallitaan.
Jos yliopisto-opiskelijat on lapsia niin olisin kanssasi samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä että oli mautonta näyttää pornoa ilman suostumusta opiskelijoille mutta eivät he lapsia olleet.
He olivat kuitenkin alisteisessa asemassa kurssin vetäjään nähden.
Ei silti lapsia. Siinä on oikeesti lakiteknillinen ero. Edelleen en olisi itse ollut OK kun vielä opiskelin mutta olin silloin 25 vuotias en 12 vuotias.
Huomaatko, että sulla on vain semanttinen saivartelu jäljellä. Toki se on vaihtelua tavanomaiseen persu-harhautuk
ainakin siinä kohtaa pitäisi mennä raja, kun opettaja näyttää OMAA pornotuotantoaan kurssilla. Tämä nyt pitäisi olla kaikille selvä asia ja siihen vaikuttaa luonnostaan valta-asema
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma, jos kaikki mukana vapaaehtoisesti?
Mikä ongelma, jos kaikki ovat mukana vapaaehtoisesti paloittelumurhassa, pedofiliassa, eläintenrääkkäyksessä, kimppakivassa tai insestissä?
Viisi noista on rikoksia ja kimppakivassa en näe ongelmaa.
Sun kriteeri oli ainoastaan vapaaehtoisuus. Kurkkua perseeseen -video on teille ok, mutta barokkimusiikki järkytys.
Ei mulle barokkimusiikki ole järkytys. Ei taida olla muillekaan. Ainoa kovin tunteella kohkaava taidat olla sinä.
Koko barokkimusiikki-keissi oli yhden rehtorin huono päätös. Nämä
"Todellisuudessa kantelu koski konserttia, joka järjestettiin koululla pääsiäisen aikaan vuonna 2022. Koululla esiintyi tuolloin lähetystyötä tehnyt gospelmuusikko.
Koulu tiedotti tulevasta konsertista ennalta, mutta ennakkotiedoissa ei ollut mainintaa uskonnollisesta sisällöstä."
Kyse ei siis ollut yhdestä virrestä. Vaan evankelioivasta konsertista.
Olen itse uskisope, ja minunkin mielestä koulu toimi tuossa väärin. Rahallinen korvaus on omituinen. Pelkkä huomautus olisi riittänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kokonaiskuvan kannalta ei ole merkittävää, jos vihervassuista löytyy pari tolkun ääntä. Vihervassut ovat tehneet niin paljon tuhoa yhteiskunnan rakenteissa. Melkein muun voi antaa anteeksi, mutta lasten päiden sekoittamista transtouhotuksella ja naisten oikeuksien viemistä ei."
Voi ihanaa, et meillä on lapset, joilla voi lyödä, kun muuta sanottavaa ei ole.
Tunnetko monta lasta, joiden päät on nyt sekaisin? Tunnetko yhtään lasta? Tai vihervassua? Kuinka moni tuntemasi ihminen kannattaa lasten transiuttamista? Minä en yhtään. Ja edustan tämän ketjun suurinta ja vaikutusvaltaisinta vihervassufemakkoa.
Näiden mielestä yksikin translapsi on merkki vihervassujen mädätyksestä, koska eihän ole mitenkään mahdollista, että lapsi voi olla trans.
Kerro meille miten lapse
Blokkerit ei taida olla Suomessa laillisia nyt, ja tuskin tulevaisuudessakaan. Lapsille.
Vierailija kirjoitti:
"Ja niitä tekoja totisesti nykyhallituksella on!!
Tiedän yhden minun mieltäni ilahduttavan asian. Li Andersson lisäsi opetuksen rahoitusta. Sipilä kavereineen oli sen syönyt. Koulutuslupaus nääs, oli yksittäisenä TEKONA sellainen, et vei poliitikkojen uskottavuuden täydellisesti. Luottamus on nyt aika nollissa. Eikä tämä nykyinen hallitus sitä paremmaksi tee."
Li Anderssonin ministeriajan turauksia maksetaan parhaillaan, niin rahallisesti kuin nuorison pahoinvointina ja Pisa-tulosten romahtamisena. Sellainen punasankari teillä.
Mitä mielihyvää saat faktojen väärentämisestä? Miten ihmeessä Lin ministeriys on voinut romahduttaa pisa-tulokset jo vuosia ennen, kuin Li oli ministeri?
Katse kääntyy kyllä Sipilän hallitukseen, digitalisaation tuomiseen kouluun ja rahoituksen viemiseen kaikilta koulutusasteilta.
Vierailija kirjoitti:
"Ja niitä tekoja totisesti nykyhallituksella on!!
Tiedän yhden minun mieltäni ilahduttavan asian. Li Andersson lisäsi opetuksen rahoitusta. Sipilä kavereineen oli sen syönyt. Koulutuslupaus nääs, oli yksittäisenä TEKONA sellainen, et vei poliitikkojen uskottavuuden täydellisesti. Luottamus on nyt aika nollissa. Eikä tämä nykyinen hallitus sitä paremmaksi tee."
Li Anderssonin ministeriajan turauksia maksetaan parhaillaan, niin rahallisesti kuin nuorison pahoinvointina ja Pisa-tulosten romahtamisena. Sellainen punasankari teillä.
"Suomi oli vielä 2000-luvun alussa lukemista, matematiikkaa ja luonnontieteitä mittaavassa koululaisten Pisa-tutkimuksissa koulutuksen kärkimaa, mutta vuodesta 2006 lähtien suomalaisnuorten osaaminen on heikentynyt etenkin luonnontieteiden ja matematiikan osalta."
On se vassareiden vaikutusvalta kyl valtava, ja erityisesti Anderssonin, kun kykeni romuttaa suomalaisten osaamisen yli kymmenen vuotta ennen, kuin oli vaikuttamassa mihinkää.
Vierailija kirjoitti:
"Kerropa, mitä hyvää nykyhallitus on saanut aikaan? Työllisyyden kasvua? Velan pienennystä? Hyvinvointia? Terveyspalvelut? Mikä on nyt tai tulevaisuudessa paremmin? Toivottavasti kouluihin edes panostavat. Siis perusopetukseen edes."
Pikkupunikit päättivät jatkaa lentokoneen osoittelua. "Kato persshhkokkare!"
No liittyy nyt asiaan, kun itse otitte vassareiden tekoset esille. Hupaisaa, että saatte nykyhallituksen edesottamukset muka vihervassareiden syyksi. Aika epätoivoista argumantaatiota tämä.
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen opettaja pitäisi laittaa pois koulusta.Häntä voi syyttää seksuaalisesta häirinnästä.Aika ala-arvoista.Ihmettelen ,jos tämä sallitaan.En menisi edes ilmaiseksi opiskelemaan tällaiseen kieroutuneeseen yliopistoon.
Juu kannattaa varoa. Älä ikinä mene edes Otaniemeen. Voit saada tartunnan.
Kaikkea sinne päästetään luennoimaan.Ei mitään kritiikkiä.