Aalto-yliopiston kurssilla opettaja käytti tekemäänsä p*rn*a opetusmetodina
https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20122278
Mediataiteilija Aku Meriläinen piti Aalto-yliopistossa tänä syksynä toista kertaa kurssia otsikolla Valta ja performatiivisuus.
Kurssi on osa kuvataidekasvatuksen maisteritason opintoja. Se perustuu kurssiesitteen mukaan kriittiseen ja feministiseen pedagogiikkaan, mutta kokemuksellisella, kehollisella ja taideperustaisella tiedolla on myös tärkeä rooli. Kurssin vastuuopettaja oli Tiina Pusa. Luennoilla Meriläinen opetti yhdessä toisen opettajan kanssa.
Yksi kurssin tavoitteista on, että opiskelija kykenee havainnoimaan vallan ilmentymistä erityisesti kasvatuksellisissa vuorovaikutustilanteissa.
MS-tautia sairastava Meriläinen on tohtoriopiskelija ja taiteilija, joka tekee muun muassa rampapornoa. Osana opetusta hän näyttää kurssilaisille pornoa, jossa hän tyydyttää itseään kameran edessä.
Ainakin yksi kurssilainen koki tilanteen ahdistavana.
Kommentit (1904)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä välillä miettii, että pitäisikö itkeä vai nauraa. Samaan aikaan kun Suomessa maksetaan korvauksia gospel-laulujen kuulemisesta ja kielletään klassisen musiikin konsertteja kristillisten viittauksien vuoksi, niin tällaisia kursseja vedetään maamme arvostetuimmassa yliopistossa. Taitaa vaan olla niin, että suomalaiset ansaitsee kaiken sen kurjuuden, mitä tulevina vuosina talouden romahtamisesta seuraa. Tietysti toivoisin, että suunta vielä muuttuisi, mutta huonolta näyttää.
Suomalaiset ansaitsee? Siis millä perusteella? Miten minä ansaitsen kurjuutta, jos joku yksittäinen pelle sekoilee?
Ja tämä tulevaisuudella pelottelu on ihan suoraan trollitehtaan juttuja. Ennustetaan romahdusta tai sisällisotaa. Lietsotaan epätoivoa ihmisten ja sukupuolten välille. Ja syyttämällä syytetään jotain epämääräistä ta
Yksittäinen pelle, joka symboloi koko vihervasemmistolaisen liikehdinnän hulluutta.
" erityisesti kasvatuksellisissa vuorovaikutustilanteissa."
Tällä ilmeisesti viitataan p:n erektioon?
Vai onko Akun mielestä kesäkurpitsojen nauttiminen käänteisesti kasvatuksellista vuorovaikutusta?
Vierailija kirjoitti:
Miettikää sitäkin Jonas Rannilaa, joka tuhosi loisteliaan uransa häiritsemällä seksuaalisesti nuoria miehiä, joihin hän oli työnantajan ja töiden mahdollistajana valta-asemassa. Ja Rannali on oikeesti lahjakas. Siellä Taideyliopistossa pitäisi opettaa enemmän etiikkaa ja vuorovaikutusta, edes varoittaa sekä tulevia hyväksikäyttäjiä että hk:n kohteita. Rajat!
On ihan perinne taidealan oppilaitoksissa kaikenlainen seksuaalinen häirintä. Taiteilijat nyt on vähän omituisia ja "se on taidetta, ei p o r n o a, ettekö ymmärrä?" jne. Kuuluu kuvaan, vähän niinkuin seurakuntien työntekijöissä siedetään kaiken maailman hulluja, koska kukaanhan meistä ei ole synnitön.
Jos lähettää p*niksen kuvan puhelimeen on perverssi ja seksuaalinen häiritsijä.
Jos esittelee itseään puistossa etc. vastaantuleville, on itsensä paljastelija, ja sairas.
Jos näyttää itsestään kuvaamaansa pornoa projektorista on opettaja.
Tuossa hulluudessa on leimallista juuri sisäinen ristiriitaisuus.
Kinkyä bdsm:ää ja kaikkea omituista ihastellaan ja tyrkytetään kokeilemaan puoliväkisin mutta kun tavismiehen katse viipyy jonkun naisen vaatetetussa kehossa tai silmissä millisekuntiakaan liian pitkään tämä vähintään ahdustelee ellei peräti jo r+iskaa.
Miten tälläisille tyypeille voi antaa vähänkään lainsäädännöllistä valtaa? Provosoikoon vaikka maailman tappiin kunhan hyväksyvät senkin ettei kukaan ota heitä vakavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikenlaista pelleporukkaa se leipä elättää.-
Niin.....Taidettiin nyt Aalto-yliopiston opetuksellisen tason uskottavuus vetästä kerrasta veskin pytystä alas. Varmaan paljon hakijoita taas ens kerralla ?
Millloin yliopisto on alkanut muuttua tämmöiseksi vitsiksi opetussisällöltään? Ketkä siellä on puikoissa nyjkyään?
Veikkaan, että muutos alkoi 80-luvulta pikkuhiljaa kriittisen teorian ja kulttuurimarxistisen ajattelun saadessa yhä enemmän jalansijaa. Nythän jokainen opiskelija on vasemmistolainen, tai ei ainakaan voi ääneen sanoa olevansa sitoutumaton tai, apua, oikeistolainen.
"Millä tavoin Akun tekemä panseksuaalin muunsukupuolisen vammaisen seksityöläisen runkkuvideo eroaa tavallisen pervomiehen runkkuvideosta, jos noita ominaisuuksia ei näe päällepäin?"
Ja millä tavalla se eroaa, vaikka näkyisikin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tää nyt kaikessa absurdiudessaan koomista, kuinka lasten pelätään menevän rikki barokkimusiikin konsertin kuuntelusta, mutta toisessa oppilaitoksessa näytetään kun maikka sulloo kurkkua hanuriin.
Joo. Nykyään tulee myös usein se vitutuksensekainen epäuskoinen tunne, kun luulet jo nähneesi kaiken mahdollisen sekoilun mutta ei, et ollutkaan vielä nähnyt mitään.
Voik kertoa mitä on tulossa. Esim Jenkeissä jo nyt yrittää opettajat pakottaa lapsia hormonihoitoihin ja muihin sukupuolenvaihdos hommiin jos lapsi on yhtään epävarma itsestään jossakin hetkessä niin kun jokaikinen lapsi joskus on varsinkin murrosiän kynnyksellä. Ja nämä tekevät sen vanhemmilta salaa ja jos vanhempi tästä kuulee ja puuttuu asiaan niin k.o koulu haastaa vanhemmat oikeuteen!
Vierailija kirjoitti:
Itseisarvoinen pervoilu ja shokeeraaminen eivät ole automaattisesti taidetta.
Näinhän se on. Siitä tulee taidetta vain silloin jos pe rvo on kulttuurimarxisti ja hänellä on mahdollisimman monta uhripositiota.
Onko tästä tehty jo rikosilmoitus Aaltoyliopiston opetusmetodien sopimattomuudesta? Kuinka moni ihminen ahdistui, ylittikö tuo seksuaalisen häirinnän kynnyksen?
Onko Koneen säätiölle lähetetty palautetta? Mikä on heidän motivaationsa tukea terrorismia ja seksuaalista häirintää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotan sitä päivää kun polisiisikoulun oppilas ahdistuu mediassa väkivallan käyttämisestä pidätystilanteessa.
Aalto on siis por nokoulu, jossa valmistetaan opiskelijat po rnon tuottamiseen, kuluttamiseen ja tekemiseen?
Paljon hienompaa. Pornon moninaisten merkitysten syvällinen ja hienosyinen tuntemus on nyt tärkeämpää kuin mikään. Samalla kun ymmärrys kasvaa ja leviää voidaan toki kehittää pornoalaa entistäkin innovatiivisemmaksi ja monimuotoisemmaksi . Mikä muu rajoittaisi tätä kuin taantumuksellinen ahdasmielisyys? Pornosivistyksellä se poistetaan.
Hmm - tuonhan voisi ottaa opetusohjelmaan jo varmaan eskarissa ettei vaan pääse kehittymään vääränlaisia heteropatriarkaalisia lukkiutumia, joita on niin samperin työläs myöhemmin poistaa.
Tämä toki oli parodiaa, mutta milloin taiteesta tuli pelkkää vasemmistolaista queeraktivismia, jossa yhteiskunnan rahoituksella normalisoidaan pervoseksiä, suojakäytäntöjen murtamista, transuilua, prostituutiota ja polyamoriaa? Kyseenalaistaminen ja rajojen rikkominen toki ok, mutta eiväthän pelkkä shokeeraaminen ja järkyttäminen itsessään ole taidetta. Eikö taide voisi välillä olla myös kaunista, rauhoittavaa, rakentavaa ja yhteisöllisyyttä lisäävää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan ikuisesti, kuinka vammaisen ihmisen sukulainen tokaisi joskus kahden kesken, että vammaiset osaavat olla hyvin itsekkäitä ihmisiä ja itsekeskeisiä.
Mitä ihmettä? Ovat siis ihan tavallisia ihmisiä, ei kai? Silloinhan, kuvitelkaa, vammaisen ihmisen tekemä por no on ihan vain tavallista por noa. Hyvänen aika sentään.
Vasemmiston helmasynti on nostaa vähemmistöihmiset jalustalle, toteemeiksi ja koskemattomiksi. Jos vähemmistöt olisivat heille normaaleja, niin vähemmistöille olisi ihan samat säännöt kuin kaikille muillekin. Ei valtapositiosta käsin opiskelijoille tuutattu porno muutu viattomaksi sillä, että sen esittäjä on vammainen tai että esittämiselle keksitään joku teoreettinen viitekehys.
Jotkut valittelevat että koulutukseen ei panosteta tarpeeksi.
Suomi nousuun?
Synti on kansakuntien häpeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotan sitä päivää kun polisiisikoulun oppilas ahdistuu mediassa väkivallan käyttämisestä pidätystilanteessa.
Aalto on siis por nokoulu, jossa valmistetaan opiskelijat po rnon tuottamiseen, kuluttamiseen ja tekemiseen?
Paljon hienompaa. Pornon moninaisten merkitysten syvällinen ja hienosyinen tuntemus on nyt tärkeämpää kuin mikään. Samalla kun ymmärrys kasvaa ja leviää voidaan toki kehittää pornoalaa entistäkin innovatiivisemmaksi ja monimuotoisemmaksi . Mikä muu rajoittaisi tätä kuin taantumuksellinen ahdasmielisyys? Pornosivistyksellä se poistetaan.
Hmm - tuonhan voisi ottaa opetusohjelmaan jo varmaan eskarissa ettei vaan pääse kehittymään vääränlaisia heteropatriarkaalisia lukkiutumia, joita on niin samperin työläs myöhemmin poistaa.
Aivan. En junttiuttani vaan ymmärtänyt. Ja tottahan se on, että piltit on jo pienestä saatava oikeiden ajatusten pariin. Vastuusta vapauttaa taikasana: "ikätasoisesti".
Akun puolustelijat: olisiko ollut ok ja yhtä pedagogista, jos Aku olisi suorittanut vemputuksen ja kesäkurpitsan ahtamisen anaaliin livenä opiskelijoiden edessä? Miksi joo tai miksi ei?
"Aivan. En junttiuttani vaan ymmärtänyt. Ja tottahan se on, että piltit on jo pienestä saatava oikeiden ajatusten pariin. Vastuusta vapauttaa taikasana: "ikätasoisesti"."
Vihervassujen kielellä groomaus ja manipulointi ovat "pedagogiikkaa" ja "sukupuolen monimuotoisuutta". On syynsä, miksi vasemmistolaiset opettajat ja asiantuntijat ovat saaneet ujutettua sateenkaarityöpajat, pimpilliset pojat, naispenikset, sadat sukupuolet ja raskaana olevat miehet oppimateriaaleihin ja opetussuunnitelmiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet muistavat Jouko Turkan. Monista oppilaista tuli hänen uskollisia palvojia. Monet jättivät opinnot. Monet ovat vasta vuosikymmenien jälkeen pystyneet näkemään mihin altistuivat.
Oli kans ristiriitainen persoona. Osa opiskelijoistakin tykkäs, osa ei. Itse en olis hänen metodejaan kestänyt.
Seuraava ristiriitainen persoona: Aku Louhimies. Hänen tekojaan palstalla taas puolustettiin kiivaasti. Osin samat tyypit, kuin nyt ristiinnaulitsevat Meriläistä. Silloin argumenttina oli lopputulos. Ja ihmeteltiin, mitä lumihiutaleita nää näyttelijät ovat, kun kohtelustaan niin järkkyivät. Ja kehtasivat vielä jälkeenpäin tilanteista kertoa.
Huoh, ei ole mitään yleispätevää mallinetta jolla voit tulkita joka tapauksen.
Turkka esim. oli aika tyypillinen narsistipiirteinen jolla oli om
Onhan silloin suht yleispätevä mallinne, jos kaikissa on teemoina valta-asema ja sille alisteinen henkilö. Se sama asetema pätee kaikkiin kolmeen tapaukseen. Jännä, et kun tekijänä on miehinen hetero mies, ovat ne "uhrit" typeriä.
Iltalehden kommentissa olennaiset pointit:
Kommentti: Kohuopettaja työnsi esineitä peräaukkoonsa luennolla näytetyllä videolla Missä menee taiteen raja?
Voiko kaiken painaa villaisella vain siksi, että se on taidetta tai epämukavuusalueen ulkopuolella
Seksuaalisuutta käsittelevät asiat voivat olla hankalia monista eri syistä eikä videon katselu siten tunnu mukavalta. Esimerkiksi traumaperäiset syyt voivat tehdä tilanteesta itselle hankalan. Kieltäytyminen voi puolestaan antaa itsestä ahdasmielisen vaikutelman.
Meriläinen myöntää pedagogisen taustansa olevan vähäinen, joten olisiko jonkun pitänyt puuttua peliin ja auttaa ideoimaan tilanne uudelleen? Olisiko toteutus videon katsomiselle voitu järjestää kurssin ulkopuolisena tehtävänä?
Vaikka kuinka vapaaehtoisuutta korostaisi, moni ei välttämättä uskalla arvosanan tai ryhmäpaineen takia jättäytyä pois tilanteesta. Asetelma muuttuu, jos tekijä ja esittäjä on opettaja itse. Opettajalla on aina valta-asema oppilaisiinsa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/35022415-a016-44b6-aedd-fdff6ee00c60
Mitenkä kauan vihervassut ja Aalto-yliopisto voivat jatkaa pään työntämistä hiekkaan?
Mitä ihmettä? Ovat siis ihan tavallisia ihmisiä, ei kai? Silloinhan, kuvitelkaa, vammaisen ihmisen tekemä por no on ihan vain tavallista por noa. Hyvänen aika sentään.