Miksi suomen talous on niin huono verrattuna muihin maihin?
Nokian konkurssi varmaan selittää pienen osan mutta eikö suomella ole mitään tarjota? Miten täälä on olevinaan onnellisin kansa kun ei ole mitään taloudellista osaamista ja koulutustasoilla laskee laskemistaan mikä näkyy sitten taas kansan hyvinvoinnissa ja yritystoiminnan supistumisena.
miksi Suomi ei ole esim muiden pohjoismaiden kanssa samalla viivalla taloudellisesti?
Kommentit (186)
Vierailija kirjoitti:
Korruptio. Suomi on edelleen isompien siirtomaa, mutta ne hallitsijat ovat nykään ihan omaa kansaa. Suomi ei pyöri Suomea varten vaan hallitsijat vetää välistä eikä näitä byrokraattisia loukkuja voi kukaan enää purkaa ja joka yrittää niin turhan kuoleman tekee. Orjia tämä kansa vaan on aina ollut ja on edelleen. Orjuudella tarkoitan sellaista henkistä kahlisemista ja kaiken yksilöllisyyden ja riemun sammuttamista. Me eletään vaan näitä kourallista "parempia ihmisiä" varten eikä meillä ole oikeasti mitään arvoa eikä meidän elämällä ole muuta tarkoitusta kuin tuottaa hyötyä joillekkin. Karjaa ollaan ja jos ne juhlapuheissa muuta väittää niin ne valehtelee ja massat uskoo.
Yksi näistä on kokkari Iiro Viinasen 90 luvulla keksimä pääomatulo rikkaille. Pääomatulossa on halpa tasavero summasta riippumatta.
Pääomatulosta ei tarvitse maksaa kuntaveroa kuten ansiotuloista.
Vierailija kirjoitti:
Suomihan oli verrattain rikas maa 1970-1980 luvulla, sitten tuli 1990 lama koska neuvostoliitto hajosi.
Sitten suomi vaurastui nokialla ja metsäteollisuudella, nyt nokia ja metsäteollisuus on taantunut eikä nekään tuota suomelle mitään.
Suomen valtion menot on vain kasvanu joka vuosi mutta samalla suomen tulot on pudonneet joka vuosi koska yrityksiä ei suomeen tule.
Suomen alamäki alkoi 2005-2010 vuosien välillä.
Jep. Yhdysvalloista alkanut 2008 pankkikriisi pyyhkäisi yli planeetan ja meidän porvarioikeistolainen valtionjohtomme (Vanhasen II eli Kesk-Kok-Vihr-RKP) teki samaa mitä nyt: pidensi ja syvensi lamaa ihan kotimaisin toimin. Kun muu maailma alkoi nousta lamasta, meillä se jatkui, jatkui ja jatkui. Seuraava hallitus oli riitaisa Kataisen (Kok) Sixpack eli kuuden puolueen hallitus, josta puuttuivat vain persut. Hallitus oli heikko ja sen toimintakyky vähäinen, vaikka sillä oli ehdoton enemmistö eduskunnassa. Ainoat, jotka olisivat vastustaneet sen esityksiä, olivat oppositiossa olevat persut, mutta esitysten aikaansaaminen kuuden puolueen kesken oli vaikeaa. Kataisen kaudella myytiin Suomen sähkönsiirtoverkoista suurin, joka nykyään tunnetaan nimellä Caruna. Kaikki hallituspuolueet sitoutuivat siihen hallitusohjelmassa eivätkä edes persut vastustaneet myyntiä vaan jättäytyivät pois äänestyksestä ja menivät tiettävästi Manalaan kaljalle siksi aikaa.
Seuraava hallitus olikin sitten Stubbin hallitus, sitten Sipilän hallitus. Kaikki nämä katastrofaalisia porvarivirityksiä. Rinteen kausi jäi alle puolen vuoden mittaiseksi ja sitten aloitti Marin. Hänen kautensa alkuun pamahti pandemia, puoliväliin Venäjän hyökkäyssota ja Nato-jäsenyysprosessi.
Eli porvaripääministerien hallitusohjelmat on olleet surkeita, keinot vääriä ja ideologisia ja ainoan demarijohtoisen hallituksen kohtaloksi koitui paska tuuri ja tappava kulkutauti sekä ikuinen vihollisemme Venäjä.
Pakko yhtyä edelliseen kirjoittajaan ja todeta, että porvarit sössivät.
Päättävässä asemassa olevilla osaamatonta taloudenhoitoa ja holtitonta lainanottoa. Sekä oman edun tavoittelua.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pääomaa. Ruotsissa on aivan eri tavalla rahaa, Norjasta puhumattakaan.
Valtio ei vedä kotiin päin. Aina ollaan valmiina ulkoistamaan ja kilpailuttamaan. Halvin tarjous voittaa. Halvimman tarjouksen voi tehdä niin että konsernin tulos tehdään Irlannissa tai Sveitsissä. Käytännössä verorahat lähtevät Suomesta.
Ranskassa, Saksassa, Kreikassa ja Italiassa osataan tulkita EUn sääntöjä aivan eri tavalla.
"Ei ole pääomaa. Ruotsissa on aivan eri tavalla rahaa, Norjasta puhumattakaan."
Meillä on vähän sellainen pikavippitalous.
Venäjä tuossa vieressä ja muutenkin vähän syrjäinen sijainti Euroopassa. Idässä päin on hedelmällisen valtioiden välisen yhteistyön sijaan epäinhimillinen paskavaltio, ja raja on käytännössä 1300km leveä umpikuja. Eivät ihmiset oikein ymmärrä, mikä mullistus idänkaupan lähes täydellinen loppuminen on ollut. Ihmeen vähällä olemme oikeastaan selvinneet.
Suomen talouden heikkouteen on useita syitä.
1) Suomalaiset eivät arvosta työntekoa kovin paljon, vaan pririsoivat vapaa-aikaa tienaamisen sijasta.
2) Antelias sosiaaliturva takaa kohtuullisen elintason vaikkei työ oikein maistuisikaan. Osa ei siis viitsi tehdä töitä, kun ei ole pakko.
3) Ylimitoitettu ympäristöpolitiikka alentaa elintasoa.
4) Suomen ikärakenne on aika vanha. Se heikentää elintasoa
5) Kun Venäjän raja on kiinni Suomi on syrjäinen saari Euroopan laidalla. Venäjän bisnesten loppumisen kerrannaisvaikutukset myös näkyvät koko ajan.
6) Kova talvi vie paljon resursseja ja heikentää Suomen elintasoa.
Ja se, että kaikki vähänkin rahan arvoinen lykätään täältä heti jonnekin ulkomaille. Parhaana esimerkkinä tästä älyttömyydestä sähköverkot. Suomalaiset maksavat sähkönsiirrosta aivan turhan päiten ulkomaiselle firmalle satoja miljoonia ylimääräistä joka vuosi. Tämäkin raha työllistäisi aika mukavasti, jos se käytettäisiin kotimaiseen kulutukseen.
Suomessa ei tehdä high-end tuotteita vaan perusbulkkikamaa. Neuvostoliittoon pystyi aikoinaan myymään mitä tahansa ja se ostettiin. Täällä kitketään se ns innovaatio ja nostetaan optioita johtajille, jotka huuto-otettaisiin ulkomaisiin firmoihin pomoiksi...
Toki olen väärässä.
Equinor eli entinen Statoil on Norjan valtion enemmistöomistama ja Pohjoismaiden suurin yritys.
Ruotsissa Ikea, Volvo, Ericsson yms. pörssilafkat tuo tuloja.
20 suurinta tanskalaisyritystä
1. A.P. Møller - Mærsk - 260 miljardia DKK (liikevaihto)
2. Danske Bank - 158 miljardia DKK (liikevaihto)
3. ISS - 69 miljardia DKK (liikevaihto)
4. Carlsberg - 59 miljardia DKK (liikevaihto)
5. Nykredit - 59 miljardia DKK (liikevaihto)
6. Novo Nordisk - 51 miljardia DKK (liikevaihto)
7. Vestas - 49 miljardia DKK (liikevaihto)
8. DONG Energy - 49 miljardia DKK (liikevaihto)
9. Arla Foods - 46 miljardia DKK (liikevaihto)
10. Danish Crown - 45 miljardia DKK (liikevaihto)
11. Nordea Bank Danmark - 41 miljardia DKK (liikevaihto)
12. Coop Danmark - 37 miljardia DKK (liikevaihto)
13. DSV - 36 miljardia DKK (liikevaihto)
14. TDC - 36 miljardia DKK (liikevaihto)
15. United Shipping & Trading Company - 35 miljardia DKK (liikevaihto)
16. DLG Danish Cooperative Farm Supply - 34 miljardia DKK (liikevaihto)
17. Wrist Group - 29 miljardia DKK (liikevaihto)
18. Skandinavisk Holding - 26 miljardia DKK (liikevaihto)
19. Danfoss - 26 miljardia DKK (liikevaihto)
20. FLSmidth - 23 miljardia DKK (liikevaihto)
Islanti, Kauniilla tulivuorisaarella on mahtavia laavavirtoja, höyryäviä lähteitä, jäätiköitä, vesiputouksia, jylhiä rantoja, vihreitä ruohonummia ja pieniä hevosia. Ainutlaatuiset näkymät houkuttelevat Islantiin paljon matkailijoita. Kalasta elänyt maa valmistaa nyt alumiinia ulkomaille vietäväksi. Sähkö saadaan vesivoimalla ja maalämpövoimaloista. Islannissa on yhtä paljon lampaita kuin ihmisiä.
Mitäs Suomessa? Neste ja Nokia. Sekä kunnon verot.
Vierailija kirjoitti:
Suomen talouden heikkouteen on useita syitä.
1) Suomalaiset eivät arvosta työntekoa kovin paljon, vaan pririsoivat vapaa-aikaa tienaamisen sijasta.
2) Antelias sosiaaliturva takaa kohtuullisen elintason vaikkei työ oikein maistuisikaan. Osa ei siis viitsi tehdä töitä, kun ei ole pakko.
3) Ylimitoitettu ympäristöpolitiikka alentaa elintasoa.
4) Suomen ikärakenne on aika vanha. Se heikentää elintasoa
5) Kun Venäjän raja on kiinni Suomi on syrjäinen saari Euroopan laidalla. Venäjän bisnesten loppumisen kerrannaisvaikutukset myös näkyvät koko ajan.
6) Kova talvi vie paljon resursseja ja heikentää Suomen elintasoa.
Suomessa ei tehdä työtä yhtään sen vähempää kuin muuallakaan Euroopassa. Sosiaaliturvamme ei myöskään ole parempi kuin muualla, ihan päinvastoin. Ottakaa asioista joskus selvää.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei tehdä high-end tuotteita vaan perusbulkkikamaa. Neuvostoliittoon pystyi aikoinaan myymään mitä tahansa ja se ostettiin. Täällä kitketään se ns innovaatio ja nostetaan optioita johtajille, jotka huuto-otettaisiin ulkomaisiin firmoihin pomoiksi...
Toki olen väärässä.
Itsestäni taas tuntuu, että kaikki suomalainen kulutustavaratuotanto on jotain superhypermega-artesaanidesignia, johon tavallisella suomalaisella ei ole varaa.
Suomella on ylivoimaisesti maailman huonoimmat johtajat ja poliitikot. Maata johtaa käytännössä älyltään vammaiset, sen huomaa sitten kaikessa.
Verotus ja varsinkin moninkertainen verotus.
Hallitukset tai varmaan oikeammin virkamieskoneisto ei ymmärrä verotusta kokonaisuutena.
Esimerkkinä autoverotus, jos autovero poistettaisiin, niin nämä nerot eivät ymmärrä, että autoja hankittaisiin
enemmän ja kaupan lisääntyessä lisääntyisi autokauppiaiden kasvaneista voitoista maksamat verot.
Ja kun kansalainen ei maksaisi niin paljon autostaan, niin hänelle jäisi enemmän rahaa muuhun kulutukseen, joka
samoin näkyisi lisääntyneinä työpaikkoina, yrittäjien voittojen nousua ja verotuksen kautta valtiolle.
Edelleen olen ihmetellyt muun verotuksen päälle tulevia kiinteistöveroa, hulevesimaksua ja kiinteistökauppojen
leimaveroa? Millä oikeudella ja perusteella ihmisen on maksettava valtiolle siitä että saa raavittua kasaan rahat asunnon ostamiseen?
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei tehdä työtä yhtään sen vähempää kuin muuallakaan Euroopassa. Sosiaaliturvamme ei myöskään ole parempi kuin muualla, ihan päinvastoin. Ottakaa asioista joskus selvää.
Suomessa tehdään paljon vähemmän töitä kuin esimerkiksi USA:ssa, jossa on aika paljon korkeampi elintaso kuin Suomessa.
Suomalainen sosiaaliturvan taso on myös maailman mittakaavassa poikkeuksellisen korkea. Oikeastaan vain Ruotsi, Tanska, Norja jakavat yhtä avokätisesti sosiaalietuuksia. Ne ovat kuitenkin Suomea rikkaampia maita.
Vierailija kirjoitti:
Ja se, että kaikki vähänkin rahan arvoinen lykätään täältä heti jonnekin ulkomaille. Parhaana esimerkkinä tästä älyttömyydestä sähköverkot. Suomalaiset maksavat sähkönsiirrosta aivan turhan päiten ulkomaiselle firmalle satoja miljoonia ylimääräistä joka vuosi. Tämäkin raha työllistäisi aika mukavasti, jos se käytettäisiin kotimaiseen kulutukseen.
Juurikin tämä, Suomessa suuremmat yritykset on myyty ulkomaille. Esim. tanskalaiset omistaa Suomen suurimmat panimot, eli Hartwallin ja Sinebrychoffin. Millonkohan Neste myydään ulkomaille?
Ruoan ja asumisen hinta on Suomessa keinotekoisen korkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaetaan liikaa rahaa muille vaikkei kukkaro kestä . Haetaan sädekehää pään päälle.
Tämä. Suomessa on aivan törkeä määrä haja-asutusaluetta, joiden elättäminen tulee tähtitieteellisen kalliiksi. Yksi syrjäseudun asukas maksaa yhteiskunnalle moninketaisesti verrattuna tiivissä ruuhka-Suomessa asuvaan. Tähän päälle vielä ylisuuret valtiolliset maataloustuet.
Suurille Yrityksillekin maksetaan maataloustukia. Myös Herlin saa 400000 ekeä.
Kateus, kiusaaminen, torppaamista, yhteishengen puute, äärimmäistä itsekkyyttä, huono ajatuksen kulku, syy-seurausuhteiden puute, trendien perään juokseminen, kapea ja vihamielinen ilmaspiiri.
Miten voi synnyttä mitään mukavaa ja kivaa kun joutuu kokoajan pelätä muita?
Miksi ostan tuotteen kaksinkertaisella hinnalla Suomesta, kun sen saa puolet halvemmalla ruotsalainen firman verkkokaupasta? T. ei niin hyvätuloinen.