Miksi suomen talous on niin huono verrattuna muihin maihin?
Nokian konkurssi varmaan selittää pienen osan mutta eikö suomella ole mitään tarjota? Miten täälä on olevinaan onnellisin kansa kun ei ole mitään taloudellista osaamista ja koulutustasoilla laskee laskemistaan mikä näkyy sitten taas kansan hyvinvoinnissa ja yritystoiminnan supistumisena.
miksi Suomi ei ole esim muiden pohjoismaiden kanssa samalla viivalla taloudellisesti?
Kommentit (186)
Onko Nokia mennyt konkurssiin??? En tiennytkään.
Jaetaan liikaa rahaa muille vaikkei kukkaro kestä . Haetaan sädekehää pään päälle.
Heikosti toimivat markkinat ja kunnianhimottomat yritykset. Sen lisäksi ne yritykset syyttävät aina hallitusta ja/tai verotusta siitä että yrittäminen ei kannata. Peiliin ei vain osata katsoa.
Iso osuus on toisella maailmansodalla ja siitä seuranneella rysyjen pc:n nuolennalla, ei uskallettu ottaa jälleenrakennusrahaa eikä ollut vapaa markkinatalous.
Suomi on viennin kannalta saari mikä lisää kuluja. Luonnonvarat on käytännössä lahjoitettu ulkomaille. Suomalaiset kuristetaan verotuksella ja varakkuutta vihataan jolloin firmat joudutaan myymään liian halvalla ulkomaille.
En ymmärrä miten näin pienellä ja köyhällä maalla on varaa ottaa kehitysmaista porukkaa tänne.
Suomella ei ole enää mitään myytävää ulkomaille. Ei edes sitä paperia kun melkein kaikki on jo ajettu alas. Oikeaa talouskasvua ja vaurautta ei saada sillä että minä myyn palvelua sinulle ja sinä minulle.
Helppo vastaus. Suomessa on AINA:
1. Kiristetty valtion taloutta kun on lama.
2. Höllennetty valtion rahahanoja kun on nousukausi.
Seurauksena pidemmät lamat kuin muualla Euroopassa ja talouden ylikuumeneminen nousukausina talouskuplineen.
Muualla maailmassa toimitaan päinvastoin, mutta Suomessa tiedetään paremmin. Lama on aina kansan syytä ja siksi siitä pitää kärsiä mahdollisimman pitkään ja hartaasti.
Nato ei tule Suomelle kalliiksi. Isreal on Suomelle kallis kumppani. Israel yrittää myydä Suomelle ilmatorjuntajärjestelmän jonka valvonta on heidan hallussaan ja tämän avulla Israel pyrkii kiristämään Suomea pahimmalla mahdollisella tavalla. Israel voi teoriassa kytkeä sotatilanteessa järjestelmän pois päältä.
Saatuaan Suomen tuon ilmatorjuntahallinnan sisään he alkavat kiristää Suomalaisia reserviläisiä aavikkojoukkoihin sotimaan Palestiinalaisia vastaan. Samalla he voivat asettaa Suomalaisia tuomion alle sen perusteellaa, jos vaikka jonkun Suomalaisen isosisä tai isosiäsn isä on palvellut jatkosodan aikana Saksassa SS-panttipataljoonassa. Israelilaisia ei näytä tyydyttävän se, että viimeinen Suomaiainen SS-mies kuoli noin yli vuosi istten vaan he haluavat kostaa alenevassa polvessa kolmanteen ja neljänteen sukupolveen Tooran sääntöjen mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että 1970-luvulla syntyneet ja tämän sukupolven lapsetkin ovat tämän koston piirissä ja heitä voidaan vaikka kiristää lähtemään Palestiinalaisalueelle sotilaiksi ja tapettavaksi siitä miten heidän esivanhempmansa 1940-luvulla tekivät.
Suomalaiset eivät nykyään tiedä sitä asiaa, että Juutalaiset kostavat kolmanteen ja neljänteen sukupolveen ja tämän takai esimerkiksi rauhanprosessi Lähi-idässä on melkein mahdoton
Tätä Israeiin ilmatorjuntajärejstelmää ei Suomalaisten tulisi missään nimessä ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Jaetaan liikaa rahaa muille vaikkei kukkaro kestä . Haetaan sädekehää pään päälle.
Taitavat vaan nuo muutkin pohjoismaat jakaa esim. kehitysmaille rahaa, lisäksi Ruotsissa ja Tanskassa on paljon enemmän maahanmuuttajia kuin meillä ja näemmä sitten pärjäävät taloudessa paremmin noille eväillä.
Pieni maa,rahat jaettu pois..Oltais rikas maa jos Eura ei olis tullut.Ja nyt Natoa.Nato olisi pitänyt valita Eun sijaan.
Muihin maihin ,paljonko niitä muita maita on joo noin pari sataa,niillä muilla varmaan menee tosi hyvin.
Suuri syy on yritystemme johdon lyhytnäköisyydessä. Etsitään pikavoittoja ja tähdätään seuraavan bonuksen laukeamispäivään, ei haeta pitkäaikaista menestystä. Meillä olevat yritykset eivät edes pyri kasvamaan ja kansainvälistymään, vaan tehdään mieluummin pieni start-up, joka myydään ulkomaille heti tilaisuuden tullen ja kerätään myyntivoitot taskuun.
Sama vika vaivaa myös olemassaolevia yrityksiä. Yrityksen hallitukset valitsevat toimitusjohtajaksi aina kovimman mahdollisen saneeraajan, joka ltehtävänä on leikata rönsyjä ajamalla toimintoja alas. Ei näin kasveta eikä kansainvälistytä.
Nokia ei selitä yhtään mitään. Suomessa on paljon kateellisia, sadistisia ihmisiä ja paljon psy ko paattisia luonteenpiirteitä omaavia, vallanhaluisia ihmisiä, jotka tahtovat ohjailla, määrätä ja sanella muiden puolesta missä kukakin on töissä tai ei ole töissä, missä kukakin asuu tai ei asu, kenen kanssa saa seurustella tai ei saa, mitä saa harrastaa, miten pukeutua, mitä ruokaa saa syödä, moneltako saa liikkua ulkona, kenen kanssa saa jutella jne jne.
Hyvinvointi syntyy työstä. Aiemmin meillä oli paljon suhteellisen korkean jalostusasteen työpaikkoja (esim metalli- ja sähköteollisuudessa). Niitä työpaikkoja on menetetty, ja tilalle on tullut palvelualan työpaikkoja, joissa on valitettavasti matalampi jalostusaste, eli niistä ei synny yhtä paljon kokonaishyvinvointia yhteiskuntaan.
Jos ja kun työmarkkinat ovat äärimmäisen jäykät, eli että työehdot eivät jousta vaikka tarvetta olisi, tapahtuu jousto sitten muualla, käytännössä työllisyydessä. Tekemätöntä töitä olisi vaikka kuinka, mutta sen teettäminen vaan ei ole mahdollista nykyisillä työkustannuksilla. Näin ollen tekijät jäävät ilman työtä, ja hyvinvointi jää syntymättä. Kotona tukien varassa eläminen kun EI kasvata kokonaishyvinvointia pätkääkään.
Korruptio. Suomi on edelleen isompien siirtomaa, mutta ne hallitsijat ovat nykään ihan omaa kansaa. Suomi ei pyöri Suomea varten vaan hallitsijat vetää välistä eikä näitä byrokraattisia loukkuja voi kukaan enää purkaa ja joka yrittää niin turhan kuoleman tekee. Orjia tämä kansa vaan on aina ollut ja on edelleen. Orjuudella tarkoitan sellaista henkistä kahlisemista ja kaiken yksilöllisyyden ja riemun sammuttamista. Me eletään vaan näitä kourallista "parempia ihmisiä" varten eikä meillä ole oikeasti mitään arvoa eikä meidän elämällä ole muuta tarkoitusta kuin tuottaa hyötyä joillekkin. Karjaa ollaan ja jos ne juhlapuheissa muuta väittää niin ne valehtelee ja massat uskoo.
"Niitä työpaikkoja on menetetty, ja tilalle on tullut palvelualan työpaikkoja, joissa on valitettavasti matalampi jalostusaste, eli niistä ei synny yhtä paljon kokonaishyvinvointia yhteiskuntaan."
Tämä on nimenomaan Suomen ongelma, ei palvelualan ongelma sinällään. Suomessa ei ole saatu palvelualan tuottavuutta samalla tavalla nousuun kuin esim. jo Ruotsissa.
Tässä iso syy on se että suomalainen palveluala on lähes kokonaan kotimaan markkinoita varten, monissa muissa maissa enemmän kansainvälinen.
Huoltosuhde on täysin kestämätön.
Ponnistelut eivät tuota enää mitään itselle, kun on ylittänyt eurooppalaisittain tavanomainen tulotason. Siitä eteenpäin hyöty menee muille.
Vienti ei vedä.
Sosiaaliturvan varassa oleminen loputtomasti on normi.
Koulutustason jatkuva lasku vaikuttaa kansalliseen kilpailukykyyn. Tästä hyvänä esimerkkinä ap ja "Nokian konkurssi".
Pienet tulot ja korkea verotus. Suuret asumiskulut ja lämmityskulut talven vuoksi.