Miksi suomen talous on niin huono verrattuna muihin maihin?
Nokian konkurssi varmaan selittää pienen osan mutta eikö suomella ole mitään tarjota? Miten täälä on olevinaan onnellisin kansa kun ei ole mitään taloudellista osaamista ja koulutustasoilla laskee laskemistaan mikä näkyy sitten taas kansan hyvinvoinnissa ja yritystoiminnan supistumisena.
miksi Suomi ei ole esim muiden pohjoismaiden kanssa samalla viivalla taloudellisesti?
Kommentit (186)
Jatkan vielä. Kärsivällisyyden puute, raha edellä- ajattelu, olematon keskustelukulttuuri tai suppea ja aina samat lauseet ja vastaukset.
Niin kauan kun taloudesta ja politiikasta puhutaan niin ei synny mikään.
Katse nyt arkipäivään, ihmisiin! Otetaan kaikki mukaan ja luodaan.
Suomesta puuttuu rehellinen liberaalipuolue. Täällä oikeiston ja vasemmiston ero on lähinnä siinä, kenen taskuun verorahat menevät. Demarit jakavat verorahaa valikoidusti takaisin kansalle, porvarit taas järjestelevät yritystoimintaa niin että verorahat valuvat yksityisten palveluntuottajien taskuihin. Kumpikaan ei todellisuudessa millään lailla pyri kannustamaan kestävään talouskasvuun, yrittämiseen tai innovaatioihin. Ainoa mikä kaikkia kiinnostaa on keskiluokan kuppaaminen kuiviin.
Vierailija kirjoitti:
Helppo vastaus. Suomessa on AINA:
1. Kiristetty valtion taloutta kun on lama.
2. Höllennetty valtion rahahanoja kun on nousukausi.
Johtuuko tämä siitä, että nousukaudella ihmiset alkavat enemmän kannattaa oikeistoa, ja laskukaudella vasemmistoa?
Kerro suomalaisia suuryrityksiä, joiden omistajana on Suomi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen talouden heikkouteen on useita syitä.
1) Suomalaiset eivät arvosta työntekoa kovin paljon, vaan pririsoivat vapaa-aikaa tienaamisen sijasta.
2) Antelias sosiaaliturva takaa kohtuullisen elintason vaikkei työ oikein maistuisikaan. Osa ei siis viitsi tehdä töitä, kun ei ole pakko.
3) Ylimitoitettu ympäristöpolitiikka alentaa elintasoa.
4) Suomen ikärakenne on aika vanha. Se heikentää elintasoa
5) Kun Venäjän raja on kiinni Suomi on syrjäinen saari Euroopan laidalla. Venäjän bisnesten loppumisen kerrannaisvaikutukset myös näkyvät koko ajan.
6) Kova talvi vie paljon resursseja ja heikentää Suomen elintasoa.
Suomessa ei tehdä työtä yhtään sen vähempää kuin muuallakaan Euroopassa. Sosiaaliturvamme ei myöskään ole parempi kuin muualla, ihan päinvastoin. Ottakaa asioista joskus selvää.
Muilla on varaa siihen, mutta meillä ei enää ja tällä kasvulla tulevaisuudessa vielä vähemmän.
Purran takia investoinnit Suomeen on loppuneet. Kiitos tälle paskahallitukselle, keväällä leikkaavat lisää.
Osta siitä suomalaisyrityksen 4 hengen ruokailuryhmä, vielä etuhintaan https://isku.fi/products/pohjanmaan-odense-ruokapoyta-100x150-40-cm-tea…
Osta vaikka tanskalainen https://jysk.fi/ruokailutila/ruokailuryhmat/alsted-p160-poyta-tammi-4-j…
Meillä olisi luonnonvaroja maaperässä, mutta Suomen täysin päättömän kaivoslain ansiosta ulkomaiset yhtiöt saavat ottaa ne ILMAISEKSI. Siis ihan aikuisten oikeasti, kuka tahansa saa kaivaa jonkun toisen omistaman maan kaikki mineraalit itselleen ilman korvauksia.
Tapahtuuko tällaista muualla? Kyllä esim. kehittymättömissä Afrikan maissa, mutta ei länsimaissa. Ei vaikka Norja anna kenenkään pumpata ilmaiseksi öljyä maaperästä.
Kiitos tästä kuuluu ulkomaisten kaivosyhtiöiden etua ajavalle Kokoomukselle.

Eihän nää ole mitenkään verrannolliset. Toinen massiivipuuta ja hiottu design, toinen vaneria ja tekonahkaa, näyttää halvalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso osuus on toisella maailmansodalla ja siitä seuranneella rysyjen pc:n nuolennalla, ei uskallettu ottaa jälleenrakennusrahaa eikä ollut vapaa markkinatalous.
Suomi on viennin kannalta saari mikä lisää kuluja. Luonnonvarat on käytännössä lahjoitettu ulkomaille. Suomalaiset kuristetaan verotuksella ja varakkuutta vihataan jolloin firmat joudutaan myymään liian halvalla ulkomaille.
Finland har Europamästerskap på att exportera bildat folk redan i ett kvartssekel. Det tyder på att fundamentala saker görs väldigt fel.
Puhu suomea idiootti, tämä on suomenkielinen palsta.
Jorma Ollila.
Nokia-Fortum-Neste nyt ainakin.
Eliitin taustavaikuttaja sekä syypää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osta siitä suomalaisyrityksen 4 hengen ruokailuryhmä, vielä etuhintaan https://isku.fi/products/pohjanmaan-odense-ruokapoyta-100x150-40-cm-tea…
Osta vaikka tanskalainen https://jysk.fi/ruokailutila/ruokailuryhmat/alsted-p160-poyta-tammi-4-j…
Eihän nää ole mitenkään verrannolliset. Toinen massiivipuuta ja hiottu design, toinen vaneria ja tekonahkaa, näyttää halvalta.
Yhtiön Jysk Oy liikevaihto oli 175,94 miljoonaa ja tilikauden tulos 7,47 miljoonaa. Liikevaihto nousi 2,1%. Liikevoittoprosentti oli 6,1%. Tiedot perustuvat yhtiön viimeisimpään tilinpäätökseen vuodelta 2023.
Isku Koti Oy (1831496-4) on Osakeyhtiö. Sen toimialana on Huonekalujen vähittäiskauppa. Yrityksen viime tilikautena 12/2022, Isku Koti Oy teki 42 581 000 EUR liikevaihtoa ja sen tulos oli 1 088 000 EUR. Yrityksen nettotulosprosentti oli 2,55%.
Vertaa sitten noita lukuja, etenkin sitä tilikauden tulosta, Jyskissäkin myydään sitä massiivipuuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osta siitä suomalaisyrityksen 4 hengen ruokailuryhmä, vielä etuhintaan https://isku.fi/products/pohjanmaan-odense-ruokapoyta-100x150-40-cm-tea…
Osta vaikka tanskalainen https://jysk.fi/ruokailutila/ruokailuryhmat/alsted-p160-poyta-tammi-4-j…
Eihän nää ole mitenkään verrannolliset. Toinen massiivipuuta ja hiottu design, toinen vaneria ja tekonahkaa, näyttää halvalta.Yhtiön Jysk Oy liikevaihto oli 175,94 miljoonaa ja tilikauden tulos 7,47 miljoonaa. Liikevaihto nousi 2,1%. Liikevoittoprosentti oli 6,1%. Tiedot perustuvat yhtiön viimeisimpään tilinpäätökseen vuodelta 2023.
Isku Koti Oy (1831496-4) on Osakeyhtiö. Sen toimialana on Huonekalujen vähittäiskauppa. Yrityksen viime tilikauten
Korjaan "ja sen tulos oli -1 088 000 EUR. Yrityksen nettotulosprosentti oli -2,55%."
Olemme ottaneet vastaan liian vähän maa han muutta jia.
Vierailija kirjoitti:
Meillä olisi luonnonvaroja maaperässä, mutta Suomen täysin päättömän kaivoslain ansiosta ulkomaiset yhtiöt saavat ottaa ne ILMAISEKSI. Siis ihan aikuisten oikeasti, kuka tahansa saa kaivaa jonkun toisen omistaman maan kaikki mineraalit itselleen ilman korvauksia.
Tapahtuuko tällaista muualla? Kyllä esim. kehittymättömissä Afrikan maissa, mutta ei länsimaissa. Ei vaikka Norja anna kenenkään pumpata ilmaiseksi öljyä maaperästä.
Kiitos tästä kuuluu ulkomaisten kaivosyhtiöiden etua ajavalle Kokoomukselle.
Tämän vuoksi muun muassa haistatan paskat koko voivottelulle ja maan taloustilanteelle, kun homma on täyttä pelleilyä. Ei tässä muu ole tarkoituksena kuin kurjistaa ihmisten elämä sadistisesti.
Kaikki kannattava myydään ulkomaille ja tuetaan muita maita oma maa unohtaen. Kun valtio omisti postin, tielaitoksen jne. ne eivät saaneet tuottaa voittoa muuten kuin ylläpitämistä ja kehittämistä varten. Kun nämä yksityistettin, niin voittoa pitää syntyä ja voitot valuvat pienelle piirille.
Koska poliitikkomme ja virkamiehemme ottavat kaikkein kilteimpina EUn ja Bilderbergin ja wefin ohjeet toteutukseen. Ne jotka eivat ole kansallisvaltioiden hyvaksi vaan ajavat aivan ylimman ulkomaisen eliitin asiaa. Ja poliitikomme saavat sitten palkkiovirkoja yms . Ja jos olet erimielinen joudut sivuraiteelle. Alkavat uskoa omia valheitaan. Hyvin surullista
Länsirannikolla on ollut autoteollisuutta. Pitäisi saada silta Vaasasta Ruotsiin ja laajemmat markkinat, yhteistoimintaa Ruotsin kanssa.
Kokoomus on maailman paskin talousosaaja.
Marinin hallituksen aikana loppui investoinnit Suomeen, eikä ole lisääntynyt. Kiitos siitä huulipuna hallitukselle, leikkauksia tulee lisää.