Lue keskustelun säännöt.
Raskaus oli fyysisesti elämänä hirveintä aikaa. Miksi tästä ei puhuta?
10.11.2024 |
Minulla on tähän 36-vuoden ikään mennessä ehtinyt olla sairauksia, työuupumusta, murtuneita luita, ja myös henkisesti rankkoja jaksoja elämässä. Silti raskausaika oli koko elämäni hirveintä aikaa, fyysisesti siis. Raskaus oli todella toivottu ja pitkään yritetty. Mutta heti alussa alkoi raskauspahoinvointi, joka kesti melkein koko raskausajan (ei silti ollut hyperemeesi vaan tavallista pahoinvointia). Joka päivä kaikki etoi ja oksetti. Nestettä kertyi pahasti, niin että oli vaikea olla. Selkäkivut oli viimeiset 4 kk niin pahat, että en voinut nukkua, en kävellä kuin lyhyitä pätkiä, jouduin olemaan sairauslomalla. Molempiin käsiin tuli karpaalitunnelisyndrooma, joka esti sen vähän nukkumisen mitä selkäkivuilta olisi voinut nukkua. Kohtu painoi virtsarakkoa niin, että sattui ja että pissalla piti käydä puolen tunnin välein. Ennenaikaiset supistelut sai lääkärin määräämään monen viikon vuodelevon, joka tietenkin pahensi muita oireita. Sain raskausmyrkytyksen ja se päänsärky oli todella piinaava. Eikä tässä ollut edes kaikki, enempää en jaksa vain listata mitä oli. Onneksi synnytyksen jälkeen olo alkoi aika pian parantua. Miksi siitä puhutaan niin vähän, että raskausaika voi olla ihan hirveä kokemus? Siis silloinkin, kun lapsi on todella toivottu.
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Positiivisesta ajattelusta sössöttäminen on oikeasti aika loukkaavaa niille, joilla on tai on ollut vaikea raskaus.
Niinpä. Ei kai kukaan sano puolisonsa tai lapsensa menettäneelle, että olisit iloinen, kun sinulla on sellainen ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisten ikävien kokemusten vähättely on ikävä asia. Järkevää ei ole sekään, että kiistetään joidenkin helpommat kokemukset. Valehtelusta syyttäminen on aika vakava juttu.
Vierailija kirjoitti:
Positiivisesta ajattelusta sössöttäminen on oikeasti aika loukkaavaa niille, joilla on tai on ollut vaikea raskaus.
Varmaan joo kaikki hyvä on aina loukkaavaa. Kuinkas muuten. Mutta omakohtaisella kokemuksella väitän, että negatiivisesta ajattelusta on harvoin mitään hyötyä. Vaikeuksien kohdatessa varsinkaan. Vähän aikaa voi rypeä itsesäälissä mutta jos aikoo jatkaa eteenpäin kannattaa ryhtyä katsomaan asioita positiivisesti.
En minä väitä, että se on helppoa ja tulee kuin luonnostaan. Sitä pitää jopa opetella. Eikä ongelmat aina sillä ratkea mutta itsellä voi olla helpompi olla kun ei koko ajan täytä päätään ikävillä puolilla.
Klassisesti lasi voi olla puolityhjä tai puolitäysi. Kumman valitset?
Vierailija kirjoitti:
Toisten ikävien kokemusten vähättely on ikävä asia. Järkevää ei ole sekään, että kiistetään joidenkin helpommat kokemukset. Valehtelusta syyttäminen on aika vakava juttu.
Ei kai täällä kukaan ole kiistänyt sitä, että osalla on helppo raskaus? Päinvastoin moni täällä vaikeastakin raskaudesta kärsinyt on kirjoittanut, että osalla raskaus on aika helppo tai jopa ihanaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Positiivisesta ajattelusta sössöttäminen on oikeasti aika loukkaavaa niille, joilla on tai on ollut vaikea raskaus.
Varmaan joo kaikki hyvä on aina loukkaavaa. Kuinkas muuten. Mutta omakohtaisella kokemuksella väitän, että negatiivisesta ajattelusta on harvoin mitään hyötyä. Vaikeuksien kohdatessa varsinkaan. Vähän aikaa voi rypeä itsesäälissä mutta jos aikoo jatkaa eteenpäin kannattaa ryhtyä katsomaan asioita positiivisesti.
En minä väitä, että se on helppoa ja tulee kuin luonnostaan. Sitä pitää jopa opetella. Eikä ongelmat aina sillä ratkea mutta itsellä voi olla helpompi olla kun ei koko ajan täytä päätään ikävillä puolilla.
Klassisesti lasi voi olla puolityhjä tai puolitäysi. Kumman valitset?
Ei negatiivisesta ajattelusta tietenkään ole mitään hyötyä. Mutta jos on fyysisesti aivan hirveä olo, niin ei välttämättä pysty enää mihinkään positiiviseen ajatteluun. Eikä se ole mikään valintakysymys.
t. psykologi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Positiivisesta ajattelusta sössöttäminen on oikeasti aika loukkaavaa niille, joilla on tai on ollut vaikea raskaus.
Varmaan joo kaikki hyvä on aina loukkaavaa. Kuinkas muuten. Mutta omakohtaisella kokemuksella väitän, että negatiivisesta ajattelusta on harvoin mitään hyötyä. Vaikeuksien kohdatessa varsinkaan. Vähän aikaa voi rypeä itsesäälissä mutta jos aikoo jatkaa eteenpäin kannattaa ryhtyä katsomaan asioita positiivisesti.
En minä väitä, että se on helppoa ja tulee kuin luonnostaan. Sitä pitää jopa opetella. Eikä ongelmat aina sillä ratkea mutta itsellä voi olla helpompi olla kun ei koko ajan täytä päätään ikävillä puolilla.
Klassisesti lasi voi olla puolityhjä tai puolitäysi. Kumman valitset?
Kaltaisesi positive vibes only-hörhöt ovat maapallon syöpää.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli vointi raskauden aikana parasta ikinä. En edes kehtaa ääneen sanoa missään, kun tiedän, että monilla on pahoinvointia ym. Minulla oli huippuhyvä vointi.
Sama täällä. Minäkin voin hyvin raskausajan, etominen oli vähäistä, olin varautunut paljon pahempaan. Mieliala oli hyvä, kun ei ollut pms-oireita järjettömine hikoiluineen ja itkukohtauksineen. Alavatsa tuntui välillä painavan ja tietysti loppuvaihe oli tukala, kun maha oli iso ja aloin kuorsata nukkuessani, mutta mitään erityisiä kipuja ei ollut.
Se kuorsaus kuitenkin jäi näköjään loppuiäksi. Ennen raskausaikaa en ollut kuorsannut. Sen jälkeen kyllä ja vieläkin. Eipä tästäkään yleensä puhuta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisten ikävien kokemusten vähättely on ikävä asia. Järkevää ei ole sekään, että kiistetään joidenkin helpommat kokemukset. Valehtelusta syyttäminen on aika vakava juttu.
Ei kai täällä kukaan ole kiistänyt sitä, että osalla on helppo raskaus? Päinvastoin moni täällä vaikeastakin raskaudesta kärsinyt on kirjoittanut, että osalla raskaus on aika helppo tai jopa ihanaa aikaa.
"Älä valehtele, ei todellakaan unohdu!"
Näin joku sanoi, kun toinen sanoi, et monella vaivat unohtuu kun saa käärön syliinsä.
Eihän tämän pitäisi olla kilpailu, et kenellä on helpointa tai kauheinta :(
Vierailija kirjoitti:
Minua on myös jäänyt vaivaamaan se, että miksi minulle kävi näin, miksi raskausaika on fyysisesti suorastaan ihan hel vetillinen. Olin kuitenkin ennen raskautta perusterve, normaalipainoinen, harrastin liikuntaa, elintavat terveelliset. Oliko sitten vain todella huono tuuri. Uutta raskautta en ole uskaltanut harkitakaan, täysin mahdoton ajatus. Ap
Mulla oli ensimmäinen raskaus 20-vuotiaana. Voin muuten todella hyvin, paitsi alkuraskaudessa oli pahoinvointia.
Viimeinen raskaus oli 35-vuotiaana. Oli todella vaikea. Vaikka olin urheilullinen ja normaalipainoinen. Tuli itsellekin yllätyksenä.
Ikä selittää ehkä ainakin osittain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko kyse olla siitäkin, että nykyaikana on illuusio, että ikäviä asioita ei tarvitse elämässä olla ollenkaan? Asioita voidaan kontrolloida, kaikkeen (tai ainakin melkein) on lääkkeet, ja sit jos raskausvaivoihin ei tunnu mikään auttavan, niin voihan siinä paniikki iskeä?
Se on elämää, joka ei todellakaan ole täydellistä. Suurella osalla ne raskaus- ja synnytysvaivat unohtuu kun saa käärön syliin <3 Osa tarvitsee terapiaa, ja sekin on ihan ok.
Älä valehtele, ei todellakaan unohdu! Tuhannet naiset vuosittain kärsivät kipeistä eppari/repeymä/sektiohaavakivuista viikkotolkulla, eivät voi istua pahimmillaan viikkoihin, tikit voivat törröttää tai ratkeilla, voi olla alavatsakipuja, peräpukamia, laskeumia, jälkivuoto vaikeuttaa ilmakylpyjä, jälkeisiä voi tulla vielä muutama viikko synnytyksen jälkeenkin, osal
Itselläni oli tunne, ettei edes sen (kiireellisen) sektion jälkeen saanut olla potilas, josta pidetään hyvää huolta. Vaan oli itse jaksettava ja pärjättävä, kun eihän se synnytyskään ole sairaus (vaikka vatsa avattu).
Itselleni tämä kokemus yksi syy siihen, että lapsilukuni jäi yhteen.
Mietin kysymystäsi, miksi asiasta ei puhuta. Ehkä syy on se, että melkein jokainen kokemus voi olla joillekin hirveä ja toisille helppo ja ongelmaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Positiivisesta ajattelusta sössöttäminen on oikeasti aika loukkaavaa niille, joilla on tai on ollut vaikea raskaus.
Varmaan joo kaikki hyvä on aina loukkaavaa. Kuinkas muuten. Mutta omakohtaisella kokemuksella väitän, että negatiivisesta ajattelusta on harvoin mitään hyötyä. Vaikeuksien kohdatessa varsinkaan. Vähän aikaa voi rypeä itsesäälissä mutta jos aikoo jatkaa eteenpäin kannattaa ryhtyä katsomaan asioita positiivisesti.
En minä väitä, että se on helppoa ja tulee kuin luonnostaan. Sitä pitää jopa opetella. Eikä ongelmat aina sillä ratkea mutta itsellä voi olla helpompi olla kun ei koko ajan täytä päätään ikävillä puolilla.
Klassisesti lasi voi olla puolityhjä tai puolitäysi. Kumman valitset?
Ei negatiivisesta ajattelusta tietenkään ole mitään
Ei varmaan tietenkään silloin kun tilanne on päällä. Mutta jälkikäteen.
Täällä syytetään naisia, että miksei ikävistä puolista puhuta. Miksi ette kerro?
Useimmat vaivat ja harmit unohtuvat eikä niihin jäädä vellomaan. Elämä jatkuu eteenpäin. Eikä kaikki ota asioita niin vakavasti. Isojakaan harmeja.
Vaikka kerrotaankin niin jokainen luulee olevansa se poikkeus millä ei ole mitään ongelmia. Milloin naiset on ikinä kuunnelleet mitään varoituksia? Ihan oikeasti. Ette ikinä. Oli asia mikä tahansa niin teidän koko elämä on sitä, että muut on kateellisia, tuo vain haluaa pilata kivan jutun ja sitten menette ja tuhoatte elämänne. Seuraavaksi ollaan katkeria niille jotka varoitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä koin ihan suoranaista syyllistämistä ja vähättelyä koko raskauden kestävästä pahoinvoinnista ja väsymyksestä. Että onko se olo muka niin huono ja onko se raskaana oleminen muka niin vaikeaa, raskaus ei ole sairaus eikä tekosyy. Ihan kuin lähtökohtainen oletus oli että mä vain olen keksinyt oireeni koska olen raskaana.
Vauva taas oli huono nukkumaan ja ensimmäinen vuosi meni huonoilla unilla mutta sekään väsymys ei ollut lähellekään niin lamaannuttavaa kuin raskausajan väsymys. Noista ajoista jäi joku univaje päälle ja sen korjaantuminen vei vuosia. Toista lasta en ole tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua on myös jäänyt vaivaamaan se, että miksi minulle kävi näin, miksi raskausaika on fyysisesti suorastaan ihan hel vetillinen. Olin kuitenkin ennen raskautta perusterve, normaalipainoinen, harrastin liikuntaa, elintavat terveelliset. Oliko sitten vain todella huono tuuri. Uutta raskautta en ole uskaltanut harkitakaan, täysin mahdoton ajatus. Ap
Mulla oli ensimmäinen raskaus 20-vuotiaana. Voin muuten todella hyvin, paitsi alkuraskaudessa oli pahoinvointia.
Viimeinen raskaus oli 35-vuotiaana. Oli todella vaikea. Vaikka olin urheilullinen ja normaalipainoinen. Tuli itsellekin yllätyksenä.
Ikä selittää ehkä ainakin osittain.
Sama. Ekan lapsen sain 27-vuotiaana, nuorimmaisen 38-vuotiaana, iso ero pahoinvoinnissa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat siltä, että et ollut kovin hyvässä kunnossa mitenkään muutenkaan joten ei ihme että raskaus teki olosta vain pahemman? Varmaan keskimäärin helpompaa niille jotka perusterveitä ja ovat edeltäneet vuodet voineet huolehtia itsestään normaalisti.
Kyllä vain läheiseni, urheileva, terve nainen oli heittää henkensä ja lapsi myös.
Sairaalahoitoa tarvittiin, ja sen takia ei esim. imetys päässyt käynnistymään.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on erittäin hyvä, että näistä puhutaan. Kiitos siis aloittajalle!
Olen lapseton ja nuorempana haaveilin kovasti lapsista, mutta onneksi nykyään ongelmista puhutaan enemmän ääneen. On paljon parempi nähdä kokonaiskuva jo etukäteen ja tehdä niiden pohjalta ratkaisu siitä, haluaako mahdollisesti jopa loppuelämään vaikuttavia vammoja ja vaivoja.
Uskomattominta on, ettei synnytysvaurioihin suhtauduta vakavasti edes terveydenhuollossa! Jos ihmiselle aiheutuisi tapaturmaisesti vastaavia, jopa pidätyskykyyn vaikuttavia vammoja, ne korjattaisiin heti ja kyselemättä.
Juuri näin! Riski esim. pidätysvaivoihin on onneksi nykyisin pientä, mutta jos nämä asiat muodostuvat sinulle kynnyskysymykseksi, suosittelen pohtimaan suunniteltua sektiota ennen kuin hylkäät vauvahaaveet. Sektio on iso leikkaus riskeineen, mutta kannattaa myös huomioida, että riskitilastoissa suunnitellut ja päivystyssektiot (jotka johtuvat käytännössä aina epäonnistuneesta alatiestä) ovat niputettu yhteen. Suunniteltu on huomattavasti turvallisempi kuin päivystyssektio. Jos kuitenkin päädyt joskus synnyttämään alateitse, suosittelen lantionpohjalihasten harjoittamista jo etukäteen ja lantionpohjafyssarin tapaamista synnytyksen jälkeen. Tästä on hyötyä vaikkei vaivoja heti ilmenisikään.
Tämäkin ketju osoittaa, että nainen on naiselle susi. Jotenkin ymmärtäisin, jos miehet vähättelisivät täällä kilpaa ap:n ja muiden vastaavaa läpikäyneiden kokemuksia, kun heillä ei ole aiheesta omakohtaista kokemusta, mutta ei. Muut synnyttäneet naisethan ne meuhkaavat, että olisit nyt vain ajatellut positiivisesti, koska MINULLA ei ollut mitään oireita ja oikein hehkuin koko raskausajan.
Olen aina hiukan kyseenalaistanut sen, että naispuoliset terveydenhuollon ammattilaiset vähättelisivät odottavien ja synnyttäneiden naisten oireita ja vaurioita, mutta lukemani perusteella vaikuttaa siltä, että kauhukertomukset eivät ole mitenkään liioiteltuja. Aivan uskomatonta, oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko kyse olla siitäkin, että nykyaikana on illuusio, että ikäviä asioita ei tarvitse elämässä olla ollenkaan? Asioita voidaan kontrolloida, kaikkeen (tai ainakin melkein) on lääkkeet, ja sit jos raskausvaivoihin ei tunnu mikään auttavan, niin voihan siinä paniikki iskeä?
Se on elämää, joka ei todellakaan ole täydellistä. Suurella osalla ne raskaus- ja synnytysvaivat unohtuu kun saa käärön syliin <3 Osa tarvitsee terapiaa, ja sekin on ihan ok.
Älä valehtele, ei todellakaan unohdu! Tuhannet naiset vuosittain kärsivät kipeistä eppari/repeymä/sektiohaavakivuista viikkotolkulla, eivät voi istua pahimmillaan viikkoihin, tikit voivat törröttää tai ratkeilla, voi olla alavatsakipuja, peräpukamia, laskeumia, jälkivuoto vaikeuttaa ilmakylpyjä, jälkeisiä voi tulla vielä muutama viikko synnytyksen jälkeenkin, osal
Ideologinen vela-ismi? 😃 Minulla on takana 1 alatiesynnytys, ja joitain vaivoja on ollut itselläni noista luettelemistani, mutta olen vasta synnytyksen jälkeen herännyt, kuinka yleistä on että etenkin alatiesynnytyksen jälkeen erilaiset vaivat painavat mieltä monia, ja itseä pidetään jotenkin 'viallisina'. Eli en siis yritä pelotella, mutta on hyvä valmistautua siihen, ettei kivut ym. välttämättä unohdu heti synnytykseen, vaan on normaalia ja tarpeellista levätä ja parannella rauhassa ja oudot tuntemukset kuuluvat asiaan. Ja keskeistä on, että vaikka monet vaivat tuntuvat inhottavilta, mutta ne menevät ohi itsestään. Ja jälkeisistä mainitsin sen vuoksi, että itse ainakin säikähdin aivan kamalasti, kun en tiennyt mistä on kyse.
a) Tämä taitaa olla sinun sydämen asiasi, varoitella ja ehkä peloitellakin muita naisia? Vaikuttaa ideologiselta vela-ismilta, sorry vain.
b) Millä tavalla on kamalaa, et jälkeisiä tulee parin viikon ajan synnytyksestä?
c) Sektiohaavakipuihini otin nappia pahimpaan kipuun, näinhän leikkausten jälkeen aina toimitaan. Luonnollista että tuntuu jos maha on vedetty auki, en näe pöyrimistä. Pienille vaunulenkeille pääsin aina kuitenkin reilu viikon leikkausten jälkeen, ei estänyt elämistä. Tai no ei saanut nostaa vauvaa painavampaa, mutta ei haitannut sekään.
d) Milloin myönnyt, että kaikkien kokemukset eivät ole kauheita? Osalla vaivat unohtuu kun saavat käärön syliin, vaikka kuinka muuta vihoissasi väität.