Lue keskustelun säännöt.
Raskaus oli fyysisesti elämänä hirveintä aikaa. Miksi tästä ei puhuta?
10.11.2024 |
Minulla on tähän 36-vuoden ikään mennessä ehtinyt olla sairauksia, työuupumusta, murtuneita luita, ja myös henkisesti rankkoja jaksoja elämässä. Silti raskausaika oli koko elämäni hirveintä aikaa, fyysisesti siis. Raskaus oli todella toivottu ja pitkään yritetty. Mutta heti alussa alkoi raskauspahoinvointi, joka kesti melkein koko raskausajan (ei silti ollut hyperemeesi vaan tavallista pahoinvointia). Joka päivä kaikki etoi ja oksetti. Nestettä kertyi pahasti, niin että oli vaikea olla. Selkäkivut oli viimeiset 4 kk niin pahat, että en voinut nukkua, en kävellä kuin lyhyitä pätkiä, jouduin olemaan sairauslomalla. Molempiin käsiin tuli karpaalitunnelisyndrooma, joka esti sen vähän nukkumisen mitä selkäkivuilta olisi voinut nukkua. Kohtu painoi virtsarakkoa niin, että sattui ja että pissalla piti käydä puolen tunnin välein. Ennenaikaiset supistelut sai lääkärin määräämään monen viikon vuodelevon, joka tietenkin pahensi muita oireita. Sain raskausmyrkytyksen ja se päänsärky oli todella piinaava. Eikä tässä ollut edes kaikki, enempää en jaksa vain listata mitä oli. Onneksi synnytyksen jälkeen olo alkoi aika pian parantua. Miksi siitä puhutaan niin vähän, että raskausaika voi olla ihan hirveä kokemus? Siis silloinkin, kun lapsi on todella toivottu.
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä joillakin on negatiivinen asenne?
Oli minullakin ekat 3 kk pahoinvointia mutta pidin sitä asiaan kuuluvana, enkä stressannut. Sitten nivuset oli välillä kipeät ja nukkumiseen tarvitsin tyynyjä eri kohtiin tukemaan asentoani.
Mutta koin olevani silti hyvin hyvässä kunnossa. Kuten joku jo sanoi, että voisi hyvin olla jatkuvasti raskaana jos ei tarvitsisi sitten synnyttää. Synnyttäminen oli vähän kovempi urakka enkä niin tykännyt siitä. Mutta raskaana oleminen oli ihan ok.
Tämä taitaa olla se ongelma. Eli kun joku kertoo ongelmallisesta raskausajasta, kuitataan tämä huonoksi asenteeksi.
Itse olin koko raskausajan kuin oksennustaudissa. Kokeilepa siinä pitää positiivista asennetta yllä, reippailla yrjö lentäen jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kaikille raskausaika ole raskasta.
Sympatiani ap.lle. Itsekkin oksensin raskauden ensimmäiset 7kk ja viikottain kävin sairaalassa nesteytyksessä, kun mikään ei pysynyt sisällä. kuin pakastetut sokeriliemessä olevat ananaspalat, joita söin jäisenä.
Vierailija kirjoitti:
Minua on myös jäänyt vaivaamaan se, että miksi minulle kävi näin, miksi raskausaika on fyysisesti suorastaan ihan hel vetillinen. Olin kuitenkin ennen raskautta perusterve, normaalipainoinen, harrastin liikuntaa, elintavat terveelliset. Oliko sitten vain todella huono tuuri. Uutta raskautta en ole uskaltanut harkitakaan, täysin mahdoton ajatus. Ap
Todennäköisesti kyse ihan sattumasta. Tai mistä sitä tietää mikä piilevä sairaus siellä kelläkin taustalla vaikuttamassa... Siis tuskin on sinun kohdallasi mutta onhan sekin tietysti jonkinlainen mahdollisuus. Minulla ja siskollani raskaudet olleet myös vaikeita vaikka saimme lapsia aika eri ikäisinä, eli ei se näköjään ikää katso. Minäkin yllätyin kyllä miten "kamalaa" raskaana olo oli ja sinun laillasi ihmettelin että miksi "kukaan ei kertonut". Koen että tämä asia pääosin vaietaan yhteiskunnassa vaikka jostain hyperemeesistä voidaankin kirjoittaa lehdissä. Silti haaveilen vielä yhdestä lapsesta, jotenkin jälkikäteen tuntuu että kyllä sen kuitenkin kesti, aika tietysti kullannut muistot.
Vierailija kirjoitti:
Missä tästä pitäisi puhua? Mediassa vai? Kuka haluaa sinne silmätikuksi? Olen pahoillani, että raskaus oli sinulle noin huono kokemus, mutta tuo on varmasti harvinaista.
Voit aivan hyvin kysyä ystäviltäsi tai muulta lähipiiriisi kuuluvilta äideiltä, että kuinka heidän raskautensa sujui. Vai ovatko he kenties yrittäneet kertoa vaivoistaan, mutta et ole halunnut kuunnella. Kyllä minä ainakin kuulin monelta sitä, että liitoskivut piinaa tai muuta vastaavaa. Normaalia elämää ovat silti kaikki tutut viettäneet, tahti vaan hetkeksi hidastunut.
Ap:n tilanne oli vähän jotain muuta kuin tuo, että liitoskivut piinaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä joillakin on negatiivinen asenne?
Oli minullakin ekat 3 kk pahoinvointia mutta pidin sitä asiaan kuuluvana, enkä stressannut. Sitten nivuset oli välillä kipeät ja nukkumiseen tarvitsin tyynyjä eri kohtiin tukemaan asentoani.
Mutta koin olevani silti hyvin hyvässä kunnossa. Kuten joku jo sanoi, että voisi hyvin olla jatkuvasti raskaana jos ei tarvitsisi sitten synnyttää. Synnyttäminen oli vähän kovempi urakka enkä niin tykännyt siitä. Mutta raskaana oleminen oli ihan ok.
Tämä taitaa olla se ongelma. Eli kun joku kertoo ongelmallisesta raskausajasta, kuitataan tämä huonoksi asenteeksi.
Itse olin koko raskausajan kuin oksennustaudissa. Kokeilepa siinä pitää positiivista asennetta yllä, reippailla yrjö lentäen jne.
Juuri näin. Raskauden vaivoja on aina vähätelty, samoin synnytyskipuja ja sen naiset osaavat ihan itse tehdä. Kärsi kärsi, kirkkaimman kruunun saat. Vähättelyn asentteet on niin syvällä ja siirtyvät sukupolvelta toiselle.
Ja naisille tehdään paljon toimenpiteitä, joita ei tehtäisi koskaan miehille, ilman kivunlievitystä. Samoin kohtelu julkisessa terv.hoidossa raskausen ja synnytyksen aikana ja voidaan puhua jopa väkivallasta.
Ja muutos ja asenteet muuttuvat hitaasti, koska naisten asenteet ovat sen tiellä, niin kuin tästäkin keskustelusta voidaan lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä joillakin on negatiivinen asenne?
Oli minullakin ekat 3 kk pahoinvointia mutta pidin sitä asiaan kuuluvana, enkä stressannut. Sitten nivuset oli välillä kipeät ja nukkumiseen tarvitsin tyynyjä eri kohtiin tukemaan asentoani.
Mutta koin olevani silti hyvin hyvässä kunnossa. Kuten joku jo sanoi, että voisi hyvin olla jatkuvasti raskaana jos ei tarvitsisi sitten synnyttää. Synnyttäminen oli vähän kovempi urakka enkä niin tykännyt siitä. Mutta raskaana oleminen oli ihan ok.
Tämä taitaa olla se ongelma. Eli kun joku kertoo ongelmallisesta raskausajasta, kuitataan tämä huonoksi asenteeksi.
Itse olin koko raskausajan kuin oksennustaudissa. Kokeilepa siinä pitää positiivista asennetta yllä, reippailla yrjö lentäen jne.
Tämä. Minä en paljon vaivoistani puhunut, koska sain välittömästi täystörmäyksen ja niitä vähäteltiin, vaikka oksensin ensimmäiset 7kk ja viikottain kävin sairaalassa ja laihduin, että vain luut näkyivät ja mikään ei pysynyt sisällä. Jopa terv.hoidossa naishoitajat vähättäli ja ivaili, toisin kuin esim. mieslääkärit.
Olen terveydenhuoltoalalla ja raskausaikana kärsin jatkuvasta pahoinvoinnista. Olin kuitenkin töissä koko ajan, kun en sairauslomaakaan mistään saanut. Esimieheni (nainen) tiesi, että en kunnolla selviä työstäni, koska joudun koko ajan pidättelemään oksennusta ja välillä juoksemaan vessaan. Hänen kanta asiaan oli se, että raskaus ei ole sairaus, tee työsi kuten ennenkin ja kuten muutkin, täällä ei vapaamatkustajia katsota hyvällä. Ihan kuin olisin jotenkin tahallani oksennellut. En vain voinut sille raskauspahoinvoinnille mitään. Jotkut sanoo, että syöminen ja mehun juominen auttaa, mutta ei meillä terveydenhuollossa saa syödä ja juoda samalla kun hoitaa potilaita. Aika pas ka maku jäi suuhun työpaikasta, jossa olin aiemmin viihtynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä joillakin on negatiivinen asenne?
Oli minullakin ekat 3 kk pahoinvointia mutta pidin sitä asiaan kuuluvana, enkä stressannut. Sitten nivuset oli välillä kipeät ja nukkumiseen tarvitsin tyynyjä eri kohtiin tukemaan asentoani.
Mutta koin olevani silti hyvin hyvässä kunnossa. Kuten joku jo sanoi, että voisi hyvin olla jatkuvasti raskaana jos ei tarvitsisi sitten synnyttää. Synnyttäminen oli vähän kovempi urakka enkä niin tykännyt siitä. Mutta raskaana oleminen oli ihan ok.
Tämä taitaa olla se ongelma. Eli kun joku kertoo ongelmallisesta raskausajasta, kuitataan tämä huonoksi asenteeksi.
Itse olin koko raskausajan kuin oksennustaudissa. Kokeilepa siinä pitää positiivista asennetta yllä, reippailla yrjö lentäen jne.
Niin no sinä heti otit tuon asenne asian negatiivisen kautta. Toisilla ihmisillä on oikeasti positiivisempi asenne ja se vaikuttaa niin, että kaikki vaivat eivät ole heistä niin vakavia tai edes mainitsemisen arvoisia.
Sitä omaa asennettaan ja suhtautumistaan voi miettiä. Kannattaako negatiivinen suhtautuminen vai voisiko positiivisemmalla ajattelutavalla itse hyötyä enemmän ja päästä jopa helpommalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä tästä pitäisi puhua? Mediassa vai? Kuka haluaa sinne silmätikuksi? Olen pahoillani, että raskaus oli sinulle noin huono kokemus, mutta tuo on varmasti harvinaista.
Voit aivan hyvin kysyä ystäviltäsi tai muulta lähipiiriisi kuuluvilta äideiltä, että kuinka heidän raskautensa sujui. Vai ovatko he kenties yrittäneet kertoa vaivoistaan, mutta et ole halunnut kuunnella. Kyllä minä ainakin kuulin monelta sitä, että liitoskivut piinaa tai muuta vastaavaa. Normaalia elämää ovat silti kaikki tutut viettäneet, tahti vaan hetkeksi hidastunut.
Ap:n tilanne oli vähän jotain muuta kuin tuo, että liitoskivut piinaa.
Niin, siksi minä pahoittelinkin. Suurin osa ei kärsi noin paljoa, joten onko ihmekään "ettei tästä puhuta".
Eikä ap ole edelleenkään kertonut millaisia esim.äitinsä raskaudet ovat olleet. Näissä kun saattaa sukurasitetta olla. Meillä on taas toisinpäin; sekä äidillä että minulla ja kahdella siskolla niin helpot raskaudet ja ylipäätään kuukautiset ja muut naisten jutut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin oli vaikea raskaus, osa aapeen vaivoista mutta ei onneksi ihan kaikkia niistä. Kurjinta oli, että mistään ei saanut apua ja tukea. Neuvola vähätteli minkä kerkesi. Yksityiset naisgynegologit vähätteli minkä kerkesi. Lopulta ainoa, joka uskoi mitä sanoin ja jolta sain oikeasti apua oli yksityisen työterveyshuollon kolmekymppinen mieslääkäri. Raskaudestani on aikaa jo 10 vuotta, mutta edelleen muistelen miten hän oli ainoa kymmenistä ammattilaisista, joka halusi ymmärtää ja joka halusi auttaa. Vaikka hänen työhön ei varsinaisesti edes kuulunut millään tavalla raskausajan ongelmat kun hän oli työterveyslääkäri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä joillakin on negatiivinen asenne?
Oli minullakin ekat 3 kk pahoinvointia mutta pidin sitä asiaan kuuluvana, enkä stressannut. Sitten nivuset oli välillä kipeät ja nukkumiseen tarvitsin tyynyjä eri kohtiin tukemaan asentoani.
Mutta koin olevani silti hyvin hyvässä kunnossa. Kuten joku jo sanoi, että voisi hyvin olla jatkuvasti raskaana jos ei tarvitsisi sitten synnyttää. Synnyttäminen oli vähän kovempi urakka enkä niin tykännyt siitä. Mutta raskaana oleminen oli ihan ok.
Tämä taitaa olla se ongelma. Eli kun joku kertoo ongelmallisesta raskausajasta, kuitataan tämä huonoksi asenteeksi.
Itse olin koko raskausajan kuin oksennustaudissa. Kokeilepa siinä pitää positiivista asennetta yllä, reippailla yrjö lentäen jne.
Niin no sinä heti otit tuo
Sinäpä vasta vitsin murjaisit. Jos ihminen halaa viikkotolkulla vessanpönttöä pystymättä juuri mihinkään muuhun, niin mitä positiivisia ajatuksia siinä pitäisi ajatella ja olla positiivisella asenteella? Niinkö vaikka että oksennan tässä nyt toista kuukautta kaikki sisuskaluni pihalle ja mahahappo syövyttää hampaitani, mutta onneksi kuitenkin ulkona aurinko paistaa (vaikken minä sinne ulos pääse)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko kyse olla siitäkin, että nykyaikana on illuusio, että ikäviä asioita ei tarvitse elämässä olla ollenkaan? Asioita voidaan kontrolloida, kaikkeen (tai ainakin melkein) on lääkkeet, ja sit jos raskausvaivoihin ei tunnu mikään auttavan, niin voihan siinä paniikki iskeä?
Se on elämää, joka ei todellakaan ole täydellistä. Suurella osalla ne raskaus- ja synnytysvaivat unohtuu kun saa käärön syliin <3 Osa tarvitsee terapiaa, ja sekin on ihan ok.
Älä valehtele, ei todellakaan unohdu! Tuhannet naiset vuosittain kärsivät kipeistä eppari/repeymä/sektiohaavakivuista viikkotolkulla, eivät voi istua pahimmillaan viikkoihin, tikit voivat törröttää tai ratkeilla, voi olla alavatsakipuja, peräpukamia, laskeumia, jälkivuoto vaikeuttaa ilmakylpyjä, jälkeisiä voi tulla vielä muutama viikko synnytyksen jälkeenkin, osalla on virtsan- pahimmillaan jopa ulosteenkarkailua (
Valehtele? Siinä luki "suurella osalla", ei "kaikilla".
Totuus on, että osalla ei unohdu, mutta suurella osalla unohtuu. Itse kuulun jälkimmäisiin, ja vaikka sinun voi olla sitä vaikea uskoa, niin koita kuitenkin muistaa et kokemukset on hyvin erilaisia. Sinun horror-kokemukset on ikävä juttu, mutta ei niitä silti kaikilla ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä joillakin on negatiivinen asenne?
Oli minullakin ekat 3 kk pahoinvointia mutta pidin sitä asiaan kuuluvana, enkä stressannut. Sitten nivuset oli välillä kipeät ja nukkumiseen tarvitsin tyynyjä eri kohtiin tukemaan asentoani.
Mutta koin olevani silti hyvin hyvässä kunnossa. Kuten joku jo sanoi, että voisi hyvin olla jatkuvasti raskaana jos ei tarvitsisi sitten synnyttää. Synnyttäminen oli vähän kovempi urakka enkä niin tykännyt siitä. Mutta raskaana oleminen oli ihan ok.
Tämä taitaa olla se ongelma. Eli kun joku kertoo ongelmallisesta raskausajasta, kuitataan tämä huonoksi asenteeksi.
Itse olin koko raskausajan kuin oksennustaudissa. Kokeilepa siinä pitää positiivista asennetta yllä, reippailla yrjö lentäen jne.
Siis se sinun oman ajattelutapasi muutos. Kirjoitat dramaattisesti, että ihan halaat vessanpyttyä. Entäpä jos vaan kävisit oksentamassa? Ei kaiken tarvitse olla suurta draamaa.
En mä jaksa enempää vääntää rautalankaa. Tarkoitan sitä, että ihminen voi vaikuttaa omaan suhtautumiseensa. Se oma asenne. Ei muiden vaan miten sinä itse suhtaudut, se vaikuttaa jaksamiseen ja kaikkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai miksi ei puhuta? Siksi että akat lakkaa porsimasta lisää työmuurahaisia elättämään yhteiskunnan eliittiä. Raskaana olemisen ihanuutta pitää toitottaa maailmalle kuin joulupukkisatua ja hiljentää todellisuudesta kertovat kommentit syyllistämällä.
Miten niin ei puhuta? Kyllähän siitä puhutaan, mutta raskausaika on aina yksilöllinen kokemus. Itselläni 2 todella helppoa raskausta - ei minkäänlaista pahoinvointia tms. Ainoastaan loppuvaiheessa liitoskipuja, mutta niidenkin kanssa pystyi elämään.
Minä en keksi oksennustaudista mitään muuta positiivista kuin sen hetken, kun tajuaa, että oksentaminen taitaa loppua ja toipuminen alkaa. Raskausaikana tuota hetkeä voi joutua odottamaan synnytykseen saakka. En keksi, miten sen saa tuntumaan paremmalta positiivisella ajattelulla, jos tulot romahtaa, kun ei saa enää palkkaa ja menot kasvaa, kun joutuu tiputukseen eikä muutenkaan pysty tekemään mitään.
Kammottavaa. Ystäväni raskausaika oli valtavaa pahoinvointia alkumetreiltä synnytykseen asti. Lisäksi synnytyksessä repesi niin pahasti ettei todennäköisesti ikinä enää voi pidättää kusta tai paskaa normaalisti.
Minä varaan tällä viikolla ajan sterkkaan. Tuohon en suostu.
Positiivisesta ajattelusta sössöttäminen on oikeasti aika loukkaavaa niille, joilla on tai on ollut vaikea raskaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä joillakin on negatiivinen asenne?
Oli minullakin ekat 3 kk pahoinvointia mutta pidin sitä asiaan kuuluvana, enkä stressannut. Sitten nivuset oli välillä kipeät ja nukkumiseen tarvitsin tyynyjä eri kohtiin tukemaan asentoani.
Mutta koin olevani silti hyvin hyvässä kunnossa. Kuten joku jo sanoi, että voisi hyvin olla jatkuvasti raskaana jos ei tarvitsisi sitten synnyttää. Synnyttäminen oli vähän kovempi urakka enkä niin tykännyt siitä. Mutta raskaana oleminen oli ihan ok.
Tämä taitaa olla se ongelma. Eli kun joku kertoo ongelmallisesta raskausajasta, kuitataan tämä huonoksi asenteeksi.
Itse olin koko raskausajan kuin oksennustaudissa. Kokeilepa siinä pitää positiivista asennetta yllä, reippailla yrjö lentäen jne.
Juuri näin. Raskauden vaivoja on aina vähätelty, samoin synnytyskipuja ja sen naiset osaavat ihan itse tehdä. Kärsi kärsi, kirkkaimman kruunun saat. Vähättelyn asentteet on niin syvällä ja siirtyvät sukupolvelta toiselle.
Kärsin nuoreksi aikuiseksi saakka niin pahoista kk-kivuista, että oksentelin ja lopulta toisinaan pyörryin. Siskoni pyöritteli tälle silmiään, hänellä kun riitti yksi burana ja reipas kävelylenkki viemään kivut kokonaan. Saattoi käydä jopa huoneessani katsomassa kuinka vääntelehdin ja oksentelin kivusta, ja toteamassa "siis noinko huomionhakuinen oikeasti olet?".
Tässä kohtaa tosin kävi sitten niin, että iän myötä omat kipuni hellittivät huomattavasti, ja hän taas tarvitsi myöhemmin lääkärin apua kestämättömiin kk-kipuihin. Taisi jollain puolella sanalla todeta, että ehkä sittenkään en ollut vain huomionhakuinen esittäjä.
Missä tästä pitäisi puhua? Mediassa vai? Kuka haluaa sinne silmätikuksi? Olen pahoillani, että raskaus oli sinulle noin huono kokemus, mutta tuo on varmasti harvinaista.
Voit aivan hyvin kysyä ystäviltäsi tai muulta lähipiiriisi kuuluvilta äideiltä, että kuinka heidän raskautensa sujui. Vai ovatko he kenties yrittäneet kertoa vaivoistaan, mutta et ole halunnut kuunnella. Kyllä minä ainakin kuulin monelta sitä, että liitoskivut piinaa tai muuta vastaavaa. Normaalia elämää ovat silti kaikki tutut viettäneet, tahti vaan hetkeksi hidastunut.