Lue keskustelun säännöt.
Raskaus oli fyysisesti elämänä hirveintä aikaa. Miksi tästä ei puhuta?
10.11.2024 |
Minulla on tähän 36-vuoden ikään mennessä ehtinyt olla sairauksia, työuupumusta, murtuneita luita, ja myös henkisesti rankkoja jaksoja elämässä. Silti raskausaika oli koko elämäni hirveintä aikaa, fyysisesti siis. Raskaus oli todella toivottu ja pitkään yritetty. Mutta heti alussa alkoi raskauspahoinvointi, joka kesti melkein koko raskausajan (ei silti ollut hyperemeesi vaan tavallista pahoinvointia). Joka päivä kaikki etoi ja oksetti. Nestettä kertyi pahasti, niin että oli vaikea olla. Selkäkivut oli viimeiset 4 kk niin pahat, että en voinut nukkua, en kävellä kuin lyhyitä pätkiä, jouduin olemaan sairauslomalla. Molempiin käsiin tuli karpaalitunnelisyndrooma, joka esti sen vähän nukkumisen mitä selkäkivuilta olisi voinut nukkua. Kohtu painoi virtsarakkoa niin, että sattui ja että pissalla piti käydä puolen tunnin välein. Ennenaikaiset supistelut sai lääkärin määräämään monen viikon vuodelevon, joka tietenkin pahensi muita oireita. Sain raskausmyrkytyksen ja se päänsärky oli todella piinaava. Eikä tässä ollut edes kaikki, enempää en jaksa vain listata mitä oli. Onneksi synnytyksen jälkeen olo alkoi aika pian parantua. Miksi siitä puhutaan niin vähän, että raskausaika voi olla ihan hirveä kokemus? Siis silloinkin, kun lapsi on todella toivottu.
Kommentit (142)
Itse taas valmistauduin paljon pahempaan, kun kaikki tutut ja keskustelupalstojen kommentoijat valittavat, miten kauheaa raskaana oleminen on. Harvempi sitä hehkuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkoitukseni ei ole olla hyökkäävä. Kysyn vaan, että eikö lähipiirissäsi ole äitejä? Tai entä jos olisit jutellut oman äitisi kanssa?
Minä en ainakaan kuvitellut, että ketään ihan hirveästi olisi kiinnostanut minun raskausvaivani. Lapsen saaminen oli onnellinen asia ja olin siitä kiitollinen. Vessahätää varmaan valittelin loppupuolella, mutta muuten tukalasta olosta valittamisen säästin neuvolakäynneille ja puolisolle.
Äkkiä ne vaivat unohtuu. Jäin yhden lapsen äidiksi eikä enempää tule. Raskausajasta se ei kuitenkaan johdu.
Hyvä että näistä edes vauvapalstalla kerrotaan, samoin kuin raskauden jälkeisistä ongelmista. Tuntee pelkkää huojennusta että jäänyt itseltä lapset tekemättä. Ja joo, tiedän että kaikilla ei ole huono tuuri, mutta minun tuurillani osuisi just kaikki pahimmat asiat kohdalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua on myös jäänyt vaivaamaan se, että miksi minulle kävi näin, miksi raskausaika on fyysisesti suorastaan ihan hel vetillinen. Olin kuitenkin ennen raskautta perusterve, normaalipainoinen, harrastin liikuntaa, elintavat terveelliset. Oliko sitten vain todella huono tuuri. Uutta raskautta en ole uskaltanut harkitakaan, täysin mahdoton ajatus. Ap
Tuo lienee samanlainen mysteeri kuin raskaudenjälkeinen masennus.
Mulla on ollut raskautta ennen välillä masennusjaksoja ja alkoholinkäyttöä. Lapsen syntymä oli vielä traumaattinen joten kaikki viranomaiset ja mt-puolen ihmiset ovat koko ajan kyselemässä onko kaikki hyvin ja pärjäänkö sekä kyselevät miljoonatta kertaa tukiverkoista yms. Tuntuu ihan typerältä kun tuo ei edes ole mitenkään hyväntahtoista vaan kaivelemalla kaivellaan jotain valittamisen aihetta.
Olen siis jopa absolutisti nykyään ja hoidan vauvan aivan hyvin sekä masennusta ei ole. Minua silti kohdellaan jonain reppanana näiden viranomaisten taholta, aivan kuten en jotenkin ymmärtäisi tätä äitiyttä. Suunnitelmissa on vaihtaa paikkakuntaa.
En tehnyt lapsia.
Nyt olen pääasiassa tyytyväinen ratkaisuun, mutta välillä mietin millaista olisi olla äiti. Sitä ei saa koskaan tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
9.llä näytettiin inhorealistinen synnytysvideo.
Se oli kuvottava, alentava, hirveä. Opettaja seurasi vahingoniloisena kauhistuneita ilmeitä. Toimi kyllä tehokkaana ehkäisyvalistuksena.
Suomessa on synntystenhoito ja jälkihoito alkeellista. Ei ihme ettei lapsia haluta tehdä.
Monet tekee vain yhden, kun kokemus oli niin karmea. Sivistysmaissa ollaan viikon verran sairaalassa lepäämässä ja totuttelemassa vauvanhoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysyt siis tällä nimenomaisella palstalla miksi vaikeista asioista ei puhuta?
Tällä kaiken sensuroivalla, steriiliin aivottomuuteen pyrkivällä kaikki pois-palstalla?
Nyt ei jaksa edes naurattaa.
En tiedä ketään, joille se olisi ollut hirveää. Vaikeuksia oli joillakin mutta suurimmalla osalla raskaus sujuu ihan ongelmitta.
Suurin osa naisista voi todella hyvin ja ihan hehkuu. Tiedättehän? Olette varmaan nähneet näitä naisia, jotka ihan hehkuu ja kukoistaa kun ovat raskaana.
Myös itselläni raskausaika oli oikein mukavaa ja voin hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin fyysisesti ihan hyvävointinen. Pahoinvointi oli siedettävää ja kipuja oli vain liikkuessa pidempään. Mutta henkisesti olin aivan rikki. Lapsi saatiin vuosien yrityksen jälkeen, ja koko alun pelkäsin aivan järjettömän paljon keskenmenoa. Ensimmäiset 20 viikkoa nukuin ehkä 3-4 tuntia aivan maksimissaan, koska pelkäsin niin. Kun lapsi alkoi liikkua, sain joskus nukuttua jopa 5 tuntia kunnes heräsin tökkimään mahaani ja itkemään että miksei se liiku.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin fyysisesti ihan hyvävointinen. Pahoinvointi oli siedettävää ja kipuja oli vain liikkuessa pidempään. Mutta henkisesti olin aivan rikki. Lapsi saatiin vuosien yrityksen jälkeen, ja koko alun pelkäsin aivan järjettömän paljon keskenmenoa. Ensimmäiset 20 viikkoa nukuin ehkä 3-4 tuntia aivan maksimissaan, koska pelkäsin niin. Kun lapsi alkoi liikkua, sain joskus nukuttua jopa 5 tuntia kunnes heräsin tökkimään mahaani ja itkemään että miksei se liiku.
Voi ei. Saitko apua pelkoosi? Sehän on sikiölle paha jos äiti on ahdistunut.
Vauva-aikana voi ruveta pelkäämään kätkytkuolemaa ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei kummassakaan raskaudessa onneksi ollut lainkaan pahoinvointia. Ensimmäinen raskaus meni helposti, mutta toinen oli kyllä melkoisen vaikea. Kärsin liitos- ja selkäkivuista raskauden puolivälistä alkaen ja olin käytännössä liikuntakyvytön. Lisäksi oli raskausdiabetes ja ruokavalion kanssa koko ajan säätämistä.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä ketään, joille se olisi ollut hirveää. Vaikeuksia oli joillakin mutta suurimmalla osalla raskaus sujuu ihan ongelmitta.
Suurin osa naisista voi todella hyvin ja ihan hehkuu. Tiedättehän? Olette varmaan nähneet näitä naisia, jotka ihan hehkuu ja kukoistaa kun ovat raskaana.
Myös itselläni raskausaika oli oikein mukavaa ja voin hyvin.
Yksi tuttu oli molemmissa raskauksissa muutamaan otteeseen osastolla tiputuksessa. Hän oksensi raskaudet alusta loppuun ja oli suurimman osan ajasta sairauslomalla. Yhdelle taas iski niin paha synnytyksen jälkeinen masennus, että hän joutui sairaalaan toipumaan.
Minulla itselläni raskaudet meni suht hyvin, mutta synnytykset eivät meinanneet millään käynnistyä. Kummankin kohdalla iski vauvamasennus ja se oli kuin olisin ollut kuukausia pimeässä kuopassa. Se oli kamalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
27-vuotiaana raskaus oli helppo ja 32-vuotiaana jo hieman vaikeampi. Kyllä ikä vaikuttaa, vaikka olisi sporttinen ja terve.
Minullakin ekat 4kk oli niin hirveää, että välillä melkein toivoin että raskaus menisi kesken. Ihan jatkuvaa huonoa oloa, samanlaista kuin vatsataudissa, mutta missään vaiheessa ei helpottanut sekunniksikaan. Usein vain itkin ja oksensin. Yritin nukkua niin paljon kuin mahdollista, että ei tarvitsisi kärsiä siitä niin paljon. Laihduin 15 kiloa.
Sitten kun pahoinvointi yllättäen loppui, tuntui kuin olisi taivaassa. Tätä hyvää iloa kesti melko pitkälle, kunnes tuli radi, liitoskivut ja univaikeudet. Silti mikään niistä ei ollut niin paha kuin jatkuva pahoinvointi.
Tuntuu ihan hurjalta, että joillakin ei ole yhtään pahoinvointia. Säälin syvästi niitä, joilla pahoinvointi kestää koko raskauden.
Vierailija kirjoitti:
Puhu saman kokeneiden tai psykologin kanssa. Miksi pelottelet naisia, joilla ei vielä ole lapsia.
Itse synnytin lapset 70-80-luvuilla. Luin kaiken, mitä lehdistä ja kirjaston kirjoista oli aiheesta saatavilla.
Ystäväni valmisti käytännön tietoudella hankalistakin mahdollisuuksista. Hänellä oli tuolloin jo 3 lasta. Toisessa raskaudessa oli vakava keskenmenon vaara ja hän joutui viettämään viimeiset 3 kuukautta sairaalassa miltei pää alaspäin. Mutta kyllä sekin lapsi nyt porskuttaa viisikymppisenä terveenä ihmisenä.
Suosittelen hankkimaan tietoa omatoimisesti.
Ei minuakaan tuolloin lähes 50 vuotta sitten valistettu terveydenhoidon taholta mistään huonoista vaihtoehdoista, koska raskauksissani ei ollut ongelmia. Ja silloin sentään neuvolasysteemi toimi oikeasti ja sinne pääsi hyvin, ei tarvinnut jonotella.
Juuri pahimmasta pahoinvoinnista olen tässä selviämässä. Kyllä on aivan maanpäällinen helvetti tuo pahoinvointikausi ollut joka kerta. Tämä lapsi saapi olla viimeinen, en halua tuota kokea enää koskaan!
muuten raskaudet ja synnytykset mennyt kivasti ja vauva on paras palkinto <3
Raskaus 40-vuotiaana elämäni parasta aikaa, ei pahoinvointia tai mitään oireita, mitä nyt lopussa alkoi närästää. Eli on täysin yksilöllistä mitä oireita tulee ja ei riipu iästä. Nyt toista odotan 42-vuotiaana ja toistaiseksi raskaus jälleen oireeton. Ennen kuin joku saivartelee mummoiästäni niin ei ollut isäksi haluavaa miestä aikaisemmin joten lapset tuli nyt tehtyä vanhana ja onneksi kummassakin tärppäsi ensi kierrosta.
Minulla ei ollut mitään pahoinvointeja ja odotus oli aivan ihanaa aikaa. Ja kaksoset kyseessä.
Itse sain omat kolme samoilla ikävuosilla, eikä ollut noin helppoa. Kaikilla vaan ei ole niin hyvä tuuri. Ei se ole niin suoraviivaista, että nuorilla on helpot raskaudet ja synnytykset ja vanhemmilla vaikeammat.