Lue keskustelun säännöt.
Raskaus oli fyysisesti elämänä hirveintä aikaa. Miksi tästä ei puhuta?
10.11.2024 |
Minulla on tähän 36-vuoden ikään mennessä ehtinyt olla sairauksia, työuupumusta, murtuneita luita, ja myös henkisesti rankkoja jaksoja elämässä. Silti raskausaika oli koko elämäni hirveintä aikaa, fyysisesti siis. Raskaus oli todella toivottu ja pitkään yritetty. Mutta heti alussa alkoi raskauspahoinvointi, joka kesti melkein koko raskausajan (ei silti ollut hyperemeesi vaan tavallista pahoinvointia). Joka päivä kaikki etoi ja oksetti. Nestettä kertyi pahasti, niin että oli vaikea olla. Selkäkivut oli viimeiset 4 kk niin pahat, että en voinut nukkua, en kävellä kuin lyhyitä pätkiä, jouduin olemaan sairauslomalla. Molempiin käsiin tuli karpaalitunnelisyndrooma, joka esti sen vähän nukkumisen mitä selkäkivuilta olisi voinut nukkua. Kohtu painoi virtsarakkoa niin, että sattui ja että pissalla piti käydä puolen tunnin välein. Ennenaikaiset supistelut sai lääkärin määräämään monen viikon vuodelevon, joka tietenkin pahensi muita oireita. Sain raskausmyrkytyksen ja se päänsärky oli todella piinaava. Eikä tässä ollut edes kaikki, enempää en jaksa vain listata mitä oli. Onneksi synnytyksen jälkeen olo alkoi aika pian parantua. Miksi siitä puhutaan niin vähän, että raskausaika voi olla ihan hirveä kokemus? Siis silloinkin, kun lapsi on todella toivottu.
Kommentit (142)
Voiko kyse olla siitäkin, että nykyaikana on illuusio, että ikäviä asioita ei tarvitse elämässä olla ollenkaan? Asioita voidaan kontrolloida, kaikkeen (tai ainakin melkein) on lääkkeet, ja sit jos raskausvaivoihin ei tunnu mikään auttavan, niin voihan siinä paniikki iskeä?
Se on elämää, joka ei todellakaan ole täydellistä. Suurella osalla ne raskaus- ja synnytysvaivat unohtuu kun saa käärön syliin <3 Osa tarvitsee terapiaa, ja sekin on ihan ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhu saman kokeneiden tai psykologin kanssa. Miksi pelottelet naisia, joilla ei vielä ole lapsia.
Miten minä nyt muka pelottelen sillä, että kirjoitan omasta kokemuksestani? Ihan tosiasia kokemukseni oli. Tosiasia myös on, etten ole ainoa. Ja tosiasia on sekin, että monelle ei käy näin.
Siksikö näistä ei missään puhuta, kun puhujat vaiennetaan? Vaiennetaan sanomalla, että ei saa pelotella niitä jotka harkitsee raskautta, ettei ne vain säikähtäisi (tosiasioista)?
Ap
Tiedät itsekin, että listauksesi vaivoista on aivan poikkeuksellinen. Esimerkiksi kuukauden nukkumattomuutta en usko kenenkään ihmisen maailmassa kokeneen.
Onko viestisi muille, että älkää hankkiko lapsia?
Outo juttu, jotenkin tuttu agenda. Hyvin on itänaapurin viestintä tepsinyt sinuunkin. En tiedä oletko palkkalistoilla vai hyödyllinen idizjootti.
Vierailija kirjoitti:
Voiko kyse olla siitäkin, että nykyaikana on illuusio, että ikäviä asioita ei tarvitse elämässä olla ollenkaan? Asioita voidaan kontrolloida, kaikkeen (tai ainakin melkein) on lääkkeet, ja sit jos raskausvaivoihin ei tunnu mikään auttavan, niin voihan siinä paniikki iskeä?
Se on elämää, joka ei todellakaan ole täydellistä. Suurella osalla ne raskaus- ja synnytysvaivat unohtuu kun saa käärön syliin <3 Osa tarvitsee terapiaa, ja sekin on ihan ok.
Älä valehtele, ei todellakaan unohdu! Tuhannet naiset vuosittain kärsivät kipeistä eppari/repeymä/sektiohaavakivuista viikkotolkulla, eivät voi istua pahimmillaan viikkoihin, tikit voivat törröttää tai ratkeilla, voi olla alavatsakipuja, peräpukamia, laskeumia, jälkivuoto vaikeuttaa ilmakylpyjä, jälkeisiä voi tulla vielä muutama viikko synnytyksen jälkeenkin, osalla on virtsan- pahimmillaan jopa ulosteenkarkailua (hankkikaa näihin apua, oikeesti!), yhdyntäkipuja pitkäänkin. Ja näistä tulisi puhua ja valmistaa naisia paremmin, ettei asiat tulisi niin yllätyksenä. Ja mikä tärkeintä, antaa riittävästi hoitoa ja väyliä avun saamiseen.
Kuulostat siltä, että et ollut kovin hyvässä kunnossa mitenkään muutenkaan joten ei ihme että raskaus teki olosta vain pahemman? Varmaan keskimäärin helpompaa niille jotka perusterveitä ja ovat edeltäneet vuodet voineet huolehtia itsestään normaalisti.
Minua surettaa se, että "helpon" raskauden kokeneet kuvittelevat, että muillakin on helppo raskaus. Itsekin sain kuulla kommenttia, että miten voit olla noin huonossa kunnossa, kun "mulla ei ollut tuollaista/kaverini on samoilla raskausviikoilla kun sinä ja just kävi patikoimassa ja pelaamassa tennistä".
Minulla oli tällainen tausta: olin 30-vuotias, normaalipainoinen ja liikunnallinen. Raskaus oli alusta asti vaikea. Kärsin jatkuvasta migreenistä ja kivuista. Pahoinvointi jatkui 4,5 kk. Kun pahoinvointi loppui, keräsin alle 5 kk 20 kg turvotusta. Ei ollut radia, verenpaine oli matala eikä mitään "vikaa" löytynyt. Kävely oli vaikeaa, vatsa oli valtava ja en jaksanut tehdä juuri mitään. Nukuin raskausajan todella huonosti, jo ennen puoliväliä heräsin 4 kertaa vessaan yön aikana, viimeisinä kuukausina heräsin tunnin välein vessaan ja yöunet jäivät heräilyjen lisäksi myös lyhyiksi. Vauvan synnyttyäkin sain nukkua paremmin kuin raskausaikana. Olin raskausaikana todella väsynyt ja jouduin jäämään ennen äitiysvapaata pidemmälle sairauslomalle. Ja kun joku asiaa kommentoi, niin syntyi normaalipainoinen ja terve lapsi. Minulla tosin raskaudesta toipuminen henkisesti ja fyysisesti kesti kauan.
Raskausaika oli suoraan sanottuna hirveä. Toki olin etukäteen osannut varautua siihen, että tulisi jotain oiretta (vaikka pahoinvointia), mutta en ajatellut kerääväni bingoa kaikenlaista pashaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö sen kuule jo sanasta itsestään, että on raskasta aikaa?
Siihen on syynsä, miksi siitä ei käytetä vaikkapa sellaisia termejä kuin ilous, onneus tai kepeys.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli vointi raskauden aikana parasta ikinä. En edes kehtaa ääneen sanoa missään, kun tiedän, että monilla on pahoinvointia ym. Minulla oli huippuhyvä vointi.
Olen neljän äiti ja jokaisessa raskaudessa olen voinut erinomaisesti. Raskaus ei siis automaattisesti tarkoita huonoa oloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin 27-vuotias ollessani raskaana. Täysin terve, hyväkuntoinen ja normaalipainoinen. Kyllä tuli mullekin ihan puskista kuinka fyysisesti epämukavaa ja raskasta raskaus on. Se jäätävä väsymys, närästys ja kuvotus kesti koko raskauden. Viimeiset kuukaudet kärsin unettomuudesta ja jouduin sairauslomalle jo 3kk ennen l.a:a. Missään kohtaa raskautta ei ollut energistä ja virkeää oloa vaan lähinnä päivästä toiseen raahautumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhu saman kokeneiden tai psykologin kanssa. Miksi pelottelet naisia, joilla ei vielä ole lapsia.
Annas kun arvaan. Olet persu, ja itket "sananvapauden" perään, mutta haluat silti kieltää rehellisen puheen raskaudesta, ja pakottaa naiset synnytyskoneiksi.
Eivät naiset ole mitään pikkulapsia, joilta pitäisi salata totuus! Nykyään lapsillekaan ei enää sanota että "ei tämä satu", vaan suositus on , että lapsillekin puhutaan rehellisesti.
Joten MIKSI, MIKSI, MIKSI aikuisia naisia halutaan fanaattisesti rajoittaa ja heille pitäisi kertoa vai valheita???!!!
Juuri näin! Jopa neuvolassa asioita kaunistellaan ja synnytyksen jälkeen olin niin kiukkuinen suoranaisesta valehtelusta, että annettuani tulikiven katkuista palautetta sain onneksi vaihdettua terkkarin. Olin s
Ei ole liian myöhäistä valittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhutaanhan siitä, mutta ehkä suurimmalle osalle se ei ole millään tavalla elämän hirveintä aikaa.
En tiedä missä siitä sitten puhutaan, kun itse en ollut kuullut, että voi käydä näin. Hyperemeesistä tiesin ennalta, mutta luulin, että jos sitä ei tule, niin raskausaika on jotakuinkin ok aikaa. Ap
Enemmän tuntuu kuulevan sitä mantraa "raskaus ei ole sairaus".
Niin. Sitä voi miettiä, miltä tuntuu mennä aamulla töihin niin, ettet ole yöllä saanut nukuttua juuri yhtään pahoinvoinnin ja oksentelun takia. Ja aamuyöllä saatava edes pillimehu pysymään sisällä, jotta pystyy olemaan työmatkan oksentamatta.
Tätä samaa viikkokausia, niin voidaan keskustella lisää tuosta "raskaus ei ole sairaus" -lauseesta.
Ja sitten on vain tietyt ruoat, jotka pysyivät edes hetken sisällä. Siinä on hyvä neuvoa sormi pystyssä, että raskausaikana syötävä terveellisesti, kun kaikenlaiset kasvikset tulivat huutoyrjönä pihalle, osa aiheutti hajullaan jo ennakkoon niin voimakkaan yökkäysrefleksin, ettei tarvinnutkaan mitään syödä. Siinä saattoi mennä helposti päivä vain mehujäitä imeskellen, kun mikään muu ei sisällä pysynyt.
Minusta on erittäin hyvä, että näistä puhutaan. Kiitos siis aloittajalle!
Olen lapseton ja nuorempana haaveilin kovasti lapsista, mutta onneksi nykyään ongelmista puhutaan enemmän ääneen. On paljon parempi nähdä kokonaiskuva jo etukäteen ja tehdä niiden pohjalta ratkaisu siitä, haluaako mahdollisesti jopa loppuelämään vaikuttavia vammoja ja vaivoja.
Uskomattominta on, ettei synnytysvaurioihin suhtauduta vakavasti edes terveydenhuollossa! Jos ihmiselle aiheutuisi tapaturmaisesti vastaavia, jopa pidätyskykyyn vaikuttavia vammoja, ne korjattaisiin heti ja kyselemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat siltä, että et ollut kovin hyvässä kunnossa mitenkään muutenkaan joten ei ihme että raskaus teki olosta vain pahemman? Varmaan keskimäärin helpompaa niille jotka perusterveitä ja ovat edeltäneet vuodet voineet huolehtia itsestään normaalisti.
En ole ap, mutta itse olin raskaana 26-vuotiaana. Perusterve, aktiivinen liikuntaharrastus, söin terveellisesti jne.
Ja silti olin aivan kanveesissa sen pahoinvoinnin takia. Nukuttua ei saanut, ei syötyä, jo pelkästään hengittäminen laukaisi oksentelun, jos ilmassa oli mitään tuoksuja. Liikuntaharrastus jäi pois jo alkumetreillä voinnin takia (jokainen voi kokeilla seuraavassa oksennustaudissa edes miettiä esim. reippaalle lenkille lähtöä, että miten onnistuisi).
Olen miettinyt samaa.kun olin raskaana niin oksentelin niin paljon että olin kuolla. Silti en saanut opiskelusta sairaslomaa vasn lääkäri sanoi että raskaus on luonnollinen asia. Lopulta päädyin kesken opiskelupäivän sairaalaan tiputukseen. Olen muuten perusterve ja hoikka. Raskaana oli kuitenkin vaikka mitä vaivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli vointi raskauden aikana parasta ikinä. En edes kehtaa ääneen sanoa missään, kun tiedän, että monilla on pahoinvointia ym. Minulla oli huippuhyvä vointi.
Sama mulla. Voisin olla aina raskaana, jos ei tarvitsisi synnyttää. Jatkuvat selkävaivani oli poissa ja jaksoin mitä vain. Paino kyllä nousi molemmilla kerroilla n 9 kg, mutta synnytyksen jälkeen parissa viikossa putosi 7 kg.
Minäkään en paljon puhu asiasta, kun niin monilla on vaikeaa.
Kaikkea olen kokenut muina aikoina, mutta raskausaikoina olin elämäni kunnossa. Ei edes pahoinvointia ja endokin oli hallinnassa. Ekan tein 3-kymppisenä, viimeisen 4-kymppisenä.
Liekö kovin yleisiä kaikki mahdolliset haasteet, jos niistä ei puhuta
Olen ap pahoillani, että sinulla oli noin raskasta. Se on kuitenkin harvinaista. Valtaosa voi ihan hyvin raskausajan ja äitiysloma alkaa mukavasti siinä vaiheessa, kun alkaa veto loppua ja maha olla tiellä. lisäksi siellä 30+ raskausviikkoa saa heti sairasloman, kun vähänkin rutisee tai on turvotusta tai mitä vaan vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli vointi raskauden aikana parasta ikinä. En edes kehtaa ääneen sanoa missään, kun tiedän, että monilla on pahoinvointia ym. Minulla oli huippuhyvä vointi.
Sama mulla. Voisin olla aina raskaana, jos ei tarvitsisi synnyttää. Jatkuvat selkävaivani oli poissa ja jaksoin mitä vain. Paino kyllä nousi molemmilla kerroilla n 9 kg, mutta synnytyksen jälkeen parissa viikossa putosi 7 kg.
Minäkään en paljon puhu asiasta, kun niin monilla on vaikeaa.
Ei kai kukaan ole kieltänyt hyvistä kokemuksista puhumista.
Se, että puhutaan ääneen myös siitä, että joskus se raskaus VOI olla kuin sairaus, ei kiellä puhumasta niistä päinvastaisista.
Ongelma on enemmän siinä, kun itsekin raskausaikana sain kuulla miten nyt pitää reippailla ja syödä ihania salaatteja jne. Ja makasin sängyssä pää oksennusämpärissä lähes koko raskauden, syöden ihan tasan sen minkä sai vaan sisällä pysymään, oli sitten salaatinlehti tai munkkipossu.
Itselläni raskausaika meni kohtalaisen hyvin muuten, mutta jatkuva, joka tunti läsnä oleva ja läpi koko raskauden kestänyt pahoinvointi oli jotain todella käsittämättömän kamalaa. En silti minäkään saanut mitään hyperemeesi-diagnoosia. Ainoa asia, mikä piti jatkuvan oksentelun poissa oli syöminen. Silloin kun söi ei oksentanut ja noin puoli tuntia syömisen jälkeen oksentelu pysyi poissa, mutta sitten taas alkoi heti. Ja oksensin niin pahasti, että päähän sattui, kurkkuun sattui, silmät veresti, olin pyörtyä vessaan joka kerta. Eli oli pakko syödä koko ajan. Se oli ainoa tapa selvitä päivistä edes jotenkuten. En syönyt makeita herkkuja vain ruokaa, voileipiä, pähkinöitä, suolakeksejä ym. Mutta lihoihan niistäkin. Eli paino nousi aika paljon raskausaikana, koska oli pakko syödä jotain koko ajan. Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että on koko ajan pää pöntössä tai pyörtyneenä vessaan.
Ehkäpä joillakin on negatiivinen asenne?
Oli minullakin ekat 3 kk pahoinvointia mutta pidin sitä asiaan kuuluvana, enkä stressannut. Sitten nivuset oli välillä kipeät ja nukkumiseen tarvitsin tyynyjä eri kohtiin tukemaan asentoani.
Mutta koin olevani silti hyvin hyvässä kunnossa. Kuten joku jo sanoi, että voisi hyvin olla jatkuvasti raskaana jos ei tarvitsisi sitten synnyttää. Synnyttäminen oli vähän kovempi urakka enkä niin tykännyt siitä. Mutta raskaana oleminen oli ihan ok.
Juuri näin! Jopa neuvolassa asioita kaunistellaan ja synnytyksen jälkeen olin niin kiukkuinen suoranaisesta valehtelusta, että annettuani tulikiven katkuista palautetta sain onneksi vaihdettua terkkarin. Olin siis lukenut monista synnytykseen liittyvistä riskeistä ja hankalista toipumisajoista etukäteen, mutta neuvolassa vakuuteltiin että nämä eivät koske minua, koska olen nuori, hyväkuntoinen ja raskaus etenee normaalisti. Ja toisin kävi, sain ikäviä komplikaatioita alatiesynnytyksestä toivuin pitkään. Menin siis ensimmäiseen neuvolatapaamiseen sanoen että haluan sektion, mutta neuvolatädin pehmeä ja lohduttava vakuuttelu käänsivät pääni raskauden edetessä. Ainut perustelu jonka sain suoranaiseen valehteluun oli, että ei kaikista "minimaalisen" riskin komplikaatioista kannata kertoa, ettei odottajat säikähdä. Tekisi mieli tehdä valitus, mutta taitaa olla liian myöhäistä kun synnytyksestä on kohta jo vuosi, harmi kun en etukäteen tajunnut.