Lue keskustelun säännöt.
Miksi mun lapsi ei (aikuisten mielestä) saisi olla yhtään erilainen?
09.11.2024 |
Lapseni on erilainen kuin suuri osa ikäisistään muista lapsista. Hänen kehityksessä on tiettyjä viiveitä, hän on luonteeltaan vähän erikoinen jne. Hän ei kuitenkaan koskaan ole ikävä muille, ei väkivaltainen, ei mitään sellaista, vaan kiltti ja rauhallinen. Ikää viisi, täyttää talvella kuusi. Kehityksen viiveisiin saamme apua terveydenhuollosta eli ne on sillä tavalla hoidossa, vaikka luultavasti säilyy lapsen ominaisuuksina pitkään. Muut lapset pitää meidän lapsesta ja suhtautuu häneen kivasti ja kannustavasti. Silti aikuiset on eripuolilla koko ajan puuttumassa siihen millainen lapseni on ja valittamassa hänestä. Päiväkodin työntekijät, sukulaiset ym. Kuulen aikuisilta jatkuvasti pään pyörittelyä ja valitusta siitä millainen lapseni on. Tullut ihan olo, että ei kelpaa ollenkaan ja on viallinen. Eikä todellakaan saa olla sellainen kuin on. Mutta en minä voi häntä muuttaakaan. Miksi lapsi ei aikuisten mielestä saa olla sellainen kuin on?
Kommentit (86)
Katso peiliin: ei tunnu olevan äidilläkään kaikki muumit laaksossa! Kysy eskarissa, mistä kiikastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä et ole osannut hoitaa sun lasta, joten hänestä on siksi tullut outo.
Vierailija kirjoitti:
Siis minä olen kohta 43 v. ja koko elämäni ajan ovat aikuiset valittaneet että "on vääränlainen, pitäisi olla toisenlainen", mutta ikinä ei ole selvinnyt että minkälainen minun sitten pitäisi oikein olla että kelpaa?
Sama juttu. Syitä vääränlaisuudelle ovat arvostelijat toki kertoneet, mutta ne ovat olleet ristiriidassa keskenään. Olen tullut siihen lopputulokseen, ettei mikään kelpaa, joten antaa olla. Ap:lle sanoisin, että yritä vahvistaa lapsesi itsetuntoa. Hyväksy sinä hänet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on selektiivisesti mutismista kärsivä lapsi, ja kyllä on aikuisten vaikea hyväksyä sitä jos lapsi ei pysty puhumaan. Vähän toivoisi ymmärrystä tai joustavuutta aikuisen puolelta.
Se on vanhempien tehtävä opettaa lapsi puhumaan. Mitä lapselle käy, kun vanhemmista aika jättää?
Kyllä tässä maailmassa on tilaa myös mykille, kuuroille ja mutisteille. Ihan tuo käy normaalia peruskoulua, harrastaa, käy kaupassa ja hengaa kavereiden kanssa, ei vain pysty kaikissa olosuhteissa puhumaan ääneen. Ja jotkut aikuiset tykkää siitä mulkoilla, paheksua, painostaa ja häpäistä, mikä ei varsinaisesti edistä toipumista, jonka eteen lapsi tekee koko ajan kovasti töitä terapiassa.
Kyse ei ole siitä etteikö lapsi osaisi puhua ja etteikö puhuisi tilanteissa joissa on turvallinen olo. Selektiivinen mutismi on yhden lajin ahdistuneisuushäiriö. Kommenttisi on yhtä järkevä kuin sanoisi masentuneen lapsen vanhemmille että kyllä vanhempien pitää opettaa lapsi olemaan iloinen.
Monet ihmiset eivät hyväksy erilaisuutta. Sen takia minäkin olin kiusattu jo päiväkodissa. Mut on jopa yritetty tappaa muutaman kerran. Ei ainakaan kannata ottaa yhteyttä mielenterveyspalveluihin.
Sen jälkeen ei saa edes poliisisuojelua tarpeeseen, mutta ihmisten vihat voi saada niskoilleen ja mielisairaalaan voi päätyä. Niissä palveluissa ei kannata roikkua. Mielummin vetää vaikka tuhat kertaa ässät ja kuninkaat sekä soturit sekoitetusta pakasta ekalla kerralla. Ne on kokeiltu jo. Jumala päätti, että mä voitan suomalaisen yhteiskunnan mielenterveyspalvelut ja elän lopun elämäni lääkkeittä. Kortit eivät valehtele.
Jos ajattelee mielenterveyspalveluja, saa vain pienimpiä kortteja, kakkosia ja nelosia. Pitäiskö mun vetää Cooperissa 3500 metriä keväällä 2026?
T: Antti Lain.e
Minä olen aina ollut erilainen ja outo, ja olen kokenut, että minua ei hyväksytä sellaisena kuin olen. Sain yli viisikymppisenä diagnoosin, ja olen kertonut siitä avoimesti. Nyt tulee ihmettelyä, miten minulla voi olla sellainen diagnoosi, kun olen näin normaali.
Tosiasia on, että sillä ÄO:lla, mikä minulla on, pitää kyseisen poikkeavuuden olla todella merkittävä, jotta diagnoosin voi saada.