Hävettää! Sanoin puistossa eräälle äidille VAHINGOSSA olevani tk-lääkäri. :(

Ihan olisi voinut olla mun ja siskoni jutteluista...

jollain käsittämättömällä tavalla vetosi minuun. Siis ei mitään vakavaa, mutta kunhan huomasin hänet.



Kerran sitten projektipalaverissa minun piti sanoa kaikille yhteisesti, että "mielestäni meidän kannattaa pitäytyä tässä suunnitelmassa". Katseeni kuitenkin ajautui tähän mieheen ja suustani pääsi "mielestäni meidän kannattaa pidättäytyä"!



Auts...

on kirjoittanut välilihanpullistumasta! Juttu käsitteli jonkun miesurheilijan selkävaivoja. ;)

olin edellisessä paikassa neljä vuotta. Edellinen paikka oli S-ryhmän paikka, ja joka asiakkaalta piti kysyä S-etukortti. Uusi paikka ihan erilainen, mutta pari ekaa päivää sain tosissani pinnistellä, että en kysy S-etukorttia. Pari kertaa se möläys suustani pääsikin ja asiakkaat katsoivat vähän pitkään, toinen kysyi että kysyitkö sä siis S-etukorttia. Piti sit selitellä että olen uusi täällä ja ollut aiemmin ässällä.



Tuli mieleen myös yksi kerta, kun olin kotona ja pomo soitti. Puhelimen näytöltä näin, että pomo soittaa, mutta sen sijaan, että olisin vastannut "moi" tai "maija" tms. niin vastasinkin virkaäänellä firman nimen, oman nimeni, hyvää päivää eiku eiku siis maija.... Hetki meni ennenkuin naurultamme pystyimme alkamaan puhumaan.

Leffassa sotilaan takin selkä syttyi palamaan ja sotilas vain makasi mahallaan. Minä huusin spontaanisti, että käänny ympäri!



Juu sotilas ei kääntynyt, mutta aika moni muu leffateatterissa kääntyi katsomaan minua...

Nuorena sinkkuna vietin paljon aikaa veljenpoikani "pekan" kanssa, kun tämä oli pieni. Oma poikani on 15 vuotta nuorempi. Jostain syystä, kun "pekka" on paikalla, kutsun omaakin poikaani "pekaksi", muistuttaa kai serkkuaan samanikäisenä. Kerran kun lukioikäinen "pekka" oli meillä tyttöystävänsä kanssa ja leikki n. 2v poikani kanssa, joka ei enää käyttänyt vaippoja, menin huolehtimaan ja kysymään, että pitäisiköhän "pekan" tulla välillä pissalle.

Leffassa sotilaan takin selkä syttyi palamaan ja sotilas vain makasi mahallaan. Minä huusin spontaanisti, että käänny ympäri! Juu sotilas ei kääntynyt, mutta aika moni muu leffateatterissa kääntyi katsomaan minua...

Tuli mieleen myös yksi kerta, kun olin kotona ja pomo soitti. Puhelimen näytöltä näin, että pomo soittaa, mutta sen sijaan, että olisin vastannut "moi" tai "maija" tms. niin vastasinkin virkaäänellä firman nimen, oman nimeni, hyvää päivää eiku eiku siis maija.... Hetki meni ennenkuin naurultamme pystyimme alkamaan puhumaan.

Puhelu meni ensin johonkin vaihteeseen, josta se yhdistettiin toimituspäällikölle. Sieltä vastattiin letkeällä miehen äänellä "Pena".

Minä sitten esittelin itseni ja firmani, jolloin Pena oikaisi nolona että "no siinä tapauksessa toimituspäällikkö se ja se". :))

kun mitään ei tapahtunut mutta hetken se tuntui siltä:



Olin juuri saanut vauvan ja päätin antaa tuoreelle isälle mahdollisuuden hoitaa lasta hetken ihan yksin. Lähdin siis kauppaan ja vaeltelin siellä ihan onnellisena. Lopulta ajattelin, että eiköhän nyt ole aika lähteä kotiin ja menin bussipysäkille. Yhtäkkiä iski valtava paniikki, että mihin minä sen lapsen unohdin! Aivan suunnaton hätä siis että nyt mä jätin sen sinne kauppaan.



Lähdin jo kiitämään juosten kohti kaupan ovea kun kesken askeleen muistin, etteihän mulla ollut sitä lasta mukanakaan...



Mahtoi olla koomisen näköistä, kun yksi seisoo ensin tyynenä pysäkillä, sitten lähtee yhtäkkä paniikissa juoksemaan kohti kaupan ovea ja sitten pysähtyykin kuin seinään hämmentyneen näköisenä :D



Kai se tuli siitä, kun se vauva oli aika pitkään kulkenut mukana ihan kaikkialle ;)

joka kettuili patterien vaihtoa vaatineelle asiakkaalle vahingossa sähköpostilla ja sai potkut!

esiteltiin tervetulotilaisuudessa itsemme tyyliin; "Ollaan virtasen perhe maaningalta". Yhden perheen isälle kävi aika kiva moka:"Hei, me ollaan Räsäsen PERSE Lieksasta" (nimet muutettu) Kaikki repesivät, ja tunnelma vapautui kummasti...

ja hän tilasi kassalta ripsipiirakan. Piti olla siis riisipiirakka.

Menin viettämään iltaa erään kaverin kaverin luokse. Alkuun en olisi lähtenyt, kun väsytti, mutta tuli sittenkin lähdettyä. Kylässä olikin ihan mukavaa ja joukon ilopillerit naurattivat koko porukkaa. Lähtiessä ajattelin vielä kiittää isäntäväkeä mukavasta illasta ja huikautin "Olipa naurettava ilta"! Tajusin kyllä heti, että sanavalinta oli harvinaisen huono, mutta menin jotenkin lukkoon tilanteessa ja katosin vain pihalle.



Kyllä nolotti. Mutta toivottavasti äänensävy paljasti todelliset tunteet, eivätkä tuttavat pidä tylynä vaan ehkä hieman tyhmänä..

Mä olin jo maksanut ostokset, kun myyjä ojensi mulle kuittia. Mitä siinä nyt yleensä sanotaankin, mut tää kassa sanoi iloisesti "Hei!"



Hetken hämmennys ja "oho, mun piti sanoo tuo "hei" vasta kohta tonne toiseen suuntaan seuraavalle asiakkaalle"



Sitten me kaikki naureskeltiin iloisesti!

kassaneidille rahaa takaisin saadessani iloisesti "Terve!"( ja vielä sellaisella äänensävyllä kuin olisin ilahtunut tapaamisesta) kun piti siis sanoa se kiitos.



ollaan nykyisin hyvät kaverit :D

Ja päivystysväsymyksessä sitä tekee kaikenlaista. Kai se kaikki aivokapasiteetti tulee puristettua potilastyöhön ja sitten kallo kumisee tyhjää vähemmän tärkeissä asioissa.



Olen mm. lähtenyt töistä bussilla kotiin ja tajunnut kotipihassa, että auto on varastettu!! Eikun se onkin sairaalan parkkipaikalla, menin sillä eilen töihin...



Olen kyllä töissäkin mokaillut, mm. kutsunut ovelta potilaita huudellen omaa nimeäni, lähetteen tehneen lääkärin nimeä ja jopa kollegani nimeä. Ei ole kukaan tullut.



Joissakin terv. keskuksissa potilaat kusutaan huoneeseen kaiutinpuhelimella, eli lääkäri kuuluttaa: Saarinen Matti huone 3 olkaa hyvä. Kerran potilaan poistuttua erään kollegani vastaanotolta, oli odotusaulassa alkanut kaikua: "sanelua sanelua, tohtori tolonen sanelee potilaasta saarinen matti, tulosyy peräpukamat..." ja vastaanoton hoitaja oli syöksynyt mieletöntä kyytiä vaientamaan arvon lääkäriä.

mutta olen ollut kuulemassa - ei siis urbaanilegendoja:



- olimme menossa baariin entisen mieheni, silloisen tuoreen miesystäväni kanssa. Hän soitti kaverilleen varmistaakseen, että tämä on jo paikalla. Kaveri nähtävästi oli kysynyt, olenko minä mukana, kun mies totesi: "juujuu, on se aivovamma tässä kanssa!" (Tarkoitus oli sanoa avovaimo)



- samainen mies oli ystäväni tupaantuliaisissa ja jälleen pienessä sievässä, lievästi adhd:na. Hän halusi olla herrasmies ja tarjosi juustotarjotinta muille vieraille: "ottakaa nyt näitä viinikyrpäleitä kanssa!"



- muuan vanhempi herra kertoi innoissaan ystävästään, joka on valmistumassa tohtoriksi. Kirjoitti tohtorin värityskirjaa.

sellaisessa taksinkuljettajille järjestetyssä koulutuksessa, jossa opastettiin miten näkövammaisten kanssa tulee toimia. Kouluttaja totesi, että näkövammaisen tunnistaa helpoiten siitä että niillä on kädessä se vaalea HEPPI. Uskomatonta kyllä, kouluttaja toisti saman mokan vielä osuutensa loppupuolella. Olikohan jotain mielessä :)

aloittanut vähän aikaa sitten, olin jutellut hänen kanssaan muutaman kerran ja kertonut perheestäni ja siitä että minulla on suloinen pieni poika. Seuraavana aamuna istuin työkavereiden kanssa aamukahvilla, kun tämä kyseinen mies saapui keittiöön ja kysyi "mitäs pikkuinen", vastasin kiitos, mitjnh mäs tässä kun saman tien tajusin että hänhän tarkoitti tietysti lastani. Mies hymyili ja sanoi että voithan sinäkin olla pikkuinen. Enkä edes ole hirveän pieni. Kyllä hävettµi kun vielä työkaverit kuulivat.

tilanne komiikkaa parhaimmillaan, jopa hellyttävän hauskoja. Naurattaa melkein hysteerisesti :)