Oletko katunut, että teit lapsia?

En ole katunut näiden 17v aikana kun olen äiti ollut. Synnäriltä kotiuduttua tuli sellainen hetkellinen fiilis käärö kainalossa että mitä ollaan menty tekemään ja tää nyt sitten on tässä seuraavat 18v. Jokin uuden edessä noussut ajatus. Koskaan en mene arvostelemaan muita siinä onko haluttu lapsia vaiko ei . Ihan jokaisen oma asia. 

"Minulla ei ole lapsia, en ole halunnut. Siskoni koko ajan piikittelee ja ilkeilee minulle sen takia, kun en ole halunnut tehdä omia lapsia. Olen ajatellut, että kaduttaako häntä, kun teki lapsia. Olisiko tämä syy jatkuvaan ilkeilyyn?"

Sun sisko vaan haluaisi, että olisit onnellinen, siksi hän haluaisi, että tekisit lapsia. Sinä koet sen ilkeylynä, koska sun elämä on vaikeaa ja masentavaa, koska sulla ei ole lapsia, joten hyvätkin asiat tuntuvat ilkeylyltä sun mielestä.

Monet sanovat, että lasten katuminen olisi sairasta. Kertoo siitä, että nämä ihmiset eivät edes salli itselleen ajatusta siitä, että elämä saattaisi olla helpompaa ja parempaa ilman lapsia. Ymmärtäähän sen, että läheiset ovat läheisiä ja heitä rakastaa, mutta harva vanhempi kykenee ajatella lapsetonta elämää ilman ajatusta siitä että se tarkoittaisi omista lapsista luopumista.

Olen kyllä tyytyväinen omaan elämään ilman lapsia. En kaipaa lisää murheita, joita huoli lapsista väistämättä tuo. En oikein tiedä edes mitä katua.

En ole katunut koskaan.

3 poikaa, ei todellakaan katumusta. Ihanaa elämää

Ja vaikka jotkut ovat toista mieltä, niin he ovat elämäni tarkoitus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein vanhemmat sanovat, että lapsien saaminen teki heistä vähemmän itsekkäitä. Samaan aikaan usein huomaan, miten monet vanhemmat laittavat omat lapsensa etusijalle ja saattavat sillä perusteella kohdella muita ihmisiä huonosti. Eikö sekin ole itsekkyyttä?

Ei ole mitään itsekkäämpää kuin lisääntyminen.

Leikkinukella leikkimisestä pitäisi tehdä sosiaalisesti hyväksyttävämpää. Sitä ei tarvitse saattohoitaa eikä haudata, mutta emä pääsee silti tuuppaamaan vankkureita ja terhakkaasti huoltamaan.

Kadun vain siksi, kun tiedän että autistisella lapsellani on suuri vaara joutua kiusatuksi, koska on erilainen kuin muut ja olen tottakai huolissani myös tulevaisuudesta, että miten pärjää edes koulussa, koska paljon ongelmia monessa eri asiassa ja kehityksessä jäljessä. Elämä ei tule olemaan helppoa...

Vierailija kirjoitti:

Kadun vain siksi, kun tiedän että autistisella lapsellani on suuri vaara joutua kiusatuksi, koska on erilainen kuin muut ja olen tottakai huolissani myös tulevaisuudesta, että miten pärjää edes koulussa, koska paljon ongelmia monessa eri asiassa ja kehityksessä jäljessä. Elämä ei tule olemaan helppoa...

Autismi periytyy. Miksi autistit ovat niin kovia sikiämään?

Vierailija kirjoitti:

3 poikaa, ei todellakaan katumusta. Ihanaa elämää

Ja vaikka jotkut ovat toista mieltä, niin he ovat elämäni tarkoitus

Tämä on ollut tosi raskasta, kannatella toisen merkityksellisyyden tunnetta ja olla siihen tarpeeseen olemassa, kärsimässä ja lopulta kuolemassa.

Minusta kyllä vaikuttaa, että sisko on kateellinen ja haluaisi, että ap saattaisi itsensä samaan jamaan kuin missä hänkin on. Ei hän ehkä lapsia sinällään kadu, mutta saattaa ärsyttää, kun ap:n kautta koko ajan näkee, mistä kaikesta on niiden takia luopunut.

Lapsettomana on aika hiiskatin leppoisaa olla, se taas konkretisoitui itsellekin, kun tavattiin vknloppuna kahta eri pikkulapsiperhettä. Hitto, jos minä joutuisin elämään siinä hälyssä ja härdellissä 24/7/365. En jaksaisi, en mitenkään.

Ja tiedän, ettei lapset ole pieniä kuin vähän aikaa, muttei huoli ja vastuu heistä mihinkään häviä, vaikka kasvavatkin. Ja sitten, kun ovat lähteneet kotoa, ei mene välttämättä kuin muutama vuosi, kun alkavat tehdä omia lapsia ja taas pitää sietää sitä huutoa ja riekkumista, jos nyt ei joka päivä niin ihan tarpeeksi usein kuitenkin.

En ole koskaan katunut lapsiani hetkeäkään. He ovat hienointa ja tärkeintä elämässäni. 

Vierailija kirjoitti:

Lastenteko on niitä harvoja asioita mitä en ole ikinä katunut. 

 

Minulla on lapseton ystävä (ei ole löytänyt miestä) ja tunnen surua häntä kohtaan, koska olemme kolmekymppisiä ja mietin miten tylsää ja merkityksetöntä voi olla. Ei olla enää bile iässä vaan juurikin perhe on monille se juttu. Monet hyvät miehet jo varattuja ja varmaan ahdistaa löytääkö ketään sopivaa.

Minä taas mietin, miten köyhä ja rajallinen voi ihmisen sisäinen maailma olla, jos ainut, mikä tuo hänen elämäänsä sisältöä on toinen ihminen (oma lapsi). Elämässähän on vaikka mitä kaikkea mahtavaa, ei todellakaan tarvitse lapsia sen takia päkertää, ettäkö olisi tylsää ja merkityksetöntä. Minulla ainakin on niin paljon kaikkea kivaa sisältöä elämässäni, etten edes ehtisi mitään muksua kaitsea, puhumattakaan, että haluaisin kaiken mielekkään tekemisen vaihtaa lapsenhoitoon.

Vela

En lapsia sinällään. Mutta heidän isää.

Ja sitä että lapset ovat kuin isänsä.

Joten loppupeleissä olin vain synnyttäjä, imettäjä, kotiorja ja patja 25 vuotta.

Terveys meni täysin turhaan.

Ollaan miehen kans tultu siihen päätökseen, ettei haluta lapsia. Kerrotaan se huomenna meidän 10- ja 12-vuotiaille pojille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen katunut sitä, että en tehnyt lapsia. 

Itse taas olen ollut erittäin tyytyväinen lapsettomaan elämääni kun olen vierestä seurannut lapsiperheiden arkea. Jokainen tyylillään.

Samoin. Ihan joka kerran jäkeen, kun on lapsiperheiden kanssa ollut tekemisissä, huokaisen helpotuksesta ja kiitän itseäni siitä, etten ole siihen hullunmyllyyn lähtenyt.

Ymmärrän kyllä, että ihminen, joka on lapsia halunnut, kokee sen olevan parasta elämää itselleen, mutta äitylien/isukkien on ihan turha vängätä, että kaikki lapsettomuusvalinnan tehneet katuisivat päätöstään tai että olisivat nauttineet vanhemmuudesta, jos olisivat siigen alkaneet.

Itsestäni tiedän ihan satavarmasti, että olisin inhonnut joka hetkeä, jos olisin lapsia erehtynyt tekemään. En siedä meteliä, enkä mitään turhanaikaista hääräämistä, eikä joku lapsen kasvun ja kehityksen seuraaminen voisi vähempää kiinnostaa. Minulle jo pari tuntia muutaman kerran vuodessa lapsen kanssa on niin uuvuttava kokemus, että palautumiseen menee kaksi päivää.

Ystäväni teki 7 lasta ja näin läheltä mitä on lapsiperhearki. Sitä huutoa ja kiljumista. Oman kodin hiljaisuus tuntui niin ihanalta sen jälkeen. Ehkä huvittavinta oli kun perheen toiseksi vanhin lapsi sanoi äidilleen että miksi helvetissä piti tehdä niin monta lasta. Oliko lie kylläsynyt kiukutteleviin pikkusiskoihinsa. Tälle avioparille tuli ero, koska mies ei osallistunut perheen hoitamiseen mitenkään. 

En kadu. Parasta mitä elämässäni on tapahtunut sen jälkeen kun tapasin heidän isänsä. Parastaparasta ovat neljä lastenlasta. En kadu mitään elämäni valintoja. Siitä ei ole mitään hyötyä.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei pyytänyt syntyä maailmaan, silti täällä ollaan :(

Syntymä on kuolemantuomio :(

Montako tuhatta kertaa sinä ölykääpiö olet tämän nokkela kommenttisi kirjoittanut eriketjuihin? Miten kukaan voi olla noin tylsä typerys? Eikö sinulla ole mitään muuta sanottavaa? 

Lapsemme oli kovin odotettu ja pikkulapsiaika oli ihanaa. Koulua hän kävi mielellään, myös lukion. Sitten alkoi päihteet kiinnostaa. Hänelle tapahtui traumaattisia asioita ja hän joutui vaikeuksiin ja vankilaankin. Hoitaa edelleen päihteillä itseään. Psyykkinen terveys on huono ja apua on järkyttävän vaikea saada. Yrittää pinnistellä parempaan elämään mutta yksinäisyyttään ajautuu taas vanhojen "kavereiden" seuraan. Sydämeni on särkynyt hänen vaikeuksistaan moneen kertaan. Koskaan ei voi tietää miten oikea elämä menee. Ei ole takuuta onnelliseen elämään vaikka sitä toivoisikin lapselleen. "jotkut kuolee nuorena ja jotkut ei saa koskaan rakastaa" 

Mulla on yksi lapsi, se on nyt yläkoulussa. Se on mun mielestä fiksu lapsi, äidiltään perinyt tunnollisuuden ja isältään huumorintajun. Vauva-aika ei ollut helppoa, mutta en koskaan ole katunut lapsen saamista. On kulunut klisee, että lapsen kasvua on ihana seurata. Mutta itsellä ainakin toistaiseksi on ollut juuri niin. Oma lapsi on ollut loppumaton ilon tuoja. Tosin tunnistan kyllä että meillä on käynyt tuuri, kun ei mitään isompia vaikeuksia tai suruja ole ollut, ihan ekan vuoden sairasteluiden jälkeen. Jännityksellä odotan tulevaa. Ja jo nyt vähän kauhulla mietin sitä kun hän "ihan kohta" muuttaa pois kotoa.