"Sisarusten välinen väkivalta on perheväkivallan yleisin muoto"

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kolme lasta: poika ja tyttö kahden vuoden ikäerolla, ja sitten vielä kuopus neljän vuoden ikäerolla keskimmäiseen.

Varmasti lasten luonteet on tässä auttaneet paljon, mutta nostan myös omaa ja puolisoni häntää sanomalla, että meillä ei ole saanut lyödä ketään. Ei ole saanut töniä ketään, ei purra ketään, ei hakata millään lelulla. Ei ole saanut repiä. Ei ole saanut hajottaa tahallaan mitään, eikä varsinkaan muiden tavaroita. Kaikkea edellä mainittua olen nähnyt lasten toimesta tehtävän, omien vanhempien edessä, vanhempien siihen mitenkään puuttumatta. Ihan vanhempien yhteiskuntaluokasta riippumatta tätä on tapahtunut. 

 

Lyöminen on lyömistä silloinkin kun lyödään omaa sisarusta. Se on lasten välistä väkivaltaa eikä muutu kauniimmaksi, ja vähemmän epäreiluksi ja satuttavaksi sillä, että se kuitataan vain sisarusten välisenä nahisteluna. Miettikää miten epäreilulta tuntuu sii

Meillä on otettu sama linja lyömiseen ja kaikkeen muuhunkin satuttamiseen. Aina puututaan, aina sanotaan että ei näin (ja toki vahvistetaan hyvää ja sanotaan että mitenkäs sitten). Silti sitä on ollut, välillä enemmän ja välillä vähemmän, ja ulkopuolistakin apua on haettu moneen kertaan. Nyt viimeisimmällä aputaholla (lastenpsykiatrialla) puhutaan siitä miten lapseen syvälle juurtunut häpeä kyvyttömyydestä hallita reaktioitaan ja vanhempien toistuvasta pettymisestä tai suuttumisestakin (esim. ärtynyt äänensävy tai tiukempi komentaminen) siihen aiheuttaa lapselle merkittäviä toimintakyvyn rajoitteita ahdistuneisuuden muodossa. Että hyvin kasvatettu, kun aina napakasti puututtiin. 

Nyt ne harjoitellaan sitten psykiatrin ohjauksessa ohittamaan väkivaltainen käytös kommentitta ja keskittymään hyvään (ja toki sisaruksen tukemiseen).

Että teit niin tai näin niin pieleen menee. Onneksi suurin osa lapsista saa olla terveitä ja täyspäisten vanhempien kasvattamia niin kuin teillä. 

Yksi asia on tabu sisarusten väisessä väkivallassa: kun autistinen lapsi lyö täysin voimin nuorempaa sisarustaan ja kun sama autisti vanhempana pahoinpitelee äitiään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä paikkansa. Lapset pitää tehdä 1-2 vuoden ikäeroilla, jotta heillä on seuraa toisistaan. Isoilla ikäerolla he eivät koskaan tule toimeen tasaveroisina kaveruksina, vaan ovat kumpikin erikseen henkisessä napanuorassa vanhempiinsa. Ja kumpikin tykönään kuvittelee, että se toinen saa enemmän huomiota tai vapauksia tai mitä vaan. Ja vanhempi joutuu koko ajan olemaan varpaillaan tasavertaisuuden kanssa. Lapsia ei pidä opettaa vaatimaan jotain tasavertaisuutta. Kaikkien pitää vaan saada kylliksi mutta ei yltäkyllin.

2,5-3 vuoden ikäero on parempi. Neuvola suosittelee 3 vuoden ikäeroa. 4-5 vuotta taas on ehdottomasti liian pitkä ja yhden vuoden ikäero aivan liian pieni.

Sisaruskateuden näkökulmasta 2,5-3v on huonoin mahdollinen. 1v ei vielä osaa kadehtia aktiivisesti ja 4v voi jo ottaa isomman roolia, suhtautua vähän kärsivällisemmin ja nähdä oman ja sisaruksen suhteen vanhempaan niin erilaisina että vertailua ei synny. 

Nykyään jos 4v huitaisee toista samanikäistä, niin se on äitien mielestä Tavattoman Vakava Paikka, ja paikalle marssitetaan koko koneisto psykiatreista lastensuojeluun, jotta tämä väkivaltaisuus saataisiin päättymään.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään jos 4v huitaisee toista samanikäistä, niin se on äitien mielestä Tavattoman Vakava Paikka, ja paikalle marssitetaan koko koneisto psykiatreista lastensuojeluun, jotta tämä väkivaltaisuus saataisiin päättymään.

Ja tietenkään tätä lyöjää ei saa laittaa jäähylle koska se vasta olisikin väkivaltaa pientä ja puolustuskyvytöntä lasta kohtaan. Sen sijaan on käytettävä positiivista sanoitusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö, taas tätä woke-paskaa...

 

 

Miten niin wokea, jos on sitä mieltä, että kotona pitäisi saada olla rauhassa? Minä ja veljeni tapeltiin lapsina paljon. Sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa oli ihan päivittäin. Mun vanhemmat eivät puuttuneet asiaan, koska heidän mielestään oli ihan normaalia, että sisarukset hakkaavat toisiaan. Äitini muisteli, että hänen isoveljensä (eli enoni) oli vielä täysi-ikäisenäkin kiusannut häntä ja mm. sylkenyt hänen kahviinsa tai piilottanut äitini tavaroita. Mun veli rikkoi mun leluja tahallaan ja aina jos pelattiin jotakin mun peliä ja veli hävisi, niin hän paiskoi pelin osasen ympäriinsä. Veli luki mun päiväkirjaa ja pilkkasi sitten mitä olin sinne kirjoittanut. Me ei ikinä leikitty yhdessä. 

Mä en ole tekemisissä veljeni kanssa. En vaan voi unohtaa miten ilkeä hän oli minul

Ei ole terveen perhedynamiikan merkki, jos sisarukset eivät edes nahistele....

Meillä teinit tappelee ja nahistelee koko ajan. Silti ovat yhdessä koko ajan. Kun joku on viikonlopun poissa, toiset ikävöivät häntä. Ja auta armias, jos joku ulkopuolinen kiusaa, niin silloin ovat porukalla lähteneet "puhuttelemaan" kiusaajaa.

Aina on kotona kielletty keskinäinen väkivalta, oli se sitten henkistä tai fyysistä. Siitä huolimatta esikoinen nälvii toistuvasti nuorempia ja sitten nuoremmat käyvät fyysisesti nälvijän kimppuun, koska tietävät, että isompi ei fyysisellä väkivallalla vastaa. Monta kertaa viikossa pidetään sitten perheen sisäisiä "oikeudenkäyntejä", jossa minä toimin tuomarina. Olen välillä itse ihan hajalla heidän riitelynsä jälkeen, vaikka he puolestaan ovat jo asian läpikäyneet ja sulassa sovussa siirtyneet touhuamaan yhdessä jotain muuta. Välillä mietin, että minä vanhempana olen se suurin perheväkivallan uhri meidän perheessä...

Olen nuorin. Vasta aikuisena veljet alkoi sorsimaan. Lapsena siskot.

Kyllä syy väkivaltaan oli vanhemmissakin, jotka eivät välittäneet tai sitten suosivat toista osapuolta liiaksi, kun tämä oli se odotettu poika. Jos tämä suosikki oli vielä agressiivinen ja sosiaalisesti ovela, ei alakynteen jääneellä ollut paljon mahdollisuuksia puolustautua. Oli  kestettävä pikkuprinssin lyönnit ja ilkeilyt,ilman että kukaan reagoi. Vanhempia huvittikin, kun suosikkinsa neropattina keksi vielä osuvia pilkkanimiä toiselle, joka luokiteltiin tyhmäksi. Jos tämä puolustautui edes vähäsen, hoettiin, että viisaampi väistyy. Äitikin tiikeriemon lailla suojeli lempipentuaan ja isäkin närkästyi, jos vähänkin uskalsin pitää puoliani. Luulen, että minut olisi varmaan jätetty ruokkimatta ja pudotettu pesästä, jos olisi ollut linnunpoikanen.  

Vierailija kirjoitti:

Tottahan tuo. Isoveli veteli turpaan aina kun sitä itteä oli vedetty lättyyn tai joku oli sille aukonu. Pa2 kiertoon. Kerran nakkasin sitä kengällä päähän rääkkäämisen jälkeen ni se itki äitiä apuun.  

Tää just näissä sankareissa, itse eivät kestä mitään

Miehellä sama dynamiikka veljensä kanssa vielä näin aikuisiällä. Olen monet kerrat ihmetellyt. En ole tottunut tuollaiseen. Omassa perheessä oltiin sovussa toisten kanssa ja kannustettiin aina toisia. Ollaan läheisiä omien sisarusteni kanssa, ei kilpailla mistään.

Minä kai kilpailin siitä, että sain jäädä perheessä edes henkiin. Yhä vielä, vanhanakin yrittää musertaa ja järkyttää kaikin tavoin.

En edes halua yrittää ymmärtää. Minulla on aina huono olo hänen lähellään. 

Oma isoveli kiusasi. Haukkui ulkonäköä, sanoi että haluaisi minun kuolevan. Yritin kaikin tavoin kelvata ja miellyttää häntä, hän sai siitä vain yllykettä. Sanoi miten ruma apina olen ja inhoaa minua. Ensimmäiselle poikakaverilleni sanoi ettei kanssani kannata seurustella kun olen niin ällöttävä.

Me lyötiin veljesten kesken toisiamme useinkin. Ei nyt suoraan nenään, mutta kroppaan. Kyse ei ollut kiusaamisesta, vaan jostakin äkillisestä tunnekuohusta riidan päätteeksi. Tappelut loppui yläasteiässä. Molemmista tuli normaaleja ihmisiä eikä kumpikaan ole tapellut sen jälkeen. Kaksi vuotta ikäeroa. Välit on hyvät. Olemme nyt lähempänä viittä kymmentä.

Monet ihmiset tosiaan ovat aivan sokeita perheväkivallalle! Että sisarusten välinen väkivalta olisi muka ok koska ainahan sisarukset nahistelee. Jossain menee se raja, oikeastaan siinä kun toista loukataan joko fyysisesti tai henkisesti, eikä pyydetä anteeksi ja korjata käytöstä. Nämä vanhemmat jotka antaa tän jatkua, on perheväkivallan mahdollistajia. Ovat itsekin varmaan kasvaneet perheessä jossa tuollainen on normaalia, ei kai mikään muu selitä sokeutta?

Mua on aina ärsyttänyt suuresti, miten ajatellaan monesti että yksilapsisen perheen lapsesta tulee itsekäs joka ei osaa toimia muiden kanssa, kun taas sisarukset automaattisesti tekisivät hyvää sosiaalisille taidoille. Monessa perheessä oikeasti tilanne se, että lapset taistelevat keskenään vanhempien vähästä huomiosta, (mikä ei ainakaan tuota epäitsekkäitä ihmisiä) yhtä suositaan muiden kustannuksella. Joskus ei vaan sisarusten luonteet käy yhteen, mutta varmasti yhtä usein on kyse siitä että vanhemmat ei ole tarjonnut turvaa sisarussuhteen kehitykselle. Ei tarvitse ihmetellä, miksi niin monet ovat jättäneet lapsuudenperheen ja sisaruksensa menneeseen elämään.

Tasaväkisen tappelun ja toista alistavan väkivallan välillä on eroa. Minulla on neljä sisarusta, joista läheisin olen sen kanssa jonka kanssa myös tapeltiin tukka pöllyten. Meidän välillä oli kateutta ja kilpailua ja hetkittäin todella inhosin häntä, mutta nyt aikuisena välimme ovat loistavat. Ehkä siksi, että kaikesta eripurasta huolimatta asetelma ei tuntunut aidosti epäreilulta vaan tasaväkiseltä.

Omien lasten välillä on ollut konflikteja joissa toisella oli taipumusta käydä käsiksi, ja se ei ollut molemminpuolista nahistelua, riitelyä tai tappelua, vaan toisen osapuolen osalta esksloitumista. Omat puuttumiset eivät riittäneet joten haettiin ja saatiin perheneuvolasta apua.

Aika karua, jos kiusaaminen jatkuu vielä koulussakin.

Ylös

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä paikkansa. Lapset pitää tehdä 1-2 vuoden ikäeroilla, jotta heillä on seuraa toisistaan. Isoilla ikäerolla he eivät koskaan tule toimeen tasaveroisina kaveruksina, vaan ovat kumpikin erikseen henkisessä napanuorassa vanhempiinsa. Ja kumpikin tykönään kuvittelee, että se toinen saa enemmän huomiota tai vapauksia tai mitä vaan. Ja vanhempi joutuu koko ajan olemaan varpaillaan tasavertaisuuden kanssa. Lapsia ei pidä opettaa vaatimaan jotain tasavertaisuutta. Kaikkien pitää vaan saada kylliksi mutta ei yltäkyllin.

Hullun puhetta

Miesten työt on yleisin väkivallan muoto, mies laitetaan tekemään aina kaikki fyysiesti raskaat työt, joiden jälkeen lihaksia särkee kuin olisi pahoinpidelty koko kroppa.