Lue keskustelun säännöt.
"Sisarusten välinen väkivalta on perheväkivallan yleisin muoto"
04.11.2024 |
Lainaus on Christina Salmivallin (tunnettu kiusaamistutkija, mm. KiVa-koulu-malli) kirjasta Kiusaamisväkivalta (2024). Sisarusten välinen väkivalta on myös aika vaiettua, vaikka se on yleistä. Ainoana lapsena ei ole itsellä siitä kokemusta, mutta kirjassa sanottiin, että monilapsisissa perheissä riski on korkeampi, isoveljet syyllistyvät eniten ja kotona kiusaavat kiusaavat myös koulussa. Välillä kiusatun rooli leviää kotoa kouluun isomman sisaruksen toimesta.
Aika karua, jos kiusaaminen jatkuu vielä kotonakin.
Kommentit (124)
Ei pidä paikkansa. Lapset pitää tehdä 1-2 vuoden ikäeroilla, jotta heillä on seuraa toisistaan. Isoilla ikäerolla he eivät koskaan tule toimeen tasaveroisina kaveruksina, vaan ovat kumpikin erikseen henkisessä napanuorassa vanhempiinsa. Ja kumpikin tykönään kuvittelee, että se toinen saa enemmän huomiota tai vapauksia tai mitä vaan. Ja vanhempi joutuu koko ajan olemaan varpaillaan tasavertaisuuden kanssa. Lapsia ei pidä opettaa vaatimaan jotain tasavertaisuutta. Kaikkien pitää vaan saada kylliksi mutta ei yltäkyllin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurperheet ovat monesti kaikkea muuta kuin mukavia perheitä. Laumassa opitaan julmuuden monet keinot ja siihen päälle vielä ne vanhemmat, jotka hyväksyvät kiusaamisen ollessaan niin ylikuormittuneita lauman koon takia.
Tai kenties ihan huvikseen hyväksyvät kiusaamisen ja inhottavuuden, koska ovat itse samanlaisia. Ei omena kauas puusta putoa.
Meillä ex mies oli aivan ok että isommat kiusasi pienempiään. Aivopesi lapset että olen hullu koska se on täysin normaalia että lapset hakkaa toisiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurperheet ovat monesti kaikkea muuta kuin mukavia perheitä. Laumassa opitaan julmuuden monet keinot ja siihen päälle vielä ne vanhemmat, jotka hyväksyvät kiusaamisen ollessaan niin ylikuormittuneita lauman koon takia.
Tai kenties ihan huvikseen hyväksyvät kiusaamisen ja inhottavuuden, koska ovat itse samanlaisia. Ei omena kauas puusta putoa.
Meillä ex mies oli aivan ok että isommat kiusasi pienempiään. Aivopesi lapset että olen hullu koska se on täysin normaalia että lapset hakkaa toisiaan.
Niinhän se onkin. Mistäs muualla lapset voisivat harjoitella väkivallan käyttöä, jos ei kotonaan? Kyllä kyky väkivaltaan on elintärkeää tässä maailmassa.
Olen 8-lapsisesta perheestä ja lapsuudessa oli paljon fyysistä ja henkistä väkivaltaa sisarusten kesken. Mutta nyt aikuisena selviteltiin välit kaikkien sisarusten kesken ja itse ainakin koen suurena rikkautena rakkaat sisarukset ja heidän perheensä ja jälkikasvunsa. Mikä iso menetys olisi ollut jos olisi jääty kaunaa kantamaan ja vihoittelemaan.
Vieläkin on jotain pientä nälvimistä tms sisarusten kesken ja kaikissa meissä on vikoja erilaisten luonteiden takia, mutta osataan se käsitellä järkevämmin.
Osalla vauhti vaan kiihtyy iän karttuessa. Puolison lapsuuden perheen yksi sisarus, jolla on itsellään takanasn useita päättyneitä parisuhteita, kiusaa nyt sitten muita sisaruksia. Ihan outoa käytöstä, joko joku persoonallisuushäiriö tai alkava muistisairaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kävin niin lapsuusperheessä, että isä kiusasi minua armottomasti ja opetti sen sisaruksillekin.
Ei meitä ollut kuin kolme, mutta kyllä siinä oli tarpeeksi aivan hirveään dynamiikkaan sisarusten välillä.
Isän kiusaaminen oli sekä fyysisesti näkyvää, jossain hyväksikäytön rajoilla ja salakavalaa psyykkistä peliä. Aivan sairasta joka tapauksessa. Sisarukset oppivat tekemään samaa ja minusta tuli koko perheen likasanko, synninsyöjä ja kaikinpuolin kelpaamaton.
Äiti hyväksyi hiljaisesti kaiken ja otti osaa kiusaamiseen, jos halusi ja jos oli armollisella tuulella piti minua jonkinlaisena lemmikin ja terapeutin välimuotona.
Lapsi ei osaa kyseenalaistaa omia vanhempiaan, eikä lapsuudestaan ole pakoa mihinkään, vaikka alkaisikin jollain tasolla kyseenalaistamaan. Vieläkin toisinaan mietin oliko meillä ihan niin sairasta kuin ajattelen. Silloin on pakko ryhdistäytyä; kyllä oli ja itseään epäilee niin kovin helposti kun on koko elämän ajan opetettu, ettei ole mitään, ettei ole minkään arvoinen.
Nykyisin en ole juurikaan yhteydessä keneenkään lähtöperheestäni. Samahan jatkuu aina jossain muodossa, sairas dynamiikka ja sairaat ihmiset eivät mihinkään muutu, vaikka aikaa on kulunut ja lapset jo nelikymppisiä.
Kiusaaminen sisarusten välillä tai sisaruksen toimesta on aina vanhempien toiminnan tulosta, jos ei aktiivisesti, niin passiivisen sallimisen kautta.
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä paikkansa. Lapset pitää tehdä 1-2 vuoden ikäeroilla, jotta heillä on seuraa toisistaan. Isoilla ikäerolla he eivät koskaan tule toimeen tasaveroisina kaveruksina, vaan ovat kumpikin erikseen henkisessä napanuorassa vanhempiinsa. Ja kumpikin tykönään kuvittelee, että se toinen saa enemmän huomiota tai vapauksia tai mitä vaan. Ja vanhempi joutuu koko ajan olemaan varpaillaan tasavertaisuuden kanssa. Lapsia ei pidä opettaa vaatimaan jotain tasavertaisuutta. Kaikkien pitää vaan saada kylliksi mutta ei yltäkyllin.
Puolison sisarukset ovat 2 vuoden ikäerolla toisiinsa. Puoliso on vanhin ja jostain syystä hänelle on yritetty siirtää kaikenlaista vastuuta vanhimpana, muut ovat olleet "pieniä" koko ikänsä... tyypeillä ikää jo 50+. Välit ovat etäiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai tällä henkistäkin väkivaltaa tarkoitettiin? Se on vähintään yhtä paha asia kuin fyysinenkin.
Niin on. Siskoni haukkui ja nälvi kaikkea minussa, kun olin lapsi. Jokainen osa kehossani oli hänen mielestään ruma, puhuin väärällä tavalla ja väärällä äänellä, haisin pahalle, vaatteeni olivat rumia ja olin muutenkin nolo ja tyhmä.
Sama kokemus. Ja miten aikuisena pystyy olemaan normaaleissa väleissä, jos toinen ei puolella sanallakaan pahoittele tuota vuosia jatkunutta henkistä väkivaltaa?
Joku voi joo todeta, että "sisarusriitoja, mitä sinä vanhoja vielä kaivelet".
Itse muistan liian hyvin, miten vaatekaupassa siskoni leikki minulle mukavaa, ja kehotti sovittamaan ehdottamiaan vaatteita. Sitten kehui niitä päälläni, kuinka hyvin sopivatkaan.
Ja koulussa sitten ulvoi n
Jatkan kommenttiani, että vuosikausia aikuisiällä ajattelin, että vian on pakko olla minussa, kun en henkisesti pääse yli "sisarusten välisestä kahnauksesta". Niin minut oli opetettu ajattelemaan, että kaikki sisarukset riitelevät, pääse jo yli.
Mutta sitten kun mietin, että mitä jos joku perheen ulkopuolinen lapsi (esim. joku luokkalainen) olisi käyttäytynyt minua kohtaan kuten siskoni, olisiko käsketty vain kasvattamaan paksumpi selkänahka?
Kyllä siinä olisi puhuttu kiusaamisesta, eikä mistään "sisarusnahinasta".
Veljeni tunkeutui väkisin huoneeseeni, rikkoi ja varasti tavaroitani, repi julisteitani seinältä, sylki huoneeni lattialle, haukkui minua kaikin mahdollisin ilmaisuin, löi, lätki, potki ja puri. Kun tästä hermostuin ja huusin, vanhempien ratkaisu oli rankaista molempia "tappelemisesta". Sen jälkeen veli kosti saamansa rangaistuksen minulle entistä pahemmin.
Olin hyvin tyytyväinen kun lopulta pääsin muuttamaan kotoa pois. Emme ole veljen kanssa väleissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai tällä henkistäkin väkivaltaa tarkoitettiin? Se on vähintään yhtä paha asia kuin fyysinenkin.
Niin on. Siskoni haukkui ja nälvi kaikkea minussa, kun olin lapsi. Jokainen osa kehossani oli hänen mielestään ruma, puhuin väärällä tavalla ja väärällä äänellä, haisin pahalle, vaatteeni olivat rumia ja olin muutenkin nolo ja tyhmä.
Sama ja edelleen jatkuu vaikka olemme aikuisia. Haukkuu minua aina tilaisuuden tullen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on väkivaltaisimmillaan 2-vuotiaana ja tällä ikäerolla sisarukset tarkoittaa, että isompi mätkii vauvaa, jos vanhempi ei katso koko ajan perään. Jos isompi on päiväkodissa niin lyömisen malli tulee kyllä sieltä ja vaatii sekä päiväkodilta että vanhemmilta paljon ohjausta oikeaan käytökseen.
On tosi väärin vanhemmilta sallia väkivalta. Sisarukset pitää tarvittaessa pitää koko ajan erossa, jos väkivaltaa esiintyy. Se tarkoittaa sitä, että vähintään toinen vanhempi valvoo koko ajan lyövää lasta ja ohjaa ja neuvoo.
Sitten ei kannata ihmetellä, miksei lapset ole aikuisena läheisiä toisilleen, jos toinen on kiusannut toista jatkuvasti. Aikuinen lapsi on myös yleensä katkera kiusaamisesta myös vanhemmilleen, koska vanhempi on laiminlyönyt tehtävänsä turvallisuuden osalta.
Nykyisin vanhemmilla on hyvin rajalliset kurinpitokeinot. Jos sanoitus ei
Mitä helvettiä? Totta kai siihen mennään väliin. Sä annat toisen lapsen pahoipidellä sisarustaan. Syyllistyt itsekin siinä väkivaltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on väkivaltaisimmillaan 2-vuotiaana ja tällä ikäerolla sisarukset tarkoittaa, että isompi mätkii vauvaa, jos vanhempi ei katso koko ajan perään. Jos isompi on päiväkodissa niin lyömisen malli tulee kyllä sieltä ja vaatii sekä päiväkodilta että vanhemmilta paljon ohjausta oikeaan käytökseen.
On tosi väärin vanhemmilta sallia väkivalta. Sisarukset pitää tarvittaessa pitää koko ajan erossa, jos väkivaltaa esiintyy. Se tarkoittaa sitä, että vähintään toinen vanhempi valvoo koko ajan lyövää lasta ja ohjaa ja neuvoo.
Sitten ei kannata ihmetellä, miksei lapset ole aikuisena läheisiä toisilleen, jos toinen on kiusannut toista jatkuvasti. Aikuinen lapsi on myös yleensä katkera kiusaamisesta myös vanhemmilleen, koska vanhempi on laiminlyönyt tehtävänsä turvallisuuden os
Ei juma. Just sunkaltaisten takia nykyajan lapset on hirviöitä.
Tutkittu fakta on että sisaruksilla onnistuu esim leikkiminen 10 minuuttia ja sitten alkaa tappelu, joko sanallinen tai fyysinen tai molempia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 8-lapsisesta perheestä ja lapsuudessa oli paljon fyysistä ja henkistä väkivaltaa sisarusten kesken. Mutta nyt aikuisena selviteltiin välit kaikkien sisarusten kesken ja itse ainakin koen suurena rikkautena rakkaat sisarukset ja heidän perheensä ja jälkikasvunsa. Mikä iso menetys olisi ollut jos olisi jääty kaunaa kantamaan ja vihoittelemaan.
Vieläkin on jotain pientä nälvimistä tms sisarusten kesken ja kaikissa meissä on vikoja erilaisten luonteiden takia, mutta osataan se käsitellä järkevämmin.
Niin, avainasia taitaa olla tuo, että olette halunneet selvittää asiat.
Jos se kiusaava sisarus toteaa, ettei ole mitään selvitettävää ja mene terapiaan jos joku lapsuusjuttu mieltä painaa, niin ei siinä mitään lämpimiä välejä enää tehdä.
Jokin jutteluapu voisi toki tehdä hyvää, että saisin purettua sen kaiken mielipahan sisältäni. Mutta mitä ehjemmäksi itseni tunnen, sitä kauempana aion sisaruksestani pysyä.
Meillä oli neljä lasta, ja nyt ollaan keski-ikäisiä. Valitettavasti oli kiusaamista, toki kavereitakin oltiin. Surettaa, kun vanhemmat ei oikein puuttuneet. Itsekin kiusasin ja se tuntuu nyt hirveältä. Koulussa en tosin kiusannut koskaan. Nykyään ollaan sisarusten kanssa onneksi hyvissä väleissä. On äärimmäisen tärkeää, että sisarusten väliseen kiusaamiseen ja väkivaltaan puututaan!
Vierailija kirjoitti:
Joo, mulla myös isoveli mätki mennen tullen ja vanhemmat vaan sanoi väsyneesti : "älkää tapelko" vaikka en minä niitä ikinä aloittanut kun en fyysisesti edes mitenkään pärjännyt veljelle. Veli oli koulussa aika hännillä nokkimisjärjestyksessä ja selkeästi purki sitä minuun.
Minulla oli sama tilanne. Opin sitten jo hyvin pienenä kiusaamaan takas. Tein jotain vaikka kiskaisin isoveljen tukasta ja hän suuttuneena lähti ajamaan takaa. No minä huusin ku sireeni ja menin isän taakse kertomaan, että broidi kiusaa. Isä käski broidia rauhoittumaan ja ettei pienempää saa lyödä. Hihittelin isän selän takana näkyvästi broidille. Tämä ei todellakaan helpottanut meidän välejä, mutta opin pitämään puoleni. Löin aina takaisin, ihan aina.
Kaksistaan kotona ollessa olimme ylimmät ystävät ja pelasimme kaikkea yhdessä. Hän opetti mut luistelemaan ja lyömään kiekkoa maaliin. Mut jostain syystä broidi oli kuin itse piru vanhempien ollessa kotona. Väitti, että minä olen lellikki ja kosti vissiin sitä. Näin meillä.
Vierailija kirjoitti:
Meitä oli neljä sisarusta ja meillä ei ollut väkivaltaa tai tappeluita juuri lainkaan, siitä piti isä hyvin huolen.
Kuten hän itse sen sanoi: "Tämän on rauhan lauma ja joka sitä ei usko, tulee surulliseksi".
Todellakin tuli surulliseksi, sitä ei päässytkään enää porsasteltuaan raskaammin kaverille, ratsastamaan, huvipuistoon tai saanut kakkua.
Luulen, että meillä olisi voinut olla ihan kamalaa, ellei iskä olisi pitänyt tilannetta hanskassa.
No niin. Tästä vaan mallia laajemmin, kun kerran näyttää toimivan ja ohjauksen kohteet ovat aikuisinakin tapahtuneeseen kontrollointiin tyytyväisiä.
Lisäisin tähän vielä "jos sinuun kohdistetaan väkivaltaa, saat antaa takaisin, älä kuitenkaan koskaan aloita". Joku opetettu keino, vaikkapa tönäisy. Sillä on USKOMATTOMAN tehokas kiusaamisen lopettava vaikutus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on melkein sellainen ovela, muille näkymätön henkinen väkivalta. Isoveljeni oli tuossa todella taitava. On aikuisenakin todella raskas tapaus, sellainen itsereflektiokyvytön uhriutuja joka hyveposeeraa aina kun siihen on mahdollisuus. Tulee myös jatkuvasti jätetyksi (jännä) eikä työpaikat pysy kun ei kykene sielläkään tulemaan muiden kanssa toimeen. Vuosi sitten tajusin ettei tuo ihminen tule koskaan muuttumaan, on jo 40v. Elämä on niin paljon parempaa kun en ole tekemisissä!
Tuo näkymätön henkinen väkivalta oli sisaruksellanikin. Tuli huoneeseeni nälvimään, haukkumaan ja kiusaamaan siihen pisteeseen asti, että huusin hänelle käskien häipymään ja jättämään minut rauhaan.
Johon sitten vanhemmat tulivat vihaisena ihmettelemään, mikä ihme minua riivaa kun karjun. Kun yritin itku kurkussa kertoa miten tilanne meni, niin siinä vaiheessa huusivat vanhempani,
Mun mies tekee tuota jos on juonut! Muiden ihmisten edessä jotenkin yrittää saada mut näyttämään jotenkin "hullulta"! Mksi ihmeessä?
Vierailija kirjoitti:
Veljeni tunkeutui väkisin huoneeseeni, rikkoi ja varasti tavaroitani, repi julisteitani seinältä, sylki huoneeni lattialle, haukkui minua kaikin mahdollisin ilmaisuin, löi, lätki, potki ja puri. Kun tästä hermostuin ja huusin, vanhempien ratkaisu oli rankaista molempia "tappelemisesta". Sen jälkeen veli kosti saamansa rangaistuksen minulle entistä pahemmin.
Olin hyvin tyytyväinen kun lopulta pääsin muuttamaan kotoa pois. Emme ole veljen kanssa väleissä.
Oma sisarukseni teki tuota samaa "hienovaraisemmin". Jos oli olleet esim. harraste-urheilukamat pesussa, ja vanhemmat käskivät kumpaakin viedä omansa ulos narulle kuivumaan. Vein omani ja laitoin siististi narulle.
Myöhemmin kun kävelin pyykkinarun ohi, oli omat vaatteeni revitty alas ja heitetty maahan. Tilalla sisaruksen vaatteet. Olisi mahtuneet siis kummankin varusteet, mutta piti saada juuri siihen missä omani olivat. Pahimmillaan minun kamojani saatettiin laittaa kuraiseen maahan "alustaksi" jollekin sisaruksen tarvikkeille.
Ja kaikkea tuollaista vastaavaa teki ihan tyynesti, ilkeä hymy saattoi häivähtää kun olin pahalla mielellä ja vihainen. Ja toki minulle suututtiin, että mitä ihmettä sisarukselleni räyhään.
En tosiaan tiedä, miksi noin toimi. Kaikkiaan käyttäytyi minua kohtaan koko lapsuuden niin, että selkeästi osoitti halveksuvansa minua. Väleissä ei enää olla.
Sinulla on housuissa woke-paskat.