Lue keskustelun säännöt.
Uusi vauva heti enkelin jälkeen, mutta pelottaa...
12.09.2008 |
Meidän enkelivauvamme syntyi ja lensi luotamme pois 11.7.08.
Kyseessä perinnöllinen ARKDP-tauti.
Vauvamme on haudattu ja suurin järkytys ja suru koettu. Suru ei kyllä lähde koskaan pois. Uuden vauvan tekemisestä on keskusteltu jo. Haluaisin niin kovin uudelleen raskaaksi, mutta pelkään että seuraavallakin lapsella on tuo tauti ja joutuisin keskeyttämään raskauden, kestänkö sitä? Riski kun on se 25% jokaisessa raskaudessa. Tosin seuraavalla kerralla saamme tietää jo alkuraskaudesta onko kaikki kunnossa, viimeksi kun järkyttävä totuus tuli ilmi vasta muutama tunti ennen synnytystä. Lisäksi pieni syyllisyys siitä olenko jo surrut tarpeeksi, olisiko jo aika iloon, kalvaa takaraivossa.
Jälkitarkastuksessa lääkäri sanoi että syyllisyyttä on turha tuntea, mikä on ihan totta, emme tehneet mitään väärin, satumme vaan omaamaan juuri sen samaisen geenivirheen, mikä on hyvin harvinaista.
Kukaan ei voi rakasta tyttöämme korvata, mutta mitä jos uuden vauvan myötä vaikka unohdankin, en usko, mutta pelkään kumminkin että niin voi käydä. Ja saanko olla uudesta vauvasta sitten vilpittömän onnellinen?
Kommentit (47)
niin ehkä muut eivät avaa ja jos avaavat eivät vastaa.
Mielestäni omakin vastaukseni oli järkevä mutta vain kaksi meni ap:n toivomusten mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin ehkä muut eivät avaa ja jos avaavat eivät vastaa.
Mielestäni omakin vastaukseni oli järkevä mutta vain kaksi meni ap:n toivomusten mukaan.
myös minulle annettiin lupa yrittää uutta raskautta heti ekojen kuukautisten jälkeen, mutta päätin pitää taukoa sen 9kk mitä suositeltiin jossain lehtisessä vähintään raskauksien väliksi. Palasin töihin ja varasimme ulkomaanmatkan puolen vuoden päähän. Eli ajattelin että muistutan itseäni siitä, että minulla on elämässä muutakin kuin vauvan odotusta. Tosin meillä ei ollut selvää diagnoosia, joten ei ollut varmaa tietoa voiko kehityshäiriö uusia vai ei. Uusi vauva syntyi terveenä 1,5v esikoisen jälkeen ja myöhemmin toinenkin. Esikoisen haudalle ehditään harvoin, mutta ei häntä ole unohdettu. Joka kerta kun minulta kysytään montako lasta meillä on, mietin hetken sanonko 2 vai että 2 elossa olevaa...
Lapsi syntyi ennenaikasena, paitsi että mitäpä se asiaan vaikuttaa.. Pitäisikö haututua suruun? Jokainen käsittääkseni käsittelee surunsa omalla tavallaan!
Olenko tunteeton ja kylmä kun jouduin itsepäättämään milloin lapsi irroitetaan hengityskoneesta? Arvioitu elinaika olisi ollut noin 24-48 tuntia. Olisiko minun pitänyt siinäkin tapauksessa antaa lapseni kärsiä suotta pidempään? Nyt varmaan pidät minua jo murhaajana kun päätimme lopettaa tehohoidon 12 tunnin jälkeen, vaikka mitään mahdollisuuksia lapsella ei olisi ollut!
ap
vaan selviytyjä, joka kykenee toipumaan järkyttävästä tilanteesta ja katsomaan eteenpäin.
Sellaisen voiman edessä menee hiljaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse synnyttänyt kuolleen vauvan. Meillä vauvan kuolinsyy ei koskaan selvinnyt, joten tilanne oli sinänsä erilainen. Aloin kuitenkin pian odottaa uutta vauvaa, sekavin tuntein. Välillä tuntien iloa, välillä surua ja myös tuota mainitsemaasi syyllisyyttä.
Kävin odotusaikana psykologilla ja se auttoi minua käymään läpi vauvan menetyksen ja opin pikkuhiljaa raskauden aikana myös kiintymään odottamaani vauvaan, vaikka se ei ollutkaan helppoa. Vauva syntyi sitten aikanaan elävänä ja terveenä ja on olemassa olollaan tuonut paljon iloa ja onnea. Menetetyn vauvan muisto säilyy sisimmässäni aina, eikä uusi vauva häntä korvaa tai syrjäytä.
Itsekin mietin tuota saanko iloita uudesta vauvasta, mutta kun vauva syntyi en enää miettinyt. Uusi tulokas vei niin täysin oman osansa sydämestäni, että iloitsin hänestä vilpittömästi ensi hetkestä lähtien. Edelleen menetetty vauva kuitenkin omistaa oman osansa sydämestäni ja vielä yli kaksi vuotta menetyksen jälkeen surukin on välillä kova. Eikä kaipaus häviä koskaan.
Yritän näillä sekavilla sanoillani vain ilmaista sen, että kaikille tunteille löytyy oma tilansa ja aikansa. Toivottavasti rohkenette yrittää uudelleen ja jonain päivänä saatte syliinne terveen vauvan!!
en itkuni seasta välttämättä ole kaikkia saanut luettua.. kiitos myös sinulle
ap
niin ehkä muut eivät avaa ja jos avaavat eivät vastaa.
Mielestäni omakin vastaukseni oli järkevä mutta vain kaksi meni ap:n toivomusten mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten jo sanoin aiemmin, olin tuosta enkelin-sanan herättämästä keskustelusta niin järkyttynyt, että en ymmärtänyt huomioida kaikkia.. Kiitokset kuitenkin myös sinulle
ap
niin ehkä muut eivät avaa ja jos avaavat eivät vastaa.
Mielestäni omakin vastaukseni oli järkevä mutta vain kaksi meni ap:n toivomusten mukaan.
hän ei varmaankaan tarkoittanut että pahoittelut ja osanotot olisivat turhia ja arvottomia.. Itsekkin olisin järkyttynyt tuosta enkelisanan tuomasta keskustelusta. Olen kokenut lapsen menetyksen ja käytän kyllä enkelivauva-sanaa edelleen vaikka vauvan kuolemasta on jo pari vuotta
"Joo minäkin otan pahoitteluni takaisin. Kylmältä vaikuttaa ap"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei se uuteen raskauteen lopu, riippumatta siitä kuinka kauan odotatte seuraavaa raskautta
Synnytin kuolleen täysiaikaisen vauvan vuosi sitten. Neljän kuukauden päästä siitä olin uudestaan raskaana. Osasin jopa iloita uudesta raskaudesta. Mutta tulikin keskenmeno... Suru tuli entistä suurempana. Nyt olen jälleen raskaana, helmikuussa laskettuaika. Raskausaika on kyllä ollut todella vaikeaa, vauvan liikkeitä en tunne vielä. Se juuri mietityttänyt, onko vauva elossa.
Suru ja menetykset kulkee koko ajan mukana, ja huoli tästä nykyisestä pienestä elämänalusta mahassani. Enkelivauvan syntymää ja hautaamista yms käyn läpi vieläkin päivittäin.
Meillä ei ole perinnöllistä sairautta. Sairauden perinnöllisyys varmasti tekee teille asiasta todella vaikean! Jos olet kuitenkin valmis uuteen raskauteen, sinuna yrittäisin sitä.
Kaikkea hyvää teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en näe mitään syytä olla yrittämättä jos siltä jo tuntuu. Surutyö ei koskaan lopu, mutta sen olet varmaan osannut arvatakin kun epäilet syyllisyyttä asiasta.
Omat kokemukseni pohjautuvat vain monille keskenmenoille, mutta kun vihdoin sain lapseni syliini olin todella onnellinen.
Onnea jatkoon!
Keskenmeno onkin eri asia kuin että lapsi kuolee aivan loppuraskaudesta tai synnytyksessä.
Oma tyttäreni kuoli kohtuun kolme viikkoa ennen laskettua aikaa ja jos hän on mun mielestä nyt enkeli niin hän on, jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Suru, jota minä ja muut saman kokeneet käymme läpi on jotain mitä sinä valitettavasti et voi edes murto-osaltaan käsittää. Joten suu suppuun jos et kauniimmin osaa asiaasi esittää.
Voimia kaikille lapsensa menettäneille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sinulla on kuitenkin 75 % mahdollisuus onnistua.
Ehkä sinun tapauksessasi ottaisin mietintämyssyaikaa.
Toinen asia on se, että onko synnyttäminen se ainoa asia, jolla voi tulla äidiksi ja isäksi teidän tapauksessanne? Entä vauvan adoptio ulkomailta? Silloin ei tarvitsisi pelätä sitä raskautta ja testejä ja mahdollista keskeytystä. Joku jossain tarvitsee äitiä ja isää...
Otan osaa. Miettikää vaihtoehtoja.
Jos tunnet olevasi nyt, se on täysin sinun valintasi. Varmaankin raskausaikana vielä läpikäyt asiaa.
Mietit voiko sitä uuden vauvan myötä unohtaa.
Kirjainyhdistelmä ei varmaan sano monillekaan kirjoittajista mitään.
Autosomaalinen peittyvästi periytyvä munuaisten rakkulatauti (ARPKD1) on harvinainen vastasyntyneiden munuais- ja maksatauti, jonka pääoireita ovat suurentuneet, rakkulamaiset munuaiset ja vähäinen lapsiveden määrä (oligohydramnion). Tauti johtaa kuolemaan 30-50 %:lla sairastuneista jo vastasyntyneisyyskaudella, muilla komplikaatioina esiintyy verenpainetautia, munuaisten vajaatoimintaa ja maksaongelmia jotka lähes aina johtavat maksansiirtoon. ARPKD1 johtuu mutaatiosta PKHD1-geenissä.
Minä luulen, että ketjuun enkelilapsesta kirjoittaneet eivät tuominneet ap:n kuolleesta lapsestaan käyttämää ninmitystä "enkelilapsi" vaan halusivat vain tuoda ilmi oman käsityksensä, etteivät kuolleet kristillisen opin mukaan muutu enkeleiksi. Enkelilapsista voi silti puhua.
Itse ajattelen siirrettyjen alkioiden, joista ei raskautta kehittynyt, olevan lapsina Jumalan luona. Heitä minulla on 5 kpl, kuudennesta syntyi lapsi .Ennenkuin tämä varsinainainen raskaus sai alkunsa, olivat nämä "lapset" useammin mielessä,enää harvoin, nyt 5-vuotiaan äitinä. Ja tämä varmasti kuulostaa TOSI oudolle jokun mielestä... =)
vastaavalla tavalla. Sittemmin hän on saanut kolme tervettä lasta, mutta sanoo aina olevansa neljän lapsen äiti. Kolme muuta eivät ole syntyneet korvatakseen esikoista. Ehkä tästä ajattelutavasta on apua sinullekin.
Pahoittelut menetyksestänne ja toivon, että uusi raskaus sitten kun se alkaa menisi hyvin ja lapsi olisi terve.
Antakaa ajan kulua ja puhukaa paljon menetyksestänne. Puhuminen ja aika auttoivat kun menetimme oman lapsemme, joka ainakin isosiskolleen on enkelisisko. En lähtisi tällaisessa asiassa tuota enkeli-termiä saivartelemaan, mutta valitettavasti kaikki eivät näin ajattele.
Olen todella pahoillani suuresta menetyksestänne.
Sinun ei tarvitse surua piilotella tai unohtaa, ehkä jonakin päivänä sen kanssa oppii elämään. Toivon itsekin niin, olen ollut reilut puoli vuotta enkelivauvan äiti, eläväisten lisäksi. Mutta aikaa tämä uuden elämän opettelu vie ja harmikseni olen huomannut, että tuttavapiirini ei aina tätä ymmärrä, se satuttaa välillä tosi paljon. Reilun puolen vuoden aikana olen huomannut, että tunteet vaihtelevat paljon, on hyviä ja huonoja päiviä. Vasta nyt on minulle alkanut tulla fyysinen väsymys, jota ei alussa ollut. Mutta nämä ovat varmasti yksilöllisiä asioita, jotka kukin kokee tavallaan ja oikeaa tapaa tai vastausta ei ole.
Raskaus on ollut minullakin haaveena. Tiedän, että mahdollinen uusi vauva ei pienokaistamme korvaa. Välillä olen myös miettinyt, meneekö koko odotusaika pelkäämiseen.
Toivon sinulle ja muillekin saman kokeneille voimia ja jaksamista suuressa surussa. Saitko sairaalasta tms. apua? Oletko käynyt esim. Käpy:n nettisivuilla? Itse olen kokenut vertaistuen parhaaksi mahdolliseksi tässä tilanteessa. Kukaan muu kuin toinen saman kokenut ei voi ymmärtää tätä.
Sitten noihin muihin kommentteihin liittyvää...
-jokin kommentoi ap:lle kylmästä tyylistä tms -> itse huomasin, kuinka vaikeaa varsinkin alussa oli asiasta kertoa tai kirjoittaa, en yksinkertaisesti löytänyt sanoja, millä voi tätä järkyttävää tapahtumaa kuvata. Lisäksi kirjoittaminen ja ajattelu ollut muutenkin hankalaa. Älkää hyvät ihmiset tarttuko tuollaisiin tyyli seikkoihin, kun viestin pääasia oli ihan jotain muuta.
-En halua mitenään väheksyä keskenmenoa, itsekin sellaisen kokeneena. Mutta täysiaikaisen terveen lapsen menettäminen on valitettavasti ihan jotain muuta. Itse synnytys oli itselleni hyvin pieni osa tätä tuskaa, ikävää, surua ja kaipausta joka on joka päivä läsnä.
koska yrittää sisarrusta kuolleelle lapselle. Lähinnä oli pakko kommentoida, kun joku täällä päätti, että ap ei ole valmis, jos ei ole surrut riittävästi ja oli kommenteja, että kaikki ei edes pysty seksiin 2kk synnytyksen jälkeen. Odotan toista lasta ja en pystynyt seksiin, vaan lapsi laitettiin alulle koti-inseminaatiolla. Olkoon kuinka tyhmää tahansa odotan onnellisesti viimemetreillä, vaikka raskasta on ollut. En todellakaan kadu ratkaisua. Odotus on ollut pelastus minulle ja miehelleni koiranpennun lisäksi. Lapsi on erittäin toivottu, vaikka syntyy osittain surun keskelle. Osaanottoni ja voimia lapsen menettäneelle!!!
Jos, niin aika tunteettomalta ja kylmältä vaikutat. Lapsesi kuolemasta on vasta 2kk ja nyt jo olet valmis uuteen raskauteen?? Minä en oman vauvani kuoleman jälkeen (kuoli täysiaikaisena heti syntymänsä jälkeen) pystynyt edes seksiin 3 kuukauteen kun tuntui niin pahalta.