rimanalitus te-palveluilta, lähetti kirjeen ettei henkilö ole oikeutettu työttymyyskorvaukseen koska on kuollut
asia sinänsä pitänee paikkansa, mutta aika kaukana sensitiivisyys omaisia kohtaan. lähde helsingin sanomat, koko juttu maksumuurin takana.
tää nyt on varmaan klikkiotsikko ja bisnestä varten tehty juttu, mutta otsikossa kerrottu toiminta kuvaa hyvin sitä tapaa miten kyseisessä byrokratiatoimistossa kohdellaan työttömiä yleisestikin. työttömyys voi olla monelle kriisikin, ja silloin kaipaa hivenen ystävällisyyttä ja empatiaa, sen sijaan että kohtaa piiskurin ja kaikilla ehdoilla ja pakotuksilla kiristämistä usein töykeätä ja mielivaltaistakin kohtelua.
Kommentit (65)
Kuka edes kuvittelee saavansa te-keskukselta ystävällisyyttä ja empatiaa? Missään tilanteessa.
Vähän tylysti muotoiltu, vaikkakin totuudenmukaisesti. Ehkä kannattaisi harkita vaihtaa toinen fraasi tuohon tilanteeseen.
Joku persu päässyt TE-toimistoon töihin.
Mitä ihmettä tuon kirjeen kirjoittaja on miettinyt? Perustelut ettei ole oikeutettu tukeen on että asiakas kuoli. Tunnen muutaman te-tädin ja ovat oikeasti maailman tyhmimpiä ihmisiä, mitään koulutusta näillä ei ole ja sen näkee.
kyseinen henkilö vaihtanut hiippakuntaa, niin sinäsän tuon lähettäminen on turhaa. Toisaalta nuo asiat on todennäköisesti melko pitkälle automatisoituja, niin on saattanut lähteä automaattisesti kyseinen tiedonanto.
Eihän tässä tapauksessa olekaan oikeutta, ei ole työmarkkinoiden käytettävissä. Oikein toimittu.😄 T. Ex työvoimavirkailija
Te-toimistot ei saa mitään tietoa jos työtön on kuollut. Mutta tuossa tapauksessa on ollut kaupungin työllisyyspalvelut, niin luulisi että he saisivat tiedon työttömän kuolemasta. Mutta ilmeisesti asia ei ole niin. Näitä aina joskus lehdissä on, että te-toimisto on tavoitellut asiakasta joka on kuollut eikä tieto mene te-toimistoon ja sitten se kirje te -toimistolta menee omaisille tietämättä ,että asiakas on kuollut. Tässä ei oo sen kummempaa asiassa .
Vierailija kirjoitti:
Perustulo kaikille niin loppuu nöyryyttäminen.
Nöyryyttäminenhän on nimenomaan se pointti! Sehän siinä hauskaa onkin ja siksi ihmiset mielellään maksaa veroja ja vaatii koko ajan vaan lisää nöyryytyksiä muille.
Mitä päivittelemistä tässä on? Kertokaa parempi ilmaus asiaan.
Tämä liittynee jotenkin siihen että oikeus työttömyysetuuteen jatkuu kuolemaan asti. Tämä tarkoittaa siis sitä että jos henkilö kuolee esimerkiksi tänään lokakuun 30 päivä niin hänellä on työttömyysetuuteen oikeus ainakin eiliseltä vielä, mahdollisesti myös tältä päivältä. Koska työttömyysetuus maksetaan jälkikäteen niin viimeiset etuudet maksetaan tietenkin kuoleman jälkeen. Te-toimiston on byrokratian vuoksi annettava maksuestelausunto maksajalle saajan kuoleman vuoksi kuolinpäivästä alkaen.
Täytyy vähän ottaa itsekin vastuuta, ei voi koko aikaa olla vaan "ihan kuollut". Ainakaan valtion ei pidä kustantaa mitään kuolemista.
Vierailija kirjoitti:
Mitä päivittelemistä tässä on? Kertokaa parempi ilmaus asiaan.
No vaikka seuraava:
Suomessa oikeus työttömyysetuuteen jatkuu kuolinpäivään asti. Henkilön X työttömyysetuus lakkautetaan pv.kk.vuosi alkaen.
Aika nolo loppu. Työttömänä arkkuun. On se elämä raakaa.
Kuolinpesät saavat kuollutta ja kuolleen asioita koskevaa postia. Mikä tässä nyt oli ongelma? Ei saa tiedottaa auki olleen työnhaun päättämisestä mitään?
Voisihan kuolema olla virhe. Saa tiedon päätöksestä ja jos onkin elossa voi huomauttaa. Muuten tietysti paperin ja postirahan hukkaa.
Minne kuolema pitäisi kirjata jos huomaa asian? Ehkä rastitusmahdollisuus puuttuu virkailijalta.
Alkaa olla jo aika hysteeristä valtion menojen karsimista
Jos meillä olisi demarit-vasurit-vihreät enemmistöhallitus, saataisiin loppu työttömien kyykyttämiselle ja perustuloon siirtyminen alulle. Edellisessä hallituksessahan oli keskusta ja RKP vaatimassa työttömien kyykytyksen jatkamista, ja tähän oli pakko suostua, että saatiin edes jotain uudistuksia läpi. Jos kaikki nukkuvat menisivät äänestämään seuraavissa eduskuntavaaleissa em. puolueita, tässä maassa tehtäisiin aika eri näköistä politiikkaa. Äänestämättä jättäminen on sama asia, kuin äänestäisi kokoomusta.
No tämä vaan osoittaa miten yksinkertaisian ihmisiä päätyy töihin työvoimatoimistoon. Olen aina pitänyt työvoimavirkailijoita tyhminä ihmisinä ja olen ollut arviossani oikeilla jäljillä
Vai ystävällisyyttä ja empatiaa pitäisi olla. Monessa maassa ketään ei kiinnostaisi, jos työtön tai oikeastaan kuka tahansa kuolla kupsahtaisi keskelle katua. Avokätiset tuet ovat empatiaa riittämiin.
Perustulo kaikille niin loppuu nöyryyttäminen.