Lue keskustelun säännöt.
En jaksa masentunutta kaveriani. Miten voin ottaa siihen etäisyyttä?
28.10.2024 |
Tiedän että masentuneen tukena pitäisi olla ja niin olen koittanut ollakin, mutta en vaan jaksa sitä ainaista synkkyyttä, valitusta kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta ja uhriutumista aina kun haluan tavata muitakin kavereitani tai viettää rauhallista koti-iltaa. Oma elämäni on ollut viime aikoina täynnä vastoinkäymisiä ja lisäksi koen olevani täystyöllistetty muistisairaiden vanhempieni asioiden hoitamisen kanssa. Pelkään että romahdan jos en ota masentuneeseen kaveriini etäisyyttä ja paljon. Miten voisin tehdä sen mahdollisimman hellävaraisesti ja hienotunteisesti? Pelkään kovasti että tämä on kaverilleni se viimeinen niitti joka katkaisee kamelin selän, mutta oma mielenterveys ja toimintakyky on pakko laittaa etusijalle.
Kommentit (51)
Poista yhteystiedot hänestä kännykästäsi ja laita vielä estoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"uhriutumista aina kun haluan tavata muitakin kavereitani tai viettää rauhallista koti-iltaa" on henkistä väkivaltaa, vaikka olisikin lähtöisin omasta ahdistuksesta ja huonosta ihmissuhdemallista.
Vierailija kirjoitti:
"uhriutumista aina kun haluan tavata muitakin kavereitani tai viettää rauhallista koti-iltaa" on henkistä väkivaltaa, vaikka olisikin lähtöisin omasta ahdistuksesta ja huonosta ihmissuhdemallista.
Olen samaa mieltä, mutta toisaalta masentunut ei välttämättä tajua toimivansa väärin jos sitä ei sano suoraan. Sille pitäisi siis antaa mahdollisuus pyytää anteeksi ja korjata käytöstään sen sijaan, että lopettaa suoraan yhteydenpidon.
Kyllä sun on sanottava asia suoraan, vaikka se tuntuukin vaikealta, eikä reaktio kaverilta todennäköisesti tule olemaan mukava. Mutta sun on helpompi elää itsesi kanssa, kun teet niin.
Pyydät, että kaveri kuuntelee hetken ja kerrot lyhyesti omaa elämääsi rasittavista asioista. Sanot, että valitettavasti olet tällä hetkellä siinä tilanteessa, että voit olla kaverisuhteissa vastaanottamassa positiivista tai sekä antamassa ja ottamassa, mutta et vain toisen tukena ja vastaanottamassa negatiivista.
Jos kaveri jaksaa pysähtyä miettimään, hän varmasti ymmärtää sen. Ja jos ei ymmärrä, hän on kohtuuton.
Kannattaa ehkä vaan himmailla yhteydenpitoa. Aina jos sanoo ja perustelee, tulee avanneeksi jonkinlaisen neuvottelutilanteen. Jos ei ole toiveissa päätyä kompromissiin, niin ei kannata avata neuvottelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et ole vastuussa kaverisi elämästä. Pidä itsestäsi huolta. Ota etäisyyttä. Älä vastaa puheluihin tai jopa blokkaa ne. Voit keksiä tekosyyn jos se helpottaa: on kiirettä stressiä tms.
Eihän tuo ole edes tekosyy. Kuulostaa siltä että ap:lla on oikeasti kiirettä ja stressiä.
Olen taas kerran sairastunut masennukseen. Ilmoitin kavereilleni ja perheelle, että näin on käynyt ja tyhjensin kalenterini kaikesta loppuvuodeksi. En halua nähdä enkä kuunnella muita. Haluan keskittyä itseeni ja parantua.
En halua sääliä, enkä mitään muutakaan huomiota. Käyn terapiassa ja puhun asioistani siellä. En rasita lähipiiriäni. Kerron perheelle välillä mikä on tilanne ja miten terapia sekä lääkitys toimii.
Päiväni käytän ainoastaan ja vain itseni hyväksi. En syyllistä itseäni vaikka en tekisi yhtään mitään kotona. Tarjoan itselleni laatuaikaa. Olen koko ikäni ollut se miellyttäjä ja muista huolehtija. Nyt minä keskityn vain itseeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ehkä vaan himmailla yhteydenpitoa. Aina jos sanoo ja perustelee, tulee avanneeksi jonkinlaisen neuvottelutilanteen. Jos ei ole toiveissa päätyä kompromissiin, niin ei kannata avata neuvottelua.
Mutta eikö se olisi pelkästään hyvä asia, jos pystyttäisiin neuvottelemaan ja päädyttäisiin kompromissiin? Ap:lla ei olisi enää ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kaipaat etäisyyttä, paras keino on muuttaa muualle.
Mitä jos se tekeekin juuri niin?