Löytyykö epävakaan pers.häiriötä sairastavia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tähän ihan asialliseen kysymykseen tulee näin epäasiallisia kommentteja?

Käsittääkseni pers.häiriöisellä on tunteensäätely vaikeaa, impulsiivisuutta, yliherkkyyttä, itsetuhoisuuttakin, koska käsitys itsestä on niin epävakaa. Kuormittaa psyykettä ja ihmissuhteet ovat alttiita konflikteille. Iän myötä usein helpottaa, etenkin jos saa tukea, terapiaa.

Ihan asiallisiahan kommentit ovat, mutta sitä samaa ei voi sanoa epävakaan käytöksestä. Raivokohtauksia ja monologeja kuinka paskoja muut ovat 

Eikö siitä just tässä kysytty että sitä saa mitä tilaa!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No te jotka luulette olevanne terveitä ni painukaa v i t t u u n täältä

Älä nyt hermostu. 😉

Miksi ei saisi hermostua? Minulla on epävakaa ja hermostun kun siltä tuntuu.

Ja nyt tosiaan tuntuu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No te jotka luulette olevanne terveitä ni painukaa v i t t u u n täältä

Älä nyt hermostu. 😉

Miksi ei saisi hermostua? Minulla on epävakaa ja hermostun kun siltä tuntuu.

Ja nyt tosiaan tuntuu!

Vai niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No te jotka luulette olevanne terveitä ni painukaa v i t t u u n täältä

Älä nyt hermostu. 😉

Miksi ei saisi hermostua? Minulla on epävakaa ja hermostun kun siltä tuntuu.

Ja nyt tosiaan tuntuu!

Se on sitä luonnetta että hermostuu!

Sanoisin, että äidilläni on tuo, joskaan en tiedä, onko hänellä sellaista diagnosoitu. Varmuudella tiedän, että on toistuva masennus. Hänellä on myös muiden pers.häiriöiden piirteitä, kuten vaativa, riippuvainen ja ehkä narsistinen. Ja olen itse mielenterveysalan ammattilainen, niin jonkin verran näistä tiedän.

Äitini on hyvin vaikea ihminen. Käytös on ennakoimatonta, itsetunto on hauras. Vaikka kuinka neutraalisti yrittäisi olla, tulee riita hyvin nopeasti. Jos joskus olet uskoutunut jostakin asiasta, käyttää hän sitä aseena sopivassa tilanteessa. On välillä kovin masentunut ja välillä kovasti voimiensa tunnossa. Jokunen ymmärtävä ihminen taitaa olla vielä lähipiirissä, mutta pääosin on rikkonut omalla käytöksellään suhteensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskolla on, ja saa jokapäivä täysin mitättömästä asioista raivokohtauksia ja haukkuu läheisensä. Nyt on jopa julistanut, ettei minulla ole veljeä. Ei ole puoleen vuoteen edes vastannut puhelimeen.

Ihan tyypillistä käytöstä näille, aina on jonkun kanssa sukset ristissä.

Minulla oli nuorempana ystävä, jolla diagnoosina tämä. Sai totaalisia sekopäisyyskohtauksia eikä hillinnyt käytöstään lainkaan. Kerran tuli jumalaton riita, ja kävi viskomassa ikkunaani _paskaa_ (!) Ja kyllä, omaa paskaansa, oli kerännyt pussiin. Pesi kyllä sitten ikkunani, koska uhkasin poliisilla jos ei siivoaisi. Ihmetteli itsekin miten niin flippasi.

🤣🤣 Voisin kuvitella itseni tekemässä tuota. Mutta onneksi en ikinä ole vielä noin pahasti seonnut. Ap

Ainakin tuo Ohisaloon kohdistuvia törkeitä (ja sinällään säälittäviä) kunnianloukkauksia spämmivä pikku ääliörunkkari täyttää vähintään tämän psyykkisen häiriön kriteerit.

Sain diagnoosin että on passiivis-asgressiivinen persoonallisuushäiriö...Sitä en kehdannut kysyä psykiatrilta onko se hyvä vai huono asia?

Vierailija kirjoitti:

Sain diagnoosin että on passiivis-asgressiivinen persoonallisuushäiriö...Sitä en kehdannut kysyä psykiatrilta onko se hyvä vai huono asia?

Jaa. Miten se ilmentyy sinulla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskolla on, ja saa jokapäivä täysin mitättömästä asioista raivokohtauksia ja haukkuu läheisensä. Nyt on jopa julistanut, ettei minulla ole veljeä. Ei ole puoleen vuoteen edes vastannut puhelimeen.

Ihan tyypillistä käytöstä näille, aina on jonkun kanssa sukset ristissä.

Totta, haastavat jatkuvasti riitaa, eivätkä ymmärrä toisia ihmisiä. 

Hyvin jäykkiä ja ehdottomia sekä mustavalkoisia omissa sairaissa elämänmalleissaan. Poikkeama normaalista selkeä.

Millaista käytännössä? 

Onko esim. pakko aina saasa maksaa yhteisen asunnon sähkölasku eikä asiasta voi keskustella ollenkaan? Onko esim. pakko aina julistaa, ettei hyväksy yliopiston proffan sekasyöntiä eikä suostu muuttamaan mielipidettään vastapuolen argumentoinnista huolimatta? Onko esim. pakko säännöllisin väliajoin miettiä, voivatko vanhemmat hyvin eikä suostu muuttamaan käytöstään vuosienkaan kukuessa? 

Vierailija kirjoitti:

Ainakin tuo Ohisaloon kohdistuvia törkeitä (ja sinällään säälittäviä) kunnianloukkauksia spämmivä pikku ääliörunkkari täyttää vähintään tämän psyykkisen häiriön kriteerit.

 

Poliitikon ja julkkiksen täytyy sietää tavista enemmän kritiikkiä.

Eksällä oli. En ole vieläkään toipunut. Selittämättömiävaltavia raivokohtauksia, mustamaalaamista, pettämistä.. never again.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain diagnoosin että on passiivis-asgressiivinen persoonallisuushäiriö...Sitä en kehdannut kysyä psykiatrilta onko se hyvä vai huono asia?

Jaa. Miten se ilmentyy sinulla?

No sitä juuri itsekkin ihmettelin kai masennus johtuu siitä.

Minä luulin että minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, mutta kun päädyin psykiatrin kautta ahdistuneisuushäiriö-diagnoosin kanssa terapiaan, selvisikin että olen elänyt 20 vuotta kontrolloivan, aleksitymiasta kärsivän miehen kanssa, jolla kaikki minun tunteeni olivat liikaa ja väärin, vaikka reaktioni ilmeisesti olivat ihan normaaleja. Niin sitä sokeutuu.

Miehestä eroon pääseminen oli helpompaa kuin olisi ollut epävakaasta persoonallisuushäiriöstä (tai läheisriippuvuudesta, josta ilmeisesti todellisuudessa kärsin). Nyt jälkikäteen tuntuu ihan hullulta se että uskoin puolisoani siinä ettei ihmisellä saisi olla näkyviä tunnetiloja edes kotona. Kodin ulkopuolisissa suhteissa minua kuvattiin kärsivälliseksi, diplomaattiseksi ja joustavaksi, mutta annoin miehen vakuuttaa minut siitä että olen kohtuuton raivohullu jos kotona esim. puhuin ärtyneellä äänensävyllä tai, herra paratkoon, itkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin tuo Ohisaloon kohdistuvia törkeitä (ja sinällään säälittäviä) kunnianloukkauksia spämmivä pikku ääliörunkkari täyttää vähintään tämän psyykkisen häiriön kriteerit.

 

Poliitikon ja julkkiksen täytyy sietää tavista enemmän kritiikkiä.

 

Jokainen poliitikko on vähintäänkin narsistipiirteinen, joten ei ota koville kestää. Paskahuomiokin on huomiota, ja sitä janotaan.

Näistähän on terapeutit jonkin verran puhuneet. Käsitys on siis se, että ihmisellä, jolla on elänyt vaikeissa olosuhteissa pikkulapsena, on usein persoonallisuushäiriön diagnoosi. Jokaisen tausta on tietenkin eri.

Olennaisinta olisi tarkastella omaa elämää, mitä siinä tapahtui, miten reagoit siihen, kuka olet pohjimmiltasi. Muiden samalla diagnoosilla olevien kokemukset voivat olla hyvinkin erilaisia ja niihin vertaaminen ei välttämättä ole kovinkaan osuvaa.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että äidilläni on tuo, joskaan en tiedä, onko hänellä sellaista diagnosoitu. Varmuudella tiedän, että on toistuva masennus. Hänellä on myös muiden pers.häiriöiden piirteitä, kuten vaativa, riippuvainen ja ehkä narsistinen. Ja olen itse mielenterveysalan ammattilainen, niin jonkin verran näistä tiedän.

Äitini on hyvin vaikea ihminen. Käytös on ennakoimatonta, itsetunto on hauras. Vaikka kuinka neutraalisti yrittäisi olla, tulee riita hyvin nopeasti. Jos joskus olet uskoutunut jostakin asiasta, käyttää hän sitä aseena sopivassa tilanteessa. On välillä kovin masentunut ja välillä kovasti voimiensa tunnossa. Jokunen ymmärtävä ihminen taitaa olla vielä lähipiirissä, mutta pääosin on rikkonut omalla käytöksellään suhteensa.

Samanlainen äiti myös itsellä.

Mistään asiasta ei ole koskaan voinut keskustella hänen raivostumisen vuoksi. Ja syyttää kaikesta muita, ja jopa soittaa poliisit paikalle. Ei kykene ymmärtämään muiden mielipiteitä, eikä mikään ole koskaan riittävän hyvin tehty vaikka olisi tehty juuri niin kuin hän itse halusi.

Puhelut loppuu aina siihen, että lyö luurin korvaan. Soittaa tosin itse pitkiä juorupuheluita, jos löytää juorukaverin voi soittaa vaikka 2 tuntia putkeen.

Tuttavani on epävakaa ja tavallaan oli helpotus mullekin, että sai diagnoosin. Diagnoosi auttoi ymmärtämään. Tuttavani on tosi hankala ihminen, kaiken pitää mennä hänen mielen mukaan, joustamaton, käyttäytyy ja toimii kuin pikkulapsi varsinkin silloin, kun jokin ei mene oman mielen mukaan. Kuvittelee olevansa maailman napa ja loukkaantuu verisesti jos joku ajattelee eri tavalla. Ottaa asiat erittäin henkilökohtaisesti vaikka ei olisi edes hänestä kyse. Hänen oma käsitys itsestään on täysin erilainen kuin se, miten me muut hänet nähdään. Kykenemätön muuttamaan toimintaansa ja ajttelutapaansa, vaikka on käynyt terapiassa ja ehkä tuo joustamattomuus kuuluu sairauteen. Elämä on yhtä draamaa koko ajan ja tekee numeron asioista, jotka on ihan arkisia ja elämään kuuluvia ja näitä asioita vatvoo jatkuvasti uudelleen ja uudelleen. Eikä ole realistista käsitystä omista taidoista tai mistään itseen liittyvästä. Kuvittelee esim. eräällä elämänalueella olevansa todella lahjakas eikä kukaan kehtaa sanoa totuutta. 



Jos ei tietäisi, että on epävakaa, niin luulisi, että hänen psyykkinen kehityksensä on jäänyt vähän kesken, koska ei osaa aikuismaisesti toimia ja suhtautua. Ennen epävakaan diagnoosia arvelin, että oisko hänellä ADHD tai oisko kaksisuuntainen, koska aina on jotain hukassa ja elämä ihme sekoilua ja koko ajan menemistä eikä oikein selviä arjesta ja mielialat menee vuoristorataa. Hössöttää hirveästi pikkuasioista ja kaiken maailman kissanristiäisistä. Siinä missä joku jakaa yhden Roosa nauha -julkaisun, hän tykittää kaikki somekanavat täyteen aihetta, ostelee kukat ja nauhat ja roosat siivousvälineet ja hyvin usein juhlapyhinä kiukuttelee, että ei olekaan juhlamieltä.Erittäin huomiohakuinen persoona. Masennusta ja ahdistuneisuuttakin hänellä on. Positiivinen ihminen on kuitenkin ja tahtoo toisille aina hyvää, mutta sellainen lapsellinen tuittupää on. 

 

Vierailija kirjoitti:

Näistähän on terapeutit jonkin verran puhuneet. Käsitys on siis se, että ihmisellä, jolla on elänyt vaikeissa olosuhteissa pikkulapsena, on usein persoonallisuushäiriön diagnoosi. Jokaisen tausta on tietenkin eri.

Olennaisinta olisi tarkastella omaa elämää, mitä siinä tapahtui, miten reagoit siihen, kuka olet pohjimmiltasi. Muiden samalla diagnoosilla olevien kokemukset voivat olla hyvinkin erilaisia ja niihin vertaaminen ei välttämättä ole kovinkaan osuvaa.

Hyviä ja osuvia havaintoja teet. Sieltä sylttytehtaalta eli lapsuudesta tuo häiriö usein kumpuaa. Ilmenemismuodot varmasti yksilöllisiä,

Mun mies väittää että oon epävakaa.

Oon oikeesti raivoissani sille, vähän monestakin eri syystä ja oon estäny sen, ettei saa yhteyttä enää. Onneks asutaan erillään vaik naimisissa ollaanki. Kerran oon laittanu erohakemuksen vireille, mut vedin sen sit pois. On ollu lähellä etten oo tässä tehny sitä uudelleen.