Lopetin tupakoinnin pari v sitten ja tajuan HAISSEENI ihan järkyttävältä!
Olkoon tämä opetukseksi/varoituksi muille jotka vielä polttavat. Eli aloin polttaa nuorena ja poltin yli 10 v. Myös sisällä ja ketjussa.
No, 2 vuotta sitten sain lopettua ja nykyisin tupakka ällöttää minua. Kun lopetin niin melko välittömästi hajuaistini palasi normaaliksi.
Koko taloni haisi röökiltä. Minä haisi röökiltä. Vaatteet, tavarat, laukut, huonekalut (mm sohvat ja patjat!) haisivat ihan s**tanan järkyttävältä.
Koko silloinen kämppä pestiin lattiasta kattoon, myös etikalla. Tapetit vaihdettiin jne. Silti haju ei lähtenyt täysin vaan kämppä piti muuttaessani otsonoida.
Huonekalut olen onnistunut vaihtamaan toisiin, vaatteita sain etikkapesulla pelastettua. Ja ainiin, kun lopetin röökaamisen huomasin VASTA SILLOIN hienhajuni!
Olin haissut ehkä vuosia röökin lisäksi pistävältä hieltä, vaikka peseydyin usein. Asiaan auttoi vasta palasaippua ja absolut torr. Kun poltin, en haistanut hienhajua enkä mitään muutakaan.
Lopettakaa oikeasti röökaamisen, teiltä on hajuaisti täysin mennyt. Ettekä haista omia hajujanne. Jokainen röökaajat meinaan HAISEE ja pahalta. Tämän kerron jokaiselle röökaajalle ihan ystävällisyyttäni, koska tuosta hajusta ei yleensä kehdata sanoa teille.
Kommentit (172)
Tupakoiva ihminen haisee tupakalle kauttaaltaan, siinä ei mitkään konstit auta. Paitsi lopettaminen auttaa.
Jos lainaa vaikka kirjan tupakoivalle, tulee kirja takaisin tupakan hajuisena. Eikä haju lähde millään pois.
Vierailija kirjoitti:
Luettuani 5 ekaa sivua saanen ihmetellä, että miten ihmeessä tähän keskusteluun saatiin kahvin haju? Toki makuasioita on monia ja itse tykkään kahvista tuoksukynttilänä, mutta kuitenkin. Kahvi on elintarvike joka on kohtuullisesti käytettynä terveellistä vs myrkkysätkä joka myös tupakkana tunnetaan. Kyllä merileväkin haisee karmealta, mutta merilevä on kuitenkin terveellistä. Mulla ei ole mitään tarvetta valittaa elintarvikkeiden hajusta, mutta tupakasta valitan avoimesti.
Saatiin siksi, että minä nostin sen esiin. Koska valitettavasti, kun lopetin kahvin juonnin niin tajusin kuinka pahalta haisevat kahvin juojat. Heidän hengitys haisee aivan yhtä pahalle kuin tupakoijan. Se ei tosin pinty vaatteisiin. Sitä ei itse haista, jos itse kahvia juo. Niin kuin joku väitti. Siihen hajuun turtuu. Eikä omaa hengitystään haista.
Mutta siis, se löyhkä on aivan eri kuin tuore kahvi pannussa tai tuoksukynttilässä. Nyt puhuttiin hengityksestä.
Ps. Tupakan hajua on kamala myös. Molemmat ovat hengityksessä järkyttäviä. Ja ymmärrän hyvin, että kahvia juovat eivät tätä tietoa halua hyväksyä. Eikä se veden juonti tai purkka vie tätäkään hajua valitettavasti pois.
Ja edelleen, myös nikotiinissa on hyviä puolia, jos kahvissa siihen halutaan vedota. Tosin kahvia juovat litkivät sitä usein pitkin päivää. Samoin kuin osa röökaajista, joten hajua on koko ajan, eikä terveysvaikutusta ole enää.
Pakko nyt tähän vanhaan ketjuun sanoa jotain. Vuosikymmeniä tupakoin, en sisällä koskaan. Nyt sydänsairauden takia ensin vähentänyt ja yritys on lopettaa. Vaatteet haisee vaikka kuudessakympissä keittää, hajut tulee ihon läpi..oon sen tiennyt aina mutta en ole pystynyt lopettamaan. Tuohon ei taida auttaa kun hiekkahoito
Hajun tosiaan tajuaa vasta kun lopettaa polttamisen. Käry leviää ja puskee röökääjan ihon läpi 🤢
Omituisinta on se, että jotkut tupakoinnit lopettaneet puolustelevat toisia tupakoijia, esim kun mietitään taloyhtiössä tupakoinnin kieltämistä.
Vierailija kirjoitti:
Tupakoiva ihminen haisee tupakalle kauttaaltaan, siinä ei mitkään konstit auta. Paitsi lopettaminen auttaa.
Jos lainaa vaikka kirjan tupakoivalle, tulee kirja takaisin tupakan hajuisena. Eikä haju lähde millään pois.
Soodajauhetta voi kokeilla. Pidin haisevaa kirjaa leivinsoodakylvyssä varmaan kuukauden. Tuli siitä aika hyvä. :)
Vierailija kirjoitti:
Pystyttekö te tupakoijat jotka poltatte itse käsittämään tätä? Eikö kukaan halua lopettaa, jos/kun ymmärtää sen oman hajun oikeasti karkottavan ihmisiä?
En polta mutta en kyllä huomaa mitään ihmeempää hajua vaikka Kaverini polttavatkin.
Oletteko jotenkin yliherkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Tupakoiva ihminen haisee tupakalle kauttaaltaan, siinä ei mitkään konstit auta. Paitsi lopettaminen auttaa.
Jos lainaa vaikka kirjan tupakoivalle, tulee kirja takaisin tupakan hajuisena. Eikä haju lähde millään pois.
Kamalat murheet sinullakin. Oletko ajatellut että lopettaisit kurjan elämäsi?
Itse olen ollut huimat 50 tuntia polttamatta ja tosi kiva lukea tälläistä ketjua, ei tee mieli retkahtaa. Mulle on ollut kauhea stressi siitä, että tiedän haisevani, esim. bussissa saatan katsella lähellä olevien ilmeitä yrittäen tulkita häiritseekö haju. Ihanaa olisi olla loppuelämä raikkaan tuoksuinen😍
upupup