Onpa hienoa rakastaa jotakuta, jota ei voi saada

Parisuhde ja vanhemmuus ovat kaksi toisistaan täysin erillistä suhdetta. Vanhemmuudesta et pääse eroon ja harva haluaisikaan, mutta puolisosta kyllä pääsee. Luuletko että puolisokaan haluaisi tuhlata vuosiaan kanssasi jos tietäisi mitä oikeasti ajattelet? Niinpä

Teet itsestäsi nyt uhrin vaikka sun ei olisi mikään pakko olla. Ota elämäsi omiin käsiisi. Nyt sovitat lastesi ja puolisosi harteille viittaa, joka ei ole heidän tekemänsä ja haluamansa. He eivät sinua pakota olemaan tilanteesi uhri ja jatkamaan onnettomassa tilanteessa. Sinä pakotat. Sinä päätät ja yksin itseäsi voit tulevaisuudessa syyttää siitä miksi et elänyt ja kuunnellut itseäsikin. Lasten vuoksi ei ole pakko olla eroamatta. Erota saat, ihan itsesi vuoksi. Erota saa mistä syystä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Sä rakastat mielikuvaa et todellisuutta. Paha tossa on se että sun tunteilla ja ajatuksella nykysuhteesta ei välttämättä ole mitään perää. Vaan ne on sun ajatuksia et saisit erottua ja tän mielikuvitus henkilön kanssa mahkut.

Mielikuvan rakastaminenhan on sitä parhainta, kun se arki ja todellisuus sen kaihotun kanssa ei koskaan käy toteen. AP:n tilanteeseen ja haluun erota(?) en ota kantaa. 

22 jatkaa. Mieti myös sitä minkä elämisen mallin haluat antaa lapsille. Haluaisitko heidän elävän tukahtunutta elämää ja vastoin omia tunteitaan pahimmillaan vuosikymmeniä? Haluaisitko nähdä heidät onnettomina ja luullen että he eivät saa itse päättää ja on elettävä vastoin tahtoaan jonkun toisen elämää? Haluatko heidän pelkäävän kuten sinä pelkäät? Olevan yhtä ahdistunut ja epätoivoinen? Voivan yhtä huonosti? Olevan masentuneita koska elävät aina muita varten? Koska ovat saaneet itsensä uskomaan ettei heidän tahdollaan ole väliä? Luullen että sinä haluat heidän uhrautuvan ja elävän onnettomina kulissien ja kunnon kansalaisen mallin takia? Haluatko etteivät he saa elää isoa rakkautta jos sen kohtaavat? Haluatko uskotella heille ettei asioita voi järjestellä kuin yhdellä oikealla tavalla? Hekö eivät saa tehdä virheitä, kasvaa tai muuttua ihmisinä? Pitääkö heidänkin olla kerralla täydellisiä ja jos eivät ole, maksaa siitä vaikka loppuelämänsä? Haluatko että hekin kärsisivät kuten sinä kärsit? Jos et niin opeta heille jotain henkilökohtaisesta vapaudesta ja itsensä kuuntelusta suomalla ne myös itsellesi. 

Aina voi lähteä lätkimään, jos se ihastus sut ottaa. Hyvin usein sitä kuitenkin jonkin ajan kuluttua halutaan palata takaisin siihen alkuperäiseen suhteeseen. Se on niin vaikeaa arvostaa sitä mitä on, kunnes sen menettää.

Vierailija kirjoitti:

Ihan kamalalta kuulostaa. Miten olet tommoseen edes päätynyt? Ihmisen pitää kuunnella sydämen ääntä ja välttää vääriin suhteisiin päätymistä, mutta en ymmärrä miten niihin kuitenkin päädytään? Missä opetetaan tekemään oikeita valintoja elämässä? Joku tarkoitus silläkin nyt on että elät tossa liemessä. Jos pääset siitä irti niin tuletko sitten joskus ymmärtämään jonkun eron asioiden, suhteiden yms välillä?

 

No ainakin se helpottaisi (itselle) oikeiden valintojen tekemistä (varsinkin) nuorena, jos vanhemmat huolehtisi siitä että lapsesta kasvaa terveellä tavalla itsevarma joka ei miellyttämisenhaluaan mene mukautumaan vain toisten tahtomisiin ja mielipiteisiin. Nuorena on herkästi vaikutuksille altis ja jos ei usko kelpaavansa kenellekään omana itsenään niin silloin usein kuvittelee muiden tietävän paremmin mikä itselle on hyväksi eikä uskalla pitää päätään missään asiassa. Tai ei kenties uskalla valita oikein mitään eikä tavoitella esim unelma-ammattia (tai -puolisoa) vaan ajautuu johonkin kun ei luota itseensä ja siihen, että ansaitsee elämäänsä hyviä asioita ja/tai osaa siinä missä kuka tahansa muukin.

Sitten sitä huomaakin joskus +30-vuotiaana kuinka vääränlaiseen elämään sitä onkaan ajautunut vaikka kaikki sinällään olisikin ihan ok. Puhumattakaan sitten jos on rysssinyt jotain ihan huolella eikä uusintamahdollisuuttakaan oikein enää ole vaan ne valinnat on mitä on ja soppa lusikoitava maistui tai ei.

Niin? Oma valinta. Eroaminen ei Suomessa ole laitonta eikä se ole moraalisesti väärinkään kuin joillekin kiihkoilijoille tai yksin olemista pelkääville. Muksujen asiat saat kyllä järjestettyä. Mitä pienempiä he eron hetkellä ovat sitä vähemmän he tulevat muistamaan. Sitä vähemmän on mitään entistä normaalia mitä isompana verrata uuteen tilanteeseen. On mahdollista erota nyt kun tilanne voi vielä muuttua heille tavalliseksi normaaliksi arjeksi eikä menetykseksi. Tai voit erota vasta kun heillä on jo kuva teistä yhtenä perheyksikkönä ainoana normaalina, jonka tietävät. Silloin kipuilua on luvassa enemmän kuin pienemmillä, jotka ottavat erilaiset tilanteet annettuina kunhan ne ovat turvallisia ja liikaa ei muutu kerralla.

Ap se rakkaus luultavasti haihtuisi ssamantien, jos voisit saada sen miehen. 

Ota kaikki. Pidä perhe ja aloita suhde mieheen.

Miksi ap ei eroa? Ällöttävää syytellä lapsiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kamalalta kuulostaa. Miten olet tommoseen edes päätynyt? Ihmisen pitää kuunnella sydämen ääntä ja välttää vääriin suhteisiin päätymistä, mutta en ymmärrä miten niihin kuitenkin päädytään? Missä opetetaan tekemään oikeita valintoja elämässä? Joku tarkoitus silläkin nyt on että elät tossa liemessä. Jos pääset siitä irti niin tuletko sitten joskus ymmärtämään jonkun eron asioiden, suhteiden yms välillä?

 

 

 

No ainakin se helpottaisi (itselle) oikeiden valintojen tekemistä (varsinkin) nuorena, jos vanhemmat huolehtisi siitä että lapsesta kasvaa terveellä tavalla itsevarma joka ei miellyttämisenhaluaan mene mukautumaan vain toisten tahtomisiin ja mielipiteisiin. Nuorena on herkästi vaikutuksille altis ja jos ei usko kelpaavansa kenellekään omana itsenään niin silloin usein kuvittelee muiden tietävän paremmin mik

Totta turiset. Edes lapsiperhearki ei kuitenkaan ole soppa joka pitäisi lusikoida sellaisenaan. Vanhemmuus on ääritapauksia lukuunottamatta tavalla tai toisella lusikoitava ja lapset tulee ottaa huomioon. Ei kuitenkaan pidä jäädä piehtaroimaan ja surkuttelemaan siihen luuloon, että lusikoitavan tilanteen sisältöä tai olosuhteita ei voisi muuttaa tai osittain poistaa. Lapset on lusikoitava, mutta lasten mukana ei ole pakko myös lusikoida sitä parisuhdetta, juuri tietynlaista arkea tai perhemallia kuin ehkä luulee ja kuvittelee. Erota siis voi. Lastenkin kanssa tai vuoroviikkovanhempana voi tehdä lähes kaiken mitä ilman lapsiakin. Lapset eivät pakota tiettyyn parisuhteeseen, asuinpaikkaan, sinkkuuteen, asumismuotoon, harrastuksiin, työpaikkaan ynnä muuhun. On tuhansia hyviä elämiä ja tapoja kasvattaa lapsi ja olla hänelle riittävän hyvä vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kamalalta kuulostaa. Miten olet tommoseen edes päätynyt? Ihmisen pitää kuunnella sydämen ääntä ja välttää vääriin suhteisiin päätymistä, mutta en ymmärrä miten niihin kuitenkin päädytään? Missä opetetaan tekemään oikeita valintoja elämässä? Joku tarkoitus silläkin nyt on että elät tossa liemessä. Jos pääset siitä irti niin tuletko sitten joskus ymmärtämään jonkun eron asioiden, suhteiden yms välillä?

 

 

 

No ainakin se helpottaisi (itselle) oikeiden valintojen tekemistä (varsinkin) nuorena, jos vanhemmat huolehtisi siitä että lapsesta kasvaa terveellä tavalla itsevarma joka ei miellyttämisenhaluaan mene mukautumaan vain toisten tahtomisiin ja mielipiteisiin. Nuorena on herkästi vaikutuksille altis ja jos ei usko kelpaavansa kenellekään omana itsenään niin silloin usein kuvittelee muiden tietävän paremmin mik

Mikä on sellainen asia että sen voi ryssiä niin huolella ettei mahdollisuutta uusintaan olisi? Vai tarkoitatko esim tilannetta että haluaisikin olla ihan tosissaan lapseton ja tulikin silti lapset pullautettua? Yleensä aina voi jotain alkaa tehdä eri tavalla tai jotain muuttaa. Pelkkä lasten olemassaolo nyt ainakin estää lopulta aika vähän jos vain tahtoa on. Näköalattomana, epäitsevarmana ja tahto lytättynä voi olla vaikea nähdä niitä kaikkia vaihtoehtoja joita on. 

Turha se on ulista syö soppas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä rakastat mielikuvaa et todellisuutta. Paha tossa on se että sun tunteilla ja ajatuksella nykysuhteesta ei välttämättä ole mitään perää. Vaan ne on sun ajatuksia et saisit erottua ja tän mielikuvitus henkilön kanssa mahkut.

Mielikuvan rakastaminenhan on sitä parhainta, kun se arki ja todellisuus sen kaihotun kanssa ei koskaan käy toteen. AP:n tilanteeseen ja haluun erota(?) en ota kantaa. 

Siinä vaiheessa kun erotaan rakkauslasit päässä voi melkein 99%  ajasta sanoa et mentiin ojasta allikkoon

Lähes yhtä usein nää suhteesta suoraan toiseen ei tuu toimimaan..

Lähtökohta on jo paha..

Vierailija kirjoitti:

Ihan kamalalta kuulostaa. Miten olet tommoseen edes päätynyt? Ihmisen pitää kuunnella sydämen ääntä ja välttää vääriin suhteisiin päätymistä, mutta en ymmärrä miten niihin kuitenkin päädytään? Missä opetetaan tekemään oikeita valintoja elämässä? Joku tarkoitus silläkin nyt on että elät tossa liemessä. Jos pääset siitä irti niin tuletko sitten joskus ymmärtämään jonkun eron asioiden, suhteiden yms välillä?

 

Luulen että osa ihmisistä kokee jonkinlaista painetta olla parisuhteessa ja sitten tehdään hätäpäissään ratkaisuja, jotka eivät ole pidemmän päälle kuitenkaan sitä mitä haluaisi. Itse olen ikisinkkuna kokenut aivan samaa painetta, varsinkin nuorena, mutta olen tyytyväinen etten koskaan ole ahdistuksessani tehnyt asioita, jotka kaduttaisivat jälkeenpäin. Yksi suhdeyritelmä on takana minullakin ja sitä en kadu vaikka se loppuikin lyhyeen, koska vielä näin vuosienkin jälkeen voin sanoa, että rakastin sitä ihmistä aidosti. Sen todella tietää kun rakastuu ja mihinkään vähempään en voisi koskaan tyytyä.

Miten AP voi rakastaa sitä toista? Haluaisin olettaa et ei ole harrastettu seksiä, ei ole oltu hirveästi yhdessä ym. 

Kuulostaa enemmänkin teini ihastumiselta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kamalalta kuulostaa. Miten olet tommoseen edes päätynyt? Ihmisen pitää kuunnella sydämen ääntä ja välttää vääriin suhteisiin päätymistä, mutta en ymmärrä miten niihin kuitenkin päädytään? Missä opetetaan tekemään oikeita valintoja elämässä? Joku tarkoitus silläkin nyt on että elät tossa liemessä. Jos pääset siitä irti niin tuletko sitten joskus ymmärtämään jonkun eron asioiden, suhteiden yms välillä?

 

Mä päädyin, kun en tiennyt paremmastakaan. Ajattelin silloin aikanaan, että mikä ettei, tyyppi oli ihan kiva ja kiinnostava kuitenkin. Vuodet vieri, alkoi tulla eteen näitä lapsikysymyksiä sun muita ja niihinkin suhtauduin sellaisella asenteella, että tällaista mun elämä nyt on. Olihan se sitten helvetinmoinen shokki tavata ihminen, johon ei vain voinut olla rakastumatta, uskokaa tai älkää, yrittänyt olen. 

Kuulostaa tutulta. Ajattelin myös pitkään että sellainen autopilotti ja asioihin tyytyminen olisi se juttu. Kunnes se ei enään riittänyt. Näin voi käydä ei kannata tyytyä siihen ihan OK tyyppiin ei ole sen arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kamalalta kuulostaa. Miten olet tommoseen edes päätynyt? Ihmisen pitää kuunnella sydämen ääntä ja välttää vääriin suhteisiin päätymistä, mutta en ymmärrä miten niihin kuitenkin päädytään? Missä opetetaan tekemään oikeita valintoja elämässä? Joku tarkoitus silläkin nyt on että elät tossa liemessä. Jos pääset siitä irti niin tuletko sitten joskus ymmärtämään jonkun eron asioiden, suhteiden yms välillä?

 

 

 

No ainakin se helpottaisi (itselle) oikeiden valintojen tekemistä (varsinkin) nuorena, jos vanhemmat huolehtisi siitä että lapsesta kasvaa terveellä tavalla itsevarma joka ei miellyttämisenhaluaan mene mukautumaan vain toisten tahtomisiin ja mielipiteisiin. Nuorena on herkästi vaikutuksille altis ja jos ei usko kelpaavansa kenellekään omana itsenään niin silloin usein kuvittelee muiden tietävän paremmin mik

Vanhempia on aina tosi helppo syyttää omista mokista.

Jos olet mennyt tekemään lapsia niin silloin ajattelet niiden lasten parasta ensisijaisesti. Onko mielestäsi lapsille parasta shokiton tasainen lapsuus ja ehjä koti, vanhempien mitä ilmeisimmin intohimottoman  suhteen vaikutuksessa. Vai onko parempi rikkoa perhe sen takia että voitte molemmat saada puolisot joita oikeasti kenties rakastaisitte ja lapset saisivat tästä sitten mallin. Ajattele lasten parasta. Sukupuolellasi ei väliä.

Vierailija kirjoitti:

No nyt on ihan puppua. Et ole jumissa, vaan ihan tietoisesti ihan itse valitset kärsimyksesi ja annat rakkauden mennä sivu suun. Epätyydyttävästä parisuhteesta saa erota jos haluaa. Voit siis seurata tunteitasi eikä tarvitse lopun elämää kärsiä. Lapset eivät ole mikään syy pysyä rakkaudettomassa suhteessa eivätkä he sitä aikuisena tule arvostamaan. Eivät he tule kiittämään sinua uhrauksesta, vaan toivovat että olisit eläisit noin isossa asiassa omaakin elämää. Tehnyt terveitä päätöksiä ja opettanut terveen mallin lapsillekin. Kai sinäkin toivoisit heidän olevan aikuisuudessa onnellisia ja kuuntelevan sydäntään? Hankit kodin lasten läheltä ja lasten ollessa tarpeeksi vanhoja viikko-viikko-systeemi. Pidät lasten arjen, suhteet läheisiin ja ympyrät muutoin samoina. Ihan itse tässä nyt teet elämästäsi hankalampaa kuin sen tarvitsee olla. 

Ihana kommentti ja täysin samaa mieltä! Älkää antako tilaisuuden valua hukkaan! Kunnolla rakastuminen voi tapahtua vain kerran elämässä. Jos antaa sen valua sormien välistä, voi jäädä jotain ainutlaatuista kokematta.