Lue keskustelun säännöt.
Jos ihminen on ollut pitkään stressaantunut ja lopulta uupuu totaalisesti (erityisesti kehollisesti) niin voiko siitä enää toipua? Miten?
24.10.2024 |
Tavataan sanoa että jos ihminen ei kuuntele pitkäkestoisen stressin hälytysmerkkejä kehossaan eikä huolehdi palautumisestaan pitkään, pitkään aikaan niin lopulta keho voi tehdä totaalistopin, mistä toipuminen voi olla erittäin vaikeaa tai jopa lähes mahdotonta.
Järkyttävää. Onko tämä tosiaankin näin? Eikö keho pysty oikeasti toipua enää sellaisen uupumis-romahduksen jälkeen? Eli jos on romahduksessa menettänyt kyvyn urheilla tai harrastaa mitään sykettä nostavaa toimintaa kuten vaikka kevyitten kotitöitten tekemistä tai rappusten kävelemistä, niin eikö ole olemassa mitään keinoja saada kehoa jälleen voimistumaan ja toimimaan kuten ennen?
Olen hirvittävän järkyttynyt ja peloissani. Kertokaa miten tälläisestä tilanteesta voi parantua? Mitä voi tehdä, mistä voi saada apua? Onko täällä ihmisiä jotka ovat kokeneet tälläisen uupumisen ja kehollisen romahduksen - mikä auttoi sinua toipumaan? Olisin kiitollinen kaiksita kokemuksista sillä seuraan lähelseni kamppailua totaaliuupumuksen kourissa ja olo on tosi keinoton ja avuton.
Kommentit (410)
Minäkin odotan sitä aikaa, että pystyisin lukemaan taas kirjoja. Se on ollut mieliharrastukseni lapsesta asti. Vielä vaan en pysty. Surffaan kyllä netissä kirjakauppojen sivuilla ja valitsen kiinnostavia kirjoja. Joitakin olen tilannut jo kotiin odottamaan perempia aikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen pystynyt lukea koko ajan kevyitä ja viihteellisiä kirjoja mutta pää ei jaksa vielä mitään raskasta tietopuolista. Uskon että pikkuhiljaa tulee senkin aika.
En ole toipunut. Kymmenen vuotta jo mennyt.
Millaisia ongelmia teille on jäänyt jotka ette ole toipuneet?
Vierailija kirjoitti:
Millaisia ongelmia teille on jäänyt jotka ette ole toipuneet?
Työkyvyttömyyseläkkeellä olen neljättä vuotta. En ole vielä ollenkaan toipunut.
Pinnistellen jaksan välttämättömimmät asiani ja kotityöt jotenkin välttävästi hoitaa, kun aamulla pakotan itseni tekemään. Ajoitan kaikki menot aamuun tai aamupäivään, uimahallissa käynnistä alkaen. Vesijuoksu ja uiminen auttaa henkiseen vointiin ja kipuihin. Puhti on pois jo varhain iltapäivällä.
Kaikki tuntuu raskaalta, sinnittelen, yritän syödä jotenkin järkevästi, huolehtia päivärytmistä, ulkoilla paljon 1-3 tuntia päivässä koiran kanssa. Raikkaassa ulkoilmassa on henkisestikin helpompi olla, mutta tottahan siellä väsyy. Silti nukkuminen huonoa, mitä sattuu, melatoniinit ja Mirtazapinin puolikas käytössä, mutta ei ne häävisti auta.
Vanha muistisairas äitini rasittaa jokapäiväisillä usella soitollaan, vaikka pidän puhelinta paljon äänettömälläkin, kun tiedän, ettei hänellä oikeaa hätää ole. Viikottain pitää hänen luonaan käydä seurustelemassa ja tarkistamassa vointia, huolehtia hänen kaikki pankki, vakuutus, lääkäri ym. viralliset asiat.
Lasten ja lastenlasten näkeminen jää vähemmälle, kun ei ole voimia. Tarvittaessa yritän kyllä aina auttaa. Tietävät kyllä rajoitteeni.
En jaksa oikein ketään ihmisiä, en jutella enkä kuunnella kovinkaan kauan. Haluaisin olla vain yksin, koiran seura riittäisi.
En tiedä kuinka kauan kestää toipua, epäilen etten toivukaan. Liian monta pahaa uupumista takanapäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Numero 306, Kiitos vastauksesta. Kuinka sinulla ollut kuormitusta ja stressiä ennen uupumuksia? Milloin ensimmäinen uupumisjakso oli?
Ja kysymys kaikille. Luin jostain että joku saattaa huomaamattaan kärsiä jopa vuosikymmeniä stressistä ja havahtuu tilanteeseensa vasta sitten kun rysähtää isosti. Onko jollakin kokemusta tälläisestä? Miten kauan toipuminen on kestänyt? Jos et ole vielä toipunut kokonaan, millaisia ongelmia ja oireita sinulla on vielä?
Pelkään että minullakin on parin vuosikymmenen stressipohja tämän nyt "puhjenneen" uupumuksen takana. Hirvittää ajatella miten pitkään toipuminen saattaa kestää ja pelottaa tietysti mihin kuntoon edes toipuu.
Tilasin Liisa Uusitalo-Arolan Uuvuksissa-kirjan ja Uuvuksissa Työkirjan hänen nettisivuillaan olevan linkin kautta. Sieltä sai kirjat pikkasen edullisemmin kuin muualta. Tämä tiedoksi muillekin jotka miettivät kirjojen ostamista. Vertailin monia kirjoja lukemalla netistä niiden lukuesittelyjä ja päädyin näihin. Sain käsityksen että näissä neuvotaan myös (ja ennen kaikkea?) jo uupumaan ehtinyttä, eikä pelkästään neuvota miten estää uupumus. Osittain ne ovat tietysti samoja asioita mutta jo uupumaan ehtinyt tarvitsee tietoa miten rämpiä eteenpäin siellä pahimmassa vaiheessa ollessaan, ja näissä kirjoissa ymmärtääkseni neuvotaan juuri sitä(kin).
Oikaiskaa kirjat lukeneet jos olen väärässä.
Korjaus: Nro 306, Kuinka pitkään sinulla oli ollut stressiä ennen uupumisjaksoja ja milloin ensimmäinen uupumisjaksosi on ollut - sanoja puuttui äsken, anteeksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei auta jäädä tuleen makaamaan.
Tämä on turhaan saanut alapeukkuja.
Tilanne pitää hyväksyä, sopeutua ja mennä eteenpäin. Mikäli jää voivottelemaan sitä, ettei koskaan enää palaudu entiselleen, noidankehä vain jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin odotan sitä aikaa, että pystyisin lukemaan taas kirjoja. Se on ollut mieliharrastukseni lapsesta asti. Vielä vaan en pysty. Surffaan kyllä netissä kirjakauppojen sivuilla ja valitsen kiinnostavia kirjoja. Joitakin olen tilannut jo kotiin odottamaan perempia aikoja.
Aloita äänikirjoilla. Se on sellainen lempeä lasku. Makaat vaikka selälläsi sängyllä kuulokkeet päässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiko jossain kuunnella äänikirjoja ilmaiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Korjaus: Nro 306, Kuinka pitkään sinulla oli ollut stressiä ennen uupumisjaksoja ja milloin ensimmäinen uupumisjaksosi on ollut - sanoja puuttui äsken, anteeksi!
Stressiä ja traumaattisia tapahtumia jo pikkulapsesta asti jatkuen nuoruuteen ja aikuisuuteen perheessä ja työssä, en halua tässä tarkemmin eritellä. Resilienssini ja sinnikkyyteni on ollut varmaan tavallista parempi. 40-vuoden jälkeen aloin oireilla pahemmin elämän potkiessa monin tavoin päähän. Sillä vuosikymmenellä kolme vakavaa uupumista. 50-vuoden jälkeen kaksi, jotka lopullisesti kaatoivat sietokyvyn.
En tosin usko, että monikaan tilanteessani porskuttaisi terveen kirjoissa eteenpäin. Moni olisi varmasti kaatunut aikaisemmin.
Kaikki on kuitenkin sillä tavoin itselle selvää, etten olisi kuitenkaan tehnyt mitään toisin, paljon viisaita valintoja kaikin puolin hankalissa olosuhteissa ehkä toisia ajatellen enemmän kuin itseäni on tullut tehtyä. Tämä on kostautunut ja siitä maksan nyt laskua.
Päivä kerrallaan mennään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen kokenut lukemisen palauttavana. Se irrottaa tehokkaasti arkisista ajatuksista, siinä varmaan palauttavuuden salaisuus.
Jos on burn out, ei oikeastaan tajua lukemaansa, koska aivot takkuaa. Siinä mielessä lukeminen sopii ennaltaehkäiseväksi stressinhallintakeinoksi, mutta ei enää silloin kun loppuu palaminen on tapahtunut. Se on se vaihe, kun ruuanlaitto alkaa olla hankalaa, peseytyminen tuntuu työläältä, suunnitelmia vii tehdä, mutta ei pysty niitä toteuttamaan, aivot laukkaavat ylikierroksilla, ajatus ei pysy kasassa ja on vaikea sisäistää lukemaansa tekstiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei auta jäädä tuleen makaamaan.
Tämä on turhaan saanut alapeukkuja.
Tilanne pitää hyväksyä, sopeutua ja mennä eteenpäin. Mikäli jää voivottelemaan sitä, ettei koskaan enää palaudu entiselleen, noidankehä vain jatkuu.
Uupumuksesta toipumisessa tärkeintä on itsemyötätunto. Yritin parhaani, se ei riittänyt, enempään en pysty. Annan itselleni lepoa ja yritän opetella rakastamaan itseäni kuin parasta ystävää.
Voivottelu kuuluu prosessiin, ihminen saa kokea surua siitä, jos hänen toimintakykyistä on laskenut. Sama koskee niin fyysistä kuin psyykkistä vammaa. On turha sanoa, että porskuttaa eteenpäin, jos ei ole itse kokenut uupumusta. Ensimmäinen askel on aina hyväksyä se, ja antaa itselleen anteeksi, että uupui eikä jaksanut ja sen jälkeen levätä ja opettelee taas rakastamaan itseään, hemmottelee ja kiittää itseään kaikesta hyvästä. Se prosessi on hidas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Numero 306, Kiitos vastauksesta. Kuinka sinulla ollut kuormitusta ja stressiä ennen uupumuksia? Milloin ensimmäinen uupumisjakso oli?
Ja kysymys kaikille. Luin jostain että joku saattaa huomaamattaan kärsiä jopa vuosikymmeniä stressistä ja havahtuu tilanteeseensa vasta sitten kun rysähtää isosti. Onko jollakin kokemusta tälläisestä? Miten kauan toipuminen on kestänyt? Jos et ole vielä toipunut kokonaan, millaisia ongelmia ja oireita sinulla on vielä?
Pelkään että minullakin on parin vuosikymmenen stressipohja tämän nyt "puhjenneen" uupumuksen takana. Hirvittää ajatella miten pitkään toipuminen saattaa kestää ja pelottaa tietysti mihin kuntoon edes toipuu.
Tilasin Liisa Uusitalo-Arolan Uuvuksissa-kirjan ja Uuvuksissa Työkirjan hänen nettisivuillaan olevan linkin kautta. Sieltä sai kirjat pikkasen edullisemmin kuin muualta. Tämä tiedoksi muillekin jotka miettivät kirjojen ostamista. Vertailin monia kirjoja lukemalla netist
Stressi on ihmiselle sekä hyvä että paha. Stressi pitää meidät liikkeessä, ja sen synty on aikoinaan ollut selviytyminen. Hankkia ruokaa, suojaa, päästä pakoon vihollisilta, saada aikaiseksi uusi oivallus pärjätäkseen. Stressi on edelleen hyväksi, jos se ei mene liiallisuuksiin ja jos se ei ole 24/7 elämää hallitsevaa. Stressin ansiosta ihminen pystyy esim. yo-kokeisiin tai vaativaan urheilusuoritukseen. Stressi on pahasta vain silloin, kun se syö kaikki voimat ja jatkuu pitkäkestoisena tilana, josta ei enää palaudu. Työstressistä ihminen normaalisti toipuu esim. vuosilomansa aikana. Työuupumuksesta kärsivä ihminen taas on yhtä väsynyt loman alkaessa ja loman loppupuolella.
Ihminen on psyko-fyysinen pakkaus...
kun on tehnyt ruumillista duunia ja siitä saanut väsyn, niin on aika tasaantua, ja herätellä aivojumppaa, siis henkistä puolta duuniin.
Yleensä normi-tyyppi antaa itselleen luvan toimia niin sanotusti tehden töitä loman vuorotellessa töiden välissä. Vähän kapulakielellä kerrottu, mutta totta se on, että itseä on kuunneltava, mitä nyt kaipaan.
Koittaa välttää ajtusta, että minua paljon ohjailtaisiin itseni ulkopuolelta, oma tahto saisi löytyä tekemisissä ja yrittämisissä.
Kiitos vastauksestasi 306.
Ihminen on uskomattoman sitkeä ja kestää monesti tosi pitkään vaikka mitä. Kunnes sitten ei enää kestäkään. Monia kuormituksen lähteitä on vaikea tai mahdoton laittaa pois elämästään, sellaisesta tulee usein pitkää "pohjastressiä". Siihen sitten päälle monet muut vaihtuvat kuormitukset ja stressinaiheet. Monessa elämäntilanteessa on vaikea pitää itsestään niin hyvää huolta kuin haluaisi. Näitä samoja mietiskellään täälläkin.
Viisaita ajatuksia viestissä 314, kiitos.
Millaisista ajatuksista olette saaneet apua uupumisen ja toimintakyvyn menetyksen hyväksymiseen?
Miten uupunut voisi hemmotella itseään, antakaa esimerkkejä.
Miten te olette viettäneet päivät pahimmissa vaiheissa ja toipumisen alkuaikoina? Miten saitte parhaiten levättyä, mikä "lepuutti" teitä parhaiten? Minkä verran jaksoitte tehdä kotihommia? Mitä puuhasitte muuten?
Minkä verran ajattelitte palautumista tietoisesina tekemisinä? Loitteko uudenlaisia päivärytmejä joihin kuului esimerkiksi rentoutus- ja hengitysharjoituksia, päiväkävely, mindfulnessia tms? Vai vältittekö kaikkea ohjelmoitua ja ennalta suunniteltua tekemistä, myös palautumisen saralla?
Mietin mikä tässä olisi parasta.
Alaa vaihtamalla tottakai voi toipua mutta kerran uupunut uupuu helposti uudestaankin. Pitää oppia pitämään omista rajoista kiinni.
Minäkin olen kokenut lukemisen palauttavana. Se irrottaa tehokkaasti arkisista ajatuksista, siinä varmaan palauttavuuden salaisuus.