Jos ihminen on ollut pitkään stressaantunut ja lopulta uupuu totaalisesti (erityisesti kehollisesti) niin voiko siitä enää toipua? Miten?

Tämähän on yksilöllistä ja kuinka totaalinen se uupuminen/romahdus on ollut. Ennemminkin sanoisin sen niin, että tiukkojen paikkojen jälkeen ihmisen elämän arvot yleensä muuttuu eikä asiat ole enää niinkuin ennen. 

Toipuminen vie vähintään kaksi-kolme kertaa sen ajan mitä sairastumiseen meni. Eli jos stressi jatkui vaikka 3 vuoden ajan kunnes uupumus todettiin, niin ihannetapauksessakin toipuminen vie sen 6-9 vuotta. Itselläni lääkäri kielsi kaiken sykettä nostattavan jotta hermosto voi palautua normaaliksi. Nyt kun toipumisjaksoa on takana 2 vuotta, saan harrastaa sykettä nostavaa liikuntaa. Itse sairastuin uupumukseen tehtyäni kohtuutonta työkuormaa ilman tauotusta ja ympäripyöreää päivää sen 3 vuotta. Asiantuntijatyö toimistossa. Toipuminen on tosi hidasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai että DNA voisi muuttua pitkällisen stressin vaikutuksesta. No mukavaa. Lähde tälle ?

Varmaan tarkoitti persoonaa. Dna mihinkään muutu.

Dna vaurioituu.

DNA damage is increased by exposure to stress and stress hormones (for example, cortisol, catecholamines)

Eli jos stressi on kestänyt 20 vuotta kestää toipuminen 60 vuotta eli ei toivu ikinä, niinkö...?

Vierailija kirjoitti:

Avaatko vähän tilannetta?

Useimmissa tapauksissa palautuu, joskus voi viedä kuukausia tai jonkun vuoden, joskus riittää viikot.

Alkoiko myös peppuseksi kiinnostamaan?

Reipas peräsuolen yhdyntä auttaa vaivaan kuin vaivaan. Ettäs tiedätte mokomat!

Vierailija kirjoitti:

Eli jos stressi on kestänyt 20 vuotta kestää toipuminen 60 vuotta eli ei toivu ikinä, niinkö...?

 

Todennäköisesti 20v stressi ei ole ollut kovinkaan kuormittavaa. Muuten olisit saanut jos sydäreitä ym.

Kaikki kirjat stressistä ja palautumisesta tuntuvat kertovan asiasta ennaltaehkäisyn näkökulmasta. Onko olemassa yhtäkään kirjaa jossa kerrottaisiin totaaliuupumuksesta ja neuvottaisiin mitä siihen tilaan joutunut voi tehdä?

Onko missään kirjassa edes pientä osiota joka on suunnattu tilanteeseen jossa vahinko on jo tapahtunut ja on rysähdetty sinne päätyyn?

Samoilla ohjeilla sieltä päädystäkin kai lähdetään pikku hiljaa palutumaan ja toipumaan. Lepoa, itsensä kuuntelua, arvojen kirkastamista, konkreettisia muutoksia arkeen. Uni, ruokailu, liikunta pikku hiljaa kuntoon. Tarvittaessa terapiaa, ehkä jotain lääkitystäkin toipumisen tueksi.

Mitä voi tehdä silloin jos keho ei enää palaudu liikunnasta?

Liittyvätkö pitkäkestoinen kova stressi ja fyysinen ylikunto toisiinsa? 

Onko kukaan kokenut fyysistä ylikuntoa? Miten sait kehon palautumaan ylikuntotilasta normaaliin tilaan?

Kirjavinkki: Uuvuksissa. Liisa Uusitalo-Arola

Urheilijan ylikunto kehittyy fyysisen rasituksen ja riittämättömän palautumisen kautta ja se on aivan oma tilansa.

Mutta joillakuilla ihmisillä henkinen uupumus ja fyysinen ylikuntotila voivat olla tietysti yhtaikaakin, siis muilla(kin) kuin urheilijoilla.

Fyysinen ylikuntotila parantuu vain ja ainoastaan riittävän levon kautta. Joskus palautuminen voi viedä vuosia ja on yleistä että entiselle kilpaurheilutasolle ei enää pystytä tai edes haluta palata.

Millaiseen uupumukseen Liisa Uusitalo-Arolan kirjasta on apua? Työuupumukseen vai ihan kaikenlaisiin uupumuksiin? Onko siinä neuvoja myös tilanteeseen jossa on jo rysähdetty seinään ja pahasti?

Minä koin todella pahan burn outin v. 2018-2019. Olin vaihtanut uuteen työpaikkaan, jossa kaikki oli huonosti. Mikään ei toiminut kuten pitää. Tein 45-50-tuntisia työviikkoja, ja ne ylitunnit johtui siitä, että joko joku oli poissa ja piti hoitaa sen akuutteja töitä tai sitten tietokone ei toiminut tai jokin iso ongelma, jota piti selvittää. Sanoin esihenkilölle, että en pärjää. Siltä minusta tuntui, että olen koko ajan myöhässä töissäni. Aloin unohdella asioita.

Yhtenä päivänä nousi 38 asteen kuume (ilman flunssaa tai mahatautia). Jäin kotiin. En pystynyt muistamaan, mitä töitä minulla on tekemättä ja esihenkilö kiitti tiedosta viestillä, siis tiedosta, että olen kipeä. Laitoin viestin, etten muista, mitä töitä minulla on kesken, mihin en saanut enää vastausta. Jouduin menemään työterveyteen lääkärille, kun kuumetta oli jo kolmas päivä menossa. Purskahdin siellä itkuun. Ajattelin, onko minulla syöpä vai mikä on, oli väsynyt olo, kuumetta, huimausta, paha olla. Hän antoi masennuslääkkeet ja lähetteen työterveyspsykologille. Kun palasin töihin, olisiko ollut 2-3 viikon päästä, esihenkilö soitti heti aamulla, että minun olisi pitänyt jättää tieto siitä, mitä töitä on kesken. Hän vihjaisi, että sen voi tulkita vastuuttomaksi käytökseksi, jos jää pois, eikä kerro kenellekään, mitä tärkeää on tekemättä. Yritin selittää, että minä en pystynyt muistamaan. Minä olin vetänyt kuin sumussa töitä päivästä toiseen ja kun aivot on sumussa, ei vaan muista. Esihenkilö sanoi, että kannattaa järjestää vapaa-ajella lepoa ja kannattaa lopettaa työpäivä silloin kun palkanmaksu päättyy, koska ylitöitä saa tehdä vain määräyksellä. Olin hyvin hämmästynyt niistä ohjeista, koska olinhan pitkän aikaa sanonut, että en pärjää työmäärän kanssa.

Työterveyspsykologi ehdotti kolmikantakeskustelua, jossa olisi mukana työnantajan edustaja, minä ja työterveyslääkäri. Ideana miettiä, millä keinoilla voidaan turvata minun jaksaminen. Olin siitäkin järkyttynyt. Tuntui, ettei ole voimia sellaiseen keskusteluun. Hain sairauslomaa ensin 2 viikkoa ja vielä toiset 2 viikkoa lisää, ja sen toisen sairauslomapätkän lopussa aloin tuntea, että ehkä pystyn keskustelemaan kolmikannassa. Psykologille sain ns. tsemppikerran ennen keskustelua. Ihan omaksi yllätyksekseni täräytin siellä ehdotuksen, että siirryn vähemmän vaativaan työtehtävään ja 80% työaikaan. Tietenkin esihenkilö nikotteli, että ei ole tarjolla muuta työtä. Lääkäri ehdotti tuunattua työtä, jossa osa työtehtävistä siirretään jollekin muulle. Ei ollut ketään, jolle voi siirtää (palkkaamatta lisää väkeä). Sovittiin parin viikon päähän uusi kolmikanta, jossa sovitaan, miten tehdään, ja minulle kirjoitettiin saikkua sinne asti.

Seuraavassa keskustelussa oli etäyhteydellä ylin johtaja mukana, ja hän sanoi, että minun työtehtävät voidaan määräaikaisesti muuttaa, mikä pudottaa palkkaa ja vaatii myös työmatkoja toiselle paikkakunnalle. Olin niin loppu, että vastasin vaan joo. En edes ajatellut, jaksanko uutta työtä, olin vaan onnellinen, että pääsen eroon työstä, joka oli liian kuormittavaa. Olin vielä kesälomaan asti v. 2019 saikulla lääkärin suosituksesta ja kesäloman jälkeen siirryin toisiin työtehtäviin 80% työajalla. Kuitenkin muutaman kuukauden päästä hain toista työpaikkaa ja tulin valituksi. Siitä se oikea toipuminen vasta alkoi. Olen tässä työpaikassa ollut sen jälkeen, en ole kenellekään uskaltanut kertoa työuupumustaustasta. Se voi olla leimaavaa,

Odottaa 🙏

Vierailija kirjoitti:

Kaikki kirjat stressistä ja palautumisesta tuntuvat kertovan asiasta ennaltaehkäisyn näkökulmasta. Onko olemassa yhtäkään kirjaa jossa kerrottaisiin totaaliuupumuksesta ja neuvottaisiin mitä siihen tilaan joutunut voi tehdä?

Onko missään kirjassa edes pientä osiota joka on suunnattu tilanteeseen jossa vahinko on jo tapahtunut ja on rysähdetty sinne päätyyn?

 

En minä kirjasta tiedä, mutta olen itse ollut kuntoutusjaksolla. Se oli tarkoitettu meidän alan ihmisille, joilla on ollut pitkäaikaista uupumusta ja psyykekuormitusta. Kuntoutus toteutettiin niin, että oli useamman päivän jakso ja vielä uudestaan kaksi ns. seurantajaksoa, jotka lyhyempiä. Siellä on valmis aamiainen, lounas ja päivällinen. Saa hyvää ruokaa. Voi käydä saunassa, voi tuijottaa takkatulta tai keittää nuotiolla nokipannukahvit. Oli ohjattuja mindfulness-harjoituksia, rentoutusharjoituksia, venyttelyä, luontoaktiviteettia. Piti kertoa ryhmälle mitä ottaa tavoitteeksi, että voisi paremmin. Oli myös ohjauksellisia, kahdenkeskisiä keskusteluja alussa, puolivälissä ja lopussa. Voimavarakarttaa täytettiin. Oli luennot myös ravitsemuksesta ja levosta + unesta. Masennus oli ymmärtääkseni monella työuupumuksen lisäksi taustalla, ja kuntoutuksella pyritään turvaamaan työkyky. Noista voi kysyä omalta työterveyslääkäriltä, kuinka voi hakea, ja vuorokauden omavastuu ei ole kallis.

Minä on kehollista ja mikä psyykkistä, se nyt on täysin veteen piirretty viiva. Pitkäaikainen stressi aiheuttaa esim. verenpaineen nousua, unettomuutta, vaikeutta liikkua, jähmeyttä, hartiakipua, selkäkipua, päänsärkyä, sydämentykytystä, vatsakipua, ummetusta tai ripulia (suolisto-oireet).

Vieläköhän noita kuntoutuskursseja järjestetään vai onko niistäkin leikattu? Muistelisin lukeneeni että on leikattu vai sekoitanko johonkin muuhun kuntoutukseen?

Varmasti ollut hyvä kurssi. Ja kun ajattelee, miten pienellä satsauksella tuettu varmasti monen työkykyä ja toipumista ja parannettu koko elämänlaatua, niin valtava harmi jos sellaisia ei enää järjestetä, ainakaan entisessä laajuudessa - vaikka tarve olisi varmasti vain kasvanut.

Kyllä voi toipua, mutta hitaasti. Minulla auttoi tuen saaminen eri ihmisiltä, terapia ja vanhan harrastuksen elvyttäminen eli lukeminen. Kun luen nimenomaan fiktiivisiä kirjoja, uutena genrenä fantasiakirjallisuus (jota ennen olen karsastanut), niin pääsen irtautumaan töistä ja ajatusten kehästä totaalisesti. Olen lukenut kymmenittäin kirjoja tänä vuonna, ne oikeasti auttoivat, että ajatukset eivät pyöri jatkuvasti työtehtävissä.