Lue keskustelun säännöt.
En jaksaisi enää etsiä kumppania
22.10.2024 |
Olen normaalipainoinen, kauniiksi sanottu, lapseton nainen. Haluaisin parisuhteen, koska kaipaan läheisyyttä, asioiden jakamista, yhdessä tekemistä, seuraa, tukeakin elämän käänteissä. Osaan puhua ja kuunnella, olen empaattinen ja epäitsekäs. Mutta. Saan pakkeja kerta toisensa jälkeen ilman, että minuun halutaan edes tutustua. Tai sitten saan osakseni ristiriitaista käytöstä (kuumaa, kylmää) ja suoranaista valehtelua ja ikävää puhetta. Alkaa pikkuhiljaa olla sellainen olo, etten halua enää kokea yhtäkään suhdeyritelmää :(
En tiedä, mitä tällä avautumisella haen, on vaan tosi paha mieli.
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä miksei miehet ja naiset keillä on vaikeuksia löytää kumppania katsele millaista tarjontaa on eri maissa. Ei se kielimuurikaan kovin paha voi olla koska kyllä nuoren ihmisen pitäisi suomessa osata jo hyvin englantia
Olen seurustellut vuosia ja ollut naimisissakin ulkomaalaisen kanssa. Viimeisin oli aussi, jonka takia muutin sinne hevon kuuseen. Kävi ilmi, että mies kuvitteli minun muuttuvan "aussiksi" samalla hetkellä. Häntä pänni kaikki ulkomaalaisuuteen viittava, kun en toiminut ja ollut kuten paikalliset. Höh, olin oma itseni, totta kai. Asuimme ennen muuttoa toisessa Euroopan maadsa, mikä siihen aikaan oli oma vakituinen asuinmaani. Siellä hän oli se poikkeava, mm. käytös, pukeutuminen, mutta en minä siitä vetänyt hernettä.
Myöhemmin on pohtinut, että nämä suhteet ulkomaalaisten miesten kanssa on loppuviimeksi kariutuneet siihen, etten ole toteuttanut rooliani naisena/vaimona siten, kuin he ovat odottaneet, osin varmaan tiedostamattaankin. Kummallista ryhtyä vakavaan suhteeseen, ja sitten pikkuhiljaa todeta, "emmä haluakaan". Pöh.
Mitä odotuksia hänellä siis oli sinulle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en edellytä edes keskustelutaitoa. En halua höpöttäjää, onneksi miehissä onkin aika vähän asioiden vatvojia.
Mutta ei vaan tärppää. Alkuvuodesta luulin löytäneeni mahdollisen tulevan kumppanin, mutta aika pian kävi ilmi, että hän on itsekeskeinen ripustautuja. Hän tarvi jonkun, jolle purkaa "huonoa kohteluaan" työpaikalla. Oli myös edelleen katkera exälleen, vaikka erosta 15 vuotta. Tunneälyä ei omannut lainkaan, eikä kyennyt itsereflektioon; s.o. ei nähnyt omaa toimintaansa objektiivisesti, eikä millään tavoin osoittanut kiinnostusta minun tekemisiini.
Mitä minä olisin tuommoisella tehnyt? Parisuhde vain siksi, että olisi parisuhde. Oh no.
En minäkään halua turhan höpöttelijää, kuormitun jatkuvasta äänestä. Mutta tarvitsisin kumppaniltani kykyä tuoda julki omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan arjessa, koska muuten en koe tuntevani toista ja pääseväni lähelle. Ja että hän olisi halukas kuulemaan minuakin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
AP:n tilanne kuulostaa oudolta. Luulisi kelpaavan?
Jotain vääriä miehiä yrität? Millainen miehesi pitäisi olla?
Kiitos, lohdullista, että ihmettelet, miksen kelpaa :)
Varmaan yritän sitten vääriä ymmärtämättä itsekään miten :(
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne aloittaja! Itse jäin sinkuksi 35+ iässä ja en tällä iällä edes kohtaa vapaita potentiaalisia miehiä missään. Helppoa se oli yliopistoaikoina nuorena kun riitti että meni bileisiin niin johan tapasi poikia.
Joo, kukaan ei myöskään lähesty missään arjessa kun oletus on, että yli 35v on varattuja. Tinderkin on niin nähty. Varattuja, polyjä, fwb scheissea. Ei jaksa. Kaverit elää ruuhkavuosia, pariskunnat pitävät pariskuntailtoja. Ei ne esittele sinkkukavereita toisilleen niin kuin joissain jenkkisarjoissa. Baariin en viitsi selvin päin (en juo) ja yksin mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP:n tilanne kuulostaa oudolta. Luulisi kelpaavan?
Jotain vääriä miehiä yrität? Millainen miehesi pitäisi olla?
Kiitos, lohdullista, että ihmettelet, miksen kelpaa :)
Varmaan yritän sitten vääriä ymmärtämättä itsekään miten :(
Ap
Minä ainakin kiinnostuin.
t. Vapaa kunnon mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakaan ei noin 35v jälkeen ole miehet lähestyneet paitsi naimisissa olevat aika usein. Se jos mikä on masentavaa. Ei kannata paljoa luopua kriteereistä jos ne tuntuu todella tärkeiltä, tai päädyt suhteeseen joka ei ole tarpeeksi tyydyttävä. Se todellakin on mahdollista ettei sitä tarpeeksi tyydyttävää suhdetta koskaan löydy. Kuinka monta paria oikeasti kukaan tuntee jotka ovat edes ulkopuolisen silmin tarpeeksi hyviä? On pettäjiä, juomista, väkivaltaa, ei seksiä, valehtelua, laiskuutta ties mitä. Kai tämä elämä on vaan vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP:n tilanne kuulostaa oudolta. Luulisi kelpaavan?
Jotain vääriä miehiä yrität? Millainen miehesi pitäisi olla?
Kiitos, lohdullista, että ihmettelet, miksen kelpaa :)
Varmaan yritän sitten vääriä ymmärtämättä itsekään miten :(
Ap
Minä ainakin kiinnostuin.
t. Vapaa kunnon mies
Kiitos, tämä tuntui tosi kivalta <3
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minuakaan ei noin 35v jälkeen ole miehet lähestyneet paitsi naimisissa olevat aika usein. Se jos mikä on masentavaa. Ei kannata paljoa luopua kriteereistä jos ne tuntuu todella tärkeiltä, tai päädyt suhteeseen joka ei ole tarpeeksi tyydyttävä. Se todellakin on mahdollista ettei sitä tarpeeksi tyydyttävää suhdetta koskaan löydy. Kuinka monta paria oikeasti kukaan tuntee jotka ovat edes ulkopuolisen silmin tarpeeksi hyviä? On pettäjiä, juomista, väkivaltaa, ei seksiä, valehtelua, laiskuutta ties mitä. Kai tämä elämä on vaan vaikeaa.
Niin, ei se parisuhdekaan aina tunnu olevan pelkkää auvoa. Herkästi sitä vaan kiinnittää huomiota niihin toisten parisuhteiden ihaniin asioihin, ja huomaamatta jää, että moni voi olla suhteessakin yksinäinen, näkymätön ja jopa huonosti kohdeltu.
Ap
Minulla oli ihan sama tilanne kuin ap:lla. Ainoat miehet, jotka kiinnostuivat minusta, olivat tunne- tai luonnevammaisia, yleensä molempia. Minulla ei ollut edes ihmeempiä.kriteerejä, vaan hyvinkin avoimesti treffailin kaikenlaisia ihmisiä, kunnes lopulta loppui kiinnostus koko touhuun ja päätin elää sinkkuna. Siitä päätöksestä ei mennyt kuukauttakaan, kun löysin nykyisen kumppanini, jonka kanssa olen ollut 14 vuotta yhdessä.
Eli auttaisiko, jos lakkaisit etsimästä? Eläisit vain elämääsi, tekisit asioita, tapaisit ihmisiä ilman mitään painetta tai edes ajatusta löytää joku erityinen. Kotoa ei tule kukaan hakemaan, mutta tuskin sinä siellä jumitat muutenkaan 24/7.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli ihan sama tilanne kuin ap:lla. Ainoat miehet, jotka kiinnostuivat minusta, olivat tunne- tai luonnevammaisia, yleensä molempia. Minulla ei ollut edes ihmeempiä.kriteerejä, vaan hyvinkin avoimesti treffailin kaikenlaisia ihmisiä, kunnes lopulta loppui kiinnostus koko touhuun ja päätin elää sinkkuna. Siitä päätöksestä ei mennyt kuukauttakaan, kun löysin nykyisen kumppanini, jonka kanssa olen ollut 14 vuotta yhdessä.
Eli auttaisiko, jos lakkaisit etsimästä? Eläisit vain elämääsi, tekisit asioita, tapaisit ihmisiä ilman mitään painetta tai edes ajatusta löytää joku erityinen. Kotoa ei tule kukaan hakemaan, mutta tuskin sinä siellä jumitat muutenkaan 24/7.
Kiitos, lohdullinen tarina :) Hyvä ajatus kyllä tuo, että lakkaisi etsimästä. Toivon, että pystyisin siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli ihan sama tilanne kuin ap:lla. Ainoat miehet, jotka kiinnostuivat minusta, olivat tunne- tai luonnevammaisia, yleensä molempia. Minulla ei ollut edes ihmeempiä.kriteerejä, vaan hyvinkin avoimesti treffailin kaikenlaisia ihmisiä, kunnes lopulta loppui kiinnostus koko touhuun ja päätin elää sinkkuna. Siitä päätöksestä ei mennyt kuukauttakaan, kun löysin nykyisen kumppanini, jonka kanssa olen ollut 14 vuotta yhdessä.
Eli auttaisiko, jos lakkaisit etsimästä? Eläisit vain elämääsi, tekisit asioita, tapaisit ihmisiä ilman mitään painetta tai edes ajatusta löytää joku erityinen. Kotoa ei tule kukaan hakemaan, mutta tuskin sinä siellä jumitat muutenkaan 24/7.
Kiitos, lohdullinen tarina :) Hyvä ajatus kyllä tuo, että lakkaisi etsimästä. Toivon, että pystyisin siihen.
Mä olin todella onnellinen kun tein tuon saman päätöksen! Kävin kyllä treffeillä mutta ajatuksella että treffit vaan ei sen enempää. Oli hauskaa useimmiten. Siitä meni vuosi tai kaksi kun sitten päädyin oikeille treffeille. Ja edelleen ollaan yhdessä, tosin huonossa jamassa tällä hetkellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minuakaan ei noin 35v jälkeen ole miehet lähestyneet paitsi naimisissa olevat aika usein. Se jos mikä on masentavaa. Ei kannata paljoa luopua kriteereistä jos ne tuntuu todella tärkeiltä, tai päädyt suhteeseen joka ei ole tarpeeksi tyydyttävä. Se todellakin on mahdollista ettei sitä tarpeeksi tyydyttävää suhdetta koskaan löydy. Kuinka monta paria oikeasti kukaan tuntee jotka ovat edes ulkopuolisen silmin tarpeeksi hyviä? On pettäjiä, juomista, väkivaltaa, ei seksiä, valehtelua, laiskuutta ties mitä. Kai tämä elämä on vaan vaikeaa.
HEEEEETKINEN NYT! Tämän palstan mukaanhan naiset nimenomaan haluavat olla rauhassa ja toivovat ettei miehet heitä lähesty. Onko meille miehille valehdeltu tästä?
Toinen juttu on kuinka tämän palstan naiset kivenkovaan väittävät, että nainen on onnellisempi sinkkuna kuin parisuhteessa. Onko meille miehille valehdeltu tästäkin asiasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne aloittaja! Itse jäin sinkuksi 35+ iässä ja en tällä iällä edes kohtaa vapaita potentiaalisia miehiä missään. Helppoa se oli yliopistoaikoina nuorena kun riitti että meni bileisiin niin johan tapasi poikia.
Joo, kukaan ei myöskään lähesty missään arjessa kun oletus on, että yli 35v on varattuja. Tinderkin on niin nähty. Varattuja, polyjä, fwb scheissea. Ei jaksa. Kaverit elää ruuhkavuosia, pariskunnat pitävät pariskuntailtoja. Ei ne esittele sinkkukavereita toisilleen niin kuin joissain jenkkisarjoissa. Baariin en viitsi selvin päin (en juo) ja yksin mennä.
Oletko ajatellut, että sinä voisit naisena myös lähestyä miehiä? Yes we can ja sitä rataa kuinka meille mediassa markkinoidaan girrrrlll poweria ja lady bosseja. Mikä on ettei lähestymiset kuitenkaan onnistu? Onko nainen sittenkin se heikompi astia? Alan pikku hiljaa uskoa tähän...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakaan ei noin 35v jälkeen ole miehet lähestyneet paitsi naimisissa olevat aika usein. Se jos mikä on masentavaa. Ei kannata paljoa luopua kriteereistä jos ne tuntuu todella tärkeiltä, tai päädyt suhteeseen joka ei ole tarpeeksi tyydyttävä. Se todellakin on mahdollista ettei sitä tarpeeksi tyydyttävää suhdetta koskaan löydy. Kuinka monta paria oikeasti kukaan tuntee jotka ovat edes ulkopuolisen silmin tarpeeksi hyviä? On pettäjiä, juomista, väkivaltaa, ei seksiä, valehtelua, laiskuutta ties mitä. Kai tämä elämä on vaan vaikeaa.
HEEEEETKINEN NYT! Tämän palstan mukaanhan naiset nimenomaan haluavat olla rauhassa ja toivovat ettei miehet heitä lähesty. Onko meille miehille valehdeltu tästä?
Toinen juttu on kuinka tämän palstan naiset kivenkovaan väittävät, että nainen on onnellisempi sinkkuna kuin parisuhteessa. Onko meille miehille valehdeltu tästäkin a
En minä muista naisista tiedä mutta silloin kun halusin poikaystävän niin tietenkin halusin että minua lähestyttäisiin.
Olen myös sanonut että enemmin sinkkuna kun huonossa suhteessa.
Vaikea tietty tietää mutta kai jonkinlainen silmäpeli ensin antaa vinkkiä että kiinnostaa ja saa lähestyä.
"Onni ei tule etsien,vaan eläen!"
En minä muista naisista tiedä mutta silloin kun halusin poikaystävän niin tietenkin halusin että minua lähestyttäisiin.
Olen myös sanonut että enemmin sinkkuna kun huonossa suhteessa.
Vaikea tietty tietää mutta kai jonkinlainen silmäpeli ensin antaa vinkkiä että kiinnostaa ja saa lähestyä.
No totta kai mä ymmärrän, että jos on sinkku, niin haluaa lähestymisiä, mutta piti nyt nostaa tämä esiin kun täällä lueskelee päivittäin ihan toisenlaisia näkemyksiä palstan enemmistöltä. Ehkä se mediassakin läpijuntattu toive, ettei naisia saa enää lähestyä, on alkanut pikku hiljaa kantaa hedelmää ja miehet tosiaan uskovat tämän. Tai ainakin kantismiehet, ma mut taitaa lähennellä sitäkin enemmän.
Miehet ei niinkään harrasta näitä silmäpelejä vaan lähestyvät jos näkevät mielenkiintoisen naisen. Tai ainakin ennen teki näin. Nykyään kukaan (paitsi ne ma mut) lähesty enää ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en edellytä edes keskustelutaitoa. En halua höpöttäjää, onneksi miehissä onkin aika vähän asioiden vatvojia.
Mutta ei vaan tärppää. Alkuvuodesta luulin löytäneeni mahdollisen tulevan kumppanin, mutta aika pian kävi ilmi, että hän on itsekeskeinen ripustautuja. Hän tarvi jonkun, jolle purkaa "huonoa kohteluaan" työpaikalla. Oli myös edelleen katkera exälleen, vaikka erosta 15 vuotta. Tunneälyä ei omannut lainkaan, eikä kyennyt itsereflektioon; s.o. ei nähnyt omaa toimintaansa objektiivisesti, eikä millään tavoin osoittanut kiinnostusta minun tekemisiini.
Mitä minä olisin tuommoisella tehnyt? Parisuhde vain siksi, että olisi parisuhde. Oh no.
En minäkään halua turhan höpöttelijää, kuormitun jatkuvasta äänestä. Mutta tarvitsisin kumppaniltani kykyä tuoda julki omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan arjessa, koska muuten en koe tuntevani toista ja pääseväni lähe
No minä sanon turhaksi höpöttämiseksi juuri tuommoista tuntemusten jatkuvaa sanoittamista ja kuvailua. AsiallisIsta asioista pitää puhua, tunteet osoitetaan näyttämällä. Olen hyvin herkkä ja fyysinen ihminen. En koe tunnepuhumista hyväksi, koska sanallinen itseilmaisu on monelle vaikeaa ja väärinymmärrykset pahentavat suhdetta. Vaihtoehtona on loputon selittämisen ja selittelyjen suo. En halua edes lähteä sille tielle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne aloittaja! Itse jäin sinkuksi 35+ iässä ja en tällä iällä edes kohtaa vapaita potentiaalisia miehiä missään. Helppoa se oli yliopistoaikoina nuorena kun riitti että meni bileisiin niin johan tapasi poikia.
Joo, kukaan ei myöskään lähesty missään arjessa kun oletus on, että yli 35v on varattuja. Tinderkin on niin nähty. Varattuja, polyjä, fwb scheissea. Ei jaksa. Kaverit elää ruuhkavuosia, pariskunnat pitävät pariskuntailtoja. Ei ne esittele sinkkukavereita toisilleen niin kuin joissain jenkkisarjoissa. Baariin en viitsi selvin päin (en juo) ja yksin mennä.
Just nämä! Sinkkua ei kutsuta mihinkään pariskuntaillsllisille. En minäkään tapaa miehiä missään kuin päiväkodin portilla, oletan kaikkien olevan varattuja. Tinderiä kokeilin kauan sitten mutta miehet jotenkin ongelmaisia.
Tuttu tunne aloittaja! Itse jäin sinkuksi 35+ iässä ja en tällä iällä edes kohtaa vapaita potentiaalisia miehiä missään. Helppoa se oli yliopistoaikoina nuorena kun riitti että meni bileisiin niin johan tapasi poikia.