Mitä ajatuksia herää, jos näet viiltelyarpia aikuisella

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin, että tuleeko sellaisia ajatuksia, jotka voisivat kertoa minun nykyelämästä jotain. Tuleeko esimerkiksi epäluotettavampi tai epäammattimaisempi kuva henkilöstä, vai ajatteleeko ihmiset yleisesti vain niin, että menneisyydessä on jotain?

 

ap

Ei tule epäluotettava tai epäammattimainen kuva, kukaan fiksu ei ainakaan ajattele niin 

Suurinosa ihmisistä kun ei ole fiksuja.

Vierailija kirjoitti:

Karttelen kys ihmistä kaikessa. 

Miksi ihmeessä?

Luuletko että hän sua käy viiltelemään?

Teini-ikä ja nuori aikuisuus ovat varmasti ihmiselämän stressaavinta aikaa. Niiden vaiheiden ei pitäisi kuitenkaan leimata koko loppuelämää. Tunnen muutamankin yli 30v naisen joilla on viiltelyarpia, mutta he kaikki ovat ongelmansa käsitelleet aikuiseksi kasvettuaan. Monella nuoruuden jättämät arvet ovat näkymättömiä ja käsittelemättömiä. 

Ei herätä mitään ajatuksia, sillä myös arvet kuuluvat elämään, tuli ne mistä syystä tahansa. 

Ja jos pitää jotakin ajatella, niin ehkä viiltelyarpia nähdessään ajattekee kiitollisuutta ja iloa henkilön puolesta ja antaa  itselleni  toivoa elämään, miten tuokin ihminen on selvinnyt vaikeuksista ja kuinka elämä kantaa vaikeuksien yli. 

Ainoa mitä mieleen tulee on, että aiemmin ollut huono olla ja keinot helpotukseen olleet rajalliset. Mutta oletettavasti tilanne on nyt parempi.

Arpesi ei sua saa estää elämästä, anna niiden näkyä, ne ovat osa sua ja sun historiaa.

Opiskeluissa oli yksi. En ajatellut arvista oikein mitään, koska menneisyyttä. Hänen laajentuneet pupillit kyllä vähän mietityttivät.

Pystytkö sä seisomaan arpiesi takana? Siis ettet häpeä? Jos joku vaikka haluaa jutella niistä, haluatko, pystytkö?

Itse en näyttäisi arpia ihan vaan siksi, ettei tulisi vedettyä huomiota niihin ikäviin puoliin itsessä. Enkä haluaisi muistella sitä mennyttä. Se on taakse jäännyttä elämää.

Ajattelen, ettei se toinen varmaan hirveästi arvostaisi, että puisin hänen elämäänsä mielessäni, joten pyrin olemaan ajattelematta sen enempää. Jos jotain, niin myötätunnolla että hänellä on joskus ollut vaikeaa ja että toivottavasti nyt menee paremmin.

Todennäköisesti hieman hätkähdän ja sitten vähän riippuu henkilöstä. Jos on sympaattinen niin varmaan kohtelu muuttuu suojelevammaksi.

Kerran näin asiakaspalvelutilanteessa minua palvelleen henkilön hihan sisään, no jotain siellä näkyi ja tuijotin sinne muutaman millisekunnin, jonka aikana ajatukset harhaili. Henkilö havaitsi tämän, korjasi hihaansa, tuijotimme toisiamme silmiin noin puolen sekunnin ajan hiljaa ja jatkoimme kuin mitään ei olisi ollutkaan.

Vaikutti kyllä aivan tasapainoiselta ja suorastaan iloluontoiselta ihmiseltä ennen ja jälkeen tämän hetken.

Tykkään viillellä itseäni esim telkkaria katsoessa. 

Vierailija kirjoitti:

Riippuu minkälaista työsi on. Jos olet ainoastaan konttorissa tietokoneella, niin tuskin on ongelma. Jos et olet tekemisissä sidosryhmien, asiakkaiden, eri yksiköiden jne kanssa, pitäisin arvet piilossa.

Johdan keskisuuren henkilöstöalan yritystä. Asiakkaiden kanssa ei tulisi mieleenkään olla lyhythihaisessa, mutta kesähelteillä on ollut vähän ongelmaa, jos ei voi koskaan olla lyhythihaisessa paidassa edes toimistolla oman porukan kesken.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Karttelen kys ihmistä kaikessa. 

 

 

Miksi ihmeessä?

Luuletko että hän sua käy viiltelemään?

Ei viiltelijällä ole mitään annettavaa mulle. Tyhjä ihminen.

Miettisin ehkä, onko arvet tulleet mielenterveysongelman vai tapaturman seurauksena. Kun niitä arpia harvemmin pääsee niin tarkkaan analysoimaan, että pystyisi varmuudella sanomaan, kummasta on kyse.

Vierailija kirjoitti:

Miettisin ehkä, onko arvet tulleet mielenterveysongelman vai tapaturman seurauksena. Kun niitä arpia harvemmin pääsee niin tarkkaan analysoimaan, että pystyisi varmuudella sanomaan, kummasta on kyse.

Minulla arpia on kymmenittäin molemmissa käsissä ja ei voi erehtyä ovatko itse aiheutettuja. Toivoisin, että näyttäisi enemmän onnettomuudesta tulleilta, mutta ei noille voi mitään. Kovin näkyviä ne eivät ole, joten kukaan tuskin kiinnittää huomiota jos ei satu juuri ranteita katsomaan. 

 

ap

Vierailija kirjoitti:

Miettisin ehkä, onko arvet tulleet mielenterveysongelman vai tapaturman seurauksena. Kun niitä arpia harvemmin pääsee niin tarkkaan analysoimaan, että pystyisi varmuudella sanomaan, kummasta on kyse.

Mikähän on se tapaturma, joka jättää säännölliset arvet käsiin? Latukone?

Yhdellä työkaverillani oli vanhoja viiltelyarpia ja hän kyllä oli edelleen jokseenkin rajaton ja tunne-elämältään kuutamolla milloin mistäkin.

Hänen kohdallaan arpien 'esittely' kyllä vahvisti jo aiemmin saamaani kuvaa ko. henkilöstä.

Todennäköisesti en ajattele mitään, tai jos ajattelen, niin tunnen myötätuntoa.

Minussa herää ajatus, että on (ollut) mielenterveysongelmia ja tunne-elämä pahassa epätasapainossa, eikä ole pystynyt käsittelemään sitä rakentavalla tavalla.

En kuitenkaan tuomitsisi, kun se ei tee kenestäkään huonoa tai pahaa ihmistä, vaan voi olla kuinka hyväntahtoinen ja empaattinen tahansa.

Itse en kuitenkaan näyttäisi arpia työpaikalla, kun siellä voi kohdata vaikka kuinka pienisieluisia ihmisiä. Parempi pitää ne suhteet sopivan pinnallisella tasolla.

Tunnen surua mutta lähden loitommaksi. Ikävä kyllä. Kun oma osaaminen eikä voimavarat riitä siihen, että lähtisin tukemaan, mitä ikinä sitten tällä henkilöllä taustallaan onkin.

Kerran erehdyin tukemaan. En toista kertaa jaksa. Kun yritin auttaa ohjaamalla ammattiavun pariin, niin hetkellisesti sieltä apua ehkä saikin.

Mutta itselleni sain pitkäaikaisen kiviriipan tästä kaverista ja aloin siten itse kuormittumaan jo jouduin hakemaan itselleni ammattiapua. Hävetti kun en jaksanut enää kuunnella, päivin ja öin tätä ahdistustaan.

Oli siten pakko laittaa puhelin äänettömälle, kun oma puolitoistavuotias lapsi silloin vielä valvotti muutenkin öisin ja piti kyetä kuitenkin olemaan työelämässä.

Oli silloin pakkotilanne laittaa itsensä ja oma hyvinvointinsa etusijalle. Ei olla tekemisissä enää. Toivottavasti hän jo jotenkin pärjäilee.

Enpä ihmeempiä aattelin. Mietin,että joskus ollut vaikeeta.

Mutta olenkin tavannut ihmisiä joilla noita on.

Tuoreista taas... No ne kyllä kieltämättä mietittäisi.

Haluaisin sanoa,että siitä vain lyhythihainen päälle.

Toisaalta itse laihdutin reilusti,enkä ole ikinä halunnut olla lyhythihaisessa,ettei ihmiset näe sitä löysää ihoa tai alleja.

Kyinka monta lopulta kiinnostaisi? Monilla on asioita joita syystä tai toisesta häpeilee.

Tiedän että täysin eri asia, mutta aikoinaan piti hävetä sitä,että oli lihava. Sitten piti hävetä löysää ihoa. Vähänkin jos olet ikinä tehnyt jotain muuta kuin ollut täydellinen ihminen niin sitä pitäisi hävetä.

Ja netistä opin sen,että se löysä iho oli kuulemma ällöä. Ei kelpaa entiset lä skit. Mutta ei kelpaa l äskitkään.

Ole rohkeampi kuin minä sanoisin :)