Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

HS mielipide: Arjen pyörittäminen on ajanut minut eron partaalle

Vierailija
19.10.2024 |

Jännästi omalla kohdalla aivan sama tematiikka - ja myös tilanne kuin kirjoituksessa on. Meilläkin on ero vireillä. Normaali arjessta mieheni ei suostu jakamaan vastuita, väittää, että ei pärjää. Ei siis osaa lukea wilmaviestejä, harrastusten viestejä, minun viestejä, ei pysty kuuntelemaan tai oma-aloitteisesti osallistumaan kodin asioihin. Ihan niin vässykkä en ole, että olisi hänen antanut päästä niin vähällä, mutta olen lopulta väsynyt tilanteeseen ja laittanut eron vireille. Nyt yllättäen erotilanteessa hän haluaakin vuoroviikkovanhemmaksi. Sanoin, että monissa miesten eroterapiajutuissa puhutaankin siitä, kuinka isä löysi vanhemmuuden vasta eron kautta, niin sille hän nyökkäilee tyytyväisen oloisena.

Ja selvenykseksi vielä, että tilanne on venynyt sen takia niin pitkään, että olen epäillyt hänellä olevan terveydessä ongelmaa ja on ollut sen vuoksi niin vaikea tarttua asioihin.Tämän olen nyt viimein päätellyt olleen virhearvio.

Meillä perheen ulkopuoliset tukiverkot ovat ihan täysi 0. Ainoat elossa olevat isovanhemmat asuva ulkomailla. Lasten pääsy esim. jollekin leirille on ollut aivan kullanarvoista ja ero tulikin nyt, kun emme saaneet lapsia sellaiselle ja isovanhemmat eivät tule edes jouluksi kylään. Pidän kyllä näitäkin merkittävinä seikkoina. Ei ole mitään odotettavaa, eikä näköpiirissä mitään, mitä varten pitäisi edes kulissia pitää yllä. 

Kommentit (1282)

Vierailija
1021/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Joku v.......i kysyi 5 sivua sitten. Miksi hänen pitäisi olla tehokas ja mietti et sitä joutuis tekemään koko päivän hommia..

No ei se niin mene.. Jos sä olisit tehokas ja organisoiva sulla loppuisi ne hommat nopeasti.. ei kukaan tee kotitöitä 5-12h päivä jos niitä tekee järkevästi. Puhutaan oikeasti 30min -1.5h.

Paitsi että minä ja moni muu teemme myös 8-10h työpäivän. Ei meiltä tekeminen lopu. Me ollaan semmoisia veronmaksajia, tiedätkös.

Niin? Silti niihin kotitöihin ei kulu 5-10h aikaa vaan 30-1.5h päivässä.   Siinä jää vielä 8h työpäivän jälkeen aika monta h aikaa tehdä muuta kuin kotitöitä. 

Kuinka monta lasta sinulla on? Minkä ikäisiä?

Vierailija
1022/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea koko ketjua läpi, mutta miehenä sanon että usein näissä siivousasioissa noudatetaan naisen siisteyskäsitystä mutta vaaditaan kotitöiden puolitusta. Minun mielestäni reiluin jako on se, että kumpaa häiritsee enemmän niin se siivoaa. Omassa entisessä suhteessa kotityöt oli tarkoitus jakaa puoliksi, mutta tämä puolitus toimi vain naiselle. Minä tein noin kymmenkertaisen määrän kotitöitä siihen verrattuna mitä tein kun elin yksin. Nykyään taas yksin eikä ole kukaan enää nalkuttamassa.

Totta ja ei totta. Mullekin eksä sanoi että se siivoaa jota häiritsee. Häntä ei häirinnyt se että kaikki astiat olivat likaisina. Hän alkoi ostamaan mikroaterioita ja pahvimukeja kahville. Oli salamannopeasti exä. Nykyinen mies ymmärtää normaalin siivouskäsityksen, ja sen lisäksi laittaa mun kanssa semmoisia turhia juttuja kuten verhojen vaihtoa ja kynttilöitä vaikkeivät

Eihän se sinuakaan häirinnyt, kun kaikki astiat olivat haisevina ja paskaisina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1023/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Joku v.......i kysyi 5 sivua sitten. Miksi hänen pitäisi olla tehokas ja mietti et sitä joutuis tekemään koko päivän hommia..

No ei se niin mene.. Jos sä olisit tehokas ja organisoiva sulla loppuisi ne hommat nopeasti.. ei kukaan tee kotitöitä 5-12h päivä jos niitä tekee järkevästi. Puhutaan oikeasti 30min -1.5h.

Paitsi että minä ja moni muu teemme myös 8-10h työpäivän. Ei meiltä tekeminen lopu. Me ollaan semmoisia veronmaksajia, tiedätkös.

Niin? Silti niihin kotitöihin ei kulu 5-10h aikaa vaan 30-1.5h päivässä.   Siinä jää vielä 8h työpäivän jälkeen aika monta h aikaa tehdä muuta kuin kotitöitä. 

Nyt, kun lapset ovat aikuisia, suunnilleen noin. Kun he olivat pieniä, yksi kotityö oli vahtia lapsia. Arkisin, kun lapset olivat tarhassa 8h, tähän meni vain 16 h vuorokaudessa (tulivat usein yölläkin viereen nukkumaan). Viikonloppuisin 24h. Siitä tilanteestahan tämä aloitus puhuu.

Haluaisin nähdä, miten hoidat taaperon järkevästi 1,5 tunnissa päivä. Isommillakin lapsilla on useampi tunti päivässä sellaista aikaa, että aikuinen on tavalla tai toisella kiinni lapsen kanssa olemisessa. Sitä ei oikein voi lyhentää, koska se on sitä ydintekemistä lapsiperheessä. Mutta jos sen lisäksi pitää tehdä yksin valtaosa muista kotitöistä ja arjen huoltojutuista, se väsyttää. Todella pahasti. 

Vierailija
1024/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea koko ketjua läpi, mutta miehenä sanon että usein näissä siivousasioissa noudatetaan naisen siisteyskäsitystä mutta vaaditaan kotitöiden puolitusta. Minun mielestäni reiluin jako on se, että kumpaa häiritsee enemmän niin se siivoaa. Omassa entisessä suhteessa kotityöt oli tarkoitus jakaa puoliksi, mutta tämä puolitus toimi vain naiselle. Minä tein noin kymmenkertaisen määrän kotitöitä siihen verrattuna mitä tein kun elin yksin. Nykyään taas yksin eikä ole kukaan enää nalkuttamassa.

Totta ja ei totta. Mullekin eksä sanoi että se siivoaa jota häiritsee. Häntä ei häirinnyt se että kaikki astiat olivat likaisina. Hän alkoi ostamaan mikroaterioita ja pahvimukeja kahville. Oli salamannopeasti exä. Nykyinen mies ymmärtää normaalin siivouskäsityksen, ja sen lisäksi laittaa mun kanssa semmoisia turhia juttuja kuten verhojen vaihtoa ja kynttilöitä vaikkeivät

Kaikkia ei vain kiinnosta tuollaiset asiat. Oli kyllä niin spesifi kuvaus että saatan olla sun exä :D aloin ostamaan kertakäyttöastioita ja mikroaterioita tosin sen takia ettei minua voi vaatia tiskaamaan koska en tuota tiskiä. Ehkä en kuitenkaan ole sun exäsi mutta hämmentävä yhteensattuma XD

Djjd
1025/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Joku v.......i kysyi 5 sivua sitten. Miksi hänen pitäisi olla tehokas ja mietti et sitä joutuis tekemään koko päivän hommia..

No ei se niin mene.. Jos sä olisit tehokas ja organisoiva sulla loppuisi ne hommat nopeasti.. ei kukaan tee kotitöitä 5-12h päivä jos niitä tekee järkevästi. Puhutaan oikeasti 30min -1.5h.

Paitsi että minä ja moni muu teemme myös 8-10h työpäivän. Ei meiltä tekeminen lopu. Me ollaan semmoisia veronmaksajia, tiedätkös.

Niin? Silti niihin kotitöihin ei kulu 5-10h aikaa vaan 30-1.5h päivässä.   Siinä jää vielä 8h työpäivän jälkeen aika monta h aikaa tehdä muuta kuin kotitöitä. 

Kuinka monta lasta sinulla on? Minkä ikäisiä?

2 kpl 7/9v.

Fjfjf
1026/1282 |

Nyt, kun lapset ovat aikuisia, suunnilleen noin. Kun he olivat pieniä, yksi kotityö

Mä haluaisin nähdä miten sä oot vaihtunut nukkuessa lapsia. Mieti jos sun mieskin on vahtinut sen 8h unien ajan, kuskaillut ja käyny vielä töissä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1027/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut miehet näkee ihan hirveän paljon vaivaa ettei tarvitse tehdä mitään kotona. Vaimon he näkee lähinnä vihollisena eikä he tykkää edes omista lapsistakaan, mutta perhe pitää silti olla.

Jep. Ainoa ymmärrettävä selitys tälle on että pidetään itseä vain yksinkertaisesti ylempiarvoisena kuin naista. Oikeutetaan tällainen käytös. Syvällä sisimmässään nämä miehet kokee että naisen kuuluu palvella miestä. Naisen kuuluu hoitaa koti ja lapset. Aina vaan hullummaksi menee kun nykyään naisten kuuluu usein maksaakin enemmän perheen yhteisistä menoista. Nainen on miehelle yksinkertaisesti hyödyke. 

Sen kuuluisikin oikeasti olla naisviha näkyväksi. Pelkkää projosointia toisinpäin. 

Kyllä naisen kuuluu hoitaa koti ja lapset, ja miehen pitää hoitaa elatus. Mies ja nainen ovat yhtä arvokkaita, mutta heillä on eri tehtävät. 

Vierailija
1028/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos mies ottaa tasapuolisena vastuunsa kantavana puolisona koppia kotitöistä niin tuskin hänen työnjäljessään on paljoakaan huomauttamista.

Ne on eri ne sluipaajat, jotka käskettynä ja v.ttuuntueena nousevat vastahankaisena sohvalta rääpimään jotakin sinnepäin tarkoituksenaankin tehdä niin huonosti ettei toiste kysytä. Sitten vongataan alentuvan sävyyn mauttoman vitsikkäästi, että kai tämä uroteko sitten palkitaan p. llulla illalla. Ei kuulkaa paljon naurata. 

No etkö huomannut, että vitsinähän sun mies sitä pillunsaantia pitikin. Ja tuskin sillä enää noin vittumaisen akan pillu paljoa kiinnosti muutenkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1029/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on että miehenä koen kotityöt neitimäisinä ja aisurityönä. Jos kotityöstä saisi panon palkaksi olisi paljon maskuliinisempi olo ja kotityöt onnistuisi.

Ongelma on siinä, että kärtät kuin pikkulapsi palkintoa asioista, jotka aikuinen hoitaa itsestäänselvinä. Se ei ole naisen näkökulmasta maskuliinista, vastuunkanto on. Tsemppiä.

Miksi niin monella naisella seksi on kaupankäynnin väline? Miehen pitää alistua tekemään jokin suoritus, että voi rakastella vaimoaan? Todella omituista ja sitten mammat vielä ihmettelevät, kun mies ei enää haluakaan seksiä mamman kanssa, vaan hakee sitä muualta.

Minulle seksi ei ole ikinä ollut kaupankäynnin väline, olen halunnut sitä yleensä usein ja paljon ja olen ollut valmis näkemään vaivaa sen eteen että se on myös hyvää seksiä eikä pelkkää lahnailua.

Mutta. Kyllä se nyt vain on tosiasia, että se sohvatyynyn aloitekyvyn omaava puhelimeensa liimautunut vetelys, joka jättää sekä kodin että lapset täysin minun vastuulle, **tuttaa siinä määrin että panetus jää harmillisen usein sen tunteen alle, ja joskus jos mies hetkellisesti ottaa itseään niskasta kiinni ja osallistuu johonkin, **tutus laantuu helposti (en ole pitkävihainen ja arvostan kaikenlaista yrittämistä) ja sille panetukselle tulee tilaa. Tästä toki seuraa kausaliteettia jota toinen voi tulkita rankaisemiseksi tai palkitsemiseksi, vaikka se ei sit ole, vaan hyvin looginen syy-seuraussuhde.

Enkä ole huolissani että mies lähtisi vieraisiin. Se edellyttäisi sohvalta nousemista, ei kuulosta realistiselta. Otan riskin. 

Vierailija
1030/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Mitä jos vaimo olisi tehnyt lapsille munakkaan kananmunista ja lapset juoneet maidon siinä lisäksi? Mitä olisit tehnyt makaronista ja jauhelihasta?"

On kyllä hyvin vaikeaa keksiä, mitä syötävää saa tehtyä pelkästä makaronista ja jauhelihasta.

Onko täällä joku "avuttomin kokki"-kisa käynnissä 

Pääkallopastaa eli nistipastaa? Meidän lasten suosikki...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1031/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisia ahdistaa kun mies ei tee ihan kaikkea ja  maksa ihan kaikkea jonka jälkeen pitäisi vielä huomioida naista ja lasta koko ajan että nainen voi sulkeutua vauvakuplaan ja kaikesta mies saa kiitokseksi valituksen, nalkutuksen, vittuilun ja lisä vaatimukset. 

Eihän tässäkään ketjussa yksikään nainen edes puhu MEIDÄN vauvasta vaan ihan jokainen nainen puhuu MINUN vauvasta niin eikös tuo puhe jo kerro että lapsi on yksin naisen projekti mihin mies ei saa osallistua?

Vauvakuplaan sulkeutuminen.. HAHAHAHA!!!

Tarkoittaa käytännössä 24/7 kovaa työtä vauvasta huolehtien. Ei ole mikään lekottelukupla. Naisen saa pois vauvakuplasta, kun hoitaa itsekin sitä omaa lastaan ja päästää naisen viettämään omaa aikaa.

Miten teille kaikki on niin pirun kovaa työtä? Minä

Miksi se olisi rutinaa, että haluaa omaa aikaa? Oliko sinulla?

Vierailija
1032/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Joku v.......i kysyi 5 sivua sitten. Miksi hänen pitäisi olla tehokas ja mietti et sitä joutuis tekemään koko päivän hommia..

No ei se niin mene.. Jos sä olisit tehokas ja organisoiva sulla loppuisi ne hommat nopeasti.. ei kukaan tee kotitöitä 5-12h päivä jos niitä tekee järkevästi. Puhutaan oikeasti 30min -1.5h.

Tosi hyvä idea! Vauvalle voi vaihtaa viisi vaippaa peräkanaa, niin seuraava vaipanvaihto on puoli vuorokautta myöhemmin. Lapsille voi antaa kaikki päivän ateriat yhdellä kertaa, niin sen päivän aikana ei tarvitse enää niitä ruokkia eikä tule tiskiä.

Nuorena yksi tuttu mies sanoi, että hän kyllä tekisi kaikki päivän kotityöt vaikka vasemmalla kädellä eikä siihen menisi kuin tunti. Heille syntyi lapsi, joka oli hyvin vaativa, eikä sen jälkeen mies puhunut enää mitään, että kaikki kotityöt voi hoitaa tehokkaasti kerralla.

Sanoit, että nuorena, niin kuinkas vanha nainen päästelee suustaan noin lapsellisen typerää tekstiä? Älä vaan sano, että olet myös porsinut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1033/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

En usko, että 7- ja 9- vuotiaiden lasten vanhempi hoitaa kaikki päivän kotityöt tunnissa. Tuon ikäiset lapsetkin keskeyttävät työt vähän väliä syystä tai toisesta. Lasten iltahommatkin vie aikaa eikä silloin voi tehdä muuta.

Vierailija
1034/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Oisin tosi onnellinen, jos mulla ja miehelläni olisi tiskikone. Tyhjentäisin ihan mielelläni sanomatta sanaakaan!"

Kuule, niitä tiskikoneita myydään kodinkonekaupoissa ja ihan Prismassakin, myös lukuisia nettikauppoja löytyy. Tilaat siihen mukaan kotiin tuonnin ja koneen asennuksen, niin pääset käyttämään konetta. Onhan se sitten hankalaa, jos sinulla ei ole rahaa tai mies kieltää ostamisen vetoamalla turhuuteen.

Olipa nerokas ratkaisu. Ei kaikilla ole koneelle järkevää paikkaa tarvittavista liitoksista puhumattakaan. Toki rahallahan saa vaikka uuden kämpän.

Herää kysymys, että mikä piru niissä muissa hommissa on niin hankalaa, kun tämä täysin älytön kommentti kerää peukkuja kuin paskaläjä kärpäsiä? Eikö samalla suoraviivaisella logiikalla voisi toimia joka asian kohdalla?

Thaimaasta saa kodinkoneita ja vaimokkeita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1035/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea koko ketjua läpi, mutta miehenä sanon että usein näissä siivousasioissa noudatetaan naisen siisteyskäsitystä mutta vaaditaan kotitöiden puolitusta. Minun mielestäni reiluin jako on se, että kumpaa häiritsee enemmän niin se siivoaa. Omassa entisessä suhteessa kotityöt oli tarkoitus jakaa puoliksi, mutta tämä puolitus toimi vain naiselle. Minä tein noin kymmenkertaisen määrän kotitöitä siihen verrattuna mitä tein kun elin yksin. Nykyään taas yksin eikä ole kukaan enää nalkuttamassa.

Meillä minä miehenä olen paljon siistimpi ja järjestelmällisempi, kuin puolisoni. Meillä käy siivooja kerran viikossa, mutta minä olen se, joka yleensä täyttää ja tyhjentää tiskikoneen, tekee enemmän ruokaa sekä siivoaa keittiötä ja kylpyhuoneita ja muita pikkujuttuja pitkin viikkoa. Vaimoa ei roiskeet peilissä tai hanan ympärillä häiritse, minua häiritsee. 

Vierailija
1036/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut miehet näkee ihan hirveän paljon vaivaa ettei tarvitse tehdä mitään kotona. Vaimon he näkee lähinnä vihollisena eikä he tykkää edes omista lapsistakaan, mutta perhe pitää silti olla.

Jep. Ainoa ymmärrettävä selitys tälle on että pidetään itseä vain yksinkertaisesti ylempiarvoisena kuin naista. Oikeutetaan tällainen käytös. Syvällä sisimmässään nämä miehet kokee että naisen kuuluu palvella miestä. Naisen kuuluu hoitaa koti ja lapset. Aina vaan hullummaksi menee kun nykyään naisten kuuluu usein maksaakin enemmän perheen yhteisistä menoista. Nainen on miehelle yksinkertaisesti hyödyke. 

Sen kuuluisikin oikeasti olla naisviha näkyväksi. Pelkkää projosointia toisinpäin. 

Kyllä naisen kuuluu hoitaa koti ja lapset, ja miehen pitää hoitaa elatus. Mies

Missä tuollaisia miehiä on? Ei ainakaan Suomessa. 

Vierailija
1037/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea koko ketjua läpi, mutta miehenä sanon että usein näissä siivousasioissa noudatetaan naisen siisteyskäsitystä mutta vaaditaan kotitöiden puolitusta. Minun mielestäni reiluin jako on se, että kumpaa häiritsee enemmän niin se siivoaa. Omassa entisessä suhteessa kotityöt oli tarkoitus jakaa puoliksi, mutta tämä puolitus toimi vain naiselle. Minä tein noin kymmenkertaisen määrän kotitöitä siihen verrattuna mitä tein kun elin yksin. Nykyään taas yksin eikä ole kukaan enää nalkuttamassa.

Meillä minä miehenä olen paljon siistimpi ja järjestelmällisempi, kuin puolisoni. Meillä käy siivooja kerran viikossa, mutta minä olen se, joka yleensä täyttää ja tyhjentää tiskikoneen, tekee enemmän ruokaa sekä siivoaa keittiötä ja kylpyhuoneita ja muita pikkujuttuja pitkin viikkoa. Vaimoa ei roiskeet peilissä tai hanan ympärillä häiritse, minua häiritsee. 

Silloinhan se on reilua että sinä myös hoidat asian. Sinänsä oma pointtini ei ollut sukupuolikysymys...*periaatteessa* mutta aika usein se on mies joka joutuu naisen sairaalloisen siivouskäsityksen uhriksi tekemään "puolet" kotitöistä.

Vierailija
1038/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Yleensä näihin valituksiin on joku järkevä syy, kuten: 

- Tiskikone täytetään niin että astiat menevät päällekäin..."

Heteromiehenä en ole päässyt toteamaan moisia virheitä miehiltä, mutta naisilla aika yleisiä juttuja.

Eräs nainen oli siten tarkka, että ruokailuvälineet piti kaikki olla omissa lokeroissaan ja samanlaiset lautaset peräkkäin, kuten samanlaiset lasitkin vierekkäin. Aivan turhaa pikkutarkkuutta.

Sinäkö sen määrittelet? Samalla itket ja kiukuttelet kun et löydä tavaroitasi Ymmärrätkö yksinkertaisia syy-seuraus-suhteita? Tällaiset kommentit aina saa pohtimaan vastaajan älykkyyttä

Kun minä täytän ja tyhjennän tiskikoneen, niin silloin määrittelen, koska aikaa säästyy muuhun.

Sinun älykkyytesi ei nyt riittänyt havaitsemaan mistä oli puhe.

Vierailija
1039/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on yleinen, mutta tähän nyt epäsuosittua miesnäkökulmaa. Nämä asiat olen nähnyt useissa parisuhteissani.

- Kun täytän tiskikoneen, niin kumppani valittaa, että väärin tehty ja menee tekemään sen uudestaan

- Kun täytän pesukoneen, niin senkin olen tehnyt väätin

- Kun laitan pyykit kuivumaan, niin sekin on tehty väärin tai väärällä tavalla

- Kun imuroin, niin valitetaan että tuosta olisi pitänyt imuroida paremmin

- Kun lajittelen roskia, niin siihenkin puututaan

- Kun vien roskat, niin vien ne kuulema liian harvoin

Olen oppinut ja tämä ei nyt koske kaikkia naisia, mutta oman kokemuksen mukaan useimpia. Eli naiset vaatii ja haluaa, että asia kuin asia tehdään vain heidän haluamallaan tavalla. Jos ei tee samalla tavalla kuin nainen, niin tekee asian väärin tai huonosti (vaikka tästä ei olisikaan kyse).

Yleensä näihin valituksiin on joku järkevä s

Nämä kuvaavat vaimoni tapaa täyttää tiskikone tai ripustaa pyykit. Roskiksia ei vie varmaan koskaan ulos ))

Xjdjf
1040/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En usko, että 7- ja 9- vuotiaiden lasten vanhempi hoitaa kaikki päivän kotityöt tunnissa. Tuon ikäiset lapsetkin keskeyttävät työt vähän väliä syystä tai toisesta. Lasten iltahommatkin vie aikaa eikä silloin voi tehdä muuta.

Taas tämä.. miten h......a te kasvatatte lapsenne?

Nää meidän 7-9 on täysin omatoimisia. Pesevät sähköhammasharjalla hampaat, käyvät suihkussa tarvittaessa. Menevät nukkumaan ihan itse. Joskus harvoin nuorempi haluaa iltasadun..

Aamulla he heräävät 9v herätyskelloon. Menevät aamupalalle joka löytyy jääkaapista. Hammas pesu, hiukset ja vaatteiden valinta..

Ja nää muuten osaa tyhjentää astianpesukoneen ja laittaa sinne astiat ihan ite.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kahdeksan viisi