HS mielipide: Arjen pyörittäminen on ajanut minut eron partaalle
Jännästi omalla kohdalla aivan sama tematiikka - ja myös tilanne kuin kirjoituksessa on. Meilläkin on ero vireillä. Normaali arjessta mieheni ei suostu jakamaan vastuita, väittää, että ei pärjää. Ei siis osaa lukea wilmaviestejä, harrastusten viestejä, minun viestejä, ei pysty kuuntelemaan tai oma-aloitteisesti osallistumaan kodin asioihin. Ihan niin vässykkä en ole, että olisi hänen antanut päästä niin vähällä, mutta olen lopulta väsynyt tilanteeseen ja laittanut eron vireille. Nyt yllättäen erotilanteessa hän haluaakin vuoroviikkovanhemmaksi. Sanoin, että monissa miesten eroterapiajutuissa puhutaankin siitä, kuinka isä löysi vanhemmuuden vasta eron kautta, niin sille hän nyökkäilee tyytyväisen oloisena.
Ja selvenykseksi vielä, että tilanne on venynyt sen takia niin pitkään, että olen epäillyt hänellä olevan terveydessä ongelmaa ja on ollut sen vuoksi niin vaikea tarttua asioihin.Tämän olen nyt viimein päätellyt olleen virhearvio.
Meillä perheen ulkopuoliset tukiverkot ovat ihan täysi 0. Ainoat elossa olevat isovanhemmat asuva ulkomailla. Lasten pääsy esim. jollekin leirille on ollut aivan kullanarvoista ja ero tulikin nyt, kun emme saaneet lapsia sellaiselle ja isovanhemmat eivät tule edes jouluksi kylään. Pidän kyllä näitäkin merkittävinä seikkoina. Ei ole mitään odotettavaa, eikä näköpiirissä mitään, mitä varten pitäisi edes kulissia pitää yllä.
Kommentit (1282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös naisten pitänyt olla niitä parempia ihmistuntijoita? Mistä te näitä kultakimpaleita oikein tongitte itsellenne?
Ihmiset nyt usein muuttivat vuosien myötä. Oletko sinä tismalleen samanlainen mitä olit 18-vuotiaana? En tarkoita tässä ulkonäköä.
Olen.
M45
Eli mitkään elämän vastoinkäymiset eivät ole tehneet sinuun mitään vaikutusta? Et ole koskaan joutunut miettimään arvoja ja ajankäyttöä?
Ei ole ollut vastoinkäymisiä vaan elämää. Aika on aina riittänyt siihen mitä on pitänyt tehdä.
Mistähä arvoista selität?
Vierailija kirjoitti:
Minäkin jäin puolen vuoden vapaalle jotta saisin siivottua. Hitaasti kyllä etenee projekti.
Ootko vielä metatyöt tehny?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä turvaverkkoja saa, kun menee vastavuoroisesti hoitamaan naapurin lapsia. Ilmaisia turvaverkkoja ei ole olemassa. Näin se vaan on, ettei kukaan ala olla kenenkään turvaverkkona, jos ei saa vastapalveluksia. Myös tuttua teiniä voi pyytää apuun, kun maksaa hänelle. Iäkkäitä vanhempia ei tule käyttää vauvojen eikö taaperoiden hoitajia, on liian vaativaa puuhaa heille.
Mitä vdun turvaverkkoja tässä olis tarttenu. Oon hoitanu lapset ja talon yksin ilman mitään apua keltään ja kaikki onnistunut ilman väsymistä. Ootteko oikeasti niin avuttomia että ette selviä elämästänne yksin.
M45
Jos sinä olet hoitanut ja pärjännyt, oletatko todella että kaikki muut ovat samanlaisia. Tietysti on kiva tuntea ylemmyyttä ja täällä taivastella kuinka avuttomia muut on kun itse on täydellinen.
Miten ratkaiset sen isän ongelman, joka ei voinut hakea päiväkodista lapsia, kun ei osannut avata porttia eikä halunnut puhua henkilökunnalle?
Käyttäjä11535 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä turvaverkkoja saa, kun menee vastavuoroisesti hoitamaan naapurin lapsia. Ilmaisia turvaverkkoja ei ole olemassa. Näin se vaan on, ettei kukaan ala olla kenenkään turvaverkkona, jos ei saa vastapalveluksia. Myös tuttua teiniä voi pyytää apuun, kun maksaa hänelle. Iäkkäitä vanhempia ei tule käyttää vauvojen eikö taaperoiden hoitajia, on liian vaativaa puuhaa heille.
Voi jeesus. Se nyt ei auta paljoa, jos naapuri käy kaupassa kun sen lapset on meillä, kun hän ei pysty jäämään hoitamaan minun lapsia päivien ajaksi niiden sairastaessa.
Ja nyt alko tää laulu. Kaikkien palstalaisten lapset on 200pv vuodesta kipeänä.
Minun lapsi oli yhden vuoden aikana sairaana vähintään viikon joka kuukausi, kun hänen nielurisoihin oli pesiytynyt bakteeri. Nielurisaleikkauksen jälkeen lapsen piti olla kaksi viikkoa kotihoidossa. En usko, että kukaan tukiverkosta olisi ottanut töistään palkatonta vapaata lapseni hoitamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä turvaverkkoja saa, kun menee vastavuoroisesti hoitamaan naapurin lapsia. Ilmaisia turvaverkkoja ei ole olemassa. Näin se vaan on, ettei kukaan ala olla kenenkään turvaverkkona, jos ei saa vastapalveluksia. Myös tuttua teiniä voi pyytää apuun, kun maksaa hänelle. Iäkkäitä vanhempia ei tule käyttää vauvojen eikö taaperoiden hoitajia, on liian vaativaa puuhaa heille.
Mitä vdun turvaverkkoja tässä olis tarttenu. Oon hoitanu lapset ja talon yksin ilman mitään apua keltään ja kaikki onnistunut ilman väsymistä. Ootteko oikeasti niin avuttomia että ette selviä elämästänne yksin.
M45
Jos sinä olet hoitanut ja pärjännyt, oletatko todella että kaikki muut ovat samanlaisia. Tietysti on kiva tuntea ylemmyyttä ja täällä taivastella kuinka avuttomia muut on kun itse on täydelline
Miten ratkaiset sen isän ongelman, joka ei voinut hakea päiväkodista lapsia, kun ei osannut avata porttia eikä halunnut puhua henkilökunnalle?
Jos ei osaa avata porttia niin ei se varmaan osaa hengittääkään itse ja kuolee pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös naisten pitänyt olla niitä parempia ihmistuntijoita? Mistä te näitä kultakimpaleita oikein tongitte itsellenne?
Ihmiset nyt usein muuttivat vuosien myötä. Oletko sinä tismalleen samanlainen mitä olit 18-vuotiaana? En tarkoita tässä ulkonäköä.
Olen.
M45
Eli mitkään elämän vastoinkäymiset eivät ole tehneet sinuun mitään vaikutusta? Et ole koskaan joutunut miettimään arvoja ja ajankäyttöä?
Ei ole ollut vastoinkäymisiä vaan elämää. Aika on aina riittänyt siihen mitä on pitänyt tehdä.
Mistähä arvoista selität?
Arvot ovat sitä, mikä elämässä on tärkeysjärjestyksessä. Esimerkiksi se, lähteekö kaveriporukan viikonloppureissulle kun puoliso on kipeä ja lapsi on vauva.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä11535 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä turvaverkkoja saa, kun menee vastavuoroisesti hoitamaan naapurin lapsia. Ilmaisia turvaverkkoja ei ole olemassa. Näin se vaan on, ettei kukaan ala olla kenenkään turvaverkkona, jos ei saa vastapalveluksia. Myös tuttua teiniä voi pyytää apuun, kun maksaa hänelle. Iäkkäitä vanhempia ei tule käyttää vauvojen eikö taaperoiden hoitajia, on liian vaativaa puuhaa heille.
Voi jeesus. Se nyt ei auta paljoa, jos naapuri käy kaupassa kun sen lapset on meillä, kun hän ei pysty jäämään hoitamaan minun lapsia päivien ajaksi niiden sairastaessa.
Ja nyt alko tää laulu. Kaikkien palstalaisten lapset on 200pv vuodesta kipeänä.
Minun lapsi oli yhden vuoden aikana sairaana vähintään viikon joka kuukausi, kun hänen nielu
Joo, minunkin sisar kuoli syöpään. Ihan varmasti löytyy tarinoita laidasta laitaan. Mut nyt ei puhuta susta prinsessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös naisten pitänyt olla niitä parempia ihmistuntijoita? Mistä te näitä kultakimpaleita oikein tongitte itsellenne?
Ihmiset nyt usein muuttivat vuosien myötä. Oletko sinä tismalleen samanlainen mitä olit 18-vuotiaana? En tarkoita tässä ulkonäköä.
Olen.
M45
Eihän tuo ole mikään hyvä asia. Mikseivät vuodet ole tuoneet elämänkokemusta, viisautta, myötätuntoa niitä kohtaan, joiden asiat eivät ole yhtä hyvin? -eri
Mikä juttu tuo siskon syöpään kuoleminen on? Ei liity ketjun aiheeseen millään tavalla. Tuskin siskosi asui teillä ja hänen hoito oli sinun vastuullasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös naisten pitänyt olla niitä parempia ihmistuntijoita? Mistä te näitä kultakimpaleita oikein tongitte itsellenne?
Ihmiset nyt usein muuttivat vuosien myötä. Oletko sinä tismalleen samanlainen mitä olit 18-vuotiaana? En tarkoita tässä ulkonäköä.
Olen.
M45
Eli mitkään elämän vastoinkäymiset eivät ole tehneet sinuun mitään vaikutusta? Et ole koskaan joutunut miettimään arvoja ja ajankäyttöä?
Ei ole ollut vastoinkäymisiä vaan elämää. Aika on aina riittänyt siihen mitä on pitänyt tehdä.
Mistähä arvoista selität?
Arvot ovat sitä, mikä elämässä on tärkeysjärjestyksessä. Esimerkiksi se, lähteekö kaveriporukan viikonloppureissulle kun puoliso on kipeä ja lapsi on vauva.
Kuka lähtee johonki kaveriporukan reissuun? En oo ikinä sellasiin lähteny, en ees sillo nuorena sinkkuna.
M45
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös naisten pitänyt olla niitä parempia ihmistuntijoita? Mistä te näitä kultakimpaleita oikein tongitte itsellenne?
Ihmiset nyt usein muuttivat vuosien myötä. Oletko sinä tismalleen samanlainen mitä olit 18-vuotiaana? En tarkoita tässä ulkonäköä.
Olen.
M45
Eihän tuo ole mikään hyvä asia. Mikseivät vuodet ole tuoneet elämänkokemusta, viisautta, myötätuntoa niitä kohtaan, joiden asiat eivät ole yhtä hyvin? -eri
Kyllä 18v on jo aikunen ja sillon on kaikki tarvittavat kertynyt. Jos sulla ei ollu ja tarttit jotain kymmeniä vuosia lisää niin taidat olla vähän hidas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös naisten pitänyt olla niitä parempia ihmistuntijoita? Mistä te näitä kultakimpaleita oikein tongitte itsellenne?
Ihmiset nyt usein muuttivat vuosien myötä. Oletko sinä tismalleen samanlainen mitä olit 18-vuotiaana? En tarkoita tässä ulkonäköä.
Olen.
M45
Eli mitkään elämän vastoinkäymiset eivät ole tehneet sinuun mitään vaikutusta? Et ole koskaan joutunut miettimään arvoja ja ajankäyttöä?
Ei ole ollut vastoinkäymisiä vaan elämää. Aika on aina riittänyt siihen mitä on pitänyt tehdä.
Mistähä arvoista selität?
Kuka lähtee johonki kaveriporukan reissuun? En oo ikinä sellasiin lähteny, en ees sillo nuorena sinkkuna.
M45
Ne on noita nykynuorisolaisia joille arki on haastavaa ja festarit on töitä tärkiämpiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös naisten pitänyt olla niitä parempia ihmistuntijoita? Mistä te näitä kultakimpaleita oikein tongitte itsellenne?
Ihmiset nyt usein muuttivat vuosien myötä. Oletko sinä tismalleen samanlainen mitä olit 18-vuotiaana? En tarkoita tässä ulkonäköä.
Olen.
M45
Eihän tuo ole mikään hyvä asia. Mikseivät vuodet ole tuoneet elämänkokemusta, viisautta, myötätuntoa niitä kohtaan, joiden asiat eivät ole yhtä hyvin? -eri
Kyllä 18v on jo aikunen ja sillon on kaikki tarvittavat kertynyt. Jos sulla ei ollu ja tarttit jotain kymmeniä vuosia lisää niin taidat olla vähän hidas.
Aivot kehittyvät 25-vuotiaaksi asti. Yleensä 18-vuotiaat asuvat vielä vanhempiensa kanssa. Omilleen muuttaminen ja itsenäistyminen muuttavat lähes jokaista. Todella outoa, jos niin ei käy.
Kielenkäytön perusteella olet teini, aikuinen osaa kirjoittaa parempaa suomea.

Onko sulla vielä pienet lapset? Aikuisten vanhemmat tietävät, ettei 18-v ole vielä valmis. Koulutkin kesken, teinien ajatusmaailma.

Aivot kehittyy totta, siksi sun teksin perusteella olet yhä alle 18.
Minä muutin kotoani kun menin lukioon.
Kielioppinassen kannattaa myös tiedostaa että netissä kirjotetaan mite sattuu koska ei kiinnosta paskaakaan onko se oikein vai ei.
Kyseessä voi olla työpaikan tyky-päivä tai pikkujoulut, jos puoliso sairastuukin eikä hän kykene hoitamaan lapsia. Meneekö mies sinne vai jääkö kotiin ilman mutinoita? Tai joku muu miehelle mieluinen meno, vaikka harrastus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös naisten pitänyt olla niitä parempia ihmistuntijoita? Mistä te näitä kultakimpaleita oikein tongitte itsellenne?
Ihmiset nyt usein muuttivat vuosien myötä. Oletko sinä tismalleen samanlainen mitä olit 18-vuotiaana? En tarkoita tässä ulkonäköä.
Olen.
M45
Eihän tuo ole mikään hyvä asia. Mikseivät vuodet ole tuoneet elämänkokemusta, viisautta, myötätuntoa niitä kohtaan, joiden asiat eivät ole yhtä hyvin? -eri
Kyllä 18v on jo aikunen ja sillon on kaikki tarvittavat kertynyt. Jos sulla ei ollu ja tarttit jotain kymmeniä vuosia lisää niin taidat olla vähän hidas.
Kyllä 18v on jo aikunen ja sillon on kaikki tarvittavat kertynyt. Jos sulla ei ollu ja tarttit jotain kymmeniä vuosia lisää niin taidat olla vähän hidas.
Onko sulla vielä pienet lapset? Aikuisten vanhemmat tietävät, ettei 18-v ole vielä valmis. Koulutkin kesken, teinien ajatusmaailma.
Mun lapset on jo yli 30v
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä voi olla työpaikan tyky-päivä tai pikkujoulut, jos puoliso sairastuukin eikä hän kykene hoitamaan lapsia. Meneekö mies sinne vai jääkö kotiin ilman mutinoita? Tai joku muu miehelle mieluinen meno, vaikka harrastus?
Kotona oleminen on mieluisinta mitä tiedän.
Vierailija kirjoitti:
Mutta eihän kaikilla ole autoa, metsää tai taloa...
Tuo on vaan se miehen vakio puolustus, kun ei muutakaan keksi. Eli keksii asioita joita "hoitaa", ei ymmärrä ottaa sellaisia esimerkkejä, jotka oikeasti kuuluvat jokaisen suomalaisen elämään. Ai niin, eihän niitä kannata listata, kun naiset tekevät ne työt....