Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

HS mielipide: Arjen pyörittäminen on ajanut minut eron partaalle

Vierailija
19.10.2024 |

Jännästi omalla kohdalla aivan sama tematiikka - ja myös tilanne kuin kirjoituksessa on. Meilläkin on ero vireillä. Normaali arjessta mieheni ei suostu jakamaan vastuita, väittää, että ei pärjää. Ei siis osaa lukea wilmaviestejä, harrastusten viestejä, minun viestejä, ei pysty kuuntelemaan tai oma-aloitteisesti osallistumaan kodin asioihin. Ihan niin vässykkä en ole, että olisi hänen antanut päästä niin vähällä, mutta olen lopulta väsynyt tilanteeseen ja laittanut eron vireille. Nyt yllättäen erotilanteessa hän haluaakin vuoroviikkovanhemmaksi. Sanoin, että monissa miesten eroterapiajutuissa puhutaankin siitä, kuinka isä löysi vanhemmuuden vasta eron kautta, niin sille hän nyökkäilee tyytyväisen oloisena.

Ja selvenykseksi vielä, että tilanne on venynyt sen takia niin pitkään, että olen epäillyt hänellä olevan terveydessä ongelmaa ja on ollut sen vuoksi niin vaikea tarttua asioihin.Tämän olen nyt viimein päätellyt olleen virhearvio.

Meillä perheen ulkopuoliset tukiverkot ovat ihan täysi 0. Ainoat elossa olevat isovanhemmat asuva ulkomailla. Lasten pääsy esim. jollekin leirille on ollut aivan kullanarvoista ja ero tulikin nyt, kun emme saaneet lapsia sellaiselle ja isovanhemmat eivät tule edes jouluksi kylään. Pidän kyllä näitäkin merkittävinä seikkoina. Ei ole mitään odotettavaa, eikä näköpiirissä mitään, mitä varten pitäisi edes kulissia pitää yllä. 

Kommentit (1282)

Djdk
761/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä voi olla työpaikan tyky-päivä tai pikkujoulut, jos puoliso sairastuukin eikä hän kykene hoitamaan lapsia. Meneekö mies sinne vai jääkö kotiin ilman mutinoita? Tai joku muu miehelle mieluinen meno, vaikka harrastus?

Kotona oleminen on mieluisinta mitä tiedän.

Wow, mies, joka mieluummin hoitaa kotona lapsia kuin lähtee työpaikan pikkujouluihin, on todellinen harvinaisuus. Vaimosi saa olla onnellinen, kun varmasti hoivaat häntäkin sairastaessa. Oma mies, tuleva ex, on niin jalo, että kertoo miten minun sairaana ei tarvitse huolehtia kotitöistä. Ei niin, joudun tekemään ne sitten, kun pysyn jalkeilla.

Ei toi ole mitään harvinaista. Paitsi mammojen mielessä. Oon itse urheilu porukan vetäjä. Järjestän illanistujaisia joihin en ole enää itse osallistunut vuosiin.. mut ihan joka reissu/ iltama tulee viestiä joltain mieheltä et sori en tulekkaan, kun tyttö/ poika / vaimo kipeä.

Penaa
762/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuinkahan paljon muuten näissä keskusteluissa näkyy toi naisten empatia toisiaan kohtaan. Mun vaimo nauro joskus mulle et hänkään ei tajua mikä häneen menee.. Kun joku tyttö kaveri valittaa miehestään vaikka ettei mies osaa siivota. Vaimo alkaa kompata ja vastaa että kyl minunkin miestä tarvii opettaa, eikä sekään osaa. Vaikka todellisuudessa ei oo ikinä valittanut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
763/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei naiset vois lopettaa ylimääräsen vaatimisen. Jos haluavat itselleen jotain ekstraa niin hoitavat sen ihan itse.

Ihan sama koskee miehiä. Heillä on naisille ihan älyttömiä vaatimuksia esimerkiksi naisen ulkonäköön liittyen. Pitäisi olla pitkiä hiuksia ja karvat ajeltu. Kasvattakaa itsellenne pitkät hiukset ja vaikka nyppikää karvat pois, jos se on teille niin tärkeää.

Ei miehet tollasia vaadi. 

Eikö? Onko miehiä, joille on ihan sama rehottaako naisella kainalokarvat ja hiuksissa on tosi lyhyt malli? Tällä palstalla miehet kirjoittaa, että lyhythiuksinen nainen on joko lepakko tai mies. Kiva kuulla, että noin ei olekaan.

Vierailija
764/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä tämän päivän isät kotihommia tekee. Ruokaa ja siivousta jne. Eivät seiso tumput suorina,päälle omat työt.

Hattua nostan heille, lapsia ja perhettä arvostaa. Hektistä aikaa mutta se kuluu nopeasti.

Aikoinaan olin paljon yksin miehen työn takia. Eipä tuo niin rankkaa ollut, arki pyöri omalla painollaan.

Onneksi somea ei ollut  ,)

Jdke
765/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei naiset vois lopettaa ylimääräsen vaatimisen. Jos haluavat itselleen jotain ekstraa niin hoitavat sen ihan itse.

Ihan sama koskee miehiä. Heillä on naisille ihan älyttömiä vaatimuksia esimerkiksi naisen ulkonäköön liittyen. Pitäisi olla pitkiä hiuksia ja karvat ajeltu. Kasvattakaa itsellenne pitkät hiukset ja vaikka nyppikää karvat pois, jos se on teille niin tärkeää.

Ei miehet tollasia vaadi. 

Eikö? Onko miehiä, joille on ihan sama rehottaako naisella kainalokarvat ja hiuksissa on tosi lyhyt malli? Tällä palstalla miehet kirjoittaa, että lyhythiuksinen nainen on joko lepakko tai mies. Kiva kuulla, että noin ei olekaan.

Jos sä viihdyt lyhyt tukkaisena sääri karvoolla ei sua kukaan tule pakottaa. Mut ei moni pidä sua viehättävänä enää. Oma valinta silti 

Vierailija
766/1282 |

Kuha naisella ei oo mulkkua (omaa tai jonku muun kuin mun) jalkojen välissä niin kelpaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
767/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Kuinkahan paljon muuten näissä keskusteluissa näkyy toi naisten empatia toisiaan kohtaan. Mun vaimo nauro joskus mulle et hänkään ei tajua mikä häneen menee.. Kun joku tyttö kaveri valittaa miehestään vaikka ettei mies osaa siivota. Vaimo alkaa kompata ja vastaa että kyl minunkin miestä tarvii opettaa, eikä sekään osaa. Vaikka todellisuudessa ei oo ikinä valittanut.

Niillä tyttökavereilla on poikaystävät ja tuskin he vielä edes asuvat yhdessä. Ei heidän suhteet kestä, nuoria kun ovat.

Vierailija
768/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei naiset vois lopettaa ylimääräsen vaatimisen. Jos haluavat itselleen jotain ekstraa niin hoitavat sen ihan itse.

Ihan sama koskee miehiä. Heillä on naisille ihan älyttömiä vaatimuksia esimerkiksi naisen ulkonäköön liittyen. Pitäisi olla pitkiä hiuksia ja karvat ajeltu. Kasvattakaa itsellenne pitkät hiukset ja vaikka nyppikää karvat pois, jos se on teille niin tärkeää.

Ei miehet tollasia vaadi. 

Eikö? Onko miehiä, joille on ihan sama rehottaako naisella kainalokarvat ja hiuksissa on tosi lyhyt malli? Tällä palstalla miehet kirjoittaa, että lyhythiuksinen nainen on joko lepakko tai mies. Kiva kuulla, että noin ei olekaan.

No, jos palstan lyhyttukkaiset ja väkevälle hielle haisevilla kainalokarvoila varustetut "naiset" vaikuttavat miehiltä tai lepakoilta, niin se suotakoon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Penaa
769/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Kuinkahan paljon muuten näissä keskusteluissa näkyy toi naisten empatia toisiaan kohtaan. Mun vaimo nauro joskus mulle et hänkään ei tajua mikä häneen menee.. Kun joku tyttö kaveri valittaa miehestään vaikka ettei mies osaa siivota. Vaimo alkaa kompata ja vastaa että kyl minunkin miestä tarvii opettaa, eikä sekään osaa. Vaikka todellisuudessa ei oo ikinä valittanut.

Niillä tyttökavereilla on poikaystävät ja tuskin he vielä edes asuvat yhdessä. Ei heidän suhteet kestä, nuoria kun ovat.

No mun vaimon tyttökaverit on jo +30

Vierailija
770/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei naiset vois lopettaa ylimääräsen vaatimisen. Jos haluavat itselleen jotain ekstraa niin hoitavat sen ihan itse.

Ihan sama koskee miehiä. Heillä on naisille ihan älyttömiä vaatimuksia esimerkiksi naisen ulkonäköön liittyen. Pitäisi olla pitkiä hiuksia ja karvat ajeltu. Kasvattakaa itsellenne pitkät hiukset ja vaikka nyppikää karvat pois, jos se on teille niin tärkeää.

Ei miehet tollasia vaadi. 

Eikö? Onko miehiä, joille on ihan sama rehottaako naisella kainalokarvat ja hiuksissa on tosi lyhyt malli? Tällä palstalla miehet kirjoittaa, että lyhythiuksinen nainen on joko lepakko tai mies. Kiva kuulla, että noin ei olekaan.

Jos sä viihdyt lyhyt tukkaisena sääri karvoolla ei sua kukaan tule pakottaa. Mut ei moni pidä sua viehättävänä enää. Oma valinta silti 

Ja moni ei pidä viehättävänä puunattua ja tuunattua naista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
771/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei naiset vois lopettaa ylimääräsen vaatimisen. Jos haluavat itselleen jotain ekstraa niin hoitavat sen ihan itse.

Ihan sama koskee miehiä. Heillä on naisille ihan älyttömiä vaatimuksia esimerkiksi naisen ulkonäköön liittyen. Pitäisi olla pitkiä hiuksia ja karvat ajeltu. Kasvattakaa itsellenne pitkät hiukset ja vaikka nyppikää karvat pois, jos se on teille niin tärkeää.

Ei miehet tollasia vaadi. 

Eikö? Onko miehiä, joille on ihan sama rehottaako naisella kainalokarvat ja hiuksissa on tosi lyhyt malli? Tällä palstalla miehet kirjoittaa, että lyhythiuksinen nainen on joko lepakko tai mies. Kiva kuulla, että noin ei olekaan.

Jos sä viihdyt lyhyt tuk

Justhan sä kirjotit että ei miehet tollasia vaadi. Pienest on kii jos viehättävyys karisee säärikarvoihi ku ne on iha jokaisell.

Vierailija
772/1282 |

Eikö? Onko miehiä, joille on ihan sama rehottaako naisella kainalokarvat ja hiuksissa on tosi lyhyt malli? Tällä palstalla miehet kirjoittaa, että lyhythiuksinen nainen on joko lepakko tai mies. Kiva kuulla, että noin ei o

Justhan sä kirjotit että ei miehet tollasia vaadi. Pienest on kii jos viehättävyys karisee säärikarvoihi ku ne on iha jokaisell.

Eihä se kirjottanu kun minä kirjotin, tuo on joku muu

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
773/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei naiset vois lopettaa ylimääräsen vaatimisen. Jos haluavat itselleen jotain ekstraa niin hoitavat sen ihan itse.

Ihan sama koskee miehiä. Heillä on naisille ihan älyttömiä vaatimuksia esimerkiksi naisen ulkonäköön liittyen. Pitäisi olla pitkiä hiuksia ja karvat ajeltu. Kasvattakaa itsellenne pitkät hiukset ja vaikka nyppikää karvat pois, jos se on teille niin tärkeää.

Ei miehet tollasia vaadi. 

Eikö? Onko miehiä, joille on ihan sama rehottaako naisella kainalokarvat ja hiuksissa on tosi lyhyt malli? Tällä palstalla miehet kirjoittaa, että lyhythiuksinen nainen on joko lepakko tai mies. Kiva kuulla, että noin ei olekaan.

No, jos

Meillä on kyllä suihku, sauna ja pesuaineita, joten hielle ei tarvitse haista.

Vierailija
774/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taas yksi monista tämän palstan ketjuista joissa haukutaan, kuinka miehet eivät tee mitään ja naiset hoitavat kaiken tärkeän. Todellisuudessa kuitenkin miehet hoitavat ja tekevät yhteiskunnassa ne tärkeimmät ja rankimmat työt ja naisetkin itkevät miehiä apuun, kun ongelmia tulee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
775/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun menit naimisiin tällaisen kanssa

Naisen syytä siis sun mielestäs. Olet kyllä "jännä" tyyppi ja taidat olla mies. Tai katkera vanhapiika, jolle kelpaa toisten roskat.

Vierailija
776/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas hyvää materiaalia miehille, jotka eivät ole onnellisia suomalaisten naisten kanssa. Minä näin tuollaisia perheitä jo nuorena ja niissä hämmästytti naisten päsmäröinti ja komentelu. Itse en koskaan ole halunnut samanlaista kohtaloa, joten siksi valitsin aasialaisen naisen, jonka kanssa kotihommia on mukava tehdä yhdessä.

Aasia nainen leikkaa sun kurkun auki jos sä menet puuttumaan ruuan laittoon tai siivoukseen.

Sukulaisella on aasialainen vaimo eikä häntä haittaa yhtään, että mies välillä siivoaa ja laittaa ruokaa. Nainen juttelee iloisena vaikka mies keittää kahvit ja laittaa pyykit kuivumaan.

Vierailija
777/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Kuinkahan paljon muuten näissä keskusteluissa näkyy toi naisten empatia toisiaan kohtaan. Mun vaimo nauro joskus mulle et hänkään ei tajua mikä häneen menee.. Kun joku tyttö kaveri valittaa miehestään vaikka ettei mies osaa siivota. Vaimo alkaa kompata ja vastaa että kyl minunkin miestä tarvii opettaa, eikä sekään osaa. Vaikka todellisuudessa ei oo ikinä valittanut.

Niillä tyttökavereilla on poikaystävät ja tuskin he vielä edes asuvat yhdessä. Ei heidän suhteet kestä, nuoria kun ovat.

No mun vaimon tyttökaverit on jo +30

Ai, sinä tarkoititkin vaimon naisystäviä.

Vierailija
778/1282 |

Ootko joku kielioppinasse vai etkö oikiasti tajunnu mitä toi kirjotti?

Dkdk
779/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas hyvää materiaalia miehille, jotka eivät ole onnellisia suomalaisten naisten kanssa. Minä näin tuollaisia perheitä jo nuorena ja niissä hämmästytti naisten päsmäröinti ja komentelu. Itse en koskaan ole halunnut samanlaista kohtaloa, joten siksi valitsin aasialaisen naisen, jonka kanssa kotihommia on mukava tehdä yhdessä.

Aasia nainen leikkaa sun kurkun auki jos sä menet puuttumaan ruuan laittoon tai siivoukseen.

Sukulaisella on aasialainen vaimo eikä häntä haittaa yhtään, että mies välillä siivoaa ja laittaa ruokaa. Nainen juttelee iloisena vaikka mies keittää kahvit ja laittaa pyykit kuivumaan.

Näköjään yksilö eroja. Mun työkaverilla on thaimaalainen vaimo ja hänen kaveri piirissä useilla. Työkaveri ei saa tehdä yhtään mitään kotitöitä tai tulee todella iso riita. Työkaveri kerto miten iso riita tuli joulukinkusta niin sai nauraa viikon sille..

Kaveri siis paistoi sen itse, eli laittoi pussiin ja uuniin kun vaimo töissä. Vaimon ajatus sä et rakasta enää ja hirvee huuto.

Vierailija
780/1282 |
21.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Näköjään yksilö eroja. Mun työkaverilla on thaimaalainen vaimo ja hänen kaveri piirissä useilla. Työkaveri ei saa tehdä yhtään mitään kotitöitä tai tulee todella iso riita. Työkaveri kerto miten iso riita tuli joulukinkusta niin sai nauraa viikon sille..

Kaveri siis paistoi sen itse, eli laittoi pussiin ja uuniin kun vaimo töissä. Vaimon ajatus sä et rakasta enää ja hirvee huuto."

Eli ihan samaa kuin tolla hesarin kirjottajalla. Ensin haalii itelle asiat ja huutaa muille jos ne menee tekemään ne (naisen mielestä vielä väärin) ja myöhemmin taas huutaa kun "joutuu" tekemään kaiken.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kuusi neljä