Tunnistatko helposti, jos jostakin ihmisestä kannattaa pysytellä loitolla?

Riippuvaisen puoliso vielä, että samoin minullakin puolisossa on lisäksi äitini kontrolloiva ja arvosteleva puoli. Tämänkin tajusin vasta pitkän ajan päästä. Huonoimpina hetkinä olen käynyt Al anonissa kun olen yrittänyt selvitä arjesta. Siitä on hyötyä, mutta kertoo paljon meidän suhteemme tilasta että en uskalla käydä siellä säännöllisesti kun pelkään mitä mies sanoisi.

Olen joskus miettinyt että sitä alkaa vasta tajuta pikkuhiljaa miten kieroon kasvanut sitä on lapsuudenkodin tapahtumien ja dynamiikan vuoksi.

Minä taas en ymmärrä tuotaa trauma asiaa, että tuttuus kiinnostaa. Olen pahasti traumatisoitunit ja aina pyrkinyt täysin päinvastaiseen kuin mitä lapsuuteni oli, en katsele hetkeäkään. Terapeuttinikin on sanonut, että onpa erikoista. Miten niin erikoista? Miksi haluaisin sitä samaa paskaa elämääni aikuisena kun joudun kokoajan muutenkin työskentelemään traumojeni kanssa. Olenko siinäkin suhteessa jotenkin viallinen/omituinen? En ymmärrä kuinka kukaan voisi haluta lapsuutensa toisintoa aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Yltiö-itsevarmat ekstrovertit epäilyttävät heti oletuksena. Ei tule mieleenkään lähteä heti siihen hehkutukseen mukaan. Tosin tällöin heti saa itse sen mulkun sapluunan osakseen 😅

Minulla eniten epäilyksiä herättää yltiöitsevarma ekstrovertti, joka on överin avoin omista asioistaan. Esimerkiksi nämä ihmiset jotka kertovat kiusaamistaustastaan ja alkoholistivanhemmistaan jo ensimmäisellä tapaamisella. Pyrkivät vetoamaan vastapuolen tunteisiin.

Tunnistan liiankin herkästi ja en halua olla MISSÄÄN tekemisissä, lähinnä olleet patologisesti häiriintyneitä, muutoin kipeitä tai mieleltään kieroja ja epäluotettavia. Jotkut tyypit, onneksi ihan vain muutamat, herättää lähinnä kuvotusta ja  vastenmielisyyttä, jos näkee tms. Jokainen  saa onneksi valita seuransa ja niin olen tehnyt😊 

Työkaverit kannattaa pitää vain työkavereina.

Vierailija kirjoitti:

Naisissa: asuu kerrostalossa, 4G liitymä, Dellin tai HP:n läppäri, Samsungin OLED TV jossa ei ole HDTV valmiutta, K-raudan pallogrilli, Rainbow grillihiiliä, joku etenkin sähköllä toimiva Aasian kippo kulkimena, tatuointeja, lävistyksiä, sokkivärjäys tai kananpersetukka, joku (y)amk-tutkinto ja silti suoritusportaan töissä jossain tehtaassa työhön osallistuvana vuoropomona jne, suvussa yh- tai apukoulu-tarkkistaustaa viimeisten 4 polven aikana, pimeitä sekopääkuvia somessa jota päivitetään joka päivä. 

Missä Samsungin OLED TV:ssä  ei ole HDTV valmiutta? Ne on jo lähtökohtaisesti 4K.

Minusta ihmiset tunnistavat jotain, koska ei ole ainuttakaan ystävää. Ehkä olen vain liian älykäs ja komea ja tuntevat itsensä pieneksi seurassani, voisiko olla näin?

Kyllä. Ihminen joka kehuu itseään ja mitätöi muita on narsisti. 

Eihän kukaan tietoisesti valitse aikuisena samaa helvettiä minkä on lapsena kokenut. Sitä vaan huomaa että näin on käynyt ja yrittää joko elää sen kanssa tai sitten pyrkii siitä eroon.

Vierailija kirjoitti:

Naisissa: asuu kerrostalossa, 4G liitymä, Dellin tai HP:n läppäri, Samsungin OLED TV jossa ei ole HDTV valmiutta, K-raudan pallogrilli, Rainbow grillihiiliä, joku etenkin sähköllä toimiva Aasian kippo kulkimena, tatuointeja, lävistyksiä, sokkivärjäys tai kananpersetukka, joku (y)amk-tutkinto ja silti suoritusportaan töissä jossain tehtaassa työhön osallistuvana vuoropomona jne, suvussa yh- tai apukoulu-tarkkistaustaa viimeisten 4 polven aikana, pimeitä sekopääkuvia somessa jota päivitetään joka päivä. 

Aloituksessa puhutaan ensivaikutelmasta eikä siitä, että olet noinkin tarkkaan tutustunut johonkin ihmiseen.

Jotenkin tuntuu että kaikki eivät enää edes halua läheisiä suhteita kun tuntuu että koko maailma on muuttunut niin itsekeskeiseksi. Ei osata enää käyttäytyä.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas en ymmärrä tuotaa trauma asiaa, että tuttuus kiinnostaa. Olen pahasti traumatisoitunit ja aina pyrkinyt täysin päinvastaiseen kuin mitä lapsuuteni oli, en katsele hetkeäkään. Terapeuttinikin on sanonut, että onpa erikoista. Miten niin erikoista? Miksi haluaisin sitä samaa paskaa elämääni aikuisena kun joudun kokoajan muutenkin työskentelemään traumojeni kanssa. Olenko siinäkin suhteessa jotenkin viallinen/omituinen? En ymmärrä kuinka kukaan voisi haluta lapsuutensa toisintoa aikuisena.

Typerä kommentti terapeutilta kyllä. Ei se mene niin että kaikki vaikeita asioita kokeneet traumatisoituvat yhtä syvästi ja käyttäytyvät aina samonlaisten kaavojen mukaisesti. Muutkin asiat vaikuttavat, elämässä on valtava määrä muuttujia. Mikään on harvoin mustavalkoista.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas en ymmärrä tuotaa trauma asiaa, että tuttuus kiinnostaa. Olen pahasti traumatisoitunit ja aina pyrkinyt täysin päinvastaiseen kuin mitä lapsuuteni oli, en katsele hetkeäkään. Terapeuttinikin on sanonut, että onpa erikoista. Miten niin erikoista? Miksi haluaisin sitä samaa paskaa elämääni aikuisena kun joudun kokoajan muutenkin työskentelemään traumojeni kanssa. Olenko siinäkin suhteessa jotenkin viallinen/omituinen? En ymmärrä kuinka kukaan voisi haluta lapsuutensa toisintoa aikuisena.

Ei niistä kukaan tietenkään tietoisesti halua traumaattisen lapsuuden toisintoa aikuisena. Päinvastoin, ne kaikki etsivöt påinvastaista, niin kuin sinäkin. Kyse on siitä, että intuitio on niiden traumojen myötä mennyt solmuun, eikä ihminen siksi tunnista, mikä on normaalia ja turvallista ja mikä epänormaalia ja vaarallista.  Näiden ihmisten intuitio kuvittelee virheellisesti että samantyyppiset asiat on turvallisia, kuin lapsuudessa olleet asiat, eikä osaa huomata, että ne onkin outoja ja epänormaaleja (koska silloin lapsena ne oli normaaleja ja kuvaa oikeasta normaalista ei ole). Niinpä ihminen kuvittelee hakevansa turvallista ja normaalia, muttei oikeasti tunnista sitä.

Niinpä olennainen kysymys sinun kohdallasi ei ehkä ole, että oletko erilainen halutessasi jotain ihan muuta kuin lapsuutesi, vaan että oletko tosiaan onnistunut välttämään lapsuutesi kaltaiset ihmissuhteet? Hieno homma, jos tätä jälkimmäistä.

Mulle kävi itseasiassa ihan vastikään eräässä työpaikassa niin että sain tällaisen pershärön kimppuuni. Hän halusi todella tiiviisti perehdyttää minua töihin ja oli kimpussa koko ajan. Hän myös tuppautui liikaa, kyseli poliittisia mielipiteitä, kyseli hyvin intiimejä perheasioita ja ns "tuli iholle". Jokainen hälytyskello soi päässä, mutta en voinut uutena ihmisenä sanoa kovin tylysti. Meni pari kuukautta niin hän osoittautui kaksinaamaiseksi työpaikkakiusaajaksi, joka puhui pahaa minusta ja lopulta kiusasi niin että vaihdoin työpaikkaa.

Tässäkin oli valta-asetelmat kunnossa, hän vanhana työntekijänä halusi perehdyttää ja samalla pyrki pääsemään selville millainen olen. Kun hän sai jotain, haluamansa vastauksen ehkä? Hän aloitti systemaattisen maalituksen puhumalla pahaa ja työskentelemässä kulisseissa. Paljastui niin ihmeellisiä koukeroita mitä tämä ihminen teki pelkästä pahantahtoisuudesta.

Kaikille tämä kiusaaja ei tee tätä, mutta minusta hän löysi ihmisen jonka halusi nöyryyttää. En puhunut sanallakaan hänelle vanhoista traumoistani, mutta niin vain hän tajusi että olen helppo uhri.

Ei sellaista ihmistä olekaan, kenestä ei kannattaisi pysytellä loitolla. Ihminen on ihmisen kilpailija ja se näkyy koko ajan kaikessa. Kaikissa viisauksissa kehotetaan pitämään onnensa salassa, sulkemaan ikkunat ja ovet, jne.

Elämä opettaa. Olihan sitä nuorena vähän sinisilmäinen, virheistä onneksi oppii 

Vierailija kirjoitti:

Mun luotettavimmat ystävät ovat sellaisia, jotka eivät ole koskaan hullaantuneet minusta ja takertuneet minuun. Niiden hullaantujien kanssa suhde on päättynyt aina huonosti. He näkevät minut jotenkin enemmän omien toiveidensa läpi kuin minut omana itsenäni.

Tuo on tuttua. Minua on kuvailtu heti tutustuttaessa vaikka millaiseksi, en ole tunnistanut itseäni kuvauksista lainkaan. Minusta on jopa tehty suitsuttavia somepostauksia (ihana ystävä tai kumppani), jotka olisivat mielestäni voineet olla ihan eri ihmisestä. Mutta eivätpä nämä ihmiset ole oikeasti halunneetkaan tutustua minuun, vaan olen ollut heille jonkinlainen yksiulotteinen esine, johon heijastaa omaa kuvaansa. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Valitettavasti nämä ihmiset leimautuvat minuun kuin ankanpoikaset. Luulen, että he jollain tapaa vaistoavat traumataustani ja koettavat saada minusta otteen. 

Minulla on sama efekti, mutta niin kompleksinen trauma että siinä palaa henkilöltä itseltään lopulta näpit. Minä kun en kykene muodostamaan minkäänlaisia läheisiä suhteita kehenkään. Sitten kun eivät saa sitä otetta, se aiheuttaa heissä riitaisuutta. Minulle on ihan sama. Vieläkään en välitä.

Tavallaan kadehdin ihmisiä, jotka osaavat vain jättää tylysti huomiotta tyypit joiden lähestymisistä he saavat ikävän olon. Vaikka pahalta se toki tuntuu kun itse tulee siten torjutuksi! Mä olen sairastanut paljon ja näytän siksi ulospäin varmaan joltain päihteidenkäyttäjältä, ja paljon on tullut sellaista inhoavaa katsetta ja mitään sanomatta poistumista. Itse taas en osaa sellaista tehdä vaikka olisi kuinka omituinen tyyppi. Ehkä nämä ihmiset on jo lapsena opetettu pitämään rajoistaan kiinni ja suojelemaan itseään? Olisinpa oppinut saman. 

Vierailija kirjoitti:

Minä taas en ymmärrä tuotaa trauma asiaa, että tuttuus kiinnostaa. Olen pahasti traumatisoitunit ja aina pyrkinyt täysin päinvastaiseen kuin mitä lapsuuteni oli, en katsele hetkeäkään. Terapeuttinikin on sanonut, että onpa erikoista. Miten niin erikoista? Miksi haluaisin sitä samaa paskaa elämääni aikuisena kun joudun kokoajan muutenkin työskentelemään traumojeni kanssa. Olenko siinäkin suhteessa jotenkin viallinen/omituinen? En ymmärrä kuinka kukaan voisi haluta lapsuutensa toisintoa aikuisena.

Sillä tarkoitetaan sitä, että traumatisoituneen aivot on kemiallisesti koukussa suuriin vaihteluihin hormonitasapainossa. Eli on koukussa stressihormonien suureen vaihteluun.Stressihormonien suuri määrä taas ajan kanssa kutistaa tiettyjä osia avioista, joten henkilön tulee vaikeammaksi päätellä ihmisistä ja tilanteista onko ne vaarallisia vai ei henkilön psyykkiselle ja fyysiselle terveydelle.  Jotta aivot sen palkkion saa henkilö hakeutuu tilanteisiin ja ihmissuhteisiin missä aivot saa kokea näitä suuria vaihteluja stressihormonien määrässä.