Tunnistatko helposti, jos jostakin ihmisestä kannattaa pysytellä loitolla?

Kyllä. Valitettavasti nämä ihmiset leimautuvat minuun kuin ankanpoikaset. Luulen, että he jollain tapaa vaistoavat traumataustani ja koettavat saada minusta otteen. 

Töissä yritän pysyä loitolla pomosta.

Vierailija kirjoitti:

Minussa on jotakin sellaista, että olen koko elämäni ajan vetänyt voimakkaasti puoleeni sellaisia ihmisiä, jotka kiinnostuvat minusta valtavasti, mutta alkavat lopulta vähitellen kohdella minua huonosti. Sitten heitän sen ihmisen menemään elämästäni ja hän on erittäin yllättynyt ja järkyttynyt. Tätä kierrettä on mielestäni äärimmäisen vaikea muuttaa. Ainoa mikä toimii, on se, etten reagoi myönteisesti sen toisen tutustumisaloitteisiin. En pysty muuttamaan omaa luonnettani enkä sitä mihin jotkut ihmiset tarrautuvat minussa.

Mielestäni ne ihmissuhteet menevät pieleen siinä kohtaa kun se toinen ihminen haluaa pitää yhteyttä tosi usein ja tiiviisti. Olen alkanut suhtautua uhkana jokaiseen naiseen tai mieheen, joka kiinnostuu minusta hyvin intensiivisesti. Minulle riittää vanhat ystäväni ja muuten aika etäiset ja kunnioittavat välit muihin ihmisiin. 

 

Mulle on käynyt ihan samalla tavalla! Alku on hyvin säkenöivä mutta jossain vaiheessa aletaan kohtelemaan kuin märkää rättiä. Sitten nousee valtava poru kun siirrän heidät elämästäni pois. Tämä kuvio toteutuu niin yksityiselämässä kuin työelämässä. Saan aina ne kaikki pahimmat julmurit kimppuuni. Jos pystyisin, luopuisin työelämästä ja eläisin erakkona, olen saanut tarpeekseni tästä touhusta.

Sadistiset ihmiset näkevät, että tuota on ennenkin kohdeltu huonosti, joten häntä voi jatkossakin, hän alistuu siihen. Joillakin on se vainu, että lukevat sinusta sekunneissa koko henkilöhistoriasi, vaikket puhuisi mitään.

Määräilevistä ja agressiivisista ihmisistä pysyn loitolla. Ja jos käytös on liian makeilevaa ja tunkeilevaa, vaistoan myös taustalta ilkeyttä ja salavihaa. Etäisyyttä näihinkin. 

Oletteko lukenut psykodraamasta. Siinä sinä olet itsesi mutta muut esittävät jotain roolia elämäsi tietystä vaiheesta, josta haluat esim. kohdata jonkun kaltoinkohtelian ja sanoa miltä sinusta silloin tuntui. 

On ihan spookyä miten ne vieraat ihmiset alkavat käyttäytyä tuttujen ihmisten tavalla. Silloinhan kyse täytyy olla siitä että omassa käytöksessä on jotain mihin se toinen reagoi.

Yksi puolituttu on löytänyt useamman kerran miesystäviä jotka on pahoinpidellyt sen henkihieveriin. Jotainhan nämä ihmiset toisissaan tunnistavat että menevät yhteen. 

Minäkin luulin että toinen puolisoni ei olisi päihderiippuvainen koska ei osoittanut niitä merkkejä kun mentiin yhteen. Nyt on sellainen, ja tilanne on aika huono. Pistää miettimään että onko joku minussa saanut se toisen muuttumaan, vai oliko se riippuvuus jossain pinnan alla odottamassa. Ja siis molemmat papat, isä, veli ja molemmat puolisot kaikki päihderiippuvaisia. Osa jo edesmenneitä.

Nykyään kyllä, nuorempana en, vaan päinvastoin olin naiiviuteni ja lapsuuden kaltoinkohtelun vuoksi helppo saalis näille ihmisille. Pidin siitä, että he osoittavat alusta asti intensiivistä kiinnostusta ja vertasivat minua positiivisessa valossa muihin, sain siitä kaipaamaani arvon tunnetta.

Nykyään kun olen tehnyt töitä itsetuntoni ja omanarvon tunteeni kanssa enkä kaipaa niille enää ulkoista vahvistusta, näen ja ymmärrän sen varoitusmerkkinä, jos minuun yritetään tutustua kehumalla ja nostamalla minua jalustalle. Ei kukaan terve ihminen tee näin, vaan terveet ihmissuhteet ovat alusta asti tasa-arvoisia ja etenevät rauhallisessa tahdissa ilman että minut "kaapataan" lähipiiriin luonnottoman nopeasti.

Minulla on nykyään hyvä narsistitutka. Tunnistan vartalon liikkeistä, puheesta, maneereista, ilmeistä ja siitä miten hän kohtelee ihmisiä. Mitä ns mukavampi tietyllä tavalla, sellainen tekoimarteleva tyyli, niin sitä varmemmin on narsisti. Minuun ei imartelu uppoa sitten millään, vaan alkaa vain ärsyttää ja siinä vaiheessa teen hajuraon. Erotan oikeasti mukavan ja kiltin narsistista kyllä.

Narsisti puhuu toisista ihmisistä etunimi sukunimi ja titteli, nämä kaikki pitää luetella jostain syystä. Kai korostaakseen, että hän tuntee nuo joilla on joku merkitys joten hän on saanut omaan persoonaan osan noista ihmisistä. En halua kuulua niihin joista hän puhuu etunimi sukunimi ja titteli. Puheenaiheet liittyy usein rahaan tai ulkoisiin statusasioihin, kuten autoihin.

Lisäksi alkuun nuo ihmiset on tosi kiinnostuneita sinusta ja haluaa tietää sinusta kaiken, jotta sitä tietoa voi joskus käyttää sinua vastaan. Siihen mukavuuteen on aika helppo langeta jos ei tiedä tätä toimintatapaa. He saattavat tarjota sinulle jotain ja antaa myös, jotta saavat sinut kiitollisuudenvelkaan. Elä ota vastaan mitään, koska lahja on ansa. Se on sellainen pitkä lieka, jonka avulla hän myöhemmin voi kyykyttää sinua "olen ollut sinulle niin hyvä ja antelias ja mitä saan sinulta takaisin....?"

Sori jos vaikuttaa traumatisoituneelta tekstiltä ja sitä olenkin. Ei enää tuollaisia persereikiä mun elämään 😌

Imuri-likasanko -ihmiset haluavat ystävystyä nopeasti ja tiiviisti tietynlaisiin ihmisiin, joista he ensin imevät energiaa ja sitten kaatavat vähitellen likasangon eli pahimmat loukkaukset, määräilyä ym negatiivista sen "ystävän" päälle.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Valitettavasti nämä ihmiset leimautuvat minuun kuin ankanpoikaset. Luulen, että he jollain tapaa vaistoavat traumataustani ja koettavat saada minusta otteen. 

Niin, ja se vielä, että he kokevat ensin saavansa sinusta jotakin positiivista energiaa, joka täyttää heidän tarpeitaan. 

Joistakin ihmisistä vaan tulee tietynlainen tunne että pitää pysyä kaukana. Onko se joku intuitio.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko lukenut psykodraamasta. Siinä sinä olet itsesi mutta muut esittävät jotain roolia elämäsi tietystä vaiheesta, josta haluat esim. kohdata jonkun kaltoinkohtelian ja sanoa miltä sinusta silloin tuntui. 

On ihan spookyä miten ne vieraat ihmiset alkavat käyttäytyä tuttujen ihmisten tavalla. Silloinhan kyse täytyy olla siitä että omassa käytöksessä on jotain mihin se toinen reagoi.

Yksi puolituttu on löytänyt useamman kerran miesystäviä jotka on pahoinpidellyt sen henkihieveriin. Jotainhan nämä ihmiset toisissaan tunnistavat että menevät yhteen. 

Minäkin luulin että toinen puolisoni ei olisi päihderiippuvainen koska ei osoittanut niitä merkkejä kun mentiin yhteen. Nyt on sellainen, ja tilanne on aika huono. Pistää miettimään että onko joku minussa saanut se toisen muuttumaan, vai oliko se riippuvuus jossain pinnan alla odottamassa. Ja siis molemmat papat, isä, veli ja molemmat puolisot kaikki päihderii

Se on sellainen juttu, että päihderiippuvaisen persoona on tietyn kaltainen vaikka hänellä olisi ollut 20 vuoden raittius menossa. Ja sinä ihastut niihin persoonan piirteisiin, koska ne on sinulle sinun henkilöhistorian takia tuttuja. Koet vetoa tuttuuteen. 

Minäkin olen nyt miehen kanssa joka on kuin yhdistelmä äidistäni ja isästäni, toki hänessä on myös joitain juttuja pois ja siksi hänen kanssaan jaksan vielä olla, vaikka välillä onkin vaikeaa.

Vaikka kaikki sanoo, että unohda sun menneisyys ja rankka lapsuus, niin ne ihmiset ei ymmärrä sitä, että vaikka en lapsuuttani miettiskään, niin se on minussa ja minä teen elämän valintoja sen mukaan mitä lapsena olen kokenut. Vain todella todella tiedostaen saattaisin pystyä murtamaan alitajuiset lapsuuden toistuvat valinnat, mutta se on hirveän vaativaa. Esim sinun tapauksessa pitäisi todella tarkkaan pystyä kartottamaan onko siinä ihmisessä additiivisen persoonan merkkejä. Ne on piilossa, mutta olemassa ja saattaa olla, että ihastut juuri niihin. 

Vierailija kirjoitti:

Nykyään kyllä, nuorempana en, vaan päinvastoin olin naiiviuteni ja lapsuuden kaltoinkohtelun vuoksi helppo saalis näille ihmisille. Pidin siitä, että he osoittavat alusta asti intensiivistä kiinnostusta ja vertasivat minua positiivisessa valossa muihin, sain siitä kaipaamaani arvon tunnetta.

Nykyään kun olen tehnyt töitä itsetuntoni ja omanarvon tunteeni kanssa enkä kaipaa niille enää ulkoista vahvistusta, näen ja ymmärrän sen varoitusmerkkinä, jos minuun yritetään tutustua kehumalla ja nostamalla minua jalustalle. Ei kukaan terve ihminen tee näin, vaan terveet ihmissuhteet ovat alusta asti tasa-arvoisia ja etenevät rauhallisessa tahdissa ilman että minut "kaapataan" lähipiiriin luonnottoman nopeasti.

Sama homma. Nykyään en voi sietää, jos joku kehuu tai yrittää nostaa jalustalle. Alkaa ällöttää ja en ota vastaan sellaista imartelua. Jos joku sellainen esim kehuu minun vaatteita, niin en enää käytä niitä hänen seurassaan. En halua antaa yhtään aiheita millä kehua tai imarrella.

Olen tullut vedetyksi kölin ali muutaman kerran ystävyyssuhteissa, ja tajunnut että se ystävyys oli sittenkin aika yksipuolista. Silloin kelpasi kun ei ollut parempaa seuraa ja usein tapaamiset peruttiin kun saatiin parempaa seuraa. Katkaisin ystävyyden kun huomasin että olen vain ilmainen terapeutti samojen paskojen jauhamista varten. Sitten kun olisin kaivannut tukea niin eipä ollut aikaa.

Nyt välttelen syvempien ystävyyksien etsimistä ja tyydyn pintapuolisiin tuttavuuksiin. Ilmeisesti vedän puoleeni näitä hyväksikäyttäjä. Käytän säästyneen energian omien asioideni hoitamiseen, eikä jaksaminen riitä muiden asioiden vatkaamiseen enää.

Tunnistan vaaralliset ihmiset, alkaa kurkkua kuristaa vaikken osaa nimenomaista syytä sanoittaa. Olen aina ollut oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Minussa on jotakin sellaista, että olen koko elämäni ajan vetänyt voimakkaasti puoleeni sellaisia ihmisiä, jotka kiinnostuvat minusta valtavasti, mutta alkavat lopulta vähitellen kohdella minua huonosti. Sitten heitän sen ihmisen menemään elämästäni ja hän on erittäin yllättynyt ja järkyttynyt. Tätä kierrettä on mielestäni äärimmäisen vaikea muuttaa. Ainoa mikä toimii, on se, etten reagoi myönteisesti sen toisen tutustumisaloitteisiin. En pysty muuttamaan omaa luonnettani enkä sitä mihin jotkut ihmiset tarrautuvat minussa.

Mielestäni ne ihmissuhteet menevät pieleen siinä kohtaa kun se toinen ihminen haluaa pitää yhteyttä tosi usein ja tiiviisti. Olen alkanut suhtautua uhkana jokaiseen naiseen tai mieheen, joka kiinnostuu minusta hyvin intensiivisesti. Minulle riittää vanhat ystäväni ja muuten aika etäiset ja kunnioittavat välit muihin ihmisiin. 

 

Minä koin pitkään samaa, kunnes tajusin, että traumataustani vuoksi vedin puoleeni muita haavoitettuja ja ei-niin-sinut itsensä kanssa olevia. Kun kaksi tällaisesta taustasta tulevaa osuu yhteen, on tyypillistä, että suhde etenee kovalla intensiteetillä mutta lopahtaa yhtä nopeasti kuin alkoikin. Koska perustaa kunnolliselle tutustumiselle ei alkuhuumassa ole rakennettu, paljastuu toinen yleensä aivan erilaiseksi ihmiseksi kuin mitä mielikuvien perusteella ehti olettaa. Muutaman kerran toinen osapuoli oli todennäköisesti neuroepätyypillinen ja minä tavallaan hänen senhetkinen erityiskiinnostuksen kohteensa. Vuorovaikutustaitonsa eivät kuitenkaan riittäneet pysyvän ja tasapuolisen ystävyyssuhteen muodostamiseen enkä nyt jälkikäteen ajateltuna tainnut olla kenenkään heidän näkökulmasta muutenkaan kovin mielenkiintoista seuraa.

Nyt, kun tiedostan sen, mikä tuon toistuvan kuvion taustalla oleva syy oli, osaan tulkita ihmisten aikeita paremmin ja seuloa joukosta heidät, joiden kanssa meillä on oikeasti potentiaalia löytää aito yhteys. Raja ns. terveen kiinnostuksen, tilanteeseen nähden ylenpalttisen innokkuuden sekä suoranaisen pakkomielteisyyden välillä on joskus häilyvä mutta täysin mahdollista oppia erottamaan. Olen havainnut, että tärkeintä on keskittyä kuuntelemaan sekä sitä, mitä toinen sanoo että sitä, miten hän sen sanoo. Yliampuva hehkutus ja yhteisten suunnitelmien tekeminen minun mielipidettäni kysymättä heti alussa ei tiedä hyvää. Silloin minusta on selvästi luotu jonkinlainen haavepersoona, jonka tarkoitus on tuoda tämän ihmisen elämään tiettyä sisältöä. Rakkauspommitus-käsitteeseen tutustuminen on selkiyttänyt paljon ajatuksiani ja opettanut tunnistamaan ne tilanteet, joissa toinen ihminen ei välttämättä ole terveillä motiiveilla liikenteessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En. Tai ilmeisesti tavallaan tunnistan merkit, mutta tulkitsen ne väärinpäin. Ystäväni usein sanoo, että ei pidä yhtään jostakusta ihmisestä, ja minä taas olen jo ehtinyt ajatella että onpas siinä mukavan oloinen tyyppi. Minä taas saatan kokea epäilyttävänä jonkun tyypin, joka ystäväni tutkaan vaikuttaa mukavalta ja vaarattomalta. Yleensä hänen vaistonsa on oikeassa. 

Siitä on tehty tutkimus, että traumatisoituneet, elämässään väkivaltaa kokeneet ihmiset kokee turvallisimmaksi ja luotettavammiksi ihmiset joilla on pahat tarkoitusperät, kun taas karttavat aidosti hyvää tahtovia ihmisiä. Tästä johtuu ikävien ihmissuhdekokemusten kumuloituminen tietyille ihmisille.  Jos et kuulu tähän ihmisryhmään niin sitten sinulta puuttuu vain tunneälyä ja sosiaalista älykkyyttä mikä kaverillasi on.

Tuo traumatisoitumishomma on totta mutta haluan sanoa että sehän ei ole loppuelämän tuomio. Usein on myös kyse siitä että traumatisoituneet eivät kestä normaalia tutustumisvaihetta koska sen epävarmuus on niin ahdistavaa, sitten hypitään nopeasti harkitsematta suhteisiin (koskee myös ei-romanttisia suhteita.) Temperamenttikin vaikuttaa. Hitaastilämpiävästä ujoudesta on monesti hyötyä tässä asiassa koska sellaiselle temperamentille on luontaista havainnoida tarkkaan ihmisiä ja juuri "lämmetä hitaasti" muille.

Kuunnelkaa ihmiset intuitiotanne. Se voi olla väärässä, mutta mitään haittaa ei ole siitä että katselee rauhassa ja tarkkaan pitävätkö epäilykset paikkansa vai ei. 

Yltiö-itsevarmat ekstrovertit epäilyttävät heti oletuksena. Ei tule mieleenkään lähteä heti siihen hehkutukseen mukaan. Tosin tällöin heti saa itse sen mulkun sapluunan osakseen 😅

Olen kipannut yli laidan lähes kaikki kaverit. Lopulta moni on osoittautunut itsekeskeiseksi, oman edun tavoittelijaksi, myös rahallisesti. Ja päällepäsmäriksi. Uusia läheisempiä tuttavuuksia en helposti solmi, vaan pidän mieluummin ammatillisen välimatkan jos mahdollista, kohteliaasti mutta selvästi. Yritysmaailmassa hyvät suhteet on tärkeitä, mutta yhtä tärkeää on myös tunnistaa ns. red flagit ja pysyä näistä kaukana.

Parin ystävän kanssa kävi eri aikoina niin, että he sanoivat ensin tosi halveksivaan sävyyn asiasta, jonka tiesivät loukkaavan minua henkilökohtaisella tasolla. Sitten kysyivät, että en kai loukannut. Eikö voi vaan pyytää suoraan anteeksi? Ihan kuin hän saisi vielä jotakin nautintoa siitä, että alan tunnustaa, että kyllä muuten loukkasi. Eniten itse asiassa loukkasi se, että toinen on tehnyt sen tahalleen ja satuttaakseen, eikä myönnä tahallisuuttaan, vaan jatkaa kiusaamistaan kyselemällä ja jankkaamalla minulle kipeästä asiasta. Mielestäni tahallinen satuttaminen ei kuulu ystävyyteen. Menetän sellaisen jälkeen luottamukseni ja kiinnostukseni siihen ihmiseen ja lopetan sen ihmissuhteen. Näissä suhteissa oli muutenkin liikaa intensiivisyyttä ja negatiivisuutta ja ne tarkkaan harkitun tuntuiset pahimmat loukkaukset olivat vain viimeinen niitti.