Tunnistatko helposti, jos jostakin ihmisestä kannattaa pysytellä loitolla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä taas en ymmärrä tuotaa trauma asiaa, että tuttuus kiinnostaa. Olen pahasti traumatisoitunit ja aina pyrkinyt täysin päinvastaiseen kuin mitä lapsuuteni oli, en katsele hetkeäkään. Terapeuttinikin on sanonut, että onpa erikoista. Miten niin erikoista? Miksi haluaisin sitä samaa paskaa elämääni aikuisena kun joudun kokoajan muutenkin työskentelemään traumojeni kanssa. Olenko siinäkin suhteessa jotenkin viallinen/omituinen? En ymmärrä kuinka kukaan voisi haluta lapsuutensa toisintoa aikuisena.

Sillä tarkoitetaan sitä, että traumatisoituneen aivot on kemiallisesti koukussa suuriin vaihteluihin hormonitasapainossa. Eli on koukussa stressihormonien suureen vaihteluun.Stressihormonien suuri määrä taas ajan kanssa kutistaa tiettyjä osia avioista, joten henkilön tulee vaikeammaksi päätellä ihmisistä ja tilanteista onko ne vaarallisia vai ei henkilön psyykkiselle ja fyysiselle t

Onneksi aivot ovat plastiset. Trauma pitää malttaa käydä rauhassa läpi kaikkine vaiheineen. Siitä tulee sitten ulos vahvempana ja viisaampana sekä jälleen valmiina näkemään myös mahdollisuuden toisissa ihmisissä.

Minua epäilyttävät eniten ne ihmiset, joista saa erittäin kohteliaan ja fiksun ensivaikutelman. Koska sellaisista on huonoja kokemuksia. Silti tiedän, että jotkut sellaiset ihmiset voivat olla oikeastikin mukavia.

Narkkeja ja aggressiivisista känniläisiä kannattaa vältellä.

Vierailija kirjoitti:

Narkkeja ja aggressiivisista känniläisiä kannattaa vältellä.

Nuo nyt tunnistaa suht helposti jo ulkoisen olemuksen perusteella.

Vaarallisia ihmisiä on todella vähän. Ärsyttäviä paljon.

Ne myöhemmin hankaliksi osoittautuneet ihmiset löytyvät aina minut. Siitä olen oppinut heidät tunnistamaan. En itse hae aktiivisesti seuraa enkä etsi uusia ystäviä.

Kyllä. Mutta syy ei ole mitenkään hohdokas. Mulle kehittyi epävakaassa kodissa niin herkät tuntosarvet ja kyky ennakoida tai tunnistaa toisen jokaista mielialanmuutosta, että olen tosi herkkä huomaamaan ihan pieniäkin eleitä ja ilmeitä.

Feikkaajat ja valehtelijat tunnistan kilometrin päästä. Samoin epävakaat tyypit.

Kolme enimmäistä yhteydenpitoa tai tapaamista kertovat. Jos tuntuu että kaikki sujuu liian hyvin ja sukii myötäkarvaan, syytä katkaista homma. Jos taas tuntuu että on mulqvisti, niin samalla tapaa poikki.  

Työmaalla tohtori luulin, että on sähkäri. Mutta ei Laiholla löytyy työmaatohtoreita. On tosi kiinnostunut. Irve nokka tuijottaa aina🤮

Tunnistan kyllä työpaikoilla hankalat ihmiset,  jotka keraavät hovia ympärileen. Jättäydyn sivuun siitä hovista ja olen aika yksin. Yleensä mulla on ollut kyllä siinä yksi tai kaksi työkaveria. Todella paljon on mennyt ylimääräistä energiaa sen hovia pyörittävän narskun metkujen takia. Oöenkin aina hakeutunut tuollaisessa tilanteessa uuteen työpaikkaan. Korona oli siitä hyvää aikaa, ettei tarvinnut yhtään katsella mitään täysi turhaa ihmissuhdedraamaa ja kiusaamista työpaikalla.

Vierailija kirjoitti:

Naisissa: asuu kerrostalossa, 4G liitymä, Dellin tai HP:n läppäri, Samsungin OLED TV jossa ei ole HDTV valmiutta, K-raudan pallogrilli, Rainbow grillihiiliä, joku etenkin sähköllä toimiva Aasian kippo kulkimena, tatuointeja, lävistyksiä, sokkivärjäys tai kananpersetukka, joku (y)amk-tutkinto ja silti suoritusportaan töissä jossain tehtaassa työhön osallistuvana vuoropomona jne, suvussa yh- tai apukoulu-tarkkistaustaa viimeisten 4 polven aikana, pimeitä sekopääkuvia somessa jota päivitetään joka päivä. 

Kuvailitko äitisi vai mummosi? Mihin kerrostalossa hiiligrilliä tarvitaan?

Aatella, että tutkinto ja työnteko on mielestäsi huono juttu.

Miksi seuraat äitiäsi somessa, onko ainut nainen elämässäsi, mutta vaihtoi lukot kun kävit varkaissa.

Vierailija kirjoitti:

Työmaalla tohtori luulin, että on sähkäri. Mutta ei Laiholla löytyy työmaatohtoreita. On tosi kiinnostunut. Irve nokka tuijottaa aina🤮

Mitä tuo on suomeksi?

Kyllä. Suurin osa ihmisistä on niitä. Tietyissä asioissa voi asioida, mutta sen pidemmälle ei kannata mennä ettei toisesta tule esiin joku kamala puoli. Eri asia jos löytyy oikeasti joku järjissään oleva, joka ei sumenna itseään alkoholilla / muulla ja ei ole pienisieluinen. Ystävällisyyttä aidosti kaivattaisi maapallolle. Ei siis kynnysmattona tarvitse olla.

Kyllä koen nykyään tunnistavani, mutta se on opittu taito.

Mulla on autismikirjon dg, ja nuorena en ymmärtänyt esimerkiksi sarkasmia lainkaan vaan luulin, että koulukiusaaja aidosti ajatteli, että paitani on hieno. Silloin olisin ollut todella helposti höynäytettävissä, ja on vain tuurista kiinni, että kukaan ei pahemmin hyväksikäyttänyt minua.

Olen aikuisiällä oppinut häpeämisen sijaan arvostamaan itseäni puutteineen päivineen, ja toisaalta joutunut tekemään paljon töitä oppiakseni lukemaan ihmisten kehonkieltä, äänenpainoja, tarkoitusperiä ym. jo siksikin, että teen työtä, jossa olen tekemisissä myös valehtelevien ja kierojen henkilöiden kanssa, ja osa toimenkuvaani on saada heidät kiinni valheistaan. Ehkä juuri siksi nykyään aistin ihmisistä monia nyansseja pinnan alta pienistäkin eleistä.

Työpaikallani esimerkiksi aloitti uusi pikkupomo vuosia sitten. Hän ei ole oma esimieheni, mutta minulle tuli heti alitajuinen tunne, että hän on vaarallinen, vaikka esitti mukavaa, kehui joka aamu vuolaasti muita jne. Hän oli aivan liian mukava. Hän oli keski-ikäinen mies ja minä nuori nainen, joten päätin vetää höpsön tytön roolia tarkkaillakseni tilannetta ja minimoidakseni riskin, että hän näkee minut kilpailijana tai uhkana. Niinhän siinä kävi, että kehut loppuivat kun koeaika kului. Usea kollega joutui hänen hampaisiinsa yksi kerrallaan ja lopulta irtisanoutui. Irtisanoutumisen jälkeen kollegoista puhuttiin pahaa ("se hoitikin hommansa epätehokkaasti"/"Ei se koskaan sopeutunut meidän firman kulttuuriin, joten tämä nyt oli täysin tiedossa että näin kävisi"). Kerran meiltä lähti oikeasti hyvä tekijä ja siinä mukana meni monta isoa päämiestä, kun esimies ei saanutkaan puhuttua näitä jäämään meille. Esimiestä näkyvästi harmitti, niin paasasi vain, miten tietää jo, että kollega ei tule viihtymään uudessa duunipaikassaan ja tulee katumaan lähtöään. (Kollega ilmoitti vuoden jälkeen, ettei ole ikinä ollut tyytyväisempi.)

Itse riisuin höpsön tytön naamioni noin vuoden kohdalla, pidettyäni muutamia kuukausia kirjaa kaikista hommista, joita ko. esimies ei ole hoitanut. Esitin listan suoraan firman toimitusjohtajalle. Listasin myös tapoja, joilla esimies oli teettänyt turhaa työtä alaisillaan, esimerkiksi kirjoituttanut raportteja, jotka hukkasi itse myöhemmin ja pyysi kuukausien päästä laatimaan uudelleen aivan kuin hänellä ei olisi mitään muistikuvaa siitä, että sama monen tunnin työ on kerran jo tehty hänelle. Hän on pysynyt hyvin etäällä minusta sen jälkeiset vuodet, ja häneltä on pikku hiljaa otettu pois vastuita ja esimiestyötä.

En tunne sitä erityisemmin, mutta näen silmistä ja aistin joistakin eleistä. Aika usein, mielestäni. Katse / silmät on usein jotenkin kovat, luotaantyöntävät. Eleet usein maarittelivia, pinnallisia, yltiömäisiä, äänekkäitä. Siinä pyörii kuin joku show / teatteri, ja yrittävät saada minut mukaan draamoihinsa. Joukkotyperyyttä, kieroja juoruavia elementtejä. Pinnallisia ihmisiä. Mies nelkyt vee.

Tunnistan kokemuksen perusteella ihan tietoisesti, en vaistolla.

Häiriöihmiset pitää minua (sanattoman viestinnän?) uhriehdokkaana mutta en ole sellainen. Sitten lyövät päänsä betoniseinään ja kärsivät. Yksi naapuri sai häädön, työkaveri potkut, eräs paikallinen hullu sakkotuomion.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yltiö-itsevarmat ekstrovertit epäilyttävät heti oletuksena. Ei tule mieleenkään lähteä heti siihen hehkutukseen mukaan. Tosin tällöin heti saa itse sen mulkun sapluunan osakseen 😅

Minulla eniten epäilyksiä herättää yltiöitsevarma ekstrovertti, joka on överin avoin omista asioistaan. Esimerkiksi nämä ihmiset jotka kertovat kiusaamistaustastaan ja alkoholistivanhemmistaan jo ensimmäisellä tapaamisella. Pyrkivät vetoamaan vastapuolen tunteisiin.

Ekstroverteissä on terveitä ja häiriöisiä ihan samat osuudet kuin introverteissäkin.

Romanttisessa tarkoituksessa tutustuessa olen kohdannut miehiä, jotka puhuvat kyllä sisällöllisesti tunteikkaasti ja välittäen, mutta äänensävy ja katse ovat jotenkin kylmät ja tyhjät. Kuin kyseessä olisi huono näyttelijä. Vaan etenkin kun nykyisin on paljon puhetta aspergerista jne, on vaikeaa heti tuomita toinen kylmäksi esittäjäksi. Vaikka kokemuksen perusteella olisi aihetta. 

aika hyvin tunnistaa hakuaako puhua sanaakaan