En voi tehdä työtä koska sairastan vaikeaa masennusta. Eläkkeellekkään en pääse

u los ott o tap p aa s in ut te ho kkaa sti

Vierailija kirjoitti:

Oli masennusta aiemminkin, sitä vain ei tunnistettu. Osa ihmisistä ei pystynyt työhön ja hyvällä tuurilla joku sukulainen sitten huolehti. Osa tarttui pulloon ja meni lopulta sitä tietä.

Harva farmari nääntyi nälkään sen takia, että oli liian masentunut korjaamaan satoa. Yhteiskunnan kannattaa miettiä, mitä se mahdollistaa.

Hah hah näitä vinkkejä, huomaa hyvin ettei niiden antaja ole ollut oikeasti masentunut. "Käy kirjastossa." Oikeasti? Vuorokausirytmini on niin sekaisin että herään illalla kahdeksan aikaan ja menen nukkumaan aamulla nukkuen taas iltaan. Ei kirjasto ole edes auki kun olen hereillä.

Toivon, että jokaisella on läheinen, tukena ja turvana, jotta jaksaa hakea ja saada apua. Läheiset, jotka ymmärtävät lopettaa kannatelun, kun tukea hyväksi käytetään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos yrittäisit tehdä jotain työtä? Masennuksessa rypeminen ei auta. Mulla on lähipiirissä "vaikeasti masentunut", joka oikeasti on vain todella mukavuudenhaluinen ja lapsuudenperheessään täysin hemmoteltu. Toisten tekemisiä hän haukkuu aivan suvereenisti ja ivaa muita ihmisiä, mutta masennuskortin hän vetää esiin silloin kun on toiveissa, että hänen tekemisiään tai tekemättä jättämisiään voitaisiin katsoa läpi sormien.

 

Mukavuudenhaluinen ei halua olla toimeentulotuella eläjä, se ei todellakaan ole mukavaa. Toimeentulotuki on niin pieni, ettei voi tehdä mitään mukavaa, kuten harrastaa tai käydä kahvilassa tai olla ilman taloudellista stressiä.

Puhumattakaan sosiaalisesta häpeästä, mitä voisin kuvitella tuilla elävän kokevan. En usko monellakaan pummilla olevan sosiaalista verkostoa, ystäviä tai seksielämää. 

Tai ehkä sellainen, joka oikeasti viihtyy vain yksin, eikä tarvitse muuta elämässä kuin ruokaa ja katon päällensä voisi ehkä minimituilla eläen viihtyä. Minä tosin vähän luulen, ettei sellaiselle tapaukselle joka tapauksessa työelämässä olisi mitään kysyntää, joten tuollaisten marginaalitapausten päivittely tuntuu tyhjänpäiväiseltä.

Täällä on paljon vajaakuntoisia sairaita työttömyyskortistossa. Jos vielä on hengissä niin on työkykyinen ja pystyy vähintäänkin lyijykynän teroittamaan. Kaikki sairaudet katsotaan työkykyisiksi kun niistähän voi ihmeparantua.

Tietenkin alle köyhyysrajoilla rahattomuus ja centtien laskeminen tarkkaan mihinkä ne saa riittämään, aiheuttaa luonnollisesti masennusta ihan kaikille vielä niiden sairauksien päälle.

Mulla auttoi rutiinien luominen. Sitähän joka paikasta aina tuputetaan, mutta aivan syystä. Kukaan ei sua tule pelastamaan, vaan sun täytyy itse tehdä niitä muutoksia, vaikka kuinka hankalalta se tuntuisikin.

Oma elämä alkoi mennä eteenpäin sillä, että teki tietyt asiat, vaikka väkisin. Pikkuhiljaa sitä sitten alkoi kertyä niitä rutiineja ja 

On se sitten joka päivä suihkussa käynti tiettyyn aikaan päivästä, kaupassa käynti, kodin siivoaminen, perheen tai ystävien tapaaminen, joku harrastus. Tukiryhmissä käyminen. Aloita jostain pienestä, mikä ei tunnu aivan mahdottomalta. Toista toista toista.

Älä tee tavoitteesta kuitenkaan liian vaikeaa, vaan aloita jostain mahdollisimman helposta asiasta itselle. Ja jos joskus se ei onnistu, niin älä heti luovuta. 

Masennus on pahimmillaan niin hankala sairaus, että ei sen kanssa töitä tehdä. Voi olla, että ei pysty nukkumaan tai nukkuu vain koko ajan. Ihan joka minuutti vain miettii miten saisi itseltään hengen, kun ei kestä sitä oloa mikä pään sisällä on. Sitä ei pysty mitenkään kuvailemaan sellaiselle, joka ei ole itse kokenut. Ennemmin kestäisin murtuneen luun aiheuttamaa kipua.

Töihin nyt vaan sieltä valittamasta!

Miksi et ole hankkinut masennukseesi tarvittavaa hoitoa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin olin joskus masentunut. Keskivaikea masennus. Kävin mielisairaalasta käsin ammattikouluni. Valmistuin ja tipahdin kaikista tukimuodoista ulos.

20 vuotta myöhemmin en ole masennuksesta kärsinyt. Vaikka sain sen keskellä asiani tosi sekaisin.

Selkä ollut paskana 15 vuotta. Koitan liikkua, sillä se ja lapset ovat pitäneet minua pystyssä.

No. Mitä ap meinaat elämällesi tehdä?

Olet neljän seinän sisällä. Vai elät sen.

Laita kello soimaan ja käy joka päivä 30 min kävely. Mene kirjastoon ja lue päivän lehti. Pohdi lukemaasi. Nappaa lainan jokin hauska kirja. Aikuisten sarjakuva, Aku Ankka tai vaikkapa hassuja laulun sanoja. Ihan mitä vaan. Lue tieteen Kuvalehteä ja sano tv:n uutistenlukijalle hyvää iltaa tarkastella.

Kyl se siitä. Kukaan ei elä, eikä käytäsun aivoja sun puolesta.

Ei masentunut pysty noihin. Vaikka t

Masentunut hakeutuu hoitoon ja sitten ei olla enää masentuneita. Ei jäädä kotiin istumaan ja ihmettelemään että voivoi kun masentaa.

Vierailija kirjoitti:

Masennus on pahimmillaan niin hankala sairaus, että ei sen kanssa töitä tehdä. Voi olla, että ei pysty nukkumaan tai nukkuu vain koko ajan. Ihan joka minuutti vain miettii miten saisi itseltään hengen, kun ei kestä sitä oloa mikä pään sisällä on. Sitä ei pysty mitenkään kuvailemaan sellaiselle, joka ei ole itse kokenut. Ennemmin kestäisin murtuneen luun aiheuttamaa kipua.

Sitten hakeudutaan psykiatriseen hoitoon niin ei olla enää masentuneita.

Olen ollut koko elämäni masentunut, mutta kyllä sitä moppia voi heiluttaa sängyllä makaamisen sijasta. Siivoan toimistoja ja ei siihen masennus vaikuta. Jos en olisi töissä niin tekisin silti asioita kuten siivoamista, kävelyä yms.Masennus ei tarkoita välttämättä kyvyttömyyttä liikkua. Jos on masennus mikä saa istumaan sohvassa tuijottaen seinää 24/7 niin ei siihen mikään työkyvyttömyyden leima auta. 

On monia suorittavan tason työtä missä ei tarvitse niin ponnistella ja vaikka mieli on musta niin kyllä se kroppa liikkuu ja niin pitääkin, ihminen ei ole luotu olemaan paikoillaan. Se edesauttaa masennusta, toimettomana olo.

Vierailija kirjoitti:

Masennus on pahimmillaan niin hankala sairaus, että ei sen kanssa töitä tehdä. Voi olla, että ei pysty nukkumaan tai nukkuu vain koko ajan. Ihan joka minuutti vain miettii miten saisi itseltään hengen, kun ei kestä sitä oloa mikä pään sisällä on. Sitä ei pysty mitenkään kuvailemaan sellaiselle, joka ei ole itse kokenut. Ennemmin kestäisin murtuneen luun aiheuttamaa kipua.

Tämä on aivan totta. Olen itse ollut siellä ja olen edelleen välillä. Mutta se ei tarkoita, että sen tarvitsisi olla niin aina. 

Mä esimerkiksi olen yrittänyt itsemurhaa muutaman kerran (heh, ei onnistunut) ja olen ollut psykiatrisella sairaalahoidossa pari kertaa.

Olen ajanut töihin kaksi vuotta fantasioiden, että ajan jokaisen vastaantulevan rekan kanssa kolarin tai käännän rattia yhtäkkisesti niin, että törmään kallioon (en vieläkään pysty ajamaan ko. kohdan ohi ajattelematta asiaa).

Mutta jotain oli tehtävä. Ja kuinka vaikeaa se olikaan. Ja en sano, että elämä edelleenkään olisi helppoa tai ettei näitä ajatuksia tulisi, mutta jossain vaiheessa sitä alkoi kääntämään ajatuksiaan väkisin johonkin muuhun. Sitä tavallaan pakotti muuttamaan sitä omaa ajatusmaailmaa. 

Itsensä hyväksyminen on ollut myös tärkeää. Itse myös lopetin kaiken somemaailmassa pyörimisen ja muut asiat, jotka vain lisäsivät ahdistusta. 

Mutta itsestä se sitten loppuviimeksi lähtee. Kannattaa pitää päiväkirjaa, jotenkin reflektoida niitä omia ajatuksia ja ajatusmalleja ja joskus vaikka koittaa tarkkailla itseään kuin ulkopuolisen näkökulmasta. 

Vierailija kirjoitti:

Saatko hoitoa? Ensin kokeillaan lääkkeet, sähköhoito, ketamiini ja terapia. Jos ei auta niin sitten voi miettiä eläkettä.

Luultavasti ap on kelalokki eikä ole hakeutunut minkäänlaiseen hoitoon tai on itse sabotoinut joka ainoan hoitosuunnitelman. Jokaiselle masentuneelle löytyy toimiva ja tehokas hoito. Sähkö, ketamiini tai aivojen magneettistimulaatio ei jätä ketään masentuneeksi. Paitsi asennetyökyvyttömän valittajan.

pääseekö sitten eläkkeelle jos saa tapettua jonkun?   ainakin vaarallinen itselleen ja muille?         mutta se voi olla tosi vaikeata masentuneelle.

Entä jos on siinä pisteessä ettei hallitse lainkaan vuorokausirytmiään eikä ole tippaakkaan motivaatiota mitään kohtaan?Herää yöllä ja nukkuu päivällä, välillä taas herää päivällä ja nukkuu yöllä jne. 12-14 h unet ja rytmi jota ei saa kuntoon millään. Kaikki on muutenkin jo nähty, joten mikään ei jaksa kiinnostaa. 

Jos et siis pysty itse laittamaan rytmiäsi kuntoon ja tekemään itse mitään elämällesi, niin tämä toiminta pitäisi palkita pysyvällä eläkkeellä muiden piikkiin? Eikö tuo ole mielestäsi yhtään itsekästä toimintaa?

Muutos lähtee itsestä. Tuota itsekästä käytöstä ei pitäisi palkita yhtään millään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saatko hoitoa? Ensin kokeillaan lääkkeet, sähköhoito, ketamiini ja terapia. Jos ei auta niin sitten voi miettiä eläkettä.

Luultavasti ap on kelalokki eikä ole hakeutunut minkäänlaiseen hoitoon tai on itse sabotoinut joka ainoan hoitosuunnitelman. Jokaiselle masentuneelle löytyy toimiva ja tehokas hoito. Sähkö, ketamiini tai aivojen magneettistimulaatio ei jätä ketään masentuneeksi. Paitsi asennetyökyvyttömän valittajan.

Lääketiede ei ole niin kehittynyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Paranin vakavasta masennuksesta, kun jätin lisätyn sokerin ja ultraprosessoidut elintarvikkeet pois. Aloin syödä yksinkertaista ka hyvää ruokaa. Kanaa, kalaa, kananmunaa, vihanneksia, juureksia, hedelmiä.

Lisäsin myös ubiquinolia, folaattia, seleeniä, raskausajan monivitamiinia, b12, rauta ja muita vaihtelevasti.

Miten ihmeessä joku alanuolittaa tätä?

Osein syy masentuneisuuteen on ettei keho ole kunnossa. Kaikilla ei ole samoja puutoksia, mutta kokeilemalla selviää mikä auttaa.