"Et sinä ymmärrä elämästä vielä tuossa iässä" - minua vähätellään ikäni vuoksi

Kun olet 35v uskotko että olet 10 vuoden päästä viisaampi vai tyhmempi ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

30 v, 10 v työelämässä, yliopistotutkinto, lapsia Miten mun matematiikka ei oikein taivu tähän?

Oikeesti, mun, liki viiskymppisen, korvaan tämä aloitus vaikuttaa ennemminkin parikymppisen kirjoittamalta. Jos vaikutat IRL yhtä naivilta ja lapselliselta, niin ymmärrän saamasi kommentit, että tarvitset lisää elämänkokemusta.

Samaa ihmettelen itsekin, yliopisto tutkintoa ei kukaan saa kaksikymppisenä. 

Jaa-a. Itse suoritin maisterintutkinnon 22-vuotiaana, tohtorintutkinnon 27-vuotiaana. Mutta hyvä tietää.

Oma tilanne samankaltainen kuin ap:lla, monta menetystä/tosi vaikeaa asiaa takana. Mulla tosin meni pysyvästi terveys 30-vuotiaana. 

Koen, että terveyden menetys opetti ymmärtämään vanhoja/sairaita ihmisiä. Elämä ei ole enää itsestäänselvyys. Mutta jos kysyttäisiin, vaihtaisinko osani siihen, että olisin vaikka epäkypsempi ja terve 45-vuotias vai nykyisenkaltainen pysyvästi sairas ja sen takia kypsempi, niin valitsisin ensimmäisen. Ei ne vaikeat elämänkokemukset mitään herkkua ole, vaikka ne kypsyttääkin.

Sitten ku olet 50+ niin voit muistella kuinka paljon välitit joskus mitä muut ihmiset sulle sanoo tai ajattelee tai kohtelee sua. Viiskybäsenä ei oikeesti enää ees kiinnosta muitten ajatukset. Sitä vain suoltaa suustansa kaikkea kakkaa. 

Olen myös kokenut tuota, tosin parikymppisenä, ja muistan miten se ärsytti, koska koin olevani tosi fiksu ja kokenut. Nyt viisikymppisenä tajuan etten tajunnut mistään mitään. Mutta en ikinä menisi sanomaan noin kenellekään. Ei siitä ole mitään hyötyä, koska ihminen tarvitsee elämää taakseen, eli ikää, kehittyäkseen. Eikä kaikki kehity siltikään. Ei elämää voi elää odotellen että ehkä joskus sitten tajuan enemmän, vaan on mentävä sillä mitä on ja kerättävä kokemusta. Ja tämä koskee jokaista ikää. Jos en 70-vuotiaana ole fiksumpi kuin nyt niin jotain on mennyt elämässäni pieleen.

Mä olen kokenut tuota myös. Toinen on kun kommentoidaan jotain että helppohan sun on olla positiivinen kun et ole kokenut asiaa x ja y. No, itse asiassa olen, mutta olen silti valinnut olla katkeroitumatta. Joskus turhauttaa joskus huvittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

30 v, 10 v työelämässä, yliopistotutkinto, lapsia Miten mun matematiikka ei oikein taivu tähän?

Oikeesti, mun, liki viiskymppisen, korvaan tämä aloitus vaikuttaa ennemminkin parikymppisen kirjoittamalta. Jos vaikutat IRL yhtä naivilta ja lapselliselta, niin ymmärrän saamasi kommentit, että tarvitset lisää elämänkokemusta.

Samaa ihmettelen itsekin, yliopisto tutkintoa ei kukaan saa kaksikymppisenä. 

Jaa-a. Itse suoritin maisterintutkinnon 22-vuotiaana, tohtorintutkinnon 27-vuotiaana. Mutta hyvä tietää.

Öööh. Tyrnävän oppikoulusta ei jaeta Tohtorinhattuja eikä suoriteta Maisterin tutkintoja. Ihan tiedoksi.

Ei vaikka olisi 30v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

30 v, 10 v työelämässä, yliopistotutkinto, lapsia Miten mun matematiikka ei oikein taivu tähän?

Oikeesti, mun, liki viiskymppisen, korvaan tämä aloitus vaikuttaa ennemminkin parikymppisen kirjoittamalta. Jos vaikutat IRL yhtä naivilta ja lapselliselta, niin ymmärrän saamasi kommentit, että tarvitset lisää elämänkokemusta.

Samaa ihmettelen itsekin, yliopisto tutkintoa ei kukaan saa kaksikymppisenä. 

19v yliopistoon, 22v kandi ulos, 24v maisteri. Työelämässä on voinu olla jo vaikka 16-vuotiaasta. Jos tarkotetaan ns. oman alan duunissa, niin kandiaikana jo voi päästä niihin paskempiin hommiin ja maisteria tehdessä voi saada jo ihan ok duunia. Eli joo, kolmekymppisenä voi ihan kevyesti olla jo 10v oman alan duunia alla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

30 v, 10 v työelämässä, yliopistotutkinto, lapsia Miten mun matematiikka ei oikein taivu tähän?

Oikeesti, mun, liki viiskymppisen, korvaan tämä aloitus vaikuttaa ennemminkin parikymppisen kirjoittamalta. Jos vaikutat IRL yhtä naivilta ja lapselliselta, niin ymmärrän saamasi kommentit, että tarvitset lisää elämänkokemusta.

Samaa ihmettelen itsekin, yliopisto tutkintoa ei kukaan saa kaksikymppisenä. 

Jaa-a. Itse suoritin maisterintutkinnon 22-vuotiaana, tohtorintutkinnon 27-vuotiaana. Mutta hyvä tietää.

Muhhahhhah. Mene töihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

30 v, 10 v työelämässä, yliopistotutkinto, lapsia Miten mun matematiikka ei oikein taivu tähän?

Oikeesti, mun, liki viiskymppisen, korvaan tämä aloitus vaikuttaa ennemminkin parikymppisen kirjoittamalta. Jos vaikutat IRL yhtä naivilta ja lapselliselta, niin ymmärrän saamasi kommentit, että tarvitset lisää elämänkokemusta.

Samaa ihmettelen itsekin, yliopisto tutkintoa ei kukaan saa kaksikymppisenä. 

Jaa-a. Itse suoritin maisterintutkinnon 22-vuotiaana, tohtorintutkinnon 27-vuotiaana. Mutta hyvä tietää.

Varmaan myös pykäsit samalla pari muksua ja hankit 10 v työkokemusta?

Oot niille kun tytär

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kokenut tuota myös. Toinen on kun kommentoidaan jotain että helppohan sun on olla positiivinen kun et ole kokenut asiaa x ja y. No, itse asiassa olen, mutta olen silti valinnut olla katkeroitumatta. Joskus turhauttaa joskus huvittaa.

Eihän se positiivisuus riipu pelkästään niistä kokemuksista vaan ennen kaikkea henkilöä ympäröivistä olosuhteista. Esimerkiksi Suomessa orvoksi jääneen, sisarustensa ja isäpuolensa kanssa turvallisen ja kaikin tavoin turvatun lapsuuden eläneen on aika paljon helpompaa olla positiivisempi kuin jossain toisessa maassa orvoksi jääneen, täysin heitteille jääneen, turvattoman lapsuuden kokeneen ja monin tavoin ahdingossa ja epätoivossa eläneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

30 v, 10 v työelämässä, yliopistotutkinto, lapsia Miten mun matematiikka ei oikein taivu tähän?

Oikeesti, mun, liki viiskymppisen, korvaan tämä aloitus vaikuttaa ennemminkin parikymppisen kirjoittamalta. Jos vaikutat IRL yhtä naivilta ja lapselliselta, niin ymmärrän saamasi kommentit, että tarvitset lisää elämänkokemusta.

Samaa ihmettelen itsekin, yliopisto tutkintoa ei kukaan saa kaksikymppisenä. 

Jaa-a. Itse suoritin maisterintutkinnon 22-vuotiaana, tohtorintutkinnon 27-vuotiaana. Mutta hyvä tietää.

Öööh. Tyrnävän oppikoulusta ei jaeta Tohtorinhattuja eikä suoriteta Maisterin tutkintoja. Ihan tiedoksi.

Ei vaikka olisi 30v

 

Mitvit nyt taas? Ihmisiä valmistuu parikymppisinä tohtoriksi jatkuvasti. Ihan Helsingin yliopistostakin. Joillakin katsos on älliä tehdä muutakin kun haahuilla laitoksen käytävillä. Itsellä ei ole mutta aika monella muulla on.

Kyllä toki viisikymppisen ja kolmikymppisen elämissä on iso ero, vaikka kolmikymppinen on toki täysin aikuinen. Muttei vielä tiedä esim näkymättömäksi muuttumisesta eri elämän osa-alueilla, tyhjäksi jääneestä kodista lasten muutettua plus mahdollinen avioero/puolison kuolema, vanhempien kuolemat jne jne

Vierailija kirjoitti:

Kyllä toki viisikymppisen ja kolmikymppisen elämissä on iso ero, vaikka kolmikymppinen on toki täysin aikuinen. Muttei vielä tiedä esim näkymättömäksi muuttumisesta eri elämän osa-alueilla, tyhjäksi jääneestä kodista lasten muutettua plus mahdollinen avioero/puolison kuolema, vanhempien kuolemat jne jne

Minä koin avioeron 25-vuotiaana ja kaverini oli samassa iässä menettänyt molemmat vanhempansa. Eli kyllä noita asioita voi omalle kohdallekin osua nuorempana.

Ensin sitä on työpaikalla aina se nuorin keltanokka. Sitten yhtäkkiä huomaat, että et enää olekaan se nuorin. Mun yli 60v työkaveri sanoi, että jonain päivänä tajuat olevasi se vanhin. Niin se menee. Olen itse nyt 41v ja voin sanoa, että olen erilainen kuin 31-vuotiaana. Kolmekymppinen minä oli aika huoleton ja töissä keltanokka. Nyt nelikymppisenä olen oman alueeni asiantuntija. Tuo sinun ongelmasi on niitä, jotka aika kyllä korjaa. Ja voin kertoa, että se aika menee yllättävän nopeasti!

Olen iloinen, että meillä on eri ikäistä porukkaa töissä.

Vierailija kirjoitti:

30 v, 10 v työelämässä, yliopistotutkinto, lapsia Miten mun matematiikka ei oikein taivu tähän?

Oikeesti, mun, liki viiskymppisen, korvaan tämä aloitus vaikuttaa ennemminkin parikymppisen kirjoittamalta. Jos vaikutat IRL yhtä naivilta ja lapselliselta, niin ymmärrän saamasi kommentit, että tarvitset lisää elämänkokemusta.

Mitä tarkoitat? Minä olen 31 ja vieläkin minua töissä toisinaan tytötellään ja asenne on vähättelevää. Olen miettinyt johtuisikohan tuo siitä että moni työkaveri on niin paljon mua vanhempi että heillä on mun ikäisiä lapsia joten vertaavat mua tavallaan niihin. En tarkoita vähätellä heidän lapsiaan mutta vanhemman silmissä oma lapsi on aina "lapsi" jota "pitää vähän äidillisesti holhota" vaikka oikeasti tietää kyllä että pärjää. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä toki viisikymppisen ja kolmikymppisen elämissä on iso ero, vaikka kolmikymppinen on toki täysin aikuinen. Muttei vielä tiedä esim näkymättömäksi muuttumisesta eri elämän osa-alueilla, tyhjäksi jääneestä kodista lasten muutettua plus mahdollinen avioero/puolison kuolema, vanhempien kuolemat jne jne

Aika monella kolmekymppisellä on jo ainakin toinen vanhempi kuollut. Osa on ehtineet erota ja jotkut jopa menettäneet puolisonsa, kärsiä lapsettomuudesta, terveysongelmista, työttömyydestä jne. Ei nuo mitään pelkkiä viisikymppisten ja vanhempien juttuja ole. Toisaalta voi olla viisikymppisiä jotka ei ole kokeneet noita asioita. Riippuu siis ihan ihmisestä ja elämästä eikä siitä onko viisikymppinen vai kolmekymppinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kokenut tuota myös. Toinen on kun kommentoidaan jotain että helppohan sun on olla positiivinen kun et ole kokenut asiaa x ja y. No, itse asiassa olen, mutta olen silti valinnut olla katkeroitumatta. Joskus turhauttaa joskus huvittaa.

Eihän se positiivisuus riipu pelkästään niistä kokemuksista vaan ennen kaikkea henkilöä ympäröivistä olosuhteista. Esimerkiksi Suomessa orvoksi jääneen, sisarustensa ja isäpuolensa kanssa turvallisen ja kaikin tavoin turvatun lapsuuden eläneen on aika paljon helpompaa olla positiivisempi kuin jossain toisessa maassa orvoksi jääneen, täysin heitteille jääneen, turvattoman lapsuuden kokeneen ja monin tavoin ahdingossa ja epätoivossa eläneen.

Huomaatko kuinka juuri sorruit tuohon helppohan sun on olla positiivinen? Totta kai aina vois olla huonomminkin, mutta usein myös paljon paljon paremmin.

Positiivisuus katkeroitumisen sijaan on mielenterveyttä tukeva taito, jota voi opetella. Toisille se on toki helpompaa kuin toisille riippuen juurikin muun muassa kokemuksista ja persoonallisuuden piirteistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset luulee kaikkia kaltaisekseen. Varas luulee kaikkia varkaaksi. Hitaasti jos ollenkaan kehittyneet pitkään lapsekkaina typeryksinä eläneet, eivät usko että joku voisi olla heitä kypsempi. Monesti nuo turvenuijat tekevät omasta itsestään jonkun mittarin kaikelle kokemiselle ja elämiselle tässä maailmassa. Yleensä he on kaikkien sairauksien parhaimpia tietäjiä. On mullakin joskus masennusta, on mullakin väsynyt olo , joskus, en minäkään mitään välittänyt vaikka minullakin oli raskauspahoinvointia, en minäkään synnytyksestä ollut millänsäkkään. Olen minäkin, kun minkäkin, minä kun niin et sinäkään. Minä minä minun kokemus menee sinun yli.

Tässä on kyllä perää. Oma kokemus yleistetään vastaamaan myös kaikkia muita. Yksi klassikko on lapsettomien sinkkujen leimaaminen bilettäjiksi, koska kun tietyt lapsiperhe-elämää elävät ihmiset olivat itse sinkkuja,

Näkeehän sen tällä palstallakin, että oman kokemuksen oletetaan koskevan ihan kaikkia. Ja ei siis pelkästään tuollaisella yleisellä tasolla, että "sinkut ovat bilettäjiä", vaan todella spesifisestikin. Joku ap kertoo vaikka suhteestaan omaan lapseensa, ja joku tampio vastaa kuin ap olisi ihan yksi yhteen hänen oma äitinsä.